Supervuoro Verkkolehti »

Siilinjärven Pesis 2022

Viestejä
424
Ei vaan muutakuin Siipe yhteistyötä muiden seurojen suuntaa. Eikös Tolonen ole Sotkamolaisia. Jymylle on ainakin koppareista ylitarjontaa 5kpl
Piiponniemi,Niemi, Jussi Korhonen, Vihanto ja Lukkari. Joutuvat varmaan vuokraamaan osan ulos.
 
Sie ja mie

Niin paljon kuin SiiPeä täällä mollataan, niin kylläpä vain niin perus-SiiPeläiset, kuin muulta seuraan tulleet, ja kesänkin siinä pelanneet hirveän hyvin muualle(kin) kelpaavat. Kai Siilinjärvellä siis jotain tehdään oikeinkin??
Itse näkisin hajoamisen alkaneen pari-kolme vuotta sitten, siihen asti kyseessä oli noin saman ikäisten, osan junioreista asti yhdessä pelanneiden kavereiden tiiviistä porukasta. Sittemmin opiskelut, raha, ihmissuhteet ym. ovat tämän joukkueen hajottaneet.
Omia junnuja ei tarpeeksi Superiin ole, mutta jospa taas ensi kesäksikin muualta tulisi laina-/vuokrapelaajia harjoittelemaan, pelaamaan ja kehittymään. Ja siten joko jäämään, tai jatkamaan matkaansa. Sellainen se vaan on köyhän kasvattajaseuran asema.
Ja yleisö saadaa paikalle voitoilla, eli jospa niitäkin ensi kesänä tulisi, ja vieraspelivoitto jo ennen syyskuuta...
 
Viestejä
23
Hyvä pointti! Pari vuotta sitten taisi vaihtua toiminnanjohtaja! Liekkö sattumaan että porukka hajoaa joka vuosi 🤔

34

Näkisin vahvasti näin seuratoimijan roolissa, että ei liene sattumaa tuo. Pitäisi vaihtaa isosti miehitystä johtopalleilla hallitusta myöden.
 
Viestejä
559
No jos jotain hyvää, kovin montaa Superpesis-tason pelaajaa ei ole enää lähdössä. Ne kun on jo melkein kaikki lähteneet ja Hännisen soppari oli vuoteen 2023.
Tässä menee hetki sulatellessa...
 
Viestejä
429
Teemu Kinnusen ja Samu Vainikaisen jättäessä SiiPen, viimeisetkin Pertun hopeisista B-pojista kaudelta 2009 ovat poistuneet SiiPestä. Tuolloin lukkarina muuten pelasi Henri Litmanen ja Teemu oli 3-vahti. "Pojat" ovat panoksensa SiiPelle antaneet ja toivotan heille kaikkea hyvää uusissa joukkueissa ja odotan mielenkiinnolla mihin he jatkossa pystyvät.

Vanhan tarinan loppu on uuden tarinan alku. Nyt on odotettava millaiseksi uusi joukkue muodostuu ennen kuin tyrmää sen mahdollisuudet.
 
Viestejä
11

Erittäin hyvin sanottu 👍
 
Viestejä
110
Näin jälkikäteen pohtien kyllä Kuopio-Siilinjärvi akselilla on hienosti tyritty lupaava menneisyys. Hopeaa voittaneen ikäluokan jälkeen tuli molemmissa seuroissa useita hyvin pärjänneitä ikäluokkia ja pelaajia. Niin vaan ovat haihtuneet maailman tuuliin tai kuka lopettanut… eikä pelaajista ole enää kuin rippeet jäljellä, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut. Villi veikkaus Puijo ajaa muutamassa vuodessa ohi Siipestä, mutta sielläkään ei päästä nykyistä tasoa ylemmäs.
 
Viestejä
149
Villi veikkaus Puijo ajaa muutamassa vuodessa ohi Siipestä, mutta sielläkään ei päästä nykyistä tasoa ylemmäs.
Mikä tämä Siipen ja Puijon suhde nykyään oikein on? Miksi Siilinjärvellä on halu pelata superia omissa nimissään, eikä Kuopiossa? Kuopiossa kuitenkin voisi kuvitella olevan mahdollisuus saada enemmän yleisöä ja yhteistyökumppaneita, sillä matka Kuopiosta Siilinjärvelle on pitempi kuin Siilinjärveltä Kuopioon.
 
Viestejä
3,253

Niin, miksi Kempele haluaa pelata omissa nimissään eikä Oulussa? Tai miksei vaikkapa KaMa pelaa Porissa tai IPV Lappeenrannassa tai SoJy Kajaanissa?
 
En tiedä liittyvätkö kysymyksesi juurikaan Siilinjärven ja Kuopion suhteeseen, mutta vastataan nyt kuitenkin.

Oulu pitäisi ehdottomasti saada Superiin. Oulu, Kempele ja Pattijoki olisi pitemmän päälle isossa kuvassa liikaa, mutta ei siinä yksi paikallispelivastustajakaan välttämättä huonoa tekisi. Kempeleen urheilullinen menestys on kuitenkin huomattavasti Siilinjärveä parempaa, samoin kuin ainakin viime kaudella yleisömäärä.

Kankaanpää tekee myös loistavaa juniorityötä, mutta anti Superissa on melko heikkoa. Jos Kankaanpää haluaisi toimintaansa kehittää, niin ehkäpä noinkin radikaali toimi kuin Poriin siirtyminen voisi tulla kyseeseen. Pidän tätä kuitenkin erittäin epätodennäköisenä. Poriin pitäisi kuitenkin ehdottomasti saada naispesäpallon lisäksi aktiivinen poikapuoli. En kuitenkaan tiedä, riittääkö Porin talousalueen kyky ylläpitää superpesisjoukkueita sekä naisissa että miehissä. Eli mielummin Kaman sarjapaikka menisi jonnekin ihan muualle.

Jos IPV:n ja Lappeenrannan väliltä pitäisi valita, ehdottomasti joukkue Lappeenrantaan.

Samoin myöskään Koskenkorva ei ihannemaailmassa pelaisi Superpesistä, vaan Etelä-Pohjanmaan ykkösjoukkue olisi Seinäjoella.

Pienemmistä paikkakunnista ainoastaan Vimpelin ja Sotkamon paikka säilyisi omissa papereissani Superpesiksessä myös silloin, jos laji saataisiin oikeasti rantautettua kasvukeskuksiin. Ne ovat omalla työllään sieltä paikkansa ansainneet. Molempien joukkueiden brändi on myös niin kiinnostava, että ne vetävät yleisöä vieraskentilläkin. Esimerkiksi Siilinjärvi taas ei joukkueena kiinnosta kotona tai vieraissa. Sotkamo on ollut varsinainen pesäpallon kehittäjä viimeisten vuosikymmenten aikana, ja siellä ymmärretään myös isojen kaupunkien tarpeellisuus. Tästä hyvänä esimerkkinä se, kuinka Sotkamo on omia kotipelejään pelannut niin Tampereella kuin Helsingissä. Siellä siis on ainakin edes yritetty innovoida ja saada tulovirtoja Sotkamon ulkopuoleltakin.

Lisäksi kaikissa mainitsemissasi tapauksissa tilanne ymmärtääkseni eroaa Puijon ja Siipen suhteesta siinä, että Puijo on perustettu tällaiseksi alueen yhteistyö- ja edustusjoukkueeksi. Tämä siis olisi ainakin jossain mielessä tällä hetkellä realistinen skenaario, toisin kuin yllä luetellut. Jostain syystä Siilinjärvellä on kuitenkin haluttu ottaa edustusjoukkueet jälleen Siipen alle. Menestys ei millään mittarilla kovin ruusuista ole ollut. Ehkäpä tätä on nyt kokeiltu riittävästi ja olisi aika palata Puijon nimiin?

Parempi vertailukohta Puijolle ja Siipelle onkin Hämeenkyrön Räpsän ja Mansen suhde. Mansen naiset pelaavat Superpesiksessä Räpsän saavuttamalla sarjapaikalla. Mitä kuitenkin luulet, kumpi oli pesäpallolle parempi ratkaisu: se, että naiset olisivat jatkaneet Hämeenkyrössä, vai se, että Tampereelle saatiin Superpesisjoukkue?
 
Nuo esiin tuomasi skenaariot ovat täysin turhanpäiväistä laatikkoleikkiä, koska asiat eivät reaalimaailmassa toimi noin. Toivottavasti pelaavat SiiPessä superia vaikka muiden kiusaksi niin pitkään kuin se on mahdollista ja nousevat aina uudelleen. Sympatiat on täysin SiiPen puolella. Puijo on muovia, ei herätä mitään tuntemuksia. Rahan mahti on urheilussa liian suuri ja urheilu ei mene enää edellä tässä kehityksessä pesäpallossakaan. On liian helppoa synnyttää rahan voimalla uusia ilmiöitä. Valitettavasti näin pienessä lajissa se tarkoittaa pieniltä kuppaamista, josta SiiPe on nyt "hyvä" esimerkki. Surullista katsottavaa. Sen takia tekisi mieli valita annetuista vaihtoehdoista ensimmäinen.

Ja ennen kuin aloitat paasaamaan, ymmärrän yhteiskunnan muutoksen ja ymmärrän muutkin asian taustalla jylläävät voimat.
 
Viestejä
339
En tiedä liittyvätkö kysymyksesi juurikaan Siilinjärven ja Kuopion suhteeseen, mutta vastataan nyt kuitenkin.

Oulu pitäisi ehdottomasti saada Superiin. Oulu, Kempele ja Pattijoki olisi pitemmän päälle isossa kuvassa liikaa, mutta ei siinä yksi paikallispelivastustajakaan välttämättä huonoa tekisi. Kempeleen urheilullinen menestys on kuitenkin huomattavasti Siilinjärveä parempaa, samoin kuin ainakin viime kaudella yleisömäärä.

Kankaanpää tekee myös loistavaa juniorityötä, mutta anti Superissa on melko heikkoa. Jos Kankaanpää haluaisi toimintaansa kehittää, niin ehkäpä noinkin radikaali toimi kuin Poriin siirtyminen voisi tulla kyseeseen. Pidän tätä kuitenkin erittäin epätodennäköisenä. Poriin pitäisi kuitenkin ehdottomasti saada naispesäpallon lisäksi aktiivinen poikapuoli. En kuitenkaan tiedä, riittääkö Porin talousalueen kyky ylläpitää superpesisjoukkueita sekä naisissa että miehissä. Eli mielummin Kaman sarjapaikka menisi jonnekin ihan muualle.

Jos IPV:n ja Lappeenrannan väliltä pitäisi valita, ehdottomasti joukkue Lappeenrantaan.

Samoin myöskään Koskenkorva ei ihannemaailmassa pelaisi Superpesistä, vaan Etelä-Pohjanmaan ykkösjoukkue olisi Seinäjoella.

Pienemmistä paikkakunnista ainoastaan Vimpelin ja Sotkamon paikka säilyisi omissa papereissani Superpesiksessä myös silloin, jos laji saataisiin oikeasti rantautettua kasvukeskuksiin. Ne ovat omalla työllään sieltä paikkansa ansainneet. Molempien joukkueiden brändi on myös niin kiinnostava, että ne vetävät yleisöä vieraskentilläkin. Esimerkiksi Siilinjärvi taas ei joukkueena kiinnosta kotona tai vieraissa. Sotkamo on ollut varsinainen pesäpallon kehittäjä viimeisten vuosikymmenten aikana, ja siellä ymmärretään myös isojen kaupunkien tarpeellisuus. Tästä hyvänä esimerkkinä se, kuinka Sotkamo on omia kotipelejään pelannut niin Tampereella kuin Helsingissä. Siellä siis on ainakin edes yritetty innovoida ja saada tulovirtoja Sotkamon ulkopuoleltakin.

Lisäksi kaikissa mainitsemissasi tapauksissa tilanne ymmärtääkseni eroaa Puijon ja Siipen suhteesta siinä, että Puijo on perustettu tällaiseksi alueen yhteistyö- ja edustusjoukkueeksi. Tämä siis olisi ainakin jossain mielessä tällä hetkellä realistinen skenaario, toisin kuin yllä luetellut. Jostain syystä Siilinjärvellä on kuitenkin haluttu ottaa edustusjoukkueet jälleen Siipen alle. Menestys ei millään mittarilla kovin ruusuista ole ollut. Ehkäpä tätä on nyt kokeiltu riittävästi ja olisi aika palata Puijon nimiin?

Parempi vertailukohta Puijolle ja Siipelle onkin Hämeenkyrön Räpsän ja Mansen suhde. Mansen naiset pelaavat Superpesiksessä Räpsän saavuttamalla sarjapaikalla. Mitä kuitenkin luulet, kumpi oli pesäpallolle parempi ratkaisu: se, että naiset olisivat jatkaneet Hämeenkyrössä, vai se, että Tampereelle saatiin Superpesisjoukkue?
Yleisesti katsottuna voitaisiin ottaa toki kaupunkien koot ja sen mukaan valita paikat, joissa Superpesistä pelataan. Jääkiekossahan tilanne seuraa väkilukua aika hyvin, mutta pienemmät lajit, kuten lentopallo sitten heikommin. Siihen lienee myös syys, miksi pienet paikkakunnat, kuten Sotkamo, Vimpeli, Siilinjärvi, Kitee, jne. yhä pärjäävät pesäpallossa. Yksi ilmiselvä syy on hyvä juniorituotanto, koska suurin osa urheilullisesti lahjakkaimmista nuorista valitsee näillä seuduilla pesäpallon lajikseen. Niin kauan kuin juniorituotanto säilyy vahvana, on todennäköistä, että edustusjoukkuekin on vahvoilla. Kitee on tästä erinomainen esimerkki ja siellä myös katsojamäärät ovat ihan hyvällä mallilla. Toki niitä huonoja esimerkkejäkin katsojamääristä löytyy (SiiPe), joten eihän tämä mustavalkoista ole.
 
Viestejä
149
Nuo esiin tuomasi skenaariot ovat täysin turhanpäiväistä laatikkoleikkiä, koska asiat eivät reaalimaailmassa toimi noin.
Enhän minä niitä tuonut esiin, vaan sinä. Minua kiinnosti lähinnä Puijon ja Siipen suhde. Ja niiden suhteessa edustusjoukkueen siirtäminen Kuopioon vaikuttaa olevan varsin realistista, sillä Puijo on sitä varten perustettu ja pelaa jo valmiiksi Ykköspesistä.

Puijo on muovia, ei herätä mitään tuntemuksia.

Ehkäpä näin. Mutta ei niitä tuntemuksia herätä Siilinjärvikään. Siipen katsojakeskiarvo kotipeleissään 665 katsojaa, joka on Superpesiksen kolmanneksi huonoin (huonoimmat Kama ja Koskenkorva). Siilinjärvellä oli myös valtakunnallisen pesisleirin leiriottelu, joten siitä sai vielä yhteen otteluun hyvän piikin katsojamäärissä. Siilinjärven katsojakeskiarvo vieraspeleissä taas koko sarjan heikoin. Siilinjärvi keräsi vieraspeleissään keskimäärin 792 katsojaa. Kuopio taas oli Ykköspesiksessä sarjan toiseksi kiinnostavin vierasjoukkue (ka. 388). Väitän siis, että Siilinjärven ulkopuolella Kuopio on paljon parempi vaihtoehto tuntemuksia herättämään.

Naisissa tilanne on samankaltainen. Siilinjärven katsojakeskiarvo kotipeleissään sarjan huonoin, vain 195 katsojaa. Ainut joukkue jolla keskiarvo jäi alle kahden sadan. Toiseksi huonoimmalla, eli Mynämäellä, keskiarvo oli 250. Vieraspeleissä Siilinjärvi kiinnosti vähän enemmän, keskiarvon ollessa vasta 5. huonoin.

On liian helppoa synnyttää rahan voimalla uusia ilmiöitä. Valitettavasti näin pienessä lajissa se tarkoittaa pieniltä kuppaamista, josta SiiPe on nyt "hyvä" esimerkki.
Miten voi syntyä "ilmiö", jos ketään ei kiinnosta? Enkä minä tiedä ketä siinä kupataan, jos pienempien paikkakuntien seurat toimivat kasvattajan roolissa. Jääkiekko voi ympäri maan varsin hyvin, vaikka pääsarjajoukkueet ovat isoissa kaupungeissa. Alemman sarjaportaan joukkueita on joka niemessä ja notkelmassa.

ymmärrän yhteiskunnan muutoksen
Tämä se vasta lohdutonta onkin. Jos ymmärtää yhteiskunnallista kaupungistumisen megatrendiä, vastustuksesi on entistä surullisempaa. Pesäpallo on pakko saada kiinnostamaan siellä, missä ihmisetkin ovat. Muuten se ei kohta kiinnosta enää ketään, ja pesäpallo pääsee hassuksi kuriositeetiksi suomalaisen urheilun historiankirjoituksessa. (Minä en pidä kaupungistumiskehityksestä, mutta siihen ei minun vastustukseni mitään vaikuta.)
 
Viestejä
1,822
Samoin myöskään Koskenkorva ei ihannemaailmassa pelaisi Superpesistä, vaan Etelä-Pohjanmaan ykkösjoukkue olisi Seinäjoella.
Toivottavasti pelaavat SiiPessä superia vaikka muiden kiusaksi niin pitkään kuin se on mahdollista ja nousevat aina uudelleen. Sympatiat on täysin SiiPen puolella.
Järkevän ehdotuksen teit @Thorlak Etelä-Pojanmaan osalta. Seuran nimi voisi olla sellainen, minkä koko seutukunnan pesisniilot voisivat hyväksyä - esimerkiksi EePee, tms.

Aika huonolla pohjalla mennään, jos pelataan muiden kiusaksi paikkakunnalla, missä pelit eivät kiinnosta yleisöä. Tästä ei enempää, koska Thorlak perusteli asiaa jo hyvin.
 
Viestejä
168
Junioreista sen verran, että siilinjärveläinen tuttuni sanoi kunnassa olevan jo nyt enemmän junioreita jalkapallossa kuin pesäpallossa. En ole tarkistanut mistään, enkä osaa edes nimetä yhtään siilinjärveläistä jalkapalloseuraa. Pesiksen lisäksi lentopallo oli joskus aikoja sitten SM-sarjassa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös