Supervuoro Verkkolehti »

Roihuttaret 2024

Viestejä
749
Minä en ole huolissani. Roihuttaret on aina ennenkin tehnyt niin, että antaa niiden pelaajien ensin lähteä, jotka pääsevät parempiin joukkueisiin. Sitten katsotaan, ketä jäi jäljelle, ja paikataan aukot omista junnuista ja muista lähialueiden joukkueista (Tahko, PuMu, Espoon Pesis yms).

Tällä sapluunalla on nyt menty pari kautta ja pysytty superissa. Miksei se onnistuisi myös ensi kesänä?

Jos heinäkuussa näyttää heikolta, niin sitten pyydetään Pesäkarhujen reservistä pari vahvistusta syksyksi niin, että Helsinki saadaan pidettyä superpesiskartalla.

Edullista ja tehokasta.
Päättyneellä kaudella Roihu pysyi Superissa vain hiuksenhienolla erolla KeKiin. Olenko väärässä, jos arvioin, että Roihun päävastustajat eli Superin peräpään joukkueet ovat kuitenkin enemmänkin vahvistuneet kuin heikentyneet.

Joten huolissaan ja sydän syrjällään on oltava ensi kaudellakin, ellei Roihu pysty virvelöimään kohtalaisen kuumia pelaajia rinkiin. Helsinkiläisjoukkueen pysyminen Superissa olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää.
 
Viestejä
165
Joo, noinhan se on, mutta herää kyllä kysymys siitä voisivatko Pesäkarhun reserviläiset pelata ihan koko kauden superia Roihussa.

Katsotaan mitä sieltä tulee tulevina viikkoina.
 
Viestejä
21
En ole yllättynyt, että he lopulta lähtevät, mutta ihmettelen, mikä joukkue allekirjoittaa Höglundin sisarukset. Vaikuttavaa, että Kerho pysyi Superpesiksessä ilman, että he pelasivat sarjan viimeisissä peleissä.
 
Viestejä
2,565

Minusta Emilia Mattila voisi hyvin olla koko kesän Roihuttarissa, kun kerran tämän kesän jutun mukaan itse tykkää pelata siellä.
 
Viestejä
487
Minä en ole huolissani. Roihuttaret on aina ennenkin tehnyt niin, että antaa niiden pelaajien ensin lähteä, jotka pääsevät parempiin joukkueisiin. Sitten katsotaan, ketä jäi jäljelle, ja paikataan aukot omista junnuista ja muista lähialueiden joukkueista (Tahko, PuMu, Espoon Pesis yms).

Tällä sapluunalla on nyt menty pari kautta ja pysytty superissa. Miksei se onnistuisi myös ensi kesänä?

Jos heinäkuussa näyttää heikolta, niin sitten pyydetään Pesäkarhujen reservistä pari vahvistusta syksyksi niin, että Helsinki saadaan pidettyä superpesiskartalla.

Edullista ja tehokasta

En ole yllättynyt, että he lopulta lähtevät, mutta ihmettelen, mikä joukkue allekirjoittaa Höglundin sisarukset. Vaikuttavaa, että Kerho pysyi Superpesiksessä ilman, että he pelasivat sarjan viimeisissä peleissä.
Ehkä Hesassa hehkutettu sisaruspari ei kuitenkaan ollut niin kova, kuin oli hehkutettu? Onhan siellä muitakin ihan hyviä pelaajia, mutta jostain syystä vain näitä sisaruksia on pidetty esillä. No ei vaines, vaan katsoin aika tarkkaan loppupelit, ihan mielenkiinnosta erityisesti Oulu-pelit. Jos toiseksi koppariksi loppupeleihin nostettu Peppi Tuominen olisi pelannut kovempia joukkueita vastaan, niin tasoero Charlottaan olisi tullut kyllä esille. Oulu ja Kempele ei saaneet hyödynnettyä. Camillan paikkaaminen osoitti sen, että joukkueessa on potentiaalia niin ulko kuin sisäpelissäkin, mutta kovempia joukkueita vastaan Camillan osaaminen ja rutiini oli edellytys. Ykköspesistason vastustajia vastaan rallatteli moni muukin, lähempänä omaa tasoa. Varmastikin joukkueen onnistumisiin karsintasarjassa vaikutti myös se, että pj:n peluutus ykköspesistason joukkueita vastaan oli suht järkevää ja kokoonpano pysyi samana.
 
Kyllähän Roihuttaret oli materiaaliltaan ilman Höglundejakin selvästi parempi kuin Lippo. Yllättävän iso oli tasoero superin hännän ja ykkösen kärjen välillä, ehkä Pöytyää lukuun ottamatta.
 
Viestejä
45
Minä en ole huolissani. Roihuttaret on aina ennenkin tehnyt niin, että antaa niiden pelaajien ensin lähteä, jotka pääsevät parempiin joukkueisiin. Sitten katsotaan, ketä jäi jäljelle, ja paikataan aukot omista junnuista ja muista lähialueiden joukkueista (Tahko, PuMu, Espoon Pesis yms).

Tällä sapluunalla on nyt menty pari kautta ja pysytty superissa. Miksei se onnistuisi myös ensi kesänä?

Edullista ja tehokasta.
Mikäli sarkasmia niin oikein hyvä.

Siinähän se kahden vuoden kahlaus tuli hyvin jäsenneltyä. Toivon todella että kauteen ei lähdetä "sarjapaikan säilyttäminen" -tavoitteella. Tosin voiko muuta edes odottaa nyt tiedossa olevilla tiedoilla. Tai voiko itseasiassa edes sitä sarjapaikan säilyttämistä odottaa?
 
Viestejä
165
Kun tässä odotellaan uusia julkistuksia ja oli tylsää katsoin vähän Lapuan kokoonpanoa. Höglundit istuvat kyllä siihen joukkueeseen hyvin. Charlotta ottaa kopparin paikan ja löytänee itsensä kärjestä. Jos hän kehittyy samalla tavalla kuin edellisvuosina, kuuluu hän sarjan top etenijöihin. Camilla joutui tällä kaudella pelaamaan vähän kaikenlaisissa rooleissa, kun häntä työnnettiin aina sinne missä oli suurin ongelma, eikä hän päässyt aina pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Tähän tulee toivottavasti muutos niin, että hän pääsee vaihtamaan ja takaetenemään. Lännessä pelatessa on varmaan vaikeampi päästä Itä-Länsi-kantaan takaisin, mutta jos kausi menee hvin, ei hän kaukana sieltä ole.

Samalla pisti silmään, että Petra Kerolalla ja Riina Kerolalla ei ole sopimusta Virkiään ensi kaudeksi. Molemmat olivat lauantaina Roihuvuoressa pelaamassa All-Stars-ottelussa (ainakin mainoksen mukaan). Varmankin ylitulkitsen, mutta jos he ovat siirtymässä Roihuttariin, olisi heille todellakin tilaa rosterissa.
 
Viestejä
5

Petra Kerolan jatko Virkiässä vahvistettu juuri.
 
Viestejä
14
Mielenkiintoista lukea noita "Roihulasien" läpi kirjoitettuja juttuja. Jos sitä tai tätä. Totuus kuitenkin on, että Roihu on mokannut vahvasti antaessaan homman karata käsistä pesistä vaivaavan nepotismin kourissa.
Omia likkoja on viety eteenpäin muista piittaamatta.
Missä on 3-5 vuoden takaisten c-t ja b-t joukkueiden pelaajat?
Siis muut kuin nää oikeasukuiset?

Missä on Roihun valmentajapolkua kulkeneet valmentajat?
Voi voi, hyvä jos ykköseen saadaan pelikelpoinen jengi, kun suomarikin on enempi keravalaista mähellystä.

Olis ehkä hyvä tunnustaa realiteetit ja alkaa hommiin. Siis oikeesti
 
En olisi ihan noin jyrkkä näkemykseni kanssa esim. nepotismista, mutta on ihan totta, että pelaaja- ja valmentajapolku Roihussa on pitkälti kysymysmerkki. Koska jos strategia on ollut se, ja tältä strategia on vähän vaikuttanut, että Höglundit, Palolat, Reiman ja Kentala ovat omia kasvatteja, joiden ympärille mahdollinen tulevaisuuden playoff-jengi kasataan, niin kenen opeissa he semmoisen polun saavat? Pelinjohtajia tulee ja menee ja kukaan ei oikein saa hommaa kasaan. Ja nyt kun omista huipuistakin valtaosa lähtee nyt menemään, niin mille pohjalle joukkue enää rakennetaan? Äkkiseltään ei junioreista tule kuin Nuikka mieleen, joka on käynyt kolkuttelemassa edarin ovea ja jolla voisi joku tulevaisuus jengissä olla. Toki jos ensi kaudeksi ei ketään saada lähtijöitä paikkaamaan, niin sittenhän tuolla tulee jonkunlainen juniorivallankumous väistämättä. Mutta kovin hähmäiseltä vaikuttaa tulevaisuus Roihuvuoressa ja se huolettaa.
 
Niin, eihän täs samaa mieltä tarvitse ollakaan asioista, mut itse juur luettelit tuon eliittiryhmän, jonka ympärille on monta Junnujoukkuetta rakennettu.
Ja mä taas tarkoitan nepotismin seurauksena tässä yhteydessä sitä, et onko oikeasti niin, että tuo ryhmä on ollut ehdottoman oikeasti lahjakkain?
Vai ovatko saaneet parhaat mahdollisuudet, alueen arvo-ottelut, oman seuran parhaat pelipaikat jne.

Tätä tapahtuu 90%:ssa pesis seuroista kun kaikki rakentuu vanhempien varaan.
Se sisäsiittoisuus on pesiksen suurin ongelma, ja nyt juuri se puhkeaa kukkaan Roihu ssa. Tuskin edes ykköseen, on mun veikkaus.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös