Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2020

Viestejä
126
Toki toinen hyvä ratkaisu olisi, että Alanen ja Lassila lukkariparina, mutta silloin on epätodennäköisempää päästä pudotuspeleihin kuin jos Puhtimäki tuohon tulisi. Kyllä se lukkari on vaan niin merkittävä osa joukkuetta
Viime syksynä Lassila oli heittämällä suurin syy miksi manse voitti pelinsä ja nousi superiin hyvissä ajoin.
Miten tämä kesä? Harmittava loukkaantuminen joka oli ilmeisesti pahempi mitä aluksi puhuttiin ja koko kesä jäänyt pelaamatta.. Täällä hommataan puhtimäkeä joka tyhjäisi varmaan koko rahapussin Alasen kaveriksi? Alasen joka sai kutsun lautasen ääreen Lassilan ja Pyry Alasen loukkaantumisten myötä,muuten olisi varmaan syöttänyt junioreissa ja ehkä suomi sarjaa jossain. peliään on parantanut mutta varsin paljon ilmenee vielä puutteita peleissä joita varmasti ammatti-ihmiset huomaa ja sisäpelissä rooli pieni. . Muistaako kukaan että manse tarjosi viime syksynä jopa kolmen vuoden paperin Lassilalle, vai muistanko väärin tai onko sopimus purettu, jomman kumman suunnalta? Mailassahan lassila on myös vaarallinen, samoin kuin nopeampien joukossa myös jaloiltaan, olisi varmaan ollut käyttöä tänä kesänäkin.joka tapauksessa kummatkin ovat todella nuoria ja kehittyviä lukkareita, puhtimäki jo parhaat vuotensa nähnyt. Ehkä rahalla kannattaisi hankkia pelaajia muille pelipaikoille
 
Viestejä
727
Lieneekö lähtenyt oma-aloitteisesti vai rahapulassa irtisanottu?
Jos tämä oli minulle kohdistettu kysymys, niin en tiedä yhtään, kun en ole seuran toiminnassa mukana. Toivottavasti ei ainakaan rahapulassa. Voihan olla, että se myyntipäällikkö on vain saanut paremman työtarjouksen jostain muualta. Tilinpäätösluvuista tuon myynnin kehityksen sekä tulojen ja kulujen suhteen sitten näkisi, muuten vain arvailua ulkopuolisena, että miten ovat onnistuneet kokonaisuutena. Viime naisten peli oli ainakin lähellä loppuunmyytyä (koronarajoitukset huomioiden) käsittääkseni.

Sitä olen vähän miettinyt, että eikö Paloniemen kautta tuonne voisi saada jonkun hyvän myyntimiehen, jos sellaiselle on tarvetta. Sehän on käsittääkseni toimarina tuossa Saarikoski Travelsilla, käsittääkseni toimipiste Tampereen alueella, ja voisi ehkä tietää jonkun rooliin sopivan kontaktina.

Täällä hommataan puhtimäkeä joka tyhjäisi varmaan koko rahapussin Alasen kaveriksi?
No sen asian kommentoiminenhan on lähtenyt huhuna liikkeelle siitä Seppälän twiitistä, joka on ilmeisesti Yle Urheilulla töissä:
Tommi Seppälä twiittaa, että Pirkanmaan maakuntakeskuksessa ovat "harmaat eminenssit" ja taustalla vaikuttavat "massimiehet" aktivoitumassa. Tähtäimessä nimet tyyliin Puhtimäki ja Jussila.
En tiedä, onko tuossa mitään perää sitten. Täällä palstallahan on vain otettu kantaa siihen, että olisiko tuollainen hyvä vai huono ratkaisu (hankkia Puhtimäki/Jussila). Itse olen ollut sitä mieltä, että jompi kumpi näistä olisi hyvä ratkaisu: lukkariparina joko Puhtimäki ja Pe Alanen, tai Pe Alanen ja Lassila. Tuo Pe Alanen ja Lassila parivaljakkona varmaankin vähän edullisempi ratkaisu, että siinä mielessä se parempi ratkaisu, mutta jos olisi esim. tuohon Puhtimäkeen kohdistuva ulkopuolinen rahoitus (mesenaatti tms.), niin Puhtimäki + Alanen olisi mielestäni Manse PP:n pelin tasolta parempi ratkaisu.

Tällä hetkellä omasta mielestäni Pe Alanen on pelitasoltaan siellä alemmassa keskikastissa Superin joukkueiden pelaavista lukkareista, Lassila alapäässä ja Puhtimäki paras lukkari Superissa tai ainakin top 3 -lukkari. Lassila ei ole valitettavasti nyt päässyt kehittymään Iivarisen opeissa samalla lailla kuin Pe Alanen tällä kaudella, kun on ollut loukkaantuneena. Pyry Alasen lukkaroinnista itselläni ei ole mitään tietoa, koska ei ole pelannut yhtään peliä, jonka olisin nähnyt. Pari kesää sitten oli muuten ihan lupaava lukkari, mutta välillä ei saanut tolppaa pysymään yhtään lautasella.

Siihen, miksi se lukkari on niin tärkeä palanen joukkuetta on sitten monta pientä syytä, mutta kaikki kulminoituu siihen, että lukkaria vastaan pelaava sisäpelijoukkue ei voi välttää lukkaria vastaan pelaamista millään tavalla. Niiden on pakko yrittää pelata sitä lukkaria vastaan koko peli. Jos ulkopelissä on joku muu ulkopelaaja oikein hyvä, niin pelinjohtaja voi sanoa, että "Tuolle ei lyödä yhtään lyöntiä tänään".

Sitten, jos se lukkari osaa syöttää hyvin lautasella pysyvää tolppaa etenijöille, pitää kärkietenijän lähellä pesää vaihtotilanteissa kovalla kädellä ja siten pakottaa ne etenijät lähtemään kauempaa, hakea hyvin näppejä ja polttaa niistä, maskata hyvin etenijöitä ja saada lähdöt heikoiksi, syöttää taktista väärää oikeissa kohdissa, syöttää takalautaa pomputtajille, sotkea kotiuttajien lyöntejä niille vaikeilla syötöillä, lukea vastustajan merkkiä, ottaa kärpäsiä (kuten Alanen otti Kiteetä ja Tahkoa vastaan ykköseltä ajossa) ja tuntea vastustajien pelaajat ja heidän lyöntivalinnat ja ohjata ulkokenttää, niin silloin se lukkari tekee yksin aivan jäätävää tuhoa vastustajan sisäpelissä. Itse sanoisin, että huippulukkarin ja keskitason lukkarin erona on keskimäärin noin yksi juoksu per jokainen peli vähemmän päästettyjä keskitason ulkokentällä, ehkä jopa enemmän.

Sen takia sen lukkarin tason merkitys on mielestäni niin iso. Itse olen sitä mieltä, että lähes saman lopputuloksen tuo huipputason lukkari + keskitason muu ulkokenttä kuin keskitason lukkari + huipputason muu ulkokenttä, mutta tuo ensimmäinen vaihtoehto on reilusti halvempi.

Varsinkin, jos siitä lukkarista on paljon iloa sitten vielä sisäpelissäkin (ykköskeulan pelaaja). Jos lukkari osaa esim. kotiuttaa hyvin, niin silloin tarvitsee ehkä hankkia yksi laadukas kotiuttaja vähemmän kuin tilanteessa, jossa lukkarilla ei ole roolia sisäpelissä.

Muistaako kukaan että manse tarjosi viime syksynä jopa kolmen vuoden paperin Lassilalle, vai muistanko väärin tai onko sopimus purettu, jomman kumman suunnalta? Mailassahan lassila on myös vaarallinen, samoin kuin nopeampien joukossa myös jaloiltaan, olisi varmaan ollut käyttöä tänä kesänäkin.joka tapauksessa kummatkin ovat todella nuoria ja kehittyviä lukkareita, puhtimäki jo parhaat vuotensa nähnyt. Ehkä rahalla kannattaisi hankkia pelaajia muille pelipaikoille
Lassilan sopimuksesta en tiedä, mutta en usko, että se on aivan hirveän kallis sopimus. Viime syksynä ei ollut vielä tietoa, että loukkaantuisi ja ei pääsisi pelaamaan ja kehittymään tällä kaudella sen takia, eikä siitä, että Pe Alanen kehittyisi noin paljoa.
Mielestäni Pe Alanen on mennyt Lassilan ohi ja on käsittääkseni yhteistyöseuran kasvatti kaiken lisäksi, niin menee Lassilan edelle, jos on ensi kaudella seurassa ja jos pystyy pelaamaan paremmin. Kilpailu on kovaa ja parhaat pelaa pääsarjatasolla. Toki Lassila ansaitsee mielestäni myös näytön paikkoja, jos on ensi kausilla Mansessa ja jos pelaa Alasta paremmin, niin sitten ansaitsee mielestäni peliaikaakin enemmän.
Mielestäni ne pelipaikat pitää ansaita suorituksilla. Toki näyttöpaikkoja pitää kaikilla olla, joilla on sopimus.

Voi kuitenkin olla, että Pe Alasesta tai Lassilasta ei tule koskaan Puhtimäen tasoista lukkaria, puhutaan kuitenkin mielestäni Superin parhaasta lukkarista. Toki voi olla, että tuleekin. Vaikea näitä on tietää, riippuu monesta asiasta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
112
Eilen pelissä liikkui huhua uusista lähtijöistä toimiston puolella. Huhut pitivät näköjään paikkansa, kun pitkäaikainen myyntipäällikkö on poistunut seuran verkkosivuilla yhteystiedoista.
Lieneekö lähtenyt oma-aloitteisesti vai rahapulassa irtisanottu?
Tämä ei taas vaikuta yhtään hyvältä, kun mitään tiedotetta asiasta ei ole edes annettu. Voisi olettaa, että jos olisi lähtenyt sovussa, niin asiasta olisi tiedote laadittu, kun on pitkään ollut seuraa nostamassa. Nyt siis seuran myynti on Liimataisen vastuulla ja toivotaan, että kauppa käy. Nyt kuitenkin on tärkeää luoda jo pohjia ensi kaudelle. Taustaorganisaatio kapenee uhkaavasti.
 
Viestejä
727
Tämä ei taas vaikuta yhtään hyvältä, kun mitään tiedotetta asiasta ei ole edes annettu. Voisi olettaa, että jos olisi lähtenyt sovussa, niin asiasta olisi tiedote laadittu, kun on pitkään ollut seuraa nostamassa. Nyt siis seuran myynti on Liimataisen vastuulla ja toivotaan, että kauppa käy. Nyt kuitenkin on tärkeää luoda jo pohjia ensi kaudelle. Taustaorganisaatio kapenee uhkaavasti.
Vaikeaa sanoa yhtään, että miten se yritysmyynti on onnistunut ilman, että näkee lukuja. Voi olla hyväkin, jos se laahaa, että sinne tulee muutosta, mutta en osaa sanoa. Toivottavasti saavat hankittua sinne jonkun hyvän myyjän, tai pari, ja seura saisi lisää pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita.
 
Viestejä
445
Tavallaanhan noi Elmossa kerrotut hankintameiningit kuulostaa myös huolestuttavilta. Tietysti kiva hankkia kovia pelimiehiä jos joku varmasti maksaa viulut. Pahoja virheitäkin selkeästi seurassa tehty talouden puolella viime vuosina, joten toivottavasti tässä mennään pää kylmänä ja suu säkkiä myöten. Eli ei niin että tulevan menestyksen ihan saletisti tuomilla lisätuloilla ostellaan.
 

Pallo muuntajalle

Ihmiset vaihtavat työpaikkoja joka päivä. Ei mistään myyjän lähdöstä mitään lehdistötiedotteita laadita. Jos on sovussa lähdetty, sitten voi vaikka seuraavassa kotipelissä kuuluttaa kiitokset ja onnittelut uudesta duunista, ei sen enempää.
 
Viestejä
112
Ihmiset vaihtavat työpaikkoja joka päivä. Ei mistään myyjän lähdöstä mitään lehdistötiedotteita laadita. Jos on sovussa lähdetty, sitten voi vaikka seuraavassa kotipelissä kuuluttaa kiitokset ja onnittelut uudesta duunista, ei sen enempää.
No tuokin on totta, mutta käsittääkseni kyseinen myyjä on ollut Mansessa pitkään ja mitä kuulin, että edes yhteistyökumppaneille ei ole sen enempää ilmoitettu asiasta, niin kuulostaa oudolta. Kuitenkin urheilussa myyjät pitävät yhteyttä yhteistyökumppaneihin ja ovat suora linkki seuran ja yrityksen välillä. Sen takia näistä yleensä on tehty ilmoituksia, varsinkin jos on oltu pitkään seurassa.

Tässä esimerkiksi KooKoon uutinen Matti Lindholmin poistumisesta seuran palveluksesta: https://kookoo.fi/fi-fi/article/uutinen/muutoksia-kookoon-toimistolla/2074/
 
Viestejä
727
20 kolmostilannetta aika hyvin Manselta pelissä. Hyvin toimi lyöntijärjestys mielestäni. Kiteellä saman verran. Purmosta Manse ei oikein saanut kiinni, hyvin meni kentälle. Eka jakso Manselta erinomainen, Kitee pidettiin nollilla. Jaksotauon jälkeen Kitee paransi peliään ja alkoi pelata todella hyvin. Vastaavasti Mansella vähän heikkeni. Eirola onnistui mielestäni vaihtajana hyvin.
 

jhr

Viestejä
303
Myllyniemellä tänään vähän huonompi päivä. Peltoniemen kentälle meno oli juuri niin vaikeaa kuin pelkäsinkin. Ei riitä taso superiin ja etenemisen kanssakin on vähän niin ja näin. Onneksi tällä pelillä ei ollut enää mitään merkitystä. Muuten nämä linjassa häpläämiset ja huonot heitot olisi harmittanut kovastikin.
 
Viestejä
727
Peltoniemen kentälle meno oli juuri niin vaikeaa kuin pelkäsinkin. Ei riitä taso superiin ja etenemisen kanssakin on vähän niin ja näin.
No, eka peli pitkään aikaan, että en olisi liian kriittinen yhden pelin perusteella. Mielestäni pari kautta sitten pääsi kentälle usein melkein paremmin kuin Torppa.
Kokonaisuutenahan sisäpeli toimi mielestäni erittäin hyvin, vaikka kotiuttaminen ei edelleenkään helppoa.
 
Viestejä
138
Tämän päivän tappion myötä kausi on lopullisesti ohi ja tulee päättymään runkosarjaan todennäköisesti toiseksi viimeiseksi. Ei mennyt kyllä yhtään putkeen ennakko-odotuksiin nähden ja flow-tilaa ei saatu oikein missään vaiheessa.

Ensi kaudeksi ostetaan ilmeisesti kovempaa joukkuetta. Mansen naisilta voisi ottaa oppia miten kasataan mestaruusryhmä. Sinne saatiin sitoutumaan muutama juuri läpimurron kynnyksellä ollut nuori, joka loi menestyspohjan. Kausi kaudelta heikoimpien pelaajien tilalle hankittiin parempia pelaajia, joka johti lopulta mestaruuteen.

En tiedä mitä kaikkea Mansen toimistolla tapahtuu, mutta ulkopuoliselle ei oikein vakuuta tasapainoiselta. Muistuu mieleen toiminnanjohtajan potkut, kun tuli "yllätyksenä", ettei olekaan palkkaan enää varaa.
 
Viestejä
225
Kyllä tuolla tilanteenrakenteluarsenaalilla pitäis takoa enemmän pinnoja. Toki nro 3 heppoinen, mutta suurin syyttävä sormi LVI-asentajan ja ukkosenjumalan suuntaan. Jos on Torppa, Mylläri (+Tuohisaari näiden oheen) ja tietyin varauksin myös Hotakainen, niin ihmettelen juoksujen vähyyttä. Toinen hiukan vastaava ilmiö IPV, mutta sillä erotuksella, että siellä jokeri lyö pinnoja.
 
Viestejä
727
Kyllä Iivarinen on saanut kehitettyä tuota peliä monella osa-alueella alkukaudesta, harmi vaan että taitaa aika loppua kesken. Tänään puhdas voitto Kossusta. Kossu tosin vähän heikompitasoinen joukkue kuin eilinen Kitee nähdäkseni.
Haukkalalta pari hyvää vetoa sisäpelissä ja niillä paljon juoksuja. Tuomisto on mielestäni parantanut peliään kopparina huomattavasti alkukaudesta, mielestäni ainakin osittain paremman takatilannesijoittumisen johdosta.
No, olisi siinä vielä hyvin pienet saumat pudotuspeleihin, mutta pitäisi voittaa noita kovia joukkueita myös ja joidenkin muiden pudotuspeliehdokkaiden hävitä omia pelejään.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
138
Toinen voitto putkeen ja Niemi alkaa vertyä. Riittäisikö 10 pistettä neljästä jäljellä olevasta sittenkin playoff-paikkaan? Ainakin unelma elää vielä.
 
Viestejä
4,357
Toinen voitto putkeen ja Niemi alkaa vertyä. Riittäisikö 10 pistettä neljästä jäljellä olevasta sittenkin playoff-paikkaan? Ainakin unelma elää vielä.

hiihto ählämi lähtö gif.gif
 
  • Tykkää
Reaktiot: VK
Viestejä
11,766
Toinen voitto putkeen ja Niemi alkaa vertyä. Riittäisikö 10 pistettä neljästä jäljellä olevasta sittenkin playoff-paikkaan? Ainakin unelma elää vielä.

Öö. Mansella on kaksi peliä runkosarjaa jäljellä. Manse on kuusi pistettä jäljessä viimeisellä pudotuspelipaikalla olevaa IPV:tä. Vaikka Manse voittaisi puhtaasti loput ja saisi kuusi pistettä ja IPV häviäisi loput niin IPV olisi Mansen edellä paremman voittosuhteen ansiosta. Puhumattakaan niistä Mansen ja IPV:n välissä olevista joukkueista.

Eli mielestäni unelma ei enää elä.
 
Viestejä
138
Öö. Mansella on kaksi peliä runkosarjaa jäljellä. Manse on kuusi pistettä jäljessä viimeisellä pudotuspelipaikalla olevaa IPV:tä. Vaikka Manse voittaisi puhtaasti loput ja saisi kuusi pistettä ja IPV häviäisi loput niin IPV olisi Mansen edellä paremman voittosuhteen ansiosta. Puhumattakaan niistä Mansen ja IPV:n välissä olevista joukkueista.

Eli mielestäni unelma ei enää elä.

Jaa se olikin 24 peliä, eikä 26. Sitten taistelu on ohi, kerään takkini...
 
Viestejä
1,390
Toinen voitto putkeen ja Niemi alkaa vertyä. Riittäisikö 10 pistettä neljästä jäljellä olevasta sittenkin playoff-paikkaan? Ainakin unelma elää vielä.
Manse ei voi päästä enää pudotuspeleihin edes teoriassa paitsi, jos jotain joukkuetta ei hylätä sarjasta tai joku ole peluuttanut edustuskelvotonta pelaajaa. Promillen promillen luokkaa todennäköisyys tuolle voi olla.
 
  • Tykkää
Reaktiot: VK
Viestejä
153
Niin, tässä nyt on hyvä jossitellä että mikäs olisi sarjataulukon tilanne jos Niemi olisi vetänyt noilla tehoilla koko kauden. Tosin kyllähän tuossa kuudesta oli 2-3 "lahjaa". Mutta kuitenkin. Liian paljon oli yhden miehen harteilla ja kun ei tullut kovin hyvä kausi, niin tämä on tilanne.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös