Supervuoro Verkkolehti »

Roihuttaret 2024

Viestejä
36
On kiinnostava nähdä minne Tilda Palola päätyy. Hän on ollut ulkopelaajana todella tärkeä osa Roihuttarien peliä. Hän teki joukkueesta eniten paloja per ottelu. Joukueen kovakätisin ja linjassa varmin pelaaja, joka liikkuu hyvin.

Vaikka tämä on Roihulle huono juttu, on varmaan Palolalle hyvä jos siirtyy toiseen seuraan. Sisällä Palolasta ei olla Roihussa saatu kaikkea potentiaalia irti ja ajattelen, että ulkokentän peluutus, jossa Palola pelaa nollan ja takasen kakkospolttajana, mutta etutilanteen ykkösvahtina, eivät aina tuo hänen parhaita puoliaan esille. Kovakätisyys on hyvä ominaisuus, mutta kun haetaan näppii ykkösrajasta ja yritetään paloa kolmoselta olisi vielä tärkeämpää saada heittö lähteämään nopeasti. Uudessa joukkueessa saadaan ehkä vieläkin parannettua peliä.
Raumalle meni. Sopimus on jo julkaistu
 
Viestejä
165
Reiman oli tärkeä pelaaja kesällä. Sai Roihuttarissa vastuuta oikein kunnolla ja oli minusta yhdeksikön parhaimmistoa. Ykköstilanteen purku parani kesän aikana ja Reiman voisi siinä varmasti vielä kehittyä. Samalla on selvä, että jos haluaa lähteä ulkomaille, on vaikea pelata pesistä.

Koska Aino Vapaavuori kiiteltiin Jyväskylässä ja Roihuttarissa on nyt ainakin yksi kopparin paikka vapaana, veikkaisin Vapaavuoren tekevän paluun Helsinkiin. Toivotaan näin.
 
Viestejä
64
Niin kyllähän tässä on pari vuotta taaperrettu ja vaikea on uskoa, että jalkeille tulisi joukkue, joka taistelee playoff paikasta. Mut toivotaan parasta!
 
Viestejä
4
Vaikeaa tulee olemaan ensi kausi ja niin paljon kuin toivonkin niin pleijaripaikka olisi yksi urheiluhistorian suurimmista ihmeistä. Pahoin pelkään vanhan sananlaskun mukaan että kolmas kerta toden sanoo!?
 
Viestejä
64
Hannuniemi pitäisi ainakin saada jäämään. Finaaleja seuratessa tuli mieleen, ettei Emmi ainakaan Tanhuaa huonompi tällä kaudella ollu. Paljon puhuttu, että Emmi ei kärpäsiä ota, mut ei niitä ottanu Venlakaan. Ja oisko Annika laittanu superis väliin Emmin tolpasta?
 
Viestejä
205

Oiskohan tuo tolppaa väärä alla laittanut…
 
Viestejä
262
Hannuniemi pitäisi ainakin saada jäämään. Finaaleja seuratessa tuli mieleen, ettei Emmi ainakaan Tanhuaa huonompi tällä kaudella ollu. Paljon puhuttu, että Emmi ei kärpäsiä ota, mut ei niitä ottanu Venlakaan. Ja oisko Annika laittanu superis väliin Emmin tolpasta?
Hannuniemella Superin huonoin käsi. Mikäli Hannuniemi olisi parempi kuin finaalissa pelannut lukkari, hän varmaan pelaisi jossain muualla kuin vuosittain alakastin porukoissa.
 
Viestejä
45
Jaha.

Siellä alkaa olemaan paikkoja tarjolla. Saa aika velho olla että tästä taikoo varteenotettavan joukkueen. Tosin nyt kun näin sanon niin siellä on valmiina kaamea nippu vahvistuksia, mutta epäilen silti.
 
Viestejä
64
Hannuniemella Superin huonoin käsi. Mikäli Hannuniemi olisi parempi kuin finaalissa pelannut lukkari, hän varmaan pelaisi jossain muualla kuin vuosittain alakastin porukoissa.
Voi olla, mutta laskitko montako kärpästä Tanhua otti? Tolppa Emmillä taas 5m korkeempi!
 
Viestejä
64
Kärpäset tilastoidaan. Muistaakseni ykköspesiksen pohjoislohkon voittaja Mailattaret, Vaasa pudotti Tanhuan johdolla Hannuniemen SiiPettäret superista pari syksyä sitten suoraan 3-0. Tänä syksynä toinen lukkari finaalissa ja toinen edelleen karsinnassa.
ei ainakaan ihan helposti löydettävissä tuollainen tilasto ole!
 
Viestejä
487
Hannuniemihän oli ihan kelpo lukkari, mutta fyysiset ominaisuudet eivät ole superin tasolla. Kovasti pitäisi treenata sitä, niin nousu kovemman kastin lukkareihin on mahdollista kyllä. Ei taida Hannuniemelle olla muissa superin seuroissa paikkaa, eli jatko Rouhuttarissa voisi olla mahdollinen, ellei sitten pelaa mieluummin ykköstä. Missä lie asustelee talvet? Mihinkähän suuntaan on Hyvinkäältä lähtevät Haapala, Väistölä ja Korhonen menossa? Roihuttarissa, erityisesti sisäpelissä ihan hyviä lyöntivuoroja esitteli Sennin sisko Sohvi, joten siinäpä olisi uusi sisaruskaksikko Höglundien tilalle.
 
Viestejä
838
Hannuniemi pitäisi ainakin saada jäämään. Finaaleja seuratessa tuli mieleen, ettei Emmi ainakaan Tanhuaa huonompi tällä kaudella ollu. Paljon puhuttu, että Emmi ei kärpäsiä ota, mut ei niitä ottanu Venlakaan. Ja oisko Annika laittanu superis väliin Emmin tolpasta?
Siinä oli väärä alla. Mutta tosiaan kärpäset on lopulta todella pieni osa lukkarointia, Puhtimäki sanoi aikanaan että kärpäsistä 98 % on etenijän virhettä ja 2 % lukkarin hyvyyttä.

Emmin suurin vahvuus tosiaan lienee tolpan kanssa. Etenijöitä ei saa kovin lähellä pesää pidettyä ja heittämistä ja fysiikkaa tosiaan pitäisi kehittää.
 
Viestejä
165
1. Charlotta Höglund, 3k
2. Ella Reiman, 2k
3. Camilla Höglund, 1v
4. Sohvi Korhonen, 2v
5. Emmi Hannuniemi, l
6. Salli Palola, s
7. Erika Väliheikki, 3v
8. Ellen Kentala, 3p
9. Tilda Palola, 2p
10. Emilia Mattila
11. Saaga Markkanen
12. Neea Nuikka

Tällä kokoonpanolla ei pelattu yhtään ottelua kaudella 2023, mutta silti se olisi minusta ollut kesän paras kokoonpano. Tästä on nyt lähtenyt numerot 1, 2, 3 ja 9. Varmaan myös 10, mutta odotellaan vielä.

Pelonsekaisin tuntein odotellaan uusia pelaajia, mutta selvää on, että jalkoja tarvitaan. Tuon kokoonpanon kuudesta etenijästä on kolme poissa.
 
Viestejä
2,565

Minä en ole huolissani. Roihuttaret on aina ennenkin tehnyt niin, että antaa niiden pelaajien ensin lähteä, jotka pääsevät parempiin joukkueisiin. Sitten katsotaan, ketä jäi jäljelle, ja paikataan aukot omista junnuista ja muista lähialueiden joukkueista (Tahko, PuMu, Espoon Pesis yms).

Tällä sapluunalla on nyt menty pari kautta ja pysytty superissa. Miksei se onnistuisi myös ensi kesänä?

Jos heinäkuussa näyttää heikolta, niin sitten pyydetään Pesäkarhujen reservistä pari vahvistusta syksyksi niin, että Helsinki saadaan pidettyä superpesiskartalla.

Edullista ja tehokasta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös