Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2023

Viestejä
682
Mansella on vakava itsetutkiskelun paikka. Hemmilä pistettiin koirankoppiin ja annettiin jämäpelejä pelattavaksi kun tilanne hankittiin suurella kohulla Raumalta "erinomaisen hyvä ja blaa blaa blaa". Jos olisi ollut vakiokokoonpanossa, olisi Mansella nyt käsissään erinomainen ulkopelaaja. Mutta ei. Tässä on lopputulos.
Hemmilän kehitys nolla 2020 -2021 ei vaan riitä,kun Pöytyällä oli niin ei kaksista ollut pelaaminen vaikka pitäisi erottua jos olet sitä mieltä
 
Viestejä
1,504
Nuoriahan naisten Superin joukkueet noin keskimäärin on liki kaikki ja lopettavatkin nuorena. Lähinnä mietin poistuvia: Peltokangas, Kattelus, Sallinen, Hemmilä, Reiman ja Andreassen +mahdollisesti Ala- Lipastikin kun ainakaan sopimusta ei ole julkaistu. Reiman ja Andreassen on toki nuoria 02. ikäluokan pelaajia, mutta olivat viime vuonna kuitenkin sentään yli junnuikäisiä. Uusista sopimuspelaajista Kivelä on 03, Vastamäki 04, Kautto 04 tai 05 ja Laine 05. Eli kohtalaista nuorennusleikkausta tuo tarkoittaa ja sitä talvikaudella eteenpäinmenoa pitääkin tapahtua reilusti viime kesään nähden kun oikeastaan vain Kautolla on näyttöä siitä että taso jo riittää Superiin(etenijäjokeriksi) Laine pelasi muutaman oikein hyvän pelin Hyvinkään Superissa, mutta otanta on liian pieni + Janakkalan Ykkösessä 14 peliin vain viisi lyötyä. Mutta Vihtkarin pitäisi kyllä suht hyvin nuo pelaajat tuntea kun oli Porissa B:n ja NYP:n pelinjohtajana ja on nähnyt näitä pelaajia. Toivotaan että on osannut nähdä jotain mikä on jalostettavissa talven aikana selkeäksi tasonnousuksi.
Entäs siis tämä viime kauden Mansen kaarti pl. Hukka ? Kehittyvää nuoriso-osastoa kaikki tyynni !
 
Viestejä
846

Joo ei ole iällä pilattuja, mutta Superin kausia ja kovia pelejä on takana jo paljon esim. myös 02 ikäisellä Ala- Kauhaluomalla joka antaa varmuuden siihen että taso riittää Superiin sekä räpylässä että mailassa. Esim. Kivelän tyyppinen pelaaja on aina vähän arvoitus. Voi kehittyä hyvinkin paljon talvella kun pääsee kovaan treeniryhmään tai sitten voi käydä niinkin ettei pystykään ottamaan steppiä kovaksi Superin pelaajaksi. Paria pykälää enemmän arvoitus tuo Manse 2023 kokoonpano on etukäteen kuin 2022 kauteen lähtenyt. Mutta ensi kesä näyttää, ei kai esim. jo mainitulta Ala- Kauhaluomalta odottettu sellaista sisääntuloa Superiin kuin mitä aikanaan nähtiin tai Sara Kujaselta viime kesänä. Ja aina välillä käy niinkin että vaikka olisi millaiset osdotukset B- NYP pelien perusteella niin Superissa ei lähde kulkemaan.
 
He - nyt pääsit jo Kalan analysointiin. Eihän noi kaikki - siis kaikki muutkaan manselaiset ole iällä pilattu! Raudasojasta Oleniukseen jne.... jne...! Koko kaarti.
 
Viestejä
846
Ei ole ei. Mutta oli Mansen syksyn 2021 "nuorisohankinnat" Raudasoja ja Andreassen aika lailla erilaisella taustalla varustettuja kuin vaikka Kivelä ja Laine, vaikka nuoria toki kaikki. Edellämainitut olivat Manseen tullessaan jo kauden Superin joukkueen ykköskärjessä pelanneita "valmiita" Superin pelaajia. Jälkimmäisten taas toivotaan Superissa peleissä paikkansa täyttävän treenitalven jälkeen. Eli minun silmääni aika lailla isommalla riskillä kokoonpanon kanssa nyt mennään kuin vuosi sitten jos joukkueen runko on nyt tässä. Sehän ei tietenkään tarkoita sitä etteikö yritys voi vaikka onnistuakin. Jälkimmäinen kaksikko varmaan myös tuli Tampereelle reilusti halvemmalla sopimuksella kuin ensin mainittu.
 
Viestejä
448
Mansen naisilta voi kysyä miten kolme viimeistä pelinjohtajarekryä on oikein mennyt (Wirzenius, Cavernalis ja Vihtkari) ja sen jälkeen voi alkaa miettimään miksi joukkueen kasaaminen on tällä hetkellä niin vaikeaa kun se on. Mansella on edelleen kovin ykköskärki ja nyt on oikea lukkarikin, mutta särkymävaraa ei ole kyllä yhtään.
 
Taidetaan kuunnella aivan eri kanavaa, mistä on kyse. - Miten olisi joulun sää. Ennustan, että ylenpalttinen!
 
Viestejä
489
Ei ole ei. Mutta oli Mansen syksyn 2021 "nuorisohankinnat" Raudasoja ja Andreassen aika lailla erilaisella taustalla varustettuja kuin vaikka Kivelä ja Laine, vaikka nuoria toki kaikki. Edellämainitut olivat Manseen tullessaan jo kauden Superin joukkueen ykköskärjessä pelanneita "valmiita" Superin pelaajia. Jälkimmäisten taas toivotaan Superissa peleissä paikkansa täyttävän treenitalven jälkeen. Eli minun silmääni aika lailla isommalla riskillä kokoonpanon kanssa nyt mennään kuin vuosi sitten jos joukkueen runko on nyt tässä. Sehän ei tietenkään tarkoita sitä etteikö yritys voi vaikka onnistuakin. Jälkimmäinen kaksikko varmaan myös tuli Tampereelle reilusti halvemmalla sopimuksella kuin ensin mainittu.
Kyllähän Raudasojan kehitys Mansen kaudella oli huikea, jos vertaa edelliskauteen naapurimaakunnassa. Siellä toki erottui naisten superissa etenemisillään, tyttöjen superissa ei silläkään!
 
Viestejä
489
Mansen naisilta voi kysyä miten kolme viimeistä pelinjohtajarekryä on oikein mennyt (Wirzenius, Cavernalis ja Vihtkari) ja sen jälkeen voi alkaa miettimään miksi joukkueen kasaaminen on tällä hetkellä niin vaikeaa kun se on. Mansella on edelleen kovin ykköskärki ja nyt on oikea lukkarikin, mutta särkymävaraa ei ole kyllä yhtään.
Jaa, että nyt oikea lukkarikin? Sallinen ei siis ollut??? Totuushan on, ettei Manse mestaruutta lautasen äärellä menettänyt, ellet nyt halua korostaa vastustajan lukkarin roolia. Jos joukkueella sisällä on yksitoista parempaa tai vähintään samantasoista pelaajaa, ei kai se ole sen väliin heivatun vika, jos sisäpeli ei kulje. Vai menikö mestaruus mielestäsi ulkopelillä ja lukkarin takia???
 
Mestaruus meni surkeaan pelinjohtoon, jotablukkarien epävarmuus vielä täydensi.
 
Viestejä
682
Jaa, että nyt oikea lukkarikin? Sallinen ei siis ollut??? Totuushan on, ettei Manse mestaruutta lautasen äärellä menettänyt, ellet nyt halua korostaa vastustajan lukkarin roolia. Jos joukkueella sisällä on yksitoista parempaa tai vähintään samantasoista pelaajaa, ei kai se ole sen väliin heivatun vika, jos sisäpeli ei kulje. Vai menikö mestaruus mielestäsi ulkopelillä ja lukkarin takia???
Jassuhan oli paras mahdollinen Mansesta,mut kun ei vaan riitä mestaruuteen oleva lukkari,lähdöt pesiltä tai melkein puolesta kentästä ja myös kolmoselta kotiin kun näytti niin aikaisin koska syöttää.
 
Viestejä
504
Mansen naisilta voi kysyä miten kolme viimeistä pelinjohtajarekryä on oikein mennyt (Wirzenius, Cavernalis ja Vihtkari) ja sen jälkeen voi alkaa miettimään miksi joukkueen kasaaminen on tällä hetkellä niin vaikeaa kun se on. Mansella on edelleen kovin ykköskärki ja nyt on oikea lukkarikin, mutta särkymävaraa ei ole kyllä yhtään.
Manse olisi kunnon lukkarilla voinut voittaa mestaruuden. Pelinjohdosta se ei jäänyt kiinni, vaikka siellä perseiltiinkin pelikieltoja.

Vihtkari ei ole peliäkään toiminut vielä ykköspelinjohtajana, joten siitä rekrystä aika vaikea sanoa vielä mitään.
 
Mantsisella olisi ehkä voittanutkin!!! Mutta, kun hän ei ollut käytettävissä, sitä osastoa on aiheetonta syyllistää. Sitä todella voi miettiä, miksi sillä sisäpeliostolla, mikä Mansella oli, ei parempaan pystytty. Lukkari väliin heivattuna ei kait ollut se oleellinen tekijä!!!
Vihtkarilla on näyttöjä railakkaasti matkan varrelta. Ainakin viuhkoja pitää kaverille tilata tuhti määrä, sillä niitä kauden mittaan kuluu, kun ne eivät kestä tantereeseen nakkelua.
 
Olisi hauska kuulla mielipide Vihtkarin kortin aiheuttaneesta tilanteesta.
 
Viestejä
20
Kyllä erikoisia nämä pari tämän syksyn uutta nuorta hankintaa. Yksi nuorista kuulemma täysin pelaamattakin ollut pari kesää. Itse olisin odotellut rinkiin nostettavan seuran omia b-tyttöjä tai vielä ennemmin yhteistyöseuraksi mainostettavan Hämeenkyrön btyttöjä. Tai voihan näitä ringissä ollakin kasvamassa hyvässä valmennuksessa?
 
Viestejä
489
Olisi hauska kuulla mielipide Vihtkarin kortin aiheuttaneesta tilanteesta.
Tarkoitin Vihtkarin aikaisempaa pj-historiaa, jolla kaikista viuhkan nakkeluista ei edes kortteja ole tullut, viuhkasta kyllä vähintäänkin korjausta vaativa. Enkä niissäkään väitä, etteikö viuhkan heitolle tuomioissa olisi ollut aihetta. Jotkut elävät pelissä tunteella, tuomitkoon sen, ken tahtoo.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös