Supervuoro Verkkolehti »

Vimpelin Veto 2020

Viestejä
44
Näillä foorumeilla kun on kiva spekuloida, niin spekuloidaan. Heimonen lopettaa ja nosteluvastuu siirtyy Ruuskalle. Mäkelä lopettaa. Haapakoski lähtee. Ketään ei tule tilalle. Ei ole pyssy-jokeria.

Kärjen pelaaminen ja onnistuminen on tämän jälkeen elinehto (vielä enemmän kuin kuluneena kesänä). Ruuska olisi edelleen ykköskotiuttaja, sillä erolla että ruokaa on oltava kentällä kun (oletetusti) nro 4 tai 5 tulee lyömään. Tästä saadaan hyvä aasinsilta siihen, että kuka korvaa Haapakosken? Toinen akilleen kantapää on Kanalan loukkaantumiset. Edellä mainitulla skenaariolla vastuu ja juostut kilometrit lisääntyisivät entisestään ja syksyn tärkeissä peleissä kaveri pelaisi loukkaantuneena. Vimpelin kärki olisi ehdottomasti liian kapea koko kesää ajatellen.

Tikulla silmään joka vanhoja muistelee, mutta Alajärvellä voitettiin 89 Suomen mestaruus. Neljä vuotta myöhemmin voitettiin toistaiseksi vika mitali, pronssia. Mukana samat "vanhat" pelaajat. Sitten yhtäkkiä kaikki "katosivat".
Toivottavasti Vimpelissä ei tehdä samaa virhettä ja jatketaan liian kauan samalla rungolla.
Olen sitä mieltä että Kanala, Isoketo, Ruuska, Heikkala eivät ole ns. voittavia pelaajia, heidän varaan joukkuetta ei voi yksistään rakentaa.

Lukkari, Haapakoski vol.2, jokeri tarvitaan, jos halutaan ensi kesänä taistella pojasta.
 

Repalöysä

Ei vetoon tuu uusia pelaajia!
Suurinpiirtein viimekesän joukkue.
Haapakoski, Heimonen ja Mäkelä kysymysmerkkejä.
 

Hiukkahikeä

Ei ole helpoin mahdollinen tilanne ViVellä tuossa Ruuskan tapauksessa. Seurassa on ykköskorin lukkari ja lyöjäjokeri ja tällähetkellä vaikuttaa siltä, että Ruuska yksinään ei ole enemmän, tai edes samanverran, kuin mitä nuo roolit kahdella eri pelaajalla oli tällä kaudella. Lisäksi, kenelläkään muulla superpesispelaajalla ei ole tuollaista statusarvoa, kuin P.Ruuskalla. Miten pitää Ruuska tyytyväisenä ja joukkueen etu ensisijaisen tärkeänä?
Minäkin kyselin jo viime kesänä sitä, mitkä Ruuskan mitat ovat? On vankan ja rotevan näköinen nuorimies, joka näyttääkin kotiuttajajokerilta.
 
Viestejä
418
Olen sitä mieltä että Kanala, Isoketo, Ruuska, Heikkala eivät ole ns. voittavia pelaajia, heidän varaan joukkuetta ei voi yksistään rakentaa.

Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta tilastot puhuu toista.
Vimpelin mestaruusvuonna 2017 Kanalan kärkilyöntiprosentti pudotuspeleissä oli 82% (edellä vain A. Lammila KPL), ja esim. Jussilan 69%.
Isokedon kärkilyöntiprosentti v. 2017 pudotuspeleissä oli 70, ja esim. finaalivastuksen Sojyn Piiponniemen 67%.
Heikkalan kärkilyöntiprosentti v. 2017 pudotuspeleissä oli 62%, ja esim. finaalivastuksen Sojyn Hartikaisen oli sama.

Kyllä kaikki nämä Viven pelaajat, Kanala, isoketo ja Heikkala ovat ns. voittavia pelaajia terveenä ollessaan. Tämän syksyn pudotuspeleissä eivät kuitenkaan olleet täydessä iskussa, koska vaivoja oli ollut pitkin kautta.
 
Viestejä
44
Tilastoja en jaksa tarkastella, mutta tuohon liittyen mitä kirjoitit, niin minulle herää kaksi kysymystä; miksi Vedolla on aina kauden tärkeimipien pelien aikana joku avainpelaaja romuna vai tuntuuko allekirjoittaneesta vain siltä?
Viittaat postauksessasin vuoteen 2017, osaatko sanoa miltä tilanne näyttää esim. tältä syksyltä. Minusta vaikuttaa, että kahden viime kauden aikana edellä mainittujen pelaajien kohdalla trendi on ollut laskeva, johtuuko sitten noista loukkaantumisista sitä en osaa sanoa.
 
Viestejä
1,398
Tilastoja en jaksa tarkastella, mutta tuohon liittyen mitä kirjoitit, niin minulle herää kaksi kysymystä; miksi Vedolla on aina kauden tärkeimipien pelien aikana joku avainpelaaja romuna vai tuntuuko allekirjoittaneesta vain siltä?
Millä joukkueella joku avainpelaajista ei ole ollut loukkaantuneena kauden aikana tai pudotuspeleissä ? Otetaan esimerkiksi vuosi 2019.

Joensuu taisi tänä vuonna välttää loukkaantumiset parhaiten, vaikka sielläkin oli alkukaudesta sivussa monikin pelaaja.

Koplalla loukkaantuneiden listalle joutuivat ainakin Toni Laakso, Anssi Lammila, Sasu Toikka ja Matti Saukko.
Vimpelillä sivussa olivat Teemu Isoketo, Mikko Kanala ja Olli Heikkala.
Sotkamolla rikki olivat Jere Vikström, Topi Korhonen ja Niilo Piiponniemi.
Joensuulla otteluja välistä jättivät Mikko Kemppainen, Lauri Kivinen ja Konsta Kettunen.

Yksi ratkaisu voisi olla suurempi pelaajarinki, mutta ei sekään kaikkea ratkaise.

Kopla selvisi paljon odotuksia paremmin todella epäonnisesta kolmen kärkipelaajan samanaikaisesta loukkaantumisesta, kun paikkaamaan ulkopeliin saapuivat Matti Saukko, Iiro Nokkala, Ville Pesu ja Roope Koskelainen. Heti loukkaantumisten jälkeen Koplan ennustettiin putoavat sijoille 5-8, mutta tällaista pudotusta ei sitten nähty ja tappioputki jäi lyhyeksi.

Eli lisää osaavia paikkaajia tilalle rosteriin, jotta pelaajat voivat laittaa itsensä kuntoon huilaamalla eikä pelaamalla.
 
Viestejä
80
Niin tuossa Sami toteaa; takki on ollut tyhjä kauden jälkeen.
Valitettavasti takki taisi tyhjetä jo heinäkuun lopulla, hyvin aneemista oli peli siitä lähtien.

Toivottavasti saadaan A. Ruuska takaisin jo ensi kaudelle.
 
Viestejä
995
Sigge pelasi tosiaan hyvän alkukauden. Loppukaudesta tekeminen oli heikkoa niin mailanvarressa kuin ulkonakin. Ehkä jokerina voisi vielä vuoden kaksi pelata.

Mikäli Vetoon ei tule ulkopuolelta ketään, mikä viimeisten tietojen perusteella vaikuttaa hyvinkin todennäköiseltä, Kanala kannattaisi siirtää kakkosvahdiksi ja sitten sijoittaa paras mahdollinen kaveri kolmospolttajaksi.
 
Viestejä
1,734
Niin tuossa Sami toteaa; takki on ollut tyhjä kauden jälkeen.
Valitettavasti takki taisi tyhjetä jo heinäkuun lopulla, hyvin aneemista oli peli siitä lähtien.

Samoilla linjoilla. Pelaaminen oli aneemista ja virheiden sävyttämää jo pudotuspeleistä lähtien. Katsomossa moni epäili että onkohan jotain vaivoja kun pelaaminen ei enää ollut totutun kaltaista, mutta ilmeisesti ei.
 

Repalöysä

Näin se näyttää ikävä kyllä menevän. Junnuja tulee lähtevien tilalle ja sitten katsotaan mihin se riittää.
Ihan mukavasti riittää, jos tekeminen pysyy samalla tasolla mitä viimevuosina. 3-5 sijoitus runkosarjassa, loppu siitä kiinni miten venyy. Onhan kärki sarjan huippua, tilannetta tulee varmasti. Kyllä Niemi olisi kova vahvistus, jos Mäkelä ei jatka.
 

Repalöysä

Oishan se mukava nähdä ensikesänä oikein perinteistä Vimpeliläistä pesistä, missä rajat paukkuu ja vastustaja ui savonjoessa.Pelinjohtaja ei liioin pyydä anteeksi olemassa oloaan.. Sitä odotellessa! Potentiaalia on..
 
Viestejä
375
Aika kriittistä täällä, kun Haapakosken kohdalla puhutaan kuitenkin pelaajasta joka olisi voittanut kärkilyöntitilaston ilman sopuiluja :D Ottaisin kiljuen takaisin PattUun..pystyy olemaan vielä ainakin pari kesää ihan suvereeni sisäpelaaja tässä sarjassa.
 
Viestejä
1,734
Aika kriittistä täällä, kun Haapakosken kohdalla puhutaan kuitenkin pelaajasta joka olisi voittanut kärkilyöntitilaston ilman sopuiluja :D Ottaisin kiljuen takaisin PattUun..pystyy olemaan vielä ainakin pari kesää ihan suvereeni sisäpelaaja tässä sarjassa.

Eikai kukaan sitä kiistäkkään että runkosarja meni hyvin. Sen jälkeen pelaaminen oli aivan aneemista tuhertamista jollaista ei ole totuttu Haapakosken taholta näkemään.
 
Viestejä
1,849
Velmuli sanoi:
Aika kriittistä täällä, kun Haapakosken kohdalla puhutaan kuitenkin pelaajasta joka olisi voittanut kärkilyöntitilaston ilman sopuiluja :D Ottaisin kiljuen takaisin PattUun..pystyy olemaan vielä ainakin pari kesää ihan suvereeni sisäpelaaja tässä sarjassa


Kuinka pelattiin sopua kärkilyöntien osalta. Tuleeko sanktioita ? Aattelin vaan
Näitä sun viestejä on hankala lukea. Opettele palstan lainaus-toiminto ja kansa kiittää. Ei sen pitäisi mahdotonta olla iäkkäämmällekään henkilölle.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös