Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2022

Viestejä
4,169
Pieni kevennys vielä ennen matsia ja ehdottomasti palkinto myös sinnikkyydestä palstatoverille ja kunnia siitä kuinka hän on onnistunut piiskaamaan Ossi Meriläisen lyöjätilaston 6. paikalle. Olisiko tässä jopa ainesta pukukopin seinälle?

Ossi nousikin tänään sijalle 5 ja sija 4 ei ole kaukana, sillä tasalukemat P. Ruuskan kanssa. Otteluita toki vähemmän.

1659198767466.png
 
Viestejä
11
Minulla pistää silmään tuo koplan ulkopeli ja siellä varsinkin pelaajien heittovoima. Mahdollistaa takatilanteessa todella syvältä pelaamisen. Pattu yritti pelata samalla kuviolla takatilannetta, mutta pelaajien ominaisuudet ei vaan riittänyt polttamaan hidastetuista lyönneistä. Hyvä KPL!
 
Viestejä
1,161
Koplan ”jäämeren” -kiertue onnistui erinomaisesti ja saatiin kaksi ehjää peliä kasaan. Aikaisempien pelien hölmöilyt loistivat nyt poissaolollaan ja silloin jälki on ihan erilaista (molemmissa peleissä yli 20 kolmostilannetta), kun vastustaja joutuu tekemään palot hyvillä suorituksilla.

Kokoonpano alkoi myös loksahdella kohdalleen. Tämä kahden tasaisen kärjen taktiikka toimii ja Arttu Ruuska on tällä hetkellä erinomainen tuossa ”saranapelaajana” numerolla 5. Myös Vartama edelleen yllättää tehoillaan numerolla 2, kun Tahkossa tuo ei millään meinannut toimia, mutta nyt Pädi on löytänyt tekemiseen rentoutta ja itsevarmuutta.

Ulkopeli myös toimi nyt hyvin ja räpylä kesti etenkin takatilanteessa. Silti en näiden pelien perusteella laittaisi Valtteri Hämäläistä kokoonpanon ulkopuolelle. Nikkasella oli pitkä tauko ja se näkyy ulkopelissä aika pahasti. Sisällä Metu löi hyvin ja ottaisin hänet mieltäni jokeripaitaan. Vaikea vaan sanoa, että kuka sieltä pitäisi pudottaa pois.
 
Viestejä
118

Kyllä, Ruuska numerolla viisi on tuonut happea sisäpeliin loistavasti. Ennen jouduttiin Kivipelto jättämään todella usein välistä, mutta nyt kun Ruuska toimii juuri monitoimimiehenä tuossa, päästään jatkamaan seuraavassa vuorossa loistavasti kun lyönnit ovat jääneet numeroon viisi.

Haimilla on tosiaan aika iso ja vaikea päätös edessä kopparien ja jokereiden kanssa. Nikkanen ulkona mahdollistaa loistavan lyöntijärjestyksen niin ykkös- kuin kakkoskärjessä. Jos Nikkanen pääsee ulkopelissä omalle tasolleen, kokoonpano saattaa jopa pysyä tässä. On nimittäin "helpompaa" tiputtaa Hämäläinen kokoonpanosta kuin alkaa tekemään isoja muutoksia jokerikolmikkoon. Tietenkin pomputtomilla kentillä Hacklinin voi myös pudottaa, mutta toinen kysymys on haluaako kopla jatkuvaa kokoonpanon vaihtelua pudotuspeleihin. Kerrassaan vaikea päätös.
 
Viestejä
4,169
Sisällä Metu löi hyvin ja ottaisin hänet mieltäni jokeripaitaan. Vaikea vaan sanoa, että kuka sieltä pitäisi pudottaa pois.

Niin hyvä Hakki kuin onkin pomputtamaan, olen kokenut että se on ollut vähän yhtä tyhjän kanssa syksyn peleissä Puhtimäkeä vastaan.

Mutta en tiedä silti vastausta, visainen kysymys.
 
LBC

Viestejä
3,674
Se, mikä näissä spekulaatioissa on hyvä puoli, niin minulla on melko rauhallinen fiilis, pelaa räpylässä sitten
Hämppy, Iiro, Elias
tai Hakki, Jasper, Janne.
tai joku muu, mikä?

Jos meininki on kahden edellä pelatun oloinen.

Loppukaudesta tulee taas hyvin jännittävä. Ykköspaikka meni, mutta kaikki muut kakkosen ja kuutosen välillä on auki (noh en katsonut vaikka oli alemmaskin)

Lähdetään nyt siitä, että asenne on loppupelien osalta kohdillaan.
 
Viestejä
1,161
Haimilla on tosiaan aika iso ja vaikea päätös edessä kopparien ja jokereiden kanssa. Nikkanen ulkona mahdollistaa loistavan lyöntijärjestyksen niin ykkös- kuin kakkoskärjessä. Jos Nikkanen pääsee ulkopelissä omalle tasolleen, kokoonpano saattaa jopa pysyä tässä. On nimittäin "helpompaa" tiputtaa Hämäläinen kokoonpanosta kuin alkaa tekemään isoja muutoksia jokerikolmikkoon. Tietenkin pomputtomilla kentillä Hacklinin voi myös pudottaa, mutta toinen kysymys on haluaako kopla jatkuvaa kokoonpanon vaihtelua pudotuspeleihin. Kerrassaan vaikea päätös.

Tässä on tosiaan monta puolta, mutta tärkein on ehkä kuitenkin ulkopeli, koska takakentän lipsahdukset maksavat jaksoja ja pelejä. Mä pidän Valtteri Hämäläistä Koplan koppareista selkeästi parhaana ja minun mielestä Koplalla ei ole varaa pudottaa häntä pudotuspeleissä koosteen ulkopuolelle.

Nikkanen palasi joukkueeseen juuri oikeaan aikaan, kun sisäpeli alkoi tökkiä, mutta mä en peruuttaisi häntä numerolla. Hän on hyvä koppari, mutta hän on ollut niin paljon sivussa, että tuntuma ei ole kohdallaan ja kuormitus kopparina on kovempi, kun jokerina. Nykykunnossa Metu ei ole sellainen hakeva kolmoskoppari, kun Hämäläinen. Eniten hyötyä hänestä minusta olisi lyöjäjokerina, jossa hän olisi myös kakkoskärjen käytössä.

Hankala kysymys on sitten, että pitäisikö kokoonpanosta pudottaa paras kärkilyöjä Hacklin vai peluuttaa jopa kolmea lyöjäjokeria? Sitä kokeiltiin huonolla menestyksellä kauden ensimmäisessä JoMa-pelissä, mutta olisin ehkä valmis antamaan tälle uuden mahdollisuuden, vaikka näen Pesun merkityksen joukkueelle myös hyvin tärkeänä. Ehkä tuo pelaava yhdeksikkö pitäisi nyt lukita ja peluuttaa jokereita vastustajan mukaan?
 
Viestejä
364
Tilanne on sikäli hyvä että kaikilla on omia vahvuuksia ja tilannetta voidaan hyödyntää pienillä muutoksilla.

J.Luoma - Hyvä heittokäsi ulkopelissä joka antaa mahdollisuuksia tehdä pitkän matkan paloja kakkoselle. Sisällä vähän satunnaisempaa suorittamista ja ei niin selkeää kuvaa siitä miten kantti kestää tiukoissa paikoissa?
Nokkala - Mielestäni yksi selkeimpiä ns. syksyn pelaajia jonka voi huoletta heittää pienen tauonkin jälkeen kokoonpanoon ja pää kestää silti laittaa vaikkapa onnistunut haitarinäppi finaalissa. Harvoin tärisee kovissa paikoissa.
Hacklin - Pomppua tarvitaan varmasti ensimmäisellä kierroksella mutta lisäarvo on arvoitus semifinaali/finaalivaiheissa. Ei välttämättä vahvin lenkki tiukoimmissa paikoissa.
Nikkanen - Kopparina ei valitettavasti ole Hämäläisen tasoa ja jo nyt nähty että riittävää kokemustaustaa kun ei ole Mäentaustan kanssa niin välillä tulee vähän sekavia tilanteita jotka Hämäläinen-Mäentausta kaksikolla usein ovat selkeitä ilman sanoja tai yhdellä huudolla. Nikkanen on kuitenkin pakko saada lyöntivoiman ja kohtuullisen etenishyödyn vuoksi kokoonpanoon.
Hämäläinen - Sisällä vain vähän annettavaa mutta ulkopelissä puoltaa hyvä yhteispeli Mäentaustan kanssa sekä valtavan kova heittokäsi jota tarvitaan varmasti loppusyksyllä että pystytään tekemään tiukkoja paloja kotipesään.
Meriläinen - Näytöt on annettu ja minun mielestä Ossin peluutuksessa ei ole mitään kysymysmerkkejä. Kuuluu kokoonpanoon ja jokeriosastoon.
Pesu - Ei varsinaisesti mitään pahaa sanottavaa, mutta näkisin kokeilemisen arvoisena tietyissä peleissä myös Jokerikolmikkona lyöntivoimaisemman Nikkanen, Meriläinen ja Hacklin kolmikon.

Hyvää tässä on se että meillä on monta hyvää variaatiota joka on aika vaikeampi myös tuleville vastustajille 👍🏻
 
Viestejä
581
Hämäläinen - Sisällä vain vähän annettavaa mutta ulkopelissä puoltaa hyvä yhteispeli Mäentaustan kanssa sekä valtavan kova heittokäsi jota tarvitaan varmasti loppusyksyllä että pystytään tekemään tiukkoja paloja kotipesään.

Toisaalta, miten iso merkitys Koplan kolmoskopparilla on verrattuna monen muun joukkueen kolmoskoppariin. Takatilannekuvio tuntuu olevan aikalailla vakioitu ja linja pelaa niin syvällä, että kolmoskopparin eteen jää todella pieni alue ja mutulla polttoheittoja kotipesään (tai ylipäätään minnekään) ei edes tule joka pelissä. Jos vain Nikkasen terveystilanne on kunnossa niin pudotus tasossa Hämäläiseen nähden on ulkopelissä pienehkö ja mielestäni otettavissa oleva riski, mikäli sen myötä ykköskärki ja jokerikolmikko saadaan kuntoon. Onko terveys lopulta riittävällä tasolla pelata jokainen matsi ulkona? Siihen vastausta tietää tuskin edes mies itse.

Kopparien yhteispelistä hyvä huomio ja sen myötä olisikin tärkeää, että ykköspariksi valikoituva saisi nyt toistoja alle.
 
LBC

Viestejä
3,674
Takatilannekuvio tuntuu olevan aikalailla vakioitu ja linja pelaa niin syvällä, että kolmoskopparin eteen jää todella pieni alue ja mutulla polttoheittoja kotipesään (tai ylipäätään minnekään) ei edes tule joka pelissä

Totta, mutta toki hakuja tarvitaan nollassa ja vaihtotilanteissakin.
Pesun jättäminen pois jokeriosastolta vähän hirvittää. Jos nopeiden räpyläkaverien kentällemenot sujuisi napsun pari paremmin, niin sitten ehkä. Eihän siis Pesullakaan prosentit ole ehdotonta priimaa, mutta auraajan pääsy kentälle on aika tärkeä juttu.
 
Viestejä
1,520
Mites jos Nikkasen laittaisi Tommin tilalle 2 koppariksi? Sitten jokereina Meriläinen, Mäentausta, Pesu ja Hacklin. Kentän mukaan joko kahdella tai yhdellä etenijäjokerilla. Vartaman eteen sitten vaan jokeria.
 
Viestejä
1,161
Toisaalta, miten iso merkitys Koplan kolmoskopparilla on verrattuna monen muun joukkueen kolmoskoppariin. Takatilannekuvio tuntuu olevan aikalailla vakioitu ja linja pelaa niin syvällä, että kolmoskopparin eteen jää todella pieni alue ja mutulla polttoheittoja kotipesään (tai ylipäätään minnekään) ei edes tule joka pelissä. Jos vain Nikkasen terveystilanne on kunnossa niin pudotus tasossa Hämäläiseen nähden on ulkopelissä pienehkö ja mielestäni otettavissa oleva riski, mikäli sen myötä ykköskärki ja jokerikolmikko saadaan kuntoon. Onko terveys lopulta riittävällä tasolla pelata jokainen matsi ulkona? Siihen vastausta tietää tuskin edes mies itse.

Kopparien yhteispelistä hyvä huomio ja sen myötä olisikin tärkeää, että ykköspariksi valikoituva saisi nyt toistoja alle.

Hyvä pointti, mutta pitää niitä muitakin kuvioita pelata joskus takatilanteessa eri lyöjiä vastaan, vaikka tuo Koplan käännetty Tahko2:n on todella hyvä ja toimiva. Mä en itse aina ymmärrä, miksi esim. Puhtimäelle pelataan tätä, kun tuossa jätetään se tila hänen parhaalle lyönnilleen? Perinteisessä tappikuviossa Hämäläinen käytännössä pakottaa etenijän ottamaan kolmoselta irti, kun Nikkanen taas ei ole siinä kunnossa, että olisi samanlainen uhka.

Kyse on kuitenkin kokonaisuudesta, ja luotto Haimin ja Pitkäsen osaamiseen on 100%. Manse PP asettaa tiistaina hyvän haasteen, että pystytäänkö tämä taso säilyttämään ja luultavasti jatketaan voittavalla koosteella.
 
Viestejä
90
None taken. Asiaa ei helpota että tuo meidän käytössä olevassa laitteistossa on jotain vikaa mikä mm. estää selostuksen. Uusi laitteisto on tulossa tällä/ensiviikolla, piti tosin olla jo kentällä aikaa sitten. Itse kamerahan on oikein hyvä ja kelvollinen, meidän kentän ongelma on vaan se että lähetys kuvataan kuuluttamon päältä - melko kaukaa ja korkealta. Tällöin ominaisuudet vaan loppuu kesken ja kuva on aina vähän "perunamainen". Monia alasarjojen ja naistensarjojen pelejä on mukava katsoa kun kamera on lähellä kenttää ja matalalla - näkyy pelaajat ja pallo ihan eri tavalla. Mutta tällä mennään. Ja ei ole PJ tähän sekaantunut, tuota sanomagatea selvitetään ihan hyvässä hengessä liiton ja muiden seurojen kanssa, media nyt repii vaan vähän rajuja otsikoita...
Shiftaa tuo kuva kyllä pahasti nyt tuossa ykkösen pelissäkin. Eikö tätä nyt saada kuhtoon?
 
Viestejä
4,169
Pädi taistelee muuten tosissaan etenijäkuninkuudesta, onko sitä ikinä tullut Kouvolaan (tyyliin 2000-luvulla)?

46B96A65-A724-4E5B-A578-EBD87C1DA14C.jpeg
 
Viestejä
364
Ai että, tänään mennään! Mielenkiintoista nähdä, että edetäänkö samalla voittavalla kokoonpanolla vai tekeekö Hämäläinen paluun kokoonpanoon? Todennäköisyydet ovat omasta mielestäni sen puolesta, että näin tärkeään peliin ei lähdetä tekemään kahden lyöjäjokerin kokeiluja vaan mennään sillä millä suoritettiin hyvin viikonloppuna.

Toiveissa olisi, että yleisömäärä alkaisi 2:lla.
 
Viestejä
4,169
Kuuden pinna peli tänään, panokset isot runkosarjan sijoituksen suhteen.

Viimeksi Kouvolassa kohdatessaan Kopla vei ja Manse kulki narussa, mutta luulen että tänään nähdään ihan erilaista pesäpalloa.

Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös