Supervuoro Verkkolehti »

Sotkamon Jymy 2018

Viestejä
103
Vs: Sotkamon Jymy 2018

Kyllähän se oletettavasti näin on että Sojy on kova ja entistä nälkäisempi tänä vuonna, mutta toki ei pidä ottaa ollenkaan pois Viven mahdollisuuksia mestaruuteen. Jomakin on nyt entistä nälkäisempi Puhtimäen johdolla sekä uudella stadionillaan.
 
Viestejä
133
Vs: Sotkamon Jymy 2018

SOTKAMO
PPL: 2
Elmo: 2
Veikkaus: 3

RANKING 2: Sotkamon dynastia uudessa tilanteessa
Mitalitilaston perusteella kautta aikain menestynein pesäpalloilija Jani Komulainen siirtyi kasvattajaseuransa Sotkamon Jymyn pelinjohtajaksi. Komulaisen itsensä lisäksi erityisesti ulkopelin monivuotiset tukipilarit Immo ja Kosti Rautiainen jättävät joukkueelle ison aukon paikattavaksi. Tulopuolellakin on toki kovia nimiä. Jymyllä on yksi sarjan vaarallisimmista jokeriosastoista, kun hallitsevan lyöjäkuninkaan Roope Korhosen lisäksi Lauri Rönkkö pommittaa juoksuja.

Pelinjohtajan kommentit (Jani Komulainen):

Minimitavoite: Mestaruus

Vahvuudet: Vahvuuksiamme ovat nopeus ja kotiutusvoima sekä suoritusvarmuus ja pelirohkeus. Missä pitää onnistua: Joukkueen yhteispelin tulee kehittyä ja miehistön pysyä terveenä.

Lähdemme haastajina kauteen. Onnistunut talviharjoituskausi antaa mahdollisuuden menestykseen. Pyrimme pelaamaan monipuolista peliä, jonka avainhahmoina ovat sisäpelissä vahvat kotiuttajat ja ulkopelissä ennen kaikkea lukkari Toni Kohonen. Odotamme nousujohteista vahvaa kautta, jolloin Jymy on parhaimmillaan elo-syyskuussa.


ELMO: Pudonnut selkeästi haastajan asemaan, edes pääsy loppuotteluun ei enää itsestäänselvyys. Nuorentanut joukkuetta rajulla kädellä. Jani Komulainen siirtyi pelinjohtajaksi, Mikko Korhonen ja Rautiaisen veljekset lopettivat. Joutui turvautumaan pitkästä aikaa “ulkomaan” apuun hankkimalla Antti Korhosen Oulusta. Ulkona kaikilla ulkopelilohkoille uusia vastuita. Erityisesti polttolinja ja takatilannepuolustus muuttuvat radikaalisti. Tärkeän keskikaistan puolustuksen ottavat vastuulleen Markus Tuikka, Niko Korhonen ja Topi Korhonen. Sotkamo on suunnitellut pelaavansa sisällä kahdella kärjellä – ja peluuttavansa jopa Toni Kohosta kakkoskärjessä. Suunnitelmat ovat kuitenkin suunnitelmia, totuus voi olla toinen.

VEIKKAUS: Jymy teki muutoksia kokonaisuuteensa kahden finaalitappion jälkeen. Antti Korhonen saapui täsmähankintana etukentälle sekä kotiuttajaksi ja Kajaanin kasvatti Lauri Rönkkö hienon IPV-vuotensa jälkeen takaisin Kainuuseen lyöjäkuningas Roope Korhosen aisapariksi lyömään juoksuja jokeripaidassa. Hallimestaruuden voitossa Rönkkö oli hurjassa vireessä ja viuhkan varteen siirtyneellä Jani Komulaisella onkin käytössään sisäpeliin hurja arsenaali, sillä huippuluokan jalkoja joukkueessa etenijäkuningas Jere Vikströmin johdolla on.

Ykköskärjessä on edelleen useampia moneen rooliin pystyviä pelureita, ja on mielenkiintoista nähdä miten palaset lopulta asettuvat. Toni Kohosen johtama ulkopeli on kokenut Rautiaisen veljesten lopettamisen myötä muutoksia, ja kokonaisuuden kehittyminen sille tasolle mille Jymyssä ollaan totuttu vie uuden pelinjohdon alaisuudessa oman aikansa. Erityisesti takakenttä tulee olemaan painostuksen kohteena.

Lähes 90 juoksua edelliskaudella lyöneen Rönkön ilmestyminen kokoonpanoon tulee jakamaan kotiutusvastuuta jossain määrin, mutta Roope Korhonen on yhä lyöjätilastossa vahvaa valuttaa. Vikström ja toissakauden etenijäkuningas Niilo Piiponniemi puolestaan ovat tälläkin kaudella etenijätilaston kärkipäätä.

PPL Vaikein vieraskenttä: 3 ääntä

ELMO Seuraa häntä: Imatralla viime kaudella 86 juoksua lyönyt Lauri Rönkkö sai kutsun palata takaisin Sotkamoon. Kantaa päävastuun kotiuttamisista Roope Korhosen rinalla.

PPL Nuori läpimurtopelaaja: Lauri Rönkkö (1)

PPL Paras lukkari: Toni Kohonen (6)

PPL Paras linjapelaaja: Niko Korhonen (1)

PPL Paras etenijä:
Niko Korhonen (2)
Jere Vikström (2)
Niilo Piiponniemi (1)

PPL Paras kotiuttaja: Roope Korhonen (2)

ELMO Arvio: Runkosarjassa sijat 2-3. Ratkaisee Joensuun kanssa toisen loppuottelijan paikan.
 

Hiukkahikeä

Jymy - Tahko pelin jälkimaininkeja:
Vielä jää kudit piippuun Jymyllä alkukeväästä. Toki, niinkuin pj Komulainen sanoo, pelissä on myös toimivia osa-alueita.

Plussat:
- Ulkopeli toimii pääsääntöisesti. Pelaajista Niko Korhosen tontti on laaja ja sieltä tuli komeita suolauksia.
- Kärjessä toimii pari Niilo - Niko. Niilolla oli viime kesä ajoittain vaisu, vaikka etenijätilaston kakkossija toki tulikin.
- Härmä on napamies sisäpelissä.
- Kode.

Miinukset:
- Korhosen Antti ei ole vielä päässyt omalle tasolleen. Sisäpelissä vastuullisella nelospaikalla ei ole helppoa pelata Jymyssä, odotukset on kovia, varsinkin kun kyse on "ostopelaajasta". Tuo on toki vielä luonnollista, mutta eilisessä pelissä se laiska suorittaminen näpinhaussa, josta tahko sai juoksun, on iso miinus. Toivottavasti Kode antoi siitä riittävät palautteet.
- Kotiutukset. 4/16. Tahkolla 4/7. Vaikka Late Rönkkö olisi onnistunut 100%'sti, niin silti ne kotiutukset olisivat olleet 7/16. Kotiutusvastuun pääsääntöisesti kantavilla onnistumiset oli eilen 2/11. Tuohon edellämainittuun lasken numerot 4, 5, 7 ja jokereista Roope ja Lauri.

Muuta:
- Hiljaa mielessäni toivoisin että kahdella kärjellä pelaaminen yleistyisi joukkueissa. Tämä on katsojan näkökulma. Toki ymmärrän sen, että suuressa mittakaavassa se ei ole välttämättä se voittava strategia. Jymyllä on tuolla kokoonpanolla yritettävä pelata oikeasti kahdella kärjellä, koska Saku Hakkarainen ei ole ollut kokoonpanossa ja tykkiosasto täyttää jokeripaikat. Miksikän Hakkarainen jr ei ole muuten ollut kokoonpanossa?
- Pj Komulaisella on kyllä tarvittaessa iso määrä variaatioita sisäpeliin. Melkoista shakkia. Esim. Sakun paluu pelaavaan kokoonpanoon. Tonin numero sisäpelissä. Härmän paluu yhdeksikköön ja sitten millä numerolla sisällä jne. Jännä nähdä.
 

Hiukkahikeä

Tänään Jymy menee kyläilemään Kiteelle. Menneisyys ei toki ennusta tulevaa, mutta molempien joukkueiden ulkopeli on ollut alkukaudella hyvää ja tätä taustaa vasten odotettavissa on vähäjuoksuinen ottelu.
Jos katsotaan sisäpeliä, niin yllättäen näistä kahdesta on Jymyllä ollut enemmän vaikeuksia. Kolmeen peliin 18 juoksua. Mutta annetaan ajan kulua. Jymyllä on sarjan paras jokerikaksikko kotiuttamiseen. Näille pitää saada tarpeeksi tykinruokaa ja siksi odotetaan milloin esim. Korhosen Antin ja Tuikan sisäpeli alkaa kulkea.

Kiteellä on kotiutusosasto hyvin ohut erityisesti tänään ja juoksujenteko on täysin Partasen ja Varosen varassa.
 
Viestejä
103
Näille pitää saada tarpeeksi tykinruokaa ja siksi odotetaan milloin esim. Korhosen Antin ja Tuikan sisäpeli alkaa kulkea.


Nyt jos koskaan!

Sieppaa.png
 
Viestejä
347
Niin se jakso vaan lipesi. Piiponniemen 1-tilanteen purku ja Rönkön kotiutukset tökkii. Posia Kodelle komean 800 lyödyn rikkomisesta.

Mikä mahtaa vaivata Niko Korhosta? Siirrettiin nopeasti yhdeksikön ulkopuolelle eikä ole enää edes kaarella näkynyt.
 

Hiukkahikeä

Saapa nähdä tuleeko Härmä enää kentälle. Paha reissu jos tuli 2 loukkaantumista.
Kolmospuolelta meni läpärit.

Tulipa vaikea peli ja Kiteellä henki päällä.
 

Hiukkahikeä

Se siitä hyvästä ulkopelistä. Kitee löi 3 kunnaria.
Jymyllä 23 kolmostilannetta ja silti häviö.
Ei mennyt tulos silti tietenkään väärin. Onnea Kiteelle! Kun vastustajasta ei löydy tahtoa voittaa, niin silloin pitää kerätä pisteet kuljeksimasta.

Sunnuntaina sitten kauden ensimmäinen oikea kotiottelu. Vastassa perinteisesti hankala PattU, joka on vielä kovassa iskussa muutenkin.
 
Viestejä
217
Sotkamo on menneen talven lumia. Roope enää ainoita pelimiehiä. Tosin silloin kun meikäläinen alkoi pesistä seuramaan, eli 1968, niin en ollut koskaan Sotkamon nimeä kuullutkaan. Vasta joskus 80/90 luvullla pesis rantautui sinnekin. Joten hetken hurmaa ja taas unholaan.
 
Viestejä
317
Sotkamo on menneen talven lumia. Roope enää ainoita pelimiehiä. Tosin silloin kun meikäläinen alkoi pesistä seuramaan, eli 1968, niin en ollut koskaan Sotkamon nimeä kuullutkaan. Vasta joskus 80/90 luvullla pesis rantautui sinnekin. Joten hetken hurmaa ja taas unholaan.

Rupesit sitten seuraamaan pesistä siitä hetkestä. Eikä Kankaanpäässä(?) kukaan muukaan ollut seurannut pesäpalloa aiemmin, että olisi voinut sinulle kertoa aiempien vuosien mestareita.
1909-1966: Jymy suureksi, Sotkamo tunnetuksi – Sotkamon Jymy - Pesäpallo
 
Viestejä
109
Do diid..
Ei oo toukokuukaan vielä tapissa ja nähdyn perusteella ei tietysti kannata jaella loppusijoituksia, mutta katselinpa tässä
netistä suuresti arvostamani hra Kuosmasen rankingia (tehty ennen kauden alkua) ja laittoipa hän SoJyn
ykköseksi.
Hmm.. Mikolla oli tietysti violettikeltaiset silmälasit silmillään kun näin loihe lausumaan, mutta silti ei voinut kuin hymyillä. Vimpelin mestaruudessa 2018 ei ole kuin yksi kysymysmerkki: voittaako joukkue runkosarjan häviämättä yhtään ottelua.
 

Hiukkahikeä

Eilisessä pelissä oli kyllä positiivista virettä, vaikka paljon on toki vielä keskeneräisiä asioita. Ensinnäkin, PattU on ollut Jymylle hankala vastustaja. Nyt oli Jymy suitsissa alusta lähtien ja PattU ei oikein haastanut missään vaiheessa.
Olematta sen enempää kainuulainen pessimisti, niin eihän voi odottaa että Ropsoni pilkkoo kenttää aina noilla prosenteilla, eli tilannemääriin nähden tulos oli nyt mairitteleva. Mutta ulkopeli piti pääsääntöisesti hyvin ja PattUn sisäpelin aseet oli vähissä. Toki ne Kolehmaisen kakkosrajapuhkaisut olivat miinuksia. Koppariosasto hapuili eilen kerran, mutta onneksi Niilo teki kovan suorituksen ja kunnari jäi saamatta.
Korhosen Topin suorittaminen on kyllä mukavaa katsottavaa. Topista on kehittymässä kovan luokan vastuunkantaja. Ulkopelissä jo vastuullinen tontti linjassa ja sisällä kärkilyöntejä hyvillä prosenteilla. Itselle on kyllä ollut yllätys myös Kiiskisen Antin suorittaminen. Eilen oli hyvin pirteän näköistä tekemistä.

Huomenna on edessä taas erilainen tasonmittaus kun vastaan tulee KPL. Pj Komulainen kertoi että Jymy lähtee peliin todennäköisesti samalla kokoonpanolla kuin eilen, eli Gorba ja Härmä ovat pois kokoonpanosta.
 
Viestejä
1,360
Jännä peli menossa. Topi Korhonen yritti kunnaria, paloi n. 3 metrin verran, tuloksena kunnari.
 
Viimeksi muokattu:

Hiukkahikeä

Eipä noita eilisenkaltaisia jymypelejä toivottavasti jatkuvasti näe. Tai ainakaan loppukesästä. On ollut hetkittäin melkoisen outo Jymy nyt alkukaudesta. Melkoinen jing-jang oli tuo KPL-peli.

No, jymylasienkin takaa 2-pistettä meni oikeaan osoitteeseen. Kaikesta molemminpuolisesta sähläyksestä riippumatta KPL tarjosi tasaisemman esityksen. Sisäpelissä tajuttoman kova porukka. Kovempi kuin edellisenä kesänä. Kuosmasen Mikko painotti hyvin paljon joukkueiden kotiutuskapasiteettia kausiennakossa ja alleviivasi sen tärkeyttä. Kore Korhonen on näköjään nyt kotiutunut Kouvolaan ja paukuttaa pelistä toiseen paljon juoksuja. Eikä KPL toki ole nyt Koren varassa, vaan kotiutusvoimaa on yhdeksikössäkin. Kivipelto on yksi sarjan parhaista lukkareista ja vei hetkittäin jymyläisiä kuin pässiä narussa. Esim. poltti taktisella väärällä Piiponniemen kahdesti kolmoselta.

No kaikestahuolimatta Jymy oli kolmessa sarjapisteessä kovasti kiinni. Piiponniemi hometui ensimmäisen jakson viimeisellä tasoittavalla kolmoselle. Nuorelle Kiiskiselle tarjottiin vastuuta, mutta vielä ei huutoon ollut tuossa tilanteessa vastausta ja jakso oli siinä. Mutta oppia tuli varmasti. Superissa vuorostaan homehtui Vikström kolmoselle. Liekö ollut yllätysotto Komulaiselta vai lähtikö Jere omineen, mutta ensimmäinen palo tuli Korhosen Antin toisella lyönnillä. Sitten Kivipelto otti Piiponniemestä taas kärpäsen eikä Roope onnistunut vaihdossa ja se siitä. Kaikki edellämainitut parin minuutin päästä Vikströmin nollatilannekunnarista! Eihän nuo saa mennä noin.
 
Viestejä
3,530
Onhan se aika harvinaista, että nollapalon kolmostilanteessa tulee kaksi ykköspaloa ja yksi kakkospalo eli Kopla pääsi ensimmäisen jakson pälkähästä helposti. Sekin on harvinaista, että kolme kunnaria lyönyt joukkue häviää vastustajalle, joka ei lyö yhtään.
 

Hiukkahikeä

Tänään Imatralla. IPV kahden ottelun voittoputkessa. Edellisessä pelissä kaatui Jymyn kotonaan nitistänyt KiPa.
Litmasen Matias debytoi Jymyn superin joukkueessa tänään jokerina. Saku Hakkarainen yhdeksikössä. Ennakkokokoonpanossa näyttää siltä, että lyöntijärjestystä on myös uusittu, mutta tuohan voi vaihtua.
Härmä ja Gorba edelleen pois kokoonpanosta.

Vieraspeleinä tänään IPV, Sunnutaina Lippo, ensi viikolla JoMa ja sitten kotona Vimpeli. Kyllähän tämän viikon pelit pitää hoitaa nyt kunnialla ja kaikki muut kuin 6p on pettymyksiä. Nyt saa ainakin pelata. Varsinkin ensi viikon JoMa ja Veto pelit. Jälkimmäinen tulee heti seuraavana päivänä, jolloin matkustetaan/on matkustettu Joensuusta Sotkamoon ja vastassa on 4 päivää levännyt Veto.
 

liiusa7

En usko Sotkamoon, ei varmasti voita ainakaan mestaruutta, tokko edes saa palkintoa ! Kouvola ja Joensuu ovat niin kovia, että siinä on Sotkamolla tekemistä ! Ja Vimpelihän on varma mestari, vaikka pelaakin välillä "vasemmalla" kädellä, mutta voitto kuitenkin aina tulee !
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös