Supervuoro Verkkolehti »

Sotkamon Jymy 2020

Viestejä
347
Ei kukaan puhunut täydestä palkasta. Mutta palkan leikkaukseen vedoten Mökekin olisi voinut pelailla muualla, jos kokisi Sotkamon huonoksi ympäristöksi. Noh, nyt tiedetään että Korhonen pelaa syksyn pelejä Jymyssä ja Isoketo Lipossa. Jos Isokedon tapaukseen ei liity hankauksia, niin hän ilman muuta on Vimpelin mies taas ensi kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Hiukkahikeä

Rehellisesti sanottuna... Mitä enemmän lukee näitä palstoja, alkaa tuntua siltä, että isä-Komu on joskus esihistoriassa vienyt Graingerilta naisen. Tai sitten junnuissa syrjäyttänyt jokeriksi. Voihan kateuden ja katkeruuden syy olla joku muukin, mutta perusteeton mustamaalaus ei oikein kuulosta fiksulta.

Komulainen on kyllä se ykkösinhokki, mutta kerrataan hieman historiaa.
Kuosmasen aikana peluutus oli yllättäen kaavamaista tai sitten niin yllätyksellistä, että lyöntivuoro päättyi tämän tarkkanäköisen sisäpiiriläisen mielestä numeroon kolme. Johtopäätös oli tässä luonnollisesti että pelinjohtaja vaihtoon.
Mutta Kuosmaseen verrattuna Doksa Korhonen se vasta olikin kaavamainen ja ennalta-arvattava. Sivukommenttina toki tähän, että Doksa Korhosen onneksi hänen kaavamainen ja ennalta-arvattava peluutus kelpaa silti Joensuulle.
Nyt ollaan siis Komulaisessa, jonka peluutus on kaavamaista ja typerää ja tätä viuhkatelineeksi kutsuttua Kultasormea on sisäpiiriläinen halunnut vaihtoon heti alusta saakka.

Kohde vaihtuu tilanteen mukaan, mutta viha säilyy.
 
Viestejä
241
Veikkaan, että kaiken tämän kohun jälkeen peli ratkeaa lukkaripeliin. Etukäteisarviointi on, että lukkarit ovat tasavahvoja. Kumpi pystyy sekoittamaan vastustajan lyöntipeliä paremmin, on vahvoilla. Jr on kuitenkin kovan paikan edessä. Jos Ville pelaisi ja häpläisi yhden kiinnioton ja yhden lyhyen, ei Jymyn peli siihen kaatuisi kun vastaavasti hän pystyisi pitämään Vedon lyöjät kurissa. Toivon hartaasti menestystä Juniorille.
 
Viestejä
1,813
Minusta se ratkeaa kokonaisvaltaisesti etukenttäpeliin, jossa lukkari on yksi osa. Jymyn osalta Jrjr mahdollistaa etukentän pelaamisen kauempana, kuin VV:n ollessa lavalla. Rydenkään ei tarvitse hakea pieniä kotipesän kaarelta. Jrjr:n pelatessa ViVe joutuu pelaamaan kovien kautta, jolloin Jr. Kuosmanen pääsee irti lukijana linjassa.
 
Viestejä
167
En ymmärrä mikä siinä pienten hakemisessa on Villellä ollut niin vaikeaa ja suorien sekä helppojen palautusjeittojen kiinniotossa ajoittain , lyhkäisten hakuhan on jo lukkarin perusvaatimus ja opetetaan jo pikkujunioreissa.
Silti toivotaan Jymylle voittoa tänäänkin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
109
Minusta se ratkeaa kokonaisvaltaisesti etukenttäpeliin, jossa lukkari on yksi osa. Jymyn osalta Jrjr mahdollistaa etukentän pelaamisen kauempana, kuin VV:n ollessa lavalla. Rydenkään ei tarvitse hakea pieniä kotipesän kaarelta. Jrjr:n pelatessa ViVe joutuu pelaamaan kovien kautta, jolloin Jr. Kuosmanen pääsee irti lukijana linjassa.
Samaa mieltä: lukkari- ja etukenttäpeliin ratkeaa tämä ottelusarja. Molemmissa vaaka kallistuu näin puolueettoman pesisfanin mielestä Vimpelin eduksi.
 
Viestejä
20
Pelokasta, innotonta, laimeaa, antautunutta, paskaa ja kaavamaista pelinjohtoa, huono väkisin sisään ajettu isänsä lukkari, Kuosmasen poika täysin ilmaiseksi rosteriin, Roope ensin, kaikki haluaa Jymystä pois.

Miten meni noin niinkuin omasta mielestä trollit?
Menehän takasi hoitoon antavat rauhottavia...Säälittävä
 
Viestejä
469

Jymyn peli oli pari viikkoa sitten juuri pelokasta, innotonta ja arkaa. Nyt oli pitkästä aikaa kunnon meininkiä Jymyn pelissä. Jos asiallinen arvostelu huonoista peliesityksistä on trollaamista niin olkoon. Tosiasia on, että veltot esitykset elokuussa olivat liikaa monille katsojille ja tämän seurauksena muutamassa pelissä oli alle 700 katsojan häpeällisiä yleisömääriä. Tämän päiväisen tasoisella esityksellä yleisö palaa katsomoon
 
Viestejä
486

Jos silleen oikeita syitä yleisön vähyyteen miettii, niin Kainuun koronatapaukset/tartuntaryppäät tulivat ilmi juuri elokuun loppukierroksille. Vastassa SiiPe ja Seinäjoki. Kuka lähtee noihin peleihin istumaan ylipäätään ihan ilman koronaakin?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
86
Jymyn peli oli pari viikkoa sitten juuri pelokasta, innotonta ja arkaa. Nyt oli pitkästä aikaa kunnon meininkiä Jymyn pelissä. Jos asiallinen arvostelu huonoista peliesityksistä on trollaamista niin olkoon. Tosiasia on, että veltot esitykset elokuussa olivat liikaa monille katsojille ja tämän seurauksena muutamassa pelissä oli alle 700 katsojan häpeällisiä yleisömääriä. Tämän päiväisen tasoisella esityksellä yleisö palaa katsomoon

Eipä tuo Jymyn kotikatsomo oikein ole viime vuosina jaksanut syttyä noihin merkityksettömiin peleihin ja Kuhmon koronagate vielä päälle. Mutta muutoinhan syksyn keleihin on Hiukassa totuttu.

Joo, tuli tunnekuohuissa kirjoiteltua tuo edellinen kommentti tai parikin. Tänään lähes täydellistä peliä ja juurikin noihin yleisimpiin kritiikin kohtiin. Tästä on hyvä jatkaa. Peace.
 
Hiukkahikeä

Superpesiskesän tähänastinen kohokohta oli tänään, kun Komulainen jr alun hienoisen tahmeuden jälkeen otti Kuikkalasta kärpäsen ykköselle ja sitten kohta teki 2 paloa lisää ja vuoronvaihto.

Kuosmanen oli jäätävä ulkopelissä. Kurikka samoin. Kuten eräs toisella palstalla totesi, että uusi KKK on syntynyt.

Hylkilä pyysi tanssiin, yritti puhua kuin miehet, mutta äänessä olikin lopulta vain haalarit. Jymy lähtee kyllä tanssiin mukaan kun nätisti pyytää ja sitä voi kysyä sitten kun taisto on tauonnut että kannattiko sittenkään?

Jymyn ykköskärki teki lähes virheetöntä työtä ja Piiponniemi väläytti sitten sitä pesäpallomagiaa karkaamalla kakkoselta kotiin, tilanteessa, jonka vedon ulkokenttä otti löysästi.

Pelit on kesken, mutta tuollainen ulkopeli tähän paikkaan tuntuu kyllä hyvältä.

M E I D Ä N
J Y M Y
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
1,813
Ulkopeli on kyllä löytänyt jiirinsä jrjr:n myötä. Kotiutustilanteessakaan ulkopelaajien ei tarvitse miettiä, millaisia heittoja lukkari saa kiinni, vaan riittää kun suorittaa ja lukkari hoitaa loput. Kuten edellä mainittiin, uusi KKK on syntynyt. Ja toivottavasti siitä on iloa pitkään.

Huomenna lähdetään taas 0-0 tilanteesta, mutta luotto on kova!
 
LBC

Viestejä
3,651
Komulainen päästi muutamaan otteeseen kärkeä kentälle väärillä, se oli melkein ainoa heikkous tässä pelissä. Muutaman ottelun perusteella sanoisin, että tilanteiden haltuunotto on aika häikäisevä. Tarkoitan tällä esim ymmärrystä antaa todella nopea syöttö ja sotkea kaverin peli oikeaan aikaan. Tässä viimeisessä pelissä tuli muutama lautasvääriä takatilanteessa, mutta pää kesti nekin, perkule.

Pelottavaa...

Tosin: viime vuonna valiteltiin, että kukaan ei halua alkaa ottamaan lukkarin paineita. Tänä vuonna Perttu, Surakat, Alanen ja tämä komulainen näyttäneet, että ei se ihan niin ole. Se on hyvä!
 
Viestejä
109
Selostaja lauantaina: " Väliaho on kyllä täällä paikan päällä, tuolla pukukoppien lähellä ja on siis joukkueen mukana omalla olemuksellaan".. saatkos sen lystikkäämmin sanottua että ei enää kokoonpanossa! 🤣
 
Viestejä
581
Osataan siellä Sotkamossakin. Harvoin näkee näin totaalista sulamista. Ei siinä, olihan noi Vimpelin lyönnit hyviä, mutta Sotkamon ulkopeli antoi hyvää tasoitusta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös