Komulainen tietää, että toivomalla ei saa mitään – Manse haastamaan Vimpelin kotitaikaa

Manse PP lähtee torstaina hakemaan revanssia viime kauden finaalivastustajastaan Vimpelin Vedosta, kun joukkueet iskevät yhteen Saarikentän uumenissa.

Tamperelaiset ottivat viikon ensimmäisessä kamppailussaan tiistaina hienon taisteluvoiton Kouvolan Pallonlyöjistä. Kotijoukkue hallitsi ottelua alusta asti, mutta lopulta voitto irtosi vasta kotiutuslyöntikilpailun kautta.

Pelinjohtaja Jani Komulainen on tyytyväinen siihen, että joukkue palasi voittojen tielle.

– Ollaan oltu kaikissa peleissä tasavertaisesti taistelemassa voitosta ja sanotaanko näin, että oli mukava, kun nyt kääntyi voitoksi. Oltaisiin ansaittu aiemminkin voittoja, mutta tärkeintä on, että ollaan koko ajan vastustajan kanssa vähintään samalla tasolla pelaamassa, Mansen laikkamies Komulainen kertoi Supervuoron haastattelussa.

Komulainen kertoo, että rikkonainen talvi vaikuttaa vielä paljon joukkueen tekemiseen.

– Ollaan vasta puolivälissä parasta peliä. Oli ennakoitavissa ennen kauden alkua, että heti kaikki asiat eivät voi toimia ja pelin sisällä tapahtuu valtava määrä sellaisia asioita, mitä tarkentamalla peli paranee paljon.

– Se tässä oli kai alkuperäinen kauden kuvakin, että vasta loppukesään mennessä pystytään vasta ihan parhaimpaan, Komulainen sanoi.

Simo Vainikainen koki pienen tällin tiistain ottelussa ja joutuu varotoimenpiteenä jättämään torstain ottelun väliin. Paikkaamaan nousee uusi manselainen Kalle-Tapio Huusko.

Viuhkavelho tietää, että asenteen täytyy olla kunnossa, mikäli ryöstöretkellä Vimpelistä aikoo onnistua.

– Meillä harmillisin asia näissä alkukauden peleissä on ollut sellainen odotteleva tunnelma, että ei olla pelin ytimessä. Siinä tapahtui eilen huikea parannus ja tärkeä asia on, että tuo peli-ilme ja halu ratkaista omat tilanteet säilyvät huomiselle.

– Kun tiedetään, että vastassa on joukkue, joka on hävinnyt Saarikentällä viimeksi vuonna -21, sinne ei voi kyllä mennä toivomaan mitään ja katsomaan mitä tapahtuu.

Lue myös: Niskanen ei ole huolissaan Vedon vireestä ennen finaaliuusintaa: ”Eipä tässä toukokuussa vielä mestaruuksia ratkota”

Pelillisesti Komulainen toivoo, että reunoille saadaan Kouvola-kamppailun tavoin laadukkaita lyöntejä ja sitä kautta mahdollisia läpilyöntejä.

Erityistarkkailuun Komulainen nostaa Huuskon sekä lyöjäjokereiden taiston.

– Kalle-Tapio pelatessaan on varmasti mielenkiintoinen. En odota häneltä huippupeliä vielä mutta pitkän pelitauon jälkeen on kiva nähdä kuinka valmis hän on pelaamaan. Ei voi olettaa, että pelaaminen olisi heti valmista, mutta varmasti itselle ja suurelle yleisölle mielenkiintoinen seurattava.

– Toinen herkullinen taistelu on Perttu Ruuska vastaan Jukka-Pekka Vainionpää. Se kumpi lyö enemmän juoksuja heistä, sen joukkue on varmasti vahvoilla.

Pääset seuraamaan lyöjätykkien taistelua Ruudun päälähetyksenä. Studio alkaa kello 17.45 ja itse ottelu vihelletään käyntiin kello 18.00.