Supervuoro Verkkolehti »

Oulun Lippo 2019

Viestejä
1,951
Touko Loukkola tänään siepparina. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun on miesten edustusjoukkueessa ulkopelaajana?
 
Viestejä
2,813
Taitaa tosiaan Toukon siepparihommat olla A-pojissa pelattuja, räpylässä ensimmäinen peli ykkösessä. Kova paikka tulla suoraan pudotuspeleihin.
 
Viestejä
2,813
Huomenna nähdään, että pysytäänkö Lipon otteluennakossa lanseeratussa tavoitteessa.
"Lipon tavoitteena on tietenkin, että homma olisi oululaisten hyväksi selvillä jo keskiviikkona 21.8 pelatun pelin jälkeen, suoraa kolmella voitolla".

Facebookin mukaan Lippo on jo aloittanut matkanteon kohti Ulvilaa, Satakunnan Kansa näyttää huomisen pelin. Linkki tulee Lipon facebook sivulle.
 
Viestejä
2,813
"Lippo otti sunnuntaina toisen voittonsa Ulvilan Pesä-Veikoista miesten Ykköspesiksen välierissä. Oululaisilla on mahdollisuus varmistaa paikkansa Superpesiksen karsinnoissa jo keskiviikkona kotikentällään Raksilassa.
– Ei tällaisen esityksen jälkeen voi henkseleitä paukutella. Videot laitetaan bussissa pyörimään, jalat tukevasti maankamaralla pitänyt pelinjohtaja Ilkka Hirvonen totesi".

Lippo voiton päässä karsinnoista
 

VK

Viestejä
228
Onko tosi että Piri pelannut vain 7 peliä tälläkaudella, onko ura loppu vai onko joku vamma?
 
Viestejä
2,813
Piri parantelee vammaansa, pelasi jokerina pitkän sairasloman jälkeen yhden pelin ja jäi taas sivuun. Taitaa tulla superin karsintapeleihin jos/kun Lippo sinne menee.
 
Viestejä
2,813
Kierteestä en tiedä mitään, joku vamma on estänyt pelaamisen. Toisaalta Piri on saanut rauhassa seurailla joukkueensa pelejä ja keskittyä tuleviin koitoksiin. Joukkue on kevyehkösti mennyt näihin pudotuspeleihin, Piriä ei ole ollut mitään tarvetta kuormittaa turhaan.
 

SielläOnSeJoki

Niin sekö on keskivartalovamma:unsure: eli onko 2 eri vammaa ollut tänävuonna?

Nivunen oli alkukesästä, nyt ilmeisesti kylki. Toisaalta, Piri pelaisi jossain ihan muualla kuin ykkössarjassa ilman vähintäänkin kyseenalaista loukkaantumishistoriaa.

Sääli, sillä olisi superinkin tasolle kovemman kaliiberin etenijä. Taitaa vaan muut asiat ajaa palauttavien harjoitusten edelle...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös