Supervuoro Verkkolehti »

Kempeleen Kiri 2023

Viestejä
4,380
Niin, mitä teki taaskaan kyläkaupan Ossi, entä oliko Matti Korhosestakaan mihinkään lopulta tässä sarjassa, entä Antti Korhonen, meni pelinumerosekoilun vuoksi vire?
 
Viestejä
968
Tsemppiä KeKille pronssipeliin, toivottavasti sieltä mitalit tulee palkinnoksi! Olipahan kyllä hieno sarja Jymyä vastaan, eikä olisi ollut ollenkaan väärin, jos KeKi olisi marssinut finaaleihin!

Pakko myös sanoa, että en ymmärrä tätä Oulun pesiskulttuuria. Olen Kainuusta, mutta muutaman vuoden asunut nyt Oulussa ja kaveri/tuttupiirissä on muutama Lippo henkinen ihminen. Heiltä ei ole koko kauden aikana kuulunut mtn hyvää tai positiivista KeKista, vaikka syytä olisi minun mielestä. Ihmeellistä toisen epäonnen ja häviämisen toivomista.

Vaikka ite olen henkeen ja vereen Jymyn miehiä niin kyllä arvostan KeKin tätä kautta ja heidän peli suorituksiaan, erittäin hieno kausi jo tähän mennessä ja toivottavasti saavat pronssin siitä palkinnoksi.
Miksi pitäisi? Olen seurannut pesistä vuodesta 1991, koko ajan Lippoa, useana vuonna myös Kempeleen Kiriä ja muistaakseni kahtena vuonna olen hankkinut KeKi:n kausikortin.

Nykyisin KeKi on minulle evvk josta minulla ei ole mitään hyvää eikä pahaa sanottavaa. Ei kiinnosta. Miksi pitäisikään, enkö saa itse valita mihin omat rahani ja vapaa-aikani käytän? Päätökseni syy on aina aika ajoin Lippo-ketjuun kirjoittelevat trollaajat joista ainakin osa on kirjoitustensa mukaan KeKi-faneja. Enkä koe edustavani mitään "Oulun pesiskulttuuria", vain itseäni.
 
Viestejä
72

Kuitenkin luet ja kommentoit. Jos kirjoitat evvk niin kirjoitukset kertoo ihan muuta. Kempeleessä on niin kova pesisbuumi että myös lähikunnista tulee porukkaa katsomaan ja kannustamaan
 
Viestejä
8
Miksi pitäisi? Olen seurannut pesistä vuodesta 1991, koko ajan Lippoa, useana vuonna myös Kempeleen Kiriä ja muistaakseni kahtena vuonna olen hankkinut KeKi:n kausikortin.

Nykyisin KeKi on minulle evvk josta minulla ei ole mitään hyvää eikä pahaa sanottavaa. Ei kiinnosta. Miksi pitäisikään, enkö saa itse valita mihin omat rahani ja vapaa-aikani käytän? Päätökseni syy on aina aika ajoin Lippo-ketjuun kirjoittelevat trollaajat joista ainakin osa on kirjoitustensa mukaan KeKi-faneja. Enkä koe edustavani mitään "Oulun pesiskulttuuria", vain itseäni.
Niin, enhän mä kait tuossa millään tavalla maininnut mihin tai miten sun tai kenenkään muun pitäisi käyttää rahojasi. Hieman ehkä väärän kuvan sai myös kirjoituksestani, mutta tarkoituksena ei ollut dissata mitenkään Lippoa tai Lippofaneja. Enemmän pointtina oli se, että ainakin näillä tuttavillani on vaikeaa myöntää, että KeKi on pelannut hyvää kautta. Eikä siinä tarvitse olla mikään KeKi fani tai sen ja sen monen kausikortin ostanut. Jokainen pesäpalloa seuraava näkee, että onhan KeKi pelannut hyvää kautta ja osa sen pystyy jopa myöntämään ääneen.

Siksi pohdinkin, koska asiasta minulla ei ole mitään tietoa, että mistä tällainen KeKi vs Lippo on aikoinaan tullut tänne?

Eihän se KeKi nyt vaikuta ihan miltään "evvk", koska täällä oot näitä lukemassa ja kommentoimassa.
 
Viestejä
392
Sarja ei ratkennut Ollin räpylävirheisiin, vaan siihen että Roope Korhonen kaivoi yhdennellätoista hetkellä lyönnin keppiin. Kritisoin Roopea sarjan alussa ja totesin että Jymy joko häviää tai voittaa Roopen mukana. Nyt Roope oli taas Roope. Perttu Olli on tähän ihan syytön sivullinen.
Olli on kopparina tasoa pysäyttelijä ja vieläpä huono sellainen. Ja, jos syyllisiä haetaan, niin syylliset löytyvät sieltä jotka laittavat miehen kentälle. Pelaajahan ei sille mitään voi, jos taso ei riitä. Parhaansa varmaan yrittää joka kerta. Jos finnalipaikkaa joskus taas halutaan tavoitella, niin tuon tason pelaajia joukkueessa ei voi olla.
 
Viestejä
64
Toivottavasti Kempele ei tee lyhynäköisiä päätöksiä Ollin suhteen.Nuori,nopea,kehittyvä
pelaaja ja samaa sisua siskonsa kanssa.Jussilakin aloitti kopparina ja siirtyi linjaan,
Haapakoskikin lopettaa joskus.Voi pahimmillaan käydä niin,että kurittaa vaikkapa Vedon
riveissä Kempelettä joskus tällä vuosikymmenellä.
 
Viestejä
39
Kotiutukset eilen 2/11 ja noistakin toinen tuli lukkarin kiinniottovirheestä, plus sitten yks lahja vielä harhaheitolla. Miksi ei kukaan kivitä noita kotiuttajia.
3 pääkotiuttajaa 1 lyöty juoksu yhteensä. Ossi ja Matti 1 kärkilyönti mieheen.
Silti kaikki kaikki vaan Ollia syyttelee.
 
Viestejä
53
Pakko myös sanoa, että en ymmärrä tätä Oulun pesiskulttuuria. Olen Kainuusta, mutta muutaman vuoden asunut nyt Oulussa ja kaveri/tuttupiirissä on muutama Lippo henkinen ihminen. Heiltä ei ole koko kauden aikana kuulunut mtn hyvää tai positiivista KeKista, vaikka syytä olisi minun mielestä. Ihmeellistä toisen epäonnen ja häviämisen toivomista.
Jos KeKin manageri puhuu siihen tyyliin, että oululaisten ei tarvitse tulla paikalle, niin onko yllätys, ettei oululaiset ole kovin innossaan KeKistä. Mielestäni ei myöskään tarvitse olla. Vastakkainasettelu tekee vain hyvää jos Lippo vain hieman saa eroa kavennettua.
 
Viestejä
392
Toivottavasti Kempele ei tee lyhynäköisiä päätöksiä Ollin suhteen.Nuori,nopea,kehittyvä
pelaaja ja samaa sisua siskonsa kanssa.Jussilakin aloitti kopparina ja siirtyi linjaan,
Haapakoskikin lopettaa joskus.Voi pahimmillaan käydä niin,että kurittaa vaikkapa Vedon
riveissä Kempelettä joskus tällä vuosikymmenellä.
Onpas täällä liikkeellä paljon Ollin puolustelijoita. Ei muuta kun omille seurajohtajille viestiä, että Kempeleesä on kehityskykyinen koppari.
 
Viestejä
392
Kotiutukset eilen 2/11 ja noistakin toinen tuli lukkarin kiinniottovirheestä, plus sitten yks lahja vielä harhaheitolla. Miksi ei kukaan kivitä noita kotiuttajia.
3 pääkotiuttajaa 1 lyöty juoksu yhteensä. Ossi ja Matti 1 kärkilyönti mieheen.
Silti kaikki kaikki vaan Ollia syyttelee.
Sillon kun ulkopelaajat ottavat pallot kiinni, niin ei tule juoksuja.
 
Viestejä
502
Onpas täällä liikkeellä paljon Ollin puolustelijoita. Ei muuta kun omille seurajohtajille viestiä, että Kempeleesä on kehityskykyinen koppari.
Hauska yksityiskohta, että Sotkamossahan on jo toinen pelaaja viety hautausmaalle peliesitysten puolesta ja puolustelee tollaista pelaajaa..

Tais lyödä vaan Sotkamo kolmannessa pelissä 11 juoksua ja Olli päästi niistä vähintään 7.. ja Kempele löi 11 että silleen.. Faktat kuntoon..
 
Viestejä
180
Hauska yksityiskohta, että Sotkamossahan on jo toinen pelaaja viety hautausmaalle peliesitysten puolesta ja puolustelee tollaista pelaajaa..

Tais lyödä vaan Sotkamo kolmannessa pelissä 11 juoksua ja Olli päästi niistä vähintään 7.. ja Kempele löi 11 että silleen.. Faktat kuntoon.
Yksittäisen pelin voi voittaa tai hävitä yhden pelaajan suorituksilla, mutta pudotuspelisarjat eivät näihin ratkea.
Jymy nosti rosteriin Huotarin, jonka onnistuneet otteet ovat kuin panisi rahaa pankkiin tulevien vuosien kovia pelejä ajatellen. Niin kävi aikanaan Aapon kohdalla ja niin Sotkamossa aina on toimittu. Jos tulee epäonnistuminen niin ei siitä haukuta lopun ikää, mutta onnistuneilla esityksillä voit lunastaa pelipaikan vielä kauden ratakisuhetkillä. Tämä vaatii uskallusta pelinjohtajalta! Näissä tilanteissa kasvatetaan tulevaisuuden onnistujia, enkä näe syytä miksei Ollikin kehity ja ottaisi pallot paremmin kiinni ensi vuonna?
Nyt kuitenkin aika itsellä siirtyä keskustelemaan finaalipeleistä, stemppiä mitalijahtiin KeKille!
 
Eipä ole tainnut nämä hautausmaan muumiot olla enää pelaamassa Jymyssä joten.. sinänsä ei pidä paikkaansa ja jos kuuntelisit vuoronvaihdoissa mitä Kuosmanen puhuu niin tajuaisit että missä se ulkokentän heikko lenkki sijaitsee..
 
Viestejä
214
KeKi hävisi välierät lopulta kapeampaan materiaaliin. Jos heillä olisi ollut laittaa joku jonkun epäonnistuneen tilalle, olipa sitten kuka tahansa, niin se olisi ehkä kannattanut. SoJy teki yhden vaihdoksen ensimmäisen pelin jälkeen ja ainakin pommitus yhtä pelaajaa kohtaan väheni. Lisäksi Roope Korhonen näytti taas kerran suuruutensa tiukassa paikassa, ei olisi Jussilan kannattanut provosoida Roopea neljännen pelin ensimmäisen vuoroparin päätteeksi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös