Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2023

Viestejä
919
Olenko väittänyt niin? Toivottavasti hänestä on miestä tulla omalla naamalla kertomaan mistä kaikki johtuu eikä heittää susille sellaisia toimijoita joilla asian kanssa ei ole mitään tekemistä.
Tuli vaan ensimmäisenä mieleen, koska tuollainen pakkomielle ilman mitään konkretiaa ei ole normaalia. Voimia.
 
Viestejä
682
Se selviää sulle kyllä lähiaikoina. Mutta kaikki kulminoituu Matti Helimoon,mies jolla ei ole mitään roolia seurassa mutta silti päättää kaikesta
En todellakaan usko että Helimo tai kukaan muukaan päättää Mansessa yksin asioista,eikä päättänyt tuskin silloikaan kun nostivat lähes konkurssista olevan seuran Ilmeisesti sinulla niiltä ajoilta katkeria kokemuksia.
 
Viestejä
642
On tuolla monenlaista mahdollisuutta, mikä on voinut kahnausta aiheuttaa.

Manse ei ole saanut kakksopelinjohtajaa joukkueeseen mukaan ja saattaa (siis saattaa) olla, että Kohosen on odoteltu hoitavan kakkosellekin tyypillisesti kuuluvia kohtia. Kohosella taas aika varmasti on vanha näkemys siitä, mikä pelinjohtajan hommiin kuuluu tai ainakin mitä siihen ei kuulu.

Voihan se olla, että toimintakulttuuri työnjaossa Mansessa on erilainen kuin mitä Kohonen on kokenut. Enemmän talkoohenkeä odottava? Toni kuitenkin on pelannut lähes koko uransa ammattimaisissa organisaatioissa.

Kohosella taas voi olla vaikeuksia hahmottaa, mikä hänen ruutunsa on, ja miten hän tehtäväänsä asettuu. Ei siis työtehtävät, vaan missä on aloitteellinen, mihin suuntiin pitää raportoida/pitää yhteyttä jne. Se olisi luultavasti korjaantunut kauden edistyessä.

Kaikkiaankin Kohonen on pelinjohdossa tietysti kokematon.

Mitä palautetta on tullut pelaajilta? Vahvoja egoja kuitenkin seurassa Tonin lisäksi useita. Ja voisi nähdä halutessaan jopa pohjalaisen & itä-suomalaisen pesiskulttuurin ja toimintatapojen törmäystä.

Sinällään vaikea kauden alku Manselta ei ole mikään yllätys. Viime kauden selvä finaalitappio ja menetykset pelaajamarkkinoille ei ole paras lähtötilanne uuteen kauteen.
 
Viestejä
642
Tuolla on näköjään keskustelua sopimisen purkamisen liittyvistä lakiasioista.

Saa sen sopimuksen purkaa, mutta toki Manse joutuu siitä Tonille maksamaan. Ellei ole tehty etukäteen mitään sopimuksen purkupykäliä, ilman pätevää purkamissyitä palkka on maksettava sopimuskauden loppuun saakka. Kohonen tässä varmasti oikeuksistaan myös kiinni pitää. Ruoka on pöytään saatava hänelläkin.
 
Viestejä
112
Pitkästä aikaa tuli herättyä pesikseenkin, kun Manse isosti puheenaiheena. Näitä kohuja vaan tuntuu riittävän. Se mikä itseä on ihmetyttänyt, että kuka tuota urheilupuolta johtaa? Johtoryhmässä kokemusta ainakin on hyvin kirjavasti ja kesällä kuulin yhdeltä pelaajalta, että pormestari oli hänelle ainakin soitellut sopimusasioista.
 
Viestejä
448
Se kiinnostaa kuka Mansen treenejä on vetänyt syksyllä ja talvella kun Kohonen kuitenkin asunut Kouvolassa ja kakkospelinjohtajaa ei ole?
 
Viestejä
279
Körkön Teemu ykköseksi ja Mikko Korhonen kakkoseksi. Siinä olis kova kaksikko Tampereelle, mitalit vois jo melkeen jakaa.
Eiköhän Korhosella ole näistä kahdesta meriittejä pesäpallon parista ja Körköllä ei niinkään. Uskon, että Mikko Korhonen ottaa viuhkan Mansessa jos rahasta pääsevät sopuun.
 
Viestejä
504
Tuolla on näköjään keskustelua sopimisen purkamisen liittyvistä lakiasioista.

Saa sen sopimuksen purkaa, mutta toki Manse joutuu siitä Tonille maksamaan. Ellei ole tehty etukäteen mitään sopimuksen purkupykäliä, ilman pätevää purkamissyitä palkka on maksettava sopimuskauden loppuun saakka. Kohonen tässä varmasti oikeuksistaan myös kiinni pitää. Ruoka on pöytään saatava hänelläkin.
Niin, sopimuksen purkaminen tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, että palkanmaksu katkeaa siihen paikkaan. Irtisanomisen kohdalla Manse taas joutuisi hoitamaan kaikki velvoitteensa Kohoselle sopimuksen loppuun asti. Toki voi olla, että Kohonen suostuu purkuun, jos saa kultaisen kädenpuristuksen ja päättää jättää näin rahaa pöydälle. En kyllä ihan varma, miksi suostuisi tähän, jos purkuperusteita ei löydy.
 
Viestejä
132
Olisi kiva tietää mitä pelaajat mieltä tästä. Uskaltaako kukaan sanoa mitään. Puhtimäen ja Puputin mielipiteet kiinnostaa eniten.
 
Viestejä
29
Hauska seurata Mansen touhua. Näitä tarinoita on nähty monta kertaa pesäpallossa.

Ainoa tie kestomenestyjäksi on oma vahva juniorityö...
 
Viestejä
1,222
Aikamoista puuhastelua. En muista vastaavaa nähneeni koskaan. Helmikuussa potkut. Mikäs siinä, jos rahaa riittää. Tuohan vois olla hyvä pelinjohtajan paikka. Vuoden palkka ja loma alkaisi maaliskuussa 😂
 
Viestejä
504
Aikamoista puuhastelua. En muista vastaavaa nähneeni koskaan. Helmikuussa potkut. Mikäs siinä, jos rahaa riittää. Tuohan vois olla hyvä pelinjohtajan paikka. Vuoden palkka ja loma alkaisi maaliskuussa 😂
Jalkapallon Veikkausliigan "Matti Helimo", eli SJK:n Raimo Sarajärvi erotti aikoinaan mestarivalmentaja Simo Valakarin suurinpiirtein samoihin aikoihin. Onkohan tuosta 7-8 vuotta jo aikaa ja seura ei ole vieläkään onnistunut Valakaria kunnolla korvaamaan tänä aikana.
 

LBC

Viestejä
3,674
Ei kai tässä Mansen mielestä ole mitään ihmeellistä, kun vieläkään ei kai ole mitään tiedotettu.
No, huomenna viimeistään tiedetään ainakin, kuka käy viuhkaan. Tuosta tuleekin mielenkiintoinen ottelu sen puoleen.
 
Viestejä
487
No aika pahasti pitää mennä työntekijällä (pj) hommat pieleen, ja lisäksi taustalla luulisi olevan yrityksen muiden työntekijöiden (pelaajien) puoltavia näkemyksiä asioiden laidasta, että "tuosta vain" annetaan potkut. Muutoin on kyse mielivallasta ja todella huonosta johtajuudesta.
 
Viestejä
919
Hauska seurata Mansen touhua. Näitä tarinoita on Jalkapallon Veikkausliigan "Matti Helimo", eli SJK:n Raimo Sarajärvi erotti aikoinaan mestarivalmentaja Simo Valakarin suurinpiirtein samoihin aikoihin. Onkohan tuosta 7-8 vuotta jo aikaa ja seura ei ole vieläkään onnistunut Valakaria kunnolla korvaamaan tänä aikana.
Koska SJK voitti mestaruuden, mitä mestaruuksia Toni Kohonen on voittanut pelinjohtajana ja omistaako Helimo Manse PP:n? Ihan ei mennyt tämä vertailu kohdilleen 😂😂😂
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös