On vaikea ymmärtää, miten Hyvinkään Tahko ja Riku Rantanen ovat päätyneet riitelemään käräjäoikeudessa hyvinkääläisten kakkospelinjohtajan sopimuksen purkamisesta.
Itse asiassa on hankala käsittää, miten koko kahakka on ylipäänsä edes saatu aikaiseksi. Erilaisten ihmisten kanssa toimiminen ja erityisesti heidän johtamisensa, varsinkin huippu-urheilun joukkueessa, vaatii joustavuutta. Sen luulisi olevan itsestäänselvää.
Jos Mansen ja Toni Kohosen vastaavan tyyppisessä riidassa on jotenkin mahdollista käsittää, miten riitelemään on päädytty, Hyvinkään tapauksen kohdalla se tuntuu kertakaikkisen hämmästyttävältä. Tampereella oli eriäviä näkemyksiä Kohosen sopimuskauden pituudesta, pelinjohtajan tehtävistä ja niiden hoitamisesta.
Tuollaisissa asioissa voi olla näkemyseroja, ja riita on mahdollinen, kun riittävän riidanhaluisia tahoja on vähintään kaksi.
Tahkon tapauksessa tuntuu mahdottomalta olla ottamatta seuran näkökantaa kiistaan. Seura on pyrkinyt sopuratkaisuun aivan kaikin mahdollisin keinoin, ja Tahko on ainakin moraalisesti oikeassa oleva osapuoli. Oma kysymyksensä on, onko Tahko toiminut työsopimuslain ja muiden velvoitteidensa näkökulmasta taas teknisesti oikein – ja kuka siten laskun lopulta maksaa.
Tahko teki kaikkensa. Ykköspelinjohtaja Raimo Bragge oli valmis joustamaan – jopa siinä määrin, että hänkin sen takia riitautui Rantasen kanssa ainakin kahteen kertaan. Kalle-Tapio Huusko oli valmis kompromisseihin.
Sovittelua tekivät niin Tahkon johto, kapteeni Valentin Ikonen, muut pelaajat kuin ulkopuolinen työterveyspsykologi. Kaikki pyrkivät sovintoratkaisuun ja osoittivat joustavuutta, mutta yksi osapuoli, Rantanen, piti omasta kannastaan jämähtämättä kiinni. Rantanen halusi Huuskolle potkut. Ei enempää, ei vähempää, ei mitään muuta.
Tahkon kannalta siis ainoa ratkaisu, millä Rantasen sopimuksen purkamiselta oltaisiin voitu välttyä, olisi ollut Huuskon pistäminen Tampereen junaan jo tammikuussa.
Lue myös: Tahkon vastaus Riku Rantasen sopimusriidassa: vallan väärinkäyttöä – edes psykologi ei auttanut
Rantasen toiminta näyttäytyy käsittämättömänä. Vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää ja käyttää kaikkia empatiataitojaan, on mahdotonta nähdä asiaa hänen äkkijyrkältä kannaltaan.
Toivottavasti osapuolet löytävät tulevan tuomioistuinsovittelun kautta sovintoratkaisun riitaansa. Sekin tosin tuntuu melko etäiseltä mahdollisuudelta, kun ottaa huomioon, mikä Rantasen suhtautuminen on tähän mennessä ollut kaikkiin sovittelupyrkimyksiin.