Uusi Hippos valmis ajallaan ja budjetissa – ”Nämä ei ole hyllytavaraa”

Kuva: Juha Leskinen / Tältä uudella Hippoksen pesäpallostadionilla näytti, kun rakennustyöt olivat vielä kesken.

Kuva: Juha Leskinen / Tältä uudella Hippoksen pesäpallostadionilla näytti, kun rakennustyöt olivat vielä kesken.

Hippoksen uusi pesäpallostadion on viimein valmis ottamaan vastaan pesäpalloilijat ja pesiskansan katsomoihinsa. Oli jo aikakin, että suuri urheilukaupunki Jyväskylä ja sen huippuseurat saavat arvoisensa areenan.

Vanhalla Hippoksen stadionilla Jyväskylän pesäpalloseurat pelasivat vuodesta 1968 lähtien. Uuden stadionin rakentaminen alkoi kesäkuussa 2022 ja nyt vuotta myöhemmin 8,2 miljoonan euron rakennushanke on valmis – aikataulussa ja budjetissa.

Sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarkko Selin että liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal olivat erittäin tyytyväisiä siihen kuinka projekti eteni ja miten hyvin budjetissa pysyttiin.

– Vaikka elettiin varsin mielenkiintoisia aikoja, kun oli Ukrainan tilanne ja siitä aiheutuneet kustannusten nousut ja epävarmuus tarvikkeiden saannista niin kaikki meni kuitenkin hyvin.

– Pesäpallostadioneissa täytyy muistaa se, että kun kouluja ja päiväkoteja rakennetaan valtakunnallisesti aika huomattava määrä vuosittain, tiedetään mitä se vaatii. Sitten kun mennään erityisliikuntapaikkoihin kuten tällainen pesäpallostadion on, ne ei ole hyllytavaraa

– Ne suunnitellaan hyvin yksilöllisesti olemassa oleviin tarpeisiin, eikä kyse ole yleisestä rakennuttamistyypistä, liikuntajohtaja Sahindal kertoi Supervuoron haastattelussa projektista.

”Meillä joko on huippupesäpalloon soveltuvat olosuhteet tai sitten meillä ei ole”

Jyväskylään on kaavailtu 200 miljoonan Hippos-hanketta, joka olisi Pohjoismaiden vaikuttavin liikuntakeskittymä. Kun kaupungille selvisi, että projekti päästään aloittamaan ja ensimmäiset hankkeeseen liittyvät rakennustoimet alkavat nimenomaan vanhan stadionin purkamisella, täytyi tehdä nopeita päätöksiä.

– Kysymys oli, että meillä joko on huippupesäpalloon soveltuvat olosuhteet tai sitten meillä ei ole. Silloin me oltiin meidän muiden suunnitelmien kanssa sellaisessa tilanteessa, että oltaisiin jouduttu purkamaan meidän vanha stadion.

– Lähdettiin liikkeelle siitä, että tehdään suoraan korvaava olosuhde eikä rakenneta väistöratkaisuja. Olisi tullut sitten kalliimmaksi rakentaa väistöratkaisu ja uusi stadion, Selin kaupunginhallituksesta kertoi.

Uusi stadion tarjoaa katetun katsomon miltei kahdelle tuhannelle katsojalle, näistä 1500 on istumapaikkoja. Näitä penkkirivejä pääsevät kuluttamaan muutkin kuin pesäpallon ystävät, sillä kyselyjä stadionin käytöstä on tullut jo muidenkin lajien puolelta.

Katso alta Toni Ikosen upea drone-video Hippoksesta uudesta ja vanhasta pesäpallostadionista rinta rinnan

Mikäli stadionin haluaa päästä kokemaan ilman urheilun tuomaa jännitystä, Jyväskylän Kiri järjestää jo tänä kesänä Matti Nykäsestä kertovan Elämä on Laiffii -musiikkinäytelmän. Tämän näytelmän lisäksi kaupungille on tullut jo useita kyselyjä konserttimahdollisuuksista ensi kesälle.

Todelliseen testiin katsomorakenteet ja uusi stadion joutuvat varmuudella ensi kesänä, kun uusi Hippos toimii pesäpallon Itä-Länsi-ottelun areenana. Voi jo nyt sanoa, että katetun katsomon paikat eivät kaikille faneille riitä. Hätä ei ole tämän näköinen, sillä on kaavailtu, että lisäkatsomoiden avulla istumapaikkoja löytyy yli 4000.

Ensimmäiset ottelut uudella kentällä pelataan tänään lauantaina, kun Jyväskylän Kirittäret sekä Jyväskylän Kiri saavat Ykköspesiksen kamppailuissaan vieraita Kankaanpäästä.

Superpesiksen osalta pelit alkavat maanantaina todellisella herkkupalalla, kun Kirittärien vieraaksi saapuu Porin Pesäkarhut. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten aidoilla rajattu kenttäalue toimii lajin huipputasolla ja tuoko tämä esiin pelillisiä muutoksia.

Kaupungin liikuntajohtaja Sahindal on ainakin suunnitellut lomansa niin, että pääsee kokemaan uuden Hippoksen tunnelman heti ensimmäisissä peleissä.