Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2020

Viestejä
727
Joo, alkaneet palaset loksahdella paikoilleen tuossa Mansen joukkueessa kauden loppua kohden ja nyt voidaan voittaa jo ihan kärkiporukoitakin parhaimmillaan, kuten Kopla voitettiin. Iivarinen saanut kehitystä aikaan joukkueen sisällä mielestäni. Niemeltä vahva peli viime peli Koplaa vastaan. Hyvin pelasivat muutenkin etenkin toisen jakson ja superin.

Myllyniemellä edelleen pienet mahdollisuudet voittaa kärkkäritilasto, jos haluaa pelata loput pelit yhdeksikössä tai vaihtajajokerina (, kun taisi pelata vähän puolikuntoisena Hyvinkää -pelin jälkeen). Jos viedään kahta pesänväliä paljon Juuson lyönneillä, niin etenkin silloin. Mielenkiintoinen tuo taisto sinänsä, että Vimpeliä vastaan vika peli ja sieltä Ruuska johtaa tällä hetkellä kärkkäritilastoa.

No, pelit loppuu harmillisesti kesken juuri kun pisteitä alkoi sadella, mutta kyllä tälle kaudelle positiivinen loppu on saatu päättyivätpä kaksi viimeistä peliä miten tahansa.
 
Viimeksi muokattu:

jhr

Viestejä
303
Myllyniemi teki Myllyniemet. Kovin rauhassa se on ollutkin tähän saakka. Tähän Mansen taukokisaan voisi muuten laittaa palkinnoksi vaikka miljoona euroa. Tulisi vähän jännitystä siihenkin.
 
Viestejä
12
Ansiokkaasti eräs palstatoveri jo summasikin kauden seuraavan vuoden ketjussa niin laitanpa tähän näkyviin myös oman arvioni. Sijoitus siis lopulta 12., tasapisteissä Kossun kanssa. Kankaanpää jäi taakse jopa melko reilusti. Sijoitus on jotakuinkin sitä, mitä vähän osattiinkin odottaa.

Kauden kohokohtia mietittäessä ei itselleni kauhean montaa väläystä kyllä tule. Nostoina ehkäpä molemmat pelit Kouvolassa, Torpan 9/9 ja 8/8 KaMaa vastaan sekä hieno voitto Koskenkorvalta. Kotipeleistä eniten sykähdyksiä ainakin itselleni tuotti Kitee-pelin ensimmäinen jakso, joka oli varmasti kauden parasta Mansea.

Reilusti pelanneet pelaajat on lopulta melko helppo siirrellä kolmeen kategoriaan: Onnistujat, keskitaso ja epäonnistujat. Ilman sen suurempia perusteluja listaan näin:

Onnistujat:
- Ville Hotakainen
- Juuso Myllyniemi
- Tuomas Tuohisaari
- Timo Torppa
- Jasperi Luoma
- Petteri Alanen

Keskitaso:
- Tommi Malinen
- Joonas Eirola
- Leevi Lehto
- Sampo Lähdesmäki

Epäonnistujat:
- Juha Niemi
- Kimmo Carlson
- Jukka Tuomisto
- Mikko Haukkala

Liian vähän suorituksia:
- Juho Peltoniemi
- Konsta Lehtola
- Taneli Lassila

Voi olla, että näkökulmani on melko jyrkkä mutta jostain on lähdettävä liikkeelle.

Joukkueen rakennus on varmasti kulisseissa käynnissä ja toivonkin uutisia mahdollisimman pian. Tärkeää olisi nyt pitää pesäpalloa otsikoissa, sillä potentiaalia löytyy. Ensi kautta odotellessa!
 
Viestejä
1,822

Kauppi Sport Center olisi konkurssissa, jos pääpalkinto olisi miljoona euroa. Mitä Myllyniemeen tulee, hän on osannut tuotteistaa kiivaan luonteensa - hän otti yleisönsä harkitulla punaisella kortilla. Jäljellä yksi merkityksetön ottelu (Vimpeli), joten pieni varaslähtö kesälomalle oli ihan paikallaan.
 
Ihmettelen suuresti, millä perusteella joku voi luokitella Kimmo Carlsonin ja Jukka Tuomiston epäonnistujiin. Suurin epäonnistuja oli Matti Iivarinen.
 
Viestejä
110
Kauppi Sport Center olisi konkurssissa, jos pääpalkinto olisi miljoona euroa. Mitä Myllyniemeen tulee, hän on osannut tuotteistaa kiivaan luonteensa - hän otti yleisönsä harkitulla punaisella kortilla. Jäljellä yksi merkityksetön ottelu (Vimpeli), joten pieni varaslähtö kesälomalle oli ihan paikallaan.
Nimenomaan harkitulla. Taitaa esiintyminen olla vaan sitä mäoonniinpoholaanen-touhua kuten monella sieltäpäin olevalla.
 
jhr

Viestejä
303
Kauppi Sport Center olisi konkurssissa, jos pääpalkinto olisi miljoona euroa.

Ei siitä mene vielä konkurssiin, että palkinto on miltsin. Jonkun pitäisi ensin voittaa ja se todennäköisyys on jotain loton 7 oikein osuman luokkaa. Vai onko joku muka saanut kesän aikana edes sen yhden pallon sinne fakin pönttöön? Itse katsoin paikan päällä puolen tusinaa peliä ja fanikamerakin pyöri pari taukoa päälle ja kukaan ei saanut yhtään palloa edes melkein sisään.

Tuomiston kausi oli kovin kaksijakoinen. Ensin alkukesästä ihan sukka ja väärässä sarjassa. Ulkona varman päälle peliä ja kaikki pallot varpaille väliin. Sisällä pelkkiä kovilla vaihtoja suoraan takalukijan käteen ja päälle miljoona turhaa takapaloa. Hidastunutkin vielä. Sitten aivan yhtäkkiä ihan tyhjästä älytön tason nosto. Loppukesästä tuli rohkeasti palloja vastaan ja vaihtoi hyvällä prosentilla ja hyvillä lyönneillä. Nämä voi olla pienestä kiinni ja henkimaailman hommia. Kun lopettaa virheiden pelkäämisen niin yhtäkkiä niitä ei enää tulekaan. Paitsi niitä turhia takapaloja tuli ihan loppuun asti.
 
Kyllä sadat paikan päällä olleet katsojat voivat "muka" todistaa, että pönttöön on osuttu. Siihen "fakin pönttöön" meni ainakin kolme palloa, joista yhdellä yrittäjäjällä kaksi sen arvoisesti, että ansaitsi saunaillan.

Tuomisto pelasi kopparina hyvän (ei loisteliaan eikä huonon) kauden. Jos joku "perttu ruuska" lyö hänen tontiltaan läpärin, niin ei ole ainoa koppari, jonka tontilta pallo on mennyt läpi.
 
jhr

Viestejä
303
Kyllä sadat paikan päällä olleet katsojat voivat "muka" todistaa, että pönttöön on osuttu. Siihen "fakin pönttöön" meni ainakin kolme palloa, joista yhdellä yrittäjäjällä kaksi sen arvoisesti, että ansaitsi saunaillan.

Okei, my bad. Itse näin varmaan lähemmäs sata heittoa joista tasan 0 sisään niin epäilin, että se on ihan mahdotonta mutta hyvä sitten.
 
Viestejä
1,822
Parempi, ettei sano mitään jäähyn arvoista. Urheilijana huippu. Siihen kannattaisi siirtää vielä lisää paukkuja muista hölmöilyistä.
Aika harva urheilija pystyy panemaan paremmaksi kuin "Mylläri" nykyisten pesäpalloilijoiden keskuudessa. On särmää, itseluottamusta ja ennen kaikkea taitoa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
94
Vaikka pudotuspelipaikka on jo karannut käsistä, on hienoa että pelin taso on noussut viime aikoina huomattavasti.

Juuri näin. Jos oltais pelattu viime kauden systeemillä niin karsinnat toki olis ollu edessä mutta veikkaan että silloin olisi tehty jotain muutoksia. Joten ihan hyvä suoritus tuolta joukkueelta kun SiiPe ja Kama jäi taakse.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös