Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2021

Viestejä
581
Olet ymmärtänyt väärin. Vertaa kahta tilannetta.

1. Seura A tekee kasvatustyön ja seura B saa kasvatustyön tuloksen ilmaiseksi.
2. Seura A ei tee kasvatustyötä. Seura B:n pitää tehdä kasvatustyö itse.

Seuran A tekemällä kasvatustyöllä on vaihtoehtoiskustannus. Se on seuran B tekemä kasvatustyö.

Menee aivan ohi aiheen mutta vastailen tänne kuitenkin.

Minun on vaikea nähdä tätä vaihtoehtoiskustannuksena, sillä ymmärtääkseni toiminta ei vaadi kummallekaan kasvatusta tekevälle seuralle sellaisia resursseja, joita olisi mahdollista käyttää junioritoiminnan sijaan jollain toisella tavalla. Käsitykseni mukaan kaikki junioritoiminnan vaatimat asiat kustannetaan nollatuloksella vanhempien lompakoista, eikä seuran tarvitse itse käyttää varoja junioritoiminnan ylläpitämiseen. Näitä vanhempien varoja ei siis olisi seuralla edes käytettävissä, mikäli seura ei pyörittäisi junioritoimintaa, joten olemattomalla resurssilla ei voi olla vaihtoehtoiskustannusta.

Esimerkkiäsi mukaillen:
- Kun kaksikymppinen superpesikseen valmis oleva pelaaja tulee seuraan B, hän tulee seuran A juniorimyllystä siirrolla eikä hän maksa seuralle B mitään.
- Vaihtoehtoisesti hän tulee seuran B omasta juniorimyllystä. Sekään ei maksa seuralle B mitään, sillä kaikki myllystä aiheutuvat kustannukset hoidetaan kokonaan ylimääräisillä, vanhempien maksamilla rahoilla. Tätä rahaa ei ole mahdollista käyttää mihinkään muuhun, sillä sitä rahaa ei ole ilman junioritoiminnan ylläpitoa.

Tämä kaikki perustuu siihen oletukseen, että vanhempien maksamat maksut riittävät kasvatustyön pyörittämiseen, eikä seuran tarvitse käyttää omia varoja junioritoiminnan ylläpitoon. Mikäli asia on toisin eivätkä vanhempien maksamat rahat riitä junioritoiminnan ylläpitoon vaan seura joutuu käyttämään siihen lisäksi omia varojaan, silloin ymmärrän näkemyksesi.
 
Viestejä
166
Mitä Koplan kannattajat on mieltä jos vaihdetaan Villen ja Hakin paikkoja sekä Villelle ykköset hihaan.Tommille numero 6 kakkoskärkeen? Vois huomenna kokeilla.Tai Hakki koppariksi ja Tommi jokeriksi.Ja niin paljon kuin porukka tykkää Nokkalasta, niin jalat ei vaan meinaa ehtiä ulkopeliin.Kun vertaa Saukkoon niin ero on tosi iso.
 
Viestejä
4,169

Kuten sanoin tuossa joskus aiemmin niin Pesu tolpat hihassa ei olisi välttämättä huono ratkaisu. Eipä meinaa Nokkalan jalat riittää kyllä sisäpeliinkään, nopeusero on tosiaan valtava kun vertaa esim. Saukkoon..
 
Viestejä
3,254
Menee aivan ohi aiheen mutta vastailen tänne kuitenkin.

Minun on vaikea nähdä tätä vaihtoehtoiskustannuksena, sillä ymmärtääkseni toiminta ei vaadi kummallekaan kasvatusta tekevälle seuralle sellaisia resursseja, joita olisi mahdollista käyttää junioritoiminnan sijaan jollain toisella tavalla. Käsitykseni mukaan kaikki junioritoiminnan vaatimat asiat kustannetaan nollatuloksella vanhempien lompakoista, eikä seuran tarvitse itse käyttää varoja junioritoiminnan ylläpitämiseen. Näitä vanhempien varoja ei siis olisi seuralla edes käytettävissä, mikäli seura ei pyörittäisi junioritoimintaa, joten olemattomalla resurssilla ei voi olla vaihtoehtoiskustannusta.

Esimerkkiäsi mukaillen:
- Kun kaksikymppinen superpesikseen valmis oleva pelaaja tulee seuraan B, hän tulee seuran A juniorimyllystä siirrolla eikä hän maksa seuralle B mitään.
- Vaihtoehtoisesti hän tulee seuran B omasta juniorimyllystä. Sekään ei maksa seuralle B mitään, sillä kaikki myllystä aiheutuvat kustannukset hoidetaan kokonaan ylimääräisillä, vanhempien maksamilla rahoilla. Tätä rahaa ei ole mahdollista käyttää mihinkään muuhun, sillä sitä rahaa ei ole ilman junioritoiminnan ylläpitoa.

Tämä kaikki perustuu siihen oletukseen, että vanhempien maksamat maksut riittävät kasvatustyön pyörittämiseen, eikä seuran tarvitse käyttää omia varoja junioritoiminnan ylläpitoon. Mikäli asia on toisin eivätkä vanhempien maksamat rahat riitä junioritoiminnan ylläpitoon vaan seura joutuu käyttämään siihen lisäksi omia varojaan, silloin ymmärrän näkemyksesi.
Hyvä, että ymmärsit. Eihän ne riitä mitenkään, jos seura haluaa kasvattaa pelaajia huipulle.
 
Viestejä
581
Hyvä, että ymmärsit. Eihän ne riitä mitenkään, jos seura haluaa kasvattaa pelaajia huipulle.

Itselläni ei ole kokemusta asiasta, joten en osaa hahmottaa seurojen juniorityöhön panostamia rahasummia lainkaan suhteessa osallistumismaksuihin. Onko näistä olemassa minkäänlaisia julkisia lausuntoja tai tietoja?
 
Viestejä
41
Se on melko sama onko Nokkala tai Pesu kentällä,kumpikaan ei ole sellainen ns. Ykköskorin pelaaja jollaisella kultaa voitetaan. Hyviä pelimiehiä toki molemmat, mutta viimeinen Napsu puuttuu. Nikkanen ja Vartama ovat jos vaivat ovat voitettu kanta, kun ens kautta ajatellaan. Mäentaustan Tommi on käynyt lakipisteessä tuotujen juoksujen kanssa, käyrä on alas, samoin Kohonen: kiitos ja näkemiin, Hakista ei missään tapauksessa ole enää voittavia ja kovia suorituksia tekeväksi koppariksi, mutta jos kenttä kovenee ens kesäksi, ni pitäkää vaan jokerina ens kausi. Saukko suorittaa kyl viel varmasti pari kautta. Ruuskalle pitää antaa enemmän vastuuta, on oikea pelimies, samat sanat koppari hämäläisestä. Valtteri Luoma on ulko top 10 ja sisälläkin kehityskykynen, voi muutaman vuoden päästä ratkaista jopa mailalla kultamitalin tai sit se on Pitkäsen Elias joka ratkaisee ja voittojuoksun tuoja on Likanderin Miki. Luoman Japi on myös velimiehen tavoin kehityskykynen, saa itseluottamusta koko ajan ja häntä pitää kannustaa ja rohkaista vielä lisää, on pelimies. Kivipelto on Suomen paras lukkari ja hänestä kannattaa pitää kiinni siihen asti kun Elias Pitkänen on ns. Valmis. Latvala on takuuvarma niin kauan kun kehtaa pelata, on niin fiksu mies, että ymmärtää ite millon pitää hypätä sivuun. Meriläisen Ossiin en kunnolla pääse kiinni, onko lintu vai kala oikeasti, parhaimmillaan pystyy ratkaisemaan pelin, kuten kaikki tietää, mutta ei voi verrata esim. Koreen tai Roopen lähellekään, jos keksitte millä vire pysyy, niin hienoa. Älkää nyt näitä kommentteja Kouvolassa liian vakavasti ottako, mut oon faktoreja, tilastoja ja pelejä tehny ja näkemystä ihan rahasta jakanut ja aika mukavasti pärjännyt.
 
Viimeksi muokattu:

Tuskinpa. Eipä itselläkään muuta konkreettista tietoa ole kuin mitä eri seurojen asioita sivusta seuraillut ja joitakin seuraihmisiä haastatellut.
 
Mielipiteet ovat mielipiteitä.Kyllä Pesun Ville on noussut ykköskoriin.Kyllähän Vatu Luoma on pikkasen enemmän kuin top 10 ulkopelaaja,viime kesän paras maassa.Voit esittää ihan millasia tilastoja haluat,pelit pelataan kentällä.Lähivuosina usea multijokeri lopettaa ja se tulee vaikuttamaan paljon.Koko joukkueella pelaaminen tulee lisääntymään.Otamme aina hyvin vakavasti Kopla kommentit 😂
 
Viestejä
3,528
Olipa KPL:n ykkösenä kuka hyvänsä nopea kaveri, niin jokerina on oltava yksi todellinen etenijä. Vaikka kuinka pyörittelen eri vaihtoehtoja, päädyn aina siihen, että on järkevintä pitää Pesu jokerina. Ulkopelikin siihen vaikuttaa. Jos Saukko ei pelaa, niin kuka olisi paras kakkonen? Vaihtoehtoja ovat J Luoma, Nokkala tai Ruuska. Kukaan mainituista ei ole itsestään selvä kakkonen. Ruuska olisi, mutta huonona päivänä prosentti jää liian pieneksi. Kumpi painaa valinnassa enemmän: se, että on selvästi varmempi vaihtaja, mutta hitaampi, vai toisinpäin? Itse kallistun paremman vaihtajan kannalle. Sitä kautta on suurempi mahdollisuus saada paloton ajo. Lasku siitä maksetaan sitten, kun kolmosella olevaa hitaampaa yritetään kotiuttaa. Mieluummin palo kotiin kuin heti kärkeen kakkoselle.
 
Viestejä
52
Palkka/ korvaus se pitää myös omalle kasvatille maksaa. Siirtokorvauksia ei tietääkseni maksella kuin sopimuksen alaisista pelaajista ja näitä siirtoja ei juuri ole. Pesiksessä tämä omien kasvattien nostatus on jokin muinaisjäänne. Ei juuri törmää muissa joukkuelajeissa yhtä vahvasti.

Kyllähän kasvattajamaksut taitavat olla vieläkin voimassa. Olipa näistä maksuista tai omista kasvateista mitä mieltä tahansa, ovat nuo maksut olleet monelle pienemmälle seuralle tärkeä tulonlähde jo pitkään.
 
Viestejä
1,485
(En tiedä onko KPL:n ketju oikea pohtia tätä asiaa, mutta) itseäni on jossain määrin häirinnyt joittenkin tahojen ajatus ja unelma siitä, että myös pääsarjatason pelaajien pitäisi pelata lähes ilmaiseksi. Vaiken mikään AY-aktivisti olekaan, olen aina ollut yleisesti sitä mieltä, että työmies on palkkansa ansainnut. Vaikka pesäpallossa varsinainen pelikausi on melko lyhyt (normaalivuosinakin noin 4kk), rajoittaa se useimmissa ammateissa toimimista ja hidastaa uralla etenemistä. Käsittääkseni moni pesäpalloilija ottaa kesäkauden palkatonta vapaata leipätyöstään. Vaikka arvostan erittäin suuresti esimerkiksi KPL:n talkooväkeä (jonka varassa seura viime kädessä pyörii), niin mielestäni urheilijan ja perustalkoolaisen (joka tekee vaikka vuodessa 15-20 työvuoroa seuralle) panosta ei voida mitenkään rinnastaa toisiinsa ja tällä perusteella ajatella, että myös pelaajien tulisi toimia talkoohengessä.

Pesäpallo ei ikinä pysty eikä sen varmaan pidäkään pystyä kilpailemaan palkkatasossa vaikka jääkiekon SM-liigan kanssa. Joka tapauksessa jos tulevaisuudessakin halutaan, että meillä on korkeatasoisia pelaajia, tulee näille pystyä maksamaan pesäpalloilijan työstä asianmukainen korvaus. Pesistä voidaan toki pelata täysin harrastusmielessä amatöörivoiminkin niin kuin vaikkapa suomensarjassa tehdään, mutta tämä väkisinkin näkyy pelin laadussa.

Pelaajien palkanmaksun edellytyksenä on tietysti se, että seuroilla on varaa palkanmaksuun, eikä mikään seura voi elää pitkällä tähtäimellä yli varojensa. Uskallan väittää, että suurimmalla osalla superpesis-seuroja on vielä mahdollisuutta tehostaa varojen hankintaa. Ja jos jollain alueella väkeä ei saada katsomoihin eikä yrityksiä sponsoreiksi, niin voidaan ajatella, onko tälläisen alueen seuran paikka superpesiksessä, vai pitäisikö tilalle ottaa joku toinen seura (urheilullisin perustein toki), jonka toiminta-alue on suotuisempaa pesäpallolle.
 
Viestejä
918

Ihan samaa mieltä ja kyllähän markkinatalous pitää huolen että kysyntä ja tarjonta pääosin kohtaa. Minusta on vaan hurjan huolestuttavaa että nyt kun pari kesää on tarvottu melkoisessa suossa yleisömäärien kanssa niin miten useat seurat voi pärjätä. Ainakin KPL:ssä lipputulot on erittäin tärkeät ja uskon että näin on muuallakin. Jos sitä sakkia käy reilusti alle 1000 per peli niin siitä ei todellisuudessa montaa sataa lippua myydä. Kuitenkin nuo pelaajabudjetit on aika samalla kartalla, pääsääntöisesti. Mistä se raha voi tulla muualta kuin sponsoreilta tai taustalla hääräävältä mesenaatilta. Kumppanit on arvossa arvaamattomassa tällä hetkellä ja en usko että monessa joukkueessa on ketään raharoopea taustalla työntämässä setelipaaleja seuran toimistoon. Pelkään että jotkut seurat eivät tästä selviä vaan laji menettää jalansijaa mikä on isossa kuvassa huono juttu.
 
Viestejä
1,485
Koplalta keskinkertaisia lyöntejä, jotka eivät riitä hyvin pelaavaa Vimpeliä vastaan :(. Jotain uutta pitää keksiä.
 
Viestejä
1,485
Hieno nousu tasoihin, mutta lopussa harvinaisen tyhmä kotiutusyritys, kun kaikesta huolimatta melko hidas hakki yritettiin ottaa kahvanäpyllä. Onnistumistodennäköisyys ehkä 1%. Kun oli vielä mäentaustan viimeinen lyöjä, olisi ollut ihan sama lyödä koppi ja jättää kotiutus saukon kahdelle ekalle lyönnille.
 
Viestejä
1,485
Tuo Koplan uusi psyykkinen peli toimii loistavasti. Pelataan aluksi niin paskasti kuin osataan antamatta kuitenkaan liikaa juoksuja. Ihminen on matkiva eläin ja pian vastustajakin alkaa pelata samalla tavalla. Sitten nostetaan kaasua ja tiputetaan vastustaja kelkasta. Tällä taktiikalla sunnuntaina voitettiin ja toivottavasti voitetaan tänäänkin. ;)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös