Manselle tuplavoitto pohjoisesta, KeKille tärkeitä jatkosopimuksia

Kuva: Miska Peltoniemi / Jani Lassila oli erinomaisessa vireessä lautasella, vaikka KeKi kotonaan Manselle hävisikin.

Kuva: Miska Peltoniemi / Jani Lassila oli erinomaisessa vireessä lautasella, vaikka KeKi kotonaan Manselle hävisikin.

Keskiviikon huipputaisto Superpesiksessä nähtiin Kempeleen Kirin ja Manse PP:n välillä. Joukkueiden taisto oli tasainen ja jännittävä ottelu, missä useat taisteluparit ottivat toisistaan mittaa.

Tiistain Pattijoki-voiton jälkeen Mansella oli heti seuraavana päivänä ohjelmassa vielä kovempi haaste tuplapeliretkellään. Huimasti peliään alkukaudesta petranneet tamperelaiset veivät ottelun nimiinsä 0-2 (2-5, 1-1). Lohdutukseksi Kempeleen kannattajat saivat kuulla sentään mieluisia jatkosopimusuutisia ottelun yhteydessä.

1. jakson ratkaisu

Manselainen kumura imee väliin

Manse löi ensimmäisellä jaksolla kolme lähes täydellisen oloista kotiutuslyöntiä, kun Henri Puputti (kahdesti) ja Perttu Ruuska paukuttivat kolmospuolen kumuraa Kempeleen koppari Juhani Ojalan nenän eteen.

Lyönnit olivat täysin ottamattomia ulkokentälle ja veivät Mansen viiden juoksun johtoon, mitä KeKi ei enää kyennyt kirimään kiinni viimeisen tasoittavalla.

2. jakson ratkaisu

Ulospuhallus

Toinen jakso päättyi tasalukemiin, joten varsinaista ratkaisua siinä ei nähty. Mansella olisi ollut neljännen tasoittavalla tilaisuus napata täydet kolme pistettä, mutta yksi pinnoista jäi Liiton ahnaaseen haaviin.

Kun vieraat saivat pidettyä voitostaan kiinni Kempeleen tasoitusjuoksun jälkeen, taisi joukkueella tulla pieni ulospuhallus kovan pohjoisen tuplapelireissun päätteeksi. Viimeisen sisävuoron anti jäi varsin ponnettomaksi, kun keskittyminen vaikutti Manselta herpaantuneen.

Ottelun tähtihetki

Tähtihetki ei tapahtunut kentän rajojen sisäpuolella, vaan siitä vastasi KeKi-manageri Sami Saloranta. Kempele julkaisi ottelun yhteydessä kolmen tärkeän runkopelaajansa kaksivuotiset jatkosopimukset.

Kaikki kertoivat Ruudun tv-haastattelussa kuinka helppo sopu oli löytää Salorannan kanssa ja jatkaa uraansa Kempeleessä.

Sami Haapakoski (1+1 vuotta)
Jani Lassila (1+1 vuotta)
Juhani Ojala (2 vuotta)

Ottelun kommentti

Juha Puhtimäki, Manse PP
– Tältä reissulta viis pinnaa on ihan jonkunnäköinen näyte – me tullaan täältä.

Toimituksen kommentti

Manse jatkaa kipuamistaan kohti sarjakärkeä. Pelinjohtaja Jani Komulaisen suupielet kääntyvät yhä ylemmäs suurempaan hymyyn. Tamperelaisten peli rokkaa ja rollaa tällä hetkellä kivassa tahdissa.

KeKin suoritus oli hyvä ja lähes tasavahva Mansen kanssa, mutta se tarvittava lopullinen puristus voitosta taisteltaessa jäi uupumaan. Vaikka kotijoukkue voitti esimerkiksi kolmostilanteet 14-10, ei se näyttänyt missään vaiheessa olevan kuskin paikalla pelissä.

Molempien joukkueiden kärkimiehet pelasivat käytännössä täydellisen illan. KeKin Markus Keski-Petäjä löi kunnarin, toi Kirin kaikki kolme juoksua ja kärkilyöntien onnistuminen kirjattiin 11/11. Mansen Severi Tikkakoski löi kunnarin, toi kaksi ja kärkkärit onnistuivat 10/13.

Yhtä laadukas taistelupari nähtiin lautasella. Mansen Puhtimäki vertyi sille tutulle kärkitasolle, mitä häneltä on totuttu vuosikaudet näkemään. Eikä isäntien Lassila jäänyt yhtään kollegaansa heikommaksi, ja erityisesti Lassilan tolppasyöttö oli ottelussa loistelias.

Molempien joukkueiden pelissä on yhä parannettavaa, mutta isossa kuvassa kumpikin voi olla luottavainen sen suhteen, että syksyllä tahkotaan niitä kovimpia otteluita.

Katso Ruudun ottelukooste