Tuota juuri se linkkaamani kartta itse asiassa koitti avata. Eli sodankäynti versus haastaminen.
Niin tämä. Joo, on tuossa kyllä ihan järkevää asiaa. Tavallaan tuo kilpailu (competition) painottaa pelaajien ja pelin kehittymistä/kehittämistä (pursuit of excellence, focus on process) ja tuo epäkilpailu (decompetition) painottaa voittamista (winning, focus on outcome). Kyllä itsekin näen, että tuo vasemmanpuoleinen on se mentaliteetti, joka on parempi, mutta tavallaan kuitenkin se pelaajien/pelin kehittäminenkin tähtää kuitenkin sinne voittamiseen lopulta.
Sillä sodalla nyt en ihan tarkoittanut sitä, mitä tuossa sillä haetaan (keskittymistä vastustajan suoritusten heikentämiseen/sabotointiin), vaan viittasin sillä siihen vaatimukseen jatkuvasta valppaudesta pelissä erona normaalielämään. Se mielestäni menee ihan molemmille puolille tuossa perusedellytyksenä. Tosin olen kyllä sitä mieltä, että myös nuo oikean puolen keinot pitää ottaa käyttöön niissä ratkaisupeleissä sitten, että tulos on paras mahdollinen (esim. vastustajan psyykkaus, lyönnit heikoimmalle vastustajan pelaajille, jne.), mutta valtaosin se tekeminen pitäisi kyllä keskittyä tuonne vasemmalle puolelle oman tekemisen kehittämiseen ennemmin kuin vastustajan pelin heikentämiseen/virheiden hyväksikäyttöön. Siitä olen ihan samaa mieltä.
En nyt ihan allekirjoita sitä, että Pesäkarhuilla se tekeminen olisi tuolla oikealla puolella niin Puiston kuin Österlundinkaan osalta. Mun mielestä on Porillakin tekeminen enemmän tuolla vasemmalla. On sielläkin moni pelaaja kehittynyt hyvin mielestäni ja itse olen ainakin pitänyt Österlundin vahvuutena juuri talviharjoittelua. Aiemmilla kausilla olin vähän kriittinen Österlundin taktisiin ratkaisuihin pelinjohtajana, mutta mielestäni ne paranivat viime kaudelle ja Pesäkarhut oli lähellä voittaa Kirittäret finaalissa. Siellä oli vaikka mitä hyviä taktisia asioita. Henki oli mielestäni myös hyvä joukkueessa. Se kuitenkin, että Kirittärillä on Viljanen tuolla pelinjohtajana, on heillä valtava etu, koska Viljanen on mielestäni paras naisten pelinjohtaja taktisesti. Lisäksi hyvä pelaajien kehittäjä myös. Tämän lisäksi siellä oli Hukka, jota itse pidän parhaana etenijänä ja vaihtajana naispesiksessä. Pori mielestäni vähän heikkeni materiaaliltaan verrattuna viime kauteen, kun Lindström lopetti. Tosin mielestäni Kirittäret heikkeni vielä enemmän, kun Hukka ja E.Sallinen tuli Manseen. Vastaavasti Manse vahvistui runsaasti pelaajamateriaalilta. Siksi mielestäni aika tasan ovat voimasuhteet näillä kolmella joukkueella nyt kokonaisuutena. Tosin Mansella mielestäni ihan hyvät mahdollisuudet mennä päätyyn asti, koska pelinjohtaja on parempi kuin mitä odotin ja pelaajat kehittyneet.
Tekemisen ja kehittymisen jaettu ilo versus voitolla olemisen ja pelikaverien kustannuksella hankittu ilo. Karkeasti suomennettuna se tarkoittaisi kai sitä, että tuo competition - aito urheilu tarkoittaa, että pelikaveri ja vastustaja haastaa sinua ja joukkuettasi yhä parempiin suorituksiin ja arvostat ja kunnioitat heitä, koska he mahdollistavat kehittymisesi ja sinun on tehtävä parhaat suoritukset onnistuaksesi. Topi Kosonen on miesten puolella hyvä esimerkki tällaisesta positiivisella energialla "käyvästä" pelaajasta.
Okei, ei ole kyllä oma suosikkipelaaja. En tosin osaa niin ottaa kantaa, kun en ole seurannut tarkemmin.
Ennemmin pidän Puhtimäestä positiivisen ja humoristisen otteen takia sekä kovan harjoittelun ja esim. Tuohisaari vaikuttaisi mielestäni hyvältä joukkuepelaajalta.
Tällä asenteella on mahdollista päästä flowtilaan, jolloin ihminen on täysin pelin sisällä ja keskittynyt ainoastaan tekemään omat suorituksensa mahdollisimman hyvin kunnioittaen kuitenkin samalla kaikkia muita pelissä olevia. Se vaatii rohkeutta, nöyryyttä ja avoimuutta, eikä se onnistu psyykkisten puolustusmekanismien ollessa päällä. Sellaisen pelin seurauksena kaikki ns. voittavat. Kun taas tuo decompetition - sodankäynti on sitä, että tavoite on ainoastaan olla toisiaan vastaan ja voittaa keinolla millä hyvänsä ja millä kustannuksella tahansa. Siinä huomio on enemmän siinä, mitä vastustaja tekee, kehon puolustusmekanismit on päällä ja se voi vaikeuttaa keskittymistä tekemään itse parhaita suorituksia ja flowtilaan pääseminen on mahdotonta. Suoritusvarmuus on usein hyvin epävakaa. Usein sellaisella pelaajalla käyttäytyminen näkyy ulospäin kovana aggressiivisuutena tai toisena ääripäänä, eli lamaantumisena. Useimmiten aggressiivisuuteen taipuva pelaaja kuitenkin pääsee paremmin eteenpäin, kuin lamaantumiseen taipuva, vaikka jälkimmäisellä voisi toisessa ympäristössä mahdollisesti olla paljon enemmän potentiaalia ja annettavaa. Näin usein näkeekin, kun pelaaja vaihtaa joukkuetta, eli vaihtaa ilmapiiriä, tapahtuu "kukkaan puhkeaminen". Flowtilahan tosiaan vaatii rentoutta ja rohkeutta, täydellistä heittäytymistä ja luottamista itseensä ja joukkueeseen. Kykyä antaa, ottaa vastaan ja mukautua muuttuviin tilanteisiin ja löytää nopeita ratkaisuja. Elää ikäänkuin täysillä pelin "virrassa" niinkään vastuttamatta, vaan mukautuen.
Tästä pääsemme aiheen ytimeen, eli puolustusmekanismeihin, joka on siis ihan oma lukunsa ja ne on useimmiten ihmisillä täysin tiedostamattomia. Puolustusmekanismit estää ihmistä käyttämästä koko potentiaaliaan, eli fyysistä ja älyllistä yhteiskapasiteettiaan, vaan käytössä on silloin alkeellisemmat selviytymismekanismit ja käyttäytyminen on primitiivisempää (eli käytännössä eläinten tasolla). Puolustusmekanismit aktivoi aina uhka ja niiden aktivoitumisen määrittää hermosto, joten se on tahdosta riippumatonta. Uhka voi olla sisäinen tai ulkoinen, ja se on todella yksilöllistä. Jotkut ovat hyvin tasapainoisia, eivätkä hätkähdä yhtään mitään ja joku toinen taas voi kokea pienenkin äänenpainon ja kehonkielen uhkaavana niin, että puolustusmekanismit kytkeytyy päälle, kun olo ei ole enää turvallinen. Jollain taas on opittu tapa rankaista itseään virheistä, jolloin uhka on sisäinen. Tästä on kyllä urheilupiireissä ollut viime aikoina keskustelua tuolla toisaalla ja aihe on toooodella laaja ja tooodella syvällinen, mutta koska fyysinen kapasiteetti on tänä päivänä pystytty viemään jo niin huippuunsa, alkaa näillä psyykkisen puolen asioilla olla koko ajan ratkaisevampaa merkitystä. Tai no psyykkinen ja psyykkinen, lopulta kaikki sekin on kuitenkin vain fysiikkaa
.
"Go with the flow!"
Joo, kyllä tässä on mielestäni ihan järkeviä ajatuksia. Kyllä tuota tosiaan näkee usein, että usein joku pelaaja alkaa suorittaa paremmin, kun vaihtaa joukkuetta, mm. tuon takia. Sitäkin usein näkee, että juuri tuollainen joukkue, missä ollut hyvä ja turvallinen ilmapiiri suorittaa parhaiten juuri siellä ratkaisupaikoissa ja sieltä nousee ihan odottamattomia pelaajia ratkomaan ratkaisupelejä. Usein olen itsekin nähnyt tuon eri pallopeleissä.
Kaikki tiet vissiin johtavat Roomaan - tai fysiikkaan - lopulta psykologiassakin.
Alkaa nyt jo itselläkin höyry nousta päästä, kun näitä pohdiskelee, täytyy taas ottaa pieni paussi 🤯🤣.
Ehkä sä oot ansainnut sen.
Viikonloppuna vähän kylmää koneeseen, niin höyryt laskee.
🍺🍷
