Supervuoro Verkkolehti »

Oulun Lippo 2021

Viestejä
25
Kaikki on vielä Lipolla omissa käsissä, luovuttamaan ei kannata ruveta. Pitää uskoa, että on tullut aika pistää stoppi pari vuotta jatkuneille huonoille vieraspeleille, jotka ovat toistuneet monena vuonna viimeisillä karsintakierroksilla. Siipe luulee jo voittaneensa sarjan ja sieltä tulee varmasti kovaa psyykkausta koko ajan. Tärkeintä on pitää päänsä kylmänä eikä kuumentua liikaa kuten joillakin pelaajilla on välillä ollut tapana.

itsekin olisin kallistumassa sille kannalle, että joko Santtu Luhtavaaraa tai Timo Alaspäätä kärkeen kun Siipen lukkari Kinnunen tuntuu saaneen otteen Lipon Salmeloista kuten pari kautta sittenkin. Toki jos Hylkilä luottaa vielä entiseen kärkeen niin toivon heidän saavan pelijuonesta kiinni ja auttavan Lipon voittoon.

Odotan huomattavasti parempaa tekemistä Jonne Luhtavaaralta, V-P Jokiselta ja Jimi Heikkiseltä. Jonne tosin pelaa varmasti polttajana mutta mailan varressa kaivattaisiin tasaisuutta varsinkin kun saa nyt paljon vastuuta. Jimi Heikkinen ei ole vakuuttanut tällä kaudella ja ehkäpä hän joutuu kauden jälkeen miettimään tarkasti uransa jatkoa. Olisi kyllä mahtavaa olla väärässä Jimin suhteen ja nähdä miehen ratkovan sisäpelissä Lipon ongelmat ja ottavan taakkaa pois muiden harteilta. Ratkaisupeleissä kysytään ennenkaikkea henkistä kanttia ja näissä peleissä kokeneen pelimiehen pitäisi olla kuin kotonaan, vai mitä Jimi?

Nyt on se aika jolloin Liposta pitää nousta johtavia pelaajia näyttämään toisille esimerkkiä vastuunkannosta, pelirohkeuteen kannustavan ilmapiirin luomisesta ja valamalla uskoa joukkueeseen huonoillakin hetkillä. Jokaisen lippolaisen on uskottava myös, että kuka tahansa Lipon pelaaja voi olla Se Ratkaiseva Pelaaja!
 
Viestejä
105
Yksinkertaista ja selvää on peli. Ellei joukkue kykene muuttumaan ja uudistamaan otetta, niin tappio on varma. Jotain olisi tehtävä toisin, mutta siinä varmaan koko ongelma onkin. Jos mikään ei muutu, ei myöskään sarjataso muutu ensi kaudelle. Voittamiseen tarvittava rohkeus ja uskallus puuttuu, ellei jatkuviin epäonnistumisiinkaan puututa.
 
Viestejä
2,813
Yksinkertaista ja selvää on peli. Ellei joukkue kykene muuttumaan ja uudistamaan otetta, niin tappio on varma. Jotain olisi tehtävä toisin, mutta siinä varmaan koko ongelma onkin. Jos mikään ei muutu, ei myöskään sarjataso muutu ensi kaudelle. Voittamiseen tarvittava rohkeus ja uskallus puuttuu, ellei jatkuviin epäonnistumisiinkaan puututa.

Kalevassa Hylkilä kertoo vähän samoista asioista. Varman päälle pelaaminen pois, rentoutta peliin. Henkisen kantin on pidettävä tänään, jos voitosta aikoo taistella.
 
Viestejä
366
Luulin tosiaan että Lipon tasoisella porukalla olisi sarja hoitunut 3-0, mutta näemmä täytyy hoitaa pidemmän kaavan kautta. Kai se on sitten makeampaa se nousu sillä tavalla.
 

olihansepalo

Onnittelut hienosta vieraspelistä. Nyt ei sitten paskota housuun kun sarjanousua tarjotaan. Pääsarja tarvitsee Oulua.
 
Viestejä
25
Hyvä tasonnostajat kotareihin vaikean kakkosjakson ja supervuoron jälkeen. Hyvä myös Jimi, jonka onnistuminen tuli hyvään paikkaan. Toivottavasti pystyy pelaamaan tänään.
 
Viestejä
31
Lipolla loistava paikka ottaa himoittu paikka Superiin. Siipe ei ole esittänyt mitään ihmeellistä. Lipon kannalta homma on kiinni lähinnä Salmeloiden sipulin kestävyydestä ja siitä rupeavatko viime syksyn kummitukset nousemaan Hallasuon ajatuksiin.
 
Viestejä
4,387
Ja täys tuhnuhan tuosta tuli. Viimeisessä vuorossa mitä siinä edes yritettiin. Kärkeen ei ainakaan luotettu enää.

1-3 SiiPelle 1J
 
Viestejä
4,387
Kovat kärmeskeitot aikalisällä äsken.

Mutta nyt se on tästä kiinni, jos nolla pitää niin jatkopallot..
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös