Supervuoro Verkkolehti »

PattU 2016

vieras

Vs: PattU 2016

Sitä taisi taka vuosina olla sen verran rahaa ettei junioreista kannattanut isommin välitää ja tässä on tulos,kuten jo lopettanut pelaaja totesi mikä pitää paikkansa.Jos koppari puolelle ei saada pitävyyttä se syö koko peliä.Ehrola on sarja porrasta liika korkealla ,Majava on tehnyt minkä voinut tuolla kokemuksella.Parilla aloituksen pojalla ei kehitystä havaittavissa.Olisi luullut hallin saannin myötä lyöntipelin parantuneen vaan ei.Jos kerran talous on kunnossa niin olis ostettu vaikka halliaikaa.Eipä tuloksen perusteella näytä valmennuskaan olevan timmissä ollaanko menty S.Sirviön opeilla tähän asti ja nyt eväät on syöty.Ainoa valopilkku on ollut Eikka ja Suomisarjan pojilla on kehitys ollut hyvä.
 

Jeppis

Vs: PattU 2016

Pattijoelle tarvittaisiin pelinjohtaja joka osaisi muuttaa pelikirjaa ja taktiikkaa ottelun sisällä. Esimerkiksi en ymmärrä miksi Törmäsen pitää järkeään joka kerta kolmostilanteessa ottaa ensimmäisellä miestä kotiin? Ei voi enää sanoa yllätysotoksi kun kotiin otetaan aina ensimmäisellä lyönnillä, ja sen jo kaikki vastustajat tiedostavat. Enemmänkin yllättää jos Törmänen ei ota ensimmäisellä lyönnillä miestä kotiin. Antaisi vähän happea pelaamiseen ja kotiutuksiin jos pelaajille annettaisiin vapaita lyöntejä.

Mutta joka tapauksessa, nyt on hoidettava karsintapelit kotiin että saataisiin Pattijoella seurata jatkossakin superpesistä.
Kuulopuheiden mukaan tähän kauteen lähtiessä olikin aiempien vuosien taloudellisten vaikeuksien takia lähdetty tarkoituksella vähillä odotuksilla, tavoitteena sarjapaikan säilytys. Ja nyt kun talous alkaa pikkuhiljaa olla nousemaan päin, on huhujen mukaan Pattijoella tarkoitus rakentaa joukkuetta ensi kauteen siten, että joukkue jälleen nähtäisiin pudotuspeleissä. Se jää nähtäväksi ketä vahvistuksia on mahdollisesti Pattijoelle tulossa(?). Kallio tod.näk. takaisin keltamustiin, mutta ketä muita?
Mutta kuten sanottu, sarjapaikka on säilytettävä ja katseet nyt täysillä karsintapeleihin! :)
 

Butjetti

Vs: PattU 2016

Pattun budjetti näytti kyllä jo tähän kauteen olevan jo miltei menestysvuosien luokkaa. Jos joukkue on noin surkea niin ylihintaa maksetaan ja kovasti. Vai onko rahalla muitakin isopalkkaisia ottajia kuin pelaajat? Vaihtopenkillä näyttää ainakin ukkoa olevan kuin pipoa. Ei näyttäny juuri pelaajille tilaa olevan ed.pelissä käydä hörpyllä. Sen verta leviöitä ukkoja penkkiä kansoitti. Törmäsen taidot alkaa todellakin olla taputeltu, vai olisiko niitä taitoja ollutkaan? Joukkueet taisi olla takavuosina niin kovia että ne kesti jopa törmäsen.
 
Viestejä
4,775
Vs: PattU 2016

Tapio Salo on tehnyt Pattijoen Urheilijoiden kanssa 2-vuoden jatkosopimuksen. http://www.pattijoenurheilijat.fi/uutiset/tapio-salo-2-vuoden-jatkosopimukseen-joukkueen-runko-kasassa/

Joukkueen sopimustilanne 9.8.2016:

Topi Kosonen (2017)
Paavo Pelto (2017)
Eino Järvelä (2017)
Marko Nikula (2017)
Ville Majava (2017)
Harri Kolehmainen (2018)
Tapio Salo (2018)
Tuukka Sarkkinen (2017)
Jan Hankala (2017)
 
Viestejä
4,372
Vs: PattU 2016

Ensimmäisen jakson 9-0 lukemien jälkeen en tahtonut uskoa lopputulosta etsiessäni, että pattu voitti 1-2. Mitä siellä tapahtui?
 

ei merkitystä

Vs: PattU 2016

Ensimmäisen jakson jälkeen ei mitään merkitystä lopputuloksella,kun muualla pelattiin sillain miten meni.
 
Viestejä
4,372
Vs: PattU 2016

Ahaa joo. Kuulin muuten tässä, että olisi tulossa vahvistusta ensi kaudeksi. Kallio/Jussila.
 

Jeppis

Vs: PattU 2016

jjjjussi sanoi:
Ahaa joo. Kuulin muuten tässä, että olisi tulossa vahvistusta ensi kaudeksi. Kallio/Jussila.
Itse oon kans kuullut, että kyseiset herrat olisi mahdollisesti tulossa keltamustiin, tai ainakin heitä tosissaan yritetään saada. Toisaalta huhujahan liikkuu monesti tässä vaiheessa kautta, että kuinka tosissaan näitäkään puheita voi ottaa? Ainakaan Jussilan kohdalla?
 

ei merkitystä

Vs: PattU 2016

Jos haluavat Kallio ja Jussila vielä pelata joskus mitalli pelejä niin kannattaa valita toisin ja samat huhut oli viimmevuonnakin. Patulla pysyy sama parkkiintunut johto ja muu pelaaja runko on ehkä ykkössarjan keskikastia ei voi odottaa paljon,jos nyt edes pysyvät sarjassa.
 
Viestejä
32
Vs: PattU 2016

Kalliolla on ainakin koti, perhe ja työelämä kaiketi edelleen Raahessa. Todennäköisesti lopettaa tai palaa keltamustiin. Toki Oulu/Kempele voi olla mahdollinen myös. Joensuussa tuskin pystyy pelaamaan ellei vaihda työpaikkaa ja muuta.

Jussilakin taitaa viihtyä Oulun seudulla joten ei toki mahdoton paluumuuttaja ja sama kolmikko täysin mahdollinen jos lähtee Joensuusta. Epäilen kyllä kehtaako Lippo taas kasata tähtisikermää hirveällä taloudellisella riskillä kun nytkin on menestys ollut ihan hyvää eikä näin pakkoa valmiille pelaajille (avainpaikoille).

Mielenkiinnolla odotellaan syksyn sopimusuutisia, mutta maltillisin mielin. Ja kannustetaan nyt noi karsinnat ensin alta pois ennen kuin ensikautta sen enempää miettimään...
 

Bronze

Vs: PattU 2016

Ei Lippo varmaankaan tähtisikermää ole kasaamassa, mutta Orava,Jussila ja Kivipelto ovat hankintalistalla. Jos kaikkia kolmea noista ei saada, niin kaksi ainakin. Mestaruutta ei olla tavoittelemassa, mutta uskottavasti mitalista olisi ensi kaudella tarkoitus taistella. Toki Lipolle tälläkin kaudella menestystä on tullut jo tuollakin joukkueella ja hyvä joukkue onkin. Mestaruustavoitteet varmaan vaatii sen, että Vimpeli tai Sotkamo heikkenee sitten joskus. Varmaan kovin suoritus mitä Superissa voi tehdä Sotkamon ja Vimpelin vanavedessä, on saavuttaa pronssia mahdollisimman halvalla joukkueella. Mun mielestä on typerää lähteä taistelemaan mestaruudesta kalliilla joukkueella, koska siltikin mahdollisuudet on vain pronssiin. Raahe puolestaan jos hankkii Jussilan ja Kallion, tarvitaan lisäksi joku kova kotiuttaja. Ja mihin noilla hankinnoilla pääsee? 4-5 joukkoon ehkäpä? Mutta korkeintaan uskon Kallion paluuseen, jos siihenkään.
 
Viestejä
375
Vs: PattU 2016

Turha toki näistä vielä haaveilla kun sarjapaikkakaan ei ole varma, mutta kyllähän epävirallusta huhun tynkää on ollut jo pitkään, että Topin ympärille haluttas vielä kerran kova joukkue kasata. Esim Jussilalla hyvinkin vahvat siteet tiettyihin PattUn pelaajiin ja vaikkei nuo tänä päivänä välttämättä juurikaan merkkaa niin onhan se mukavempaa pelata kavereiden kanssa samassa joukkueessa. Sitä paitsi Lipolla on jo jokinen ja vikström joten mihin Jussila edes sisällä mahtuisi ;)

Lisätään vielä sen verran, että jos Jussila saadaan Rännärille ostan Harri kaksi kausikorttia pelkästä kannatuksesta :p
 

JiiTee

Vs: PattU 2016

Velmuli sanoi:
Turha toki näistä vielä haaveilla kun sarjapaikkakaan ei ole varma, mutta kyllähän epävirallusta huhun tynkää on ollut jo pitkään, että Topin ympärille haluttas vielä kerran kova joukkue kasata. Esim Jussilalla hyvinkin vahvat siteet tiettyihin PattUn pelaajiin ja vaikkei nuo tänä päivänä välttämättä juurikaan merkkaa niin onhan se mukavempaa pelata kavereiden kanssa samassa joukkueesa. Sitä paitsi lipolla on jo jokinen ja vikström joten mihin Jussila edes sisällä mahtuisi ;)

Lisätään vielä sen verran että jos Jussila saadaan Rännärille ostan Harri kaksi kausikorttia pelkästä kannatuksesta :p

Kuullu puhetta että Seinäjoen suunnasta olis kopparia kyselty, Rauniota ja kotiutuspuolelle Hallasuo. Tidä sitten mutta kova vahvistus olis koppariksi ellei sitten Tahko ehdi ensin.
 
Viestejä
4,372
Vs: PattU 2016

Zyprexan sanoi:
Pattijoesta puhuttaessa edes röngän pokka ei pidä..
Zyprexan sanoi:
Pattijoesta puhuttaessa edes röngän pokka ei pidä..

Eka kerralla kun katsoin niin ihmettelin että mitäs se kamera kääntyy. Mutta Rönkä vanha kunnon hihittelijähän se on. Mertarannan kanssa valioliigaa/divaria selosteassaan verraton parivaljakko!
 
Viestejä
8
Vs: PattU 2016

Velmuli sanoi:
Turha toki näistä vielä haaveilla kun sarjapaikkakaan ei ole varma, mutta kyllähän epävirallusta huhun tynkää on ollut jo pitkään, että Topin ympärille haluttas vielä kerran kova joukkue kasata. Esim Jussilalla hyvinkin vahvat siteet tiettyihin PattUn pelaajiin ja vaikkei nuo tänä päivänä välttämättä juurikaan merkkaa niin onhan se mukavempaa pelata kavereiden kanssa samassa joukkueessa. Sitä paitsi Lipolla on jo jokinen ja vikström joten mihin Jussila edes sisällä mahtuisi ;)

Lisätään vielä sen verran, että jos Jussila saadaan Rännärille ostan Harri kaksi kausikorttia pelkästä kannatuksesta :p

Pattijoen sikariportaan ainoa oikea ratkaisu on koota omat pojat maailmalta ja käydä läpi jo lopettaneiden motivaatio
pelata sillä lopettamisen kynnys on matalampi tässä lajissa kun pelaamisen tuotolla ei omakotitaloja rakenneta.
Kallion Timo on saanut kesän harrastaa karjalaista pesäpalloa hyvien kavereiden kanssa joten työ ja koti kutsunee! Ylitalon Ilkan Jyväskylän Kirin rahatilanne on mikä on, joten nuori maisteri voisi palata myös juurilleen. Kerran tai kaksi lopettaneen Eirolan Joonaksenkin motivaatio voisi vielä löytyä jos työmaa antaisi myöten.
Tänäkin kesänä vuotanutta takakenttää soisi Sirviön Ollin tulevan paikkaamaan jos miestä vielä kentillä nähdään!
Tässä seuran vastuullisille purtavaa ja muistakaa että omillekkin pitää kohtuu kulukorvaukset järjestää jotta leipää riittää keittiön pöytään! Sillä seurassa on aiemman managerin aikana arvostettu enempi ulkopuolista työntekoa kun omaa! Toivottavasti se toimintatapa on historiaa.
 

Rännärillä

Vs: PattU 2016

Mikä pelaajaneuvottelu juttu oli Raahen seudussa ei tule ko.lehteä.
 

Relletti

Vs: PattU 2016

Kai sulatolta hyvillä suhteilla saataisiin miljoonan markkaa, ja työpaikat pelaajille että Pattijoen Urheilijain kultajuhlaprojekti olisi ihan realistinen hanke.
 
Viestejä
4,372
Vs: PattU 2016

Kiekko-Vesa vs. Teräs-kiekko. Nyt pitäisi Raahen näyttää hauista täältä pesee ja linkoaa. Eihän tuollaista perseilyä mitä nyt nähty muutama kausi (Törmäsen puheista huolimatta) kestä kukaan.
 

jjuussi

Vs: PattU 2016

Vissiin jjjussilla tylsää ku oma kausi jo loppunut, niin pitää käyä spämmäämässä muitten joukkueiden ketjuihin?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös