Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2023

Viestejä
846
Kyllä näistä sopia voijjaan. Ei oo hätä.
Se on aina ihan eri juttu, mutta tuskin Ruuska kesken sopimuksen Mansesta lähtee, jollei seuran asiat sitten mene ihan sekaisin. Ja tässähän ei vielä tiedetä mikä pelinjohtajasaagan lopputulos on. Eihän Manse tätä ole mitenkään esimerkillisesti hoitanut, mutta ratkaisevaa on lopulta se kuka Kohosen tilalle tulee ja miten onnistuu.
 
Mr. Orange

Olisikohan nyt se kuuluisa peiliin katsomisen paikka.

Näillä mennään, sano vanha muija ku peiliin katto.

Nähtäväksi jää kuinka homma päättyy. Kaikki on vielä omissa käsissä, kuten lukemattomat kerrat tulevana kesänä.

Näin on tosiaan.

Pulliainen kehiin että pärjäätte siellä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
113
Aika hyvin kuitenkin samat henkilöt hoitanut lähes konkurssista seuran tähän hetkeen.
Kun mansen miehet varmisti superpesis paikan, astui rahakkaat firmat rahoittamaan seuraa.
Ei sen tarvi isommin henkilöityä kehenkään eikä siinä tarvi isoja siirtoja tehdä, kunhan patsastelee parrasvaloissa ja kerää huomiota. Oikein hyvä paikka kaupungin valtuustoon kuuluvalle.
voitko kertoa, jos on oikeasti jotain faktapohjaista tietoa?
Jos ketään tunnet seuran sisältä, sieltä saat vastauksen kysymykseesi.
en usko että kannattajat lopettaa kannattamisen tähän, mutta tämmönen säätäminen ei ainakaan ulospäin näytä hirveän hyvältä oli sitten taustalla mitä tahansa. ihan näin kannattajan näkökulmasta ärsyttää että nyt ollaan helmikuussa eikä meillä näytä olevan pelinjohdossa ketään.
Tämä säätäminen alkoi uuden stadionin ja hallituksen myötä.
Osaavat kaiketi johtaa bisneksiä mutta eivät urheiluseuraa.
 
Viestejä
604
Aivan käsittämätöntä ettei vieläkään ole mitään tiedotetta saatu ulos.
Kai siellä mietitään kuinka tapahtunut selitetään parhain puolin seuran kannalta. Olisihan se joka tapauksessa mukava saada jotain tietoa, vaikka ne tällaissa tapauksissa ovatkin usein pelkkää liirum laarumia, eivätkä totuuden kertomista.
 
  • Tykkää
Reaktiot: APT
Viestejä
154
Joskopa tuossa on sitten yksipuolinen Kohosen laukalle lähtö kun Mansella ei näytä kerrottavaa olevan. Huomenissa viisastutaan kuinka tämä tarina jatkuu ...
 
Viestejä
919
Kun mansen miehet varmisti superpesis paikan, astui rahakkaat firmat rahoittamaan seuraa.
Ei sen tarvi isommin henkilöityä kehenkään eikä siinä tarvi isoja siirtoja tehdä, kunhan patsastelee parrasvaloissa ja kerää huomiota. Oikein hyvä paikka kaupungin valtuustoon kuuluvalle.

Jos ketään tunnet seuran sisältä, sieltä saat vastauksen kysymykseesi.

Tämä säätäminen alkoi uuden stadionin ja hallituksen myötä.
Osaavat kaiketi johtaa bisneksiä mutta eivät urheiluseuraa.
Rahakkaat yritykset vain ilmestyivät paikalle rahatukkujen kanssa ja mitään ei tarvitse tehdä? Nyt on kyllä kovaa ja vakuuttavaa analyysia. Herää vain kysymys miksi Suomessa on kuitenkin niin monta pääsarjatasolla pelaavaa urheiluseuraa joilla ei ole rahaa.
 
Viestejä
918
Kyllähän MansePP hoitaa tonttinsa taatusti tyylillä ja sellaisella etiikalla mikä nykyään on normaalia. Esimerkkejä tästä lähitulevaisuudesta:

Tiedote: Henkilöön kohdistuva häirintä pesäpallossa – Manse PP – Tamperelainen pesäpalloseura - edelleen sivuilla uutinen aiheesta missä suolataan suoraan henkilöitä ja vaikka tämä on myöhemmin todettu liiton taholta vääräksi, ei tätä koeta olevan tarpeelista korjata.

Tiedote: Antti Vihtkarin tapauksesta – Manse PP – Tamperelainen pesäpalloseura - Melkoisen räikeää kilpailumääräysten rikkomista mutta tästä palkinnoksi Vihtkarille viuhkat käteen.

Yleisenä mielipiteenä se että aina jos jotain kohua nousi lajista niin kyllä sielä oli aina MansePP toisena osapuolena. Satumaako? Vai jotain muuta? No eipä onneksi enää jatkossa mene itä-länsi tapahtuma uudelle stadionille.

Keep up the good work!
 
Ei hartiavoimin mitään, oikeita ihmisiä ja yrityksiä taustalla jo valmiina jotka panostivat isommilla summilla kun sarjapaikka varmistui.
 
Viestejä
918
Kyllähän MansePP hoitaa tonttinsa taatusti tyylillä ja sellaisella etiikalla mikä nykyään on normaalia. Esimerkkejä tästä lähitulevaisuudesta:

Tiedote: Henkilöön kohdistuva häirintä pesäpallossa – Manse PP – Tamperelainen pesäpalloseura - edelleen sivuilla uutinen aiheesta missä suolataan suoraan henkilöitä ja vaikka tämä on myöhemmin todettu liiton taholta vääräksi, ei tätä koeta olevan tarpeelista korjata.

Tiedote: Antti Vihtkarin tapauksesta – Manse PP – Tamperelainen pesäpalloseura - Melkoisen räikeää kilpailumääräysten rikkomista mutta tästä palkinnoksi Vihtkarille viuhkat käteen.

Yleisenä mielipiteenä se että aina jos jotain kohua nousi lajista niin kyllä sielä oli aina MansePP toisena osapuolena. Satumaako? Vai jotain muuta? No eipä onneksi enää jatkossa mene itä-länsi tapahtuma uudelle stadionille.

Keep up the good work!
Lähimenneisyydestä tietysti, oli muokkausvaihtoehto jo hävinnyt :)
 
Viestejä
914
Joo, se oli kauheaa etikkaa Manselta, kun joukkueen pelaajalle huudeltiin törkeyksiä katsomosta. Kuten sekin kun Kaupissa törkeyksiä läpi ottelun huudellut katsoja oma-aloitteisesti poistui katsomosta.

Sekin on jotain etikkaa, kun Kohonen samalla sekunnilla soittaa Arffmanille ja seuralla ei olekaan tiedotetta silloin olemassa.
 
Soittiko Kohonen Arffmanille??
 
Viestejä
4,169
Kyllähän Kohonen saa omista asioistaan Pekalle kertoa.

Kunnioitus (tai sen puute) on molemminpuolista eikä Kodella liene mitään syytä antaa Manselle lisäaikaa valmistella kaunisteltua tiedotetta kun itseltä viedään yhtäkkiä ja yllättäen elinkeinon osalta matto jalkojen alta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös