Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2024

Viestejä
613
Toki näitä täydellisiä muuttajia perheineen vaikkapa Joensuusta Tampereelle on olemassa tietty joukko. Mutta on edelleen näitä kesäisiä matkaajia. Ei Kore Korhonen tietenkään mihinkään Kouvolaan muuta. Jussilalla koti pitkään Oulussa, mutta matkamiehenä kesät muualla on oltu yhdessä perheen kanssa. Pelkosen Marko on ollut oululaisena tämmöinen kesämies aika monessa paikassa. Minusta tuntuu ettei Pokelakaan miksikään hyvinkääläiseksi aio muuttua,
(tämä vain arveluni.) Missä ollut koti Porin ja Tampereen vuosina? En yhtään tiedä.
 
Viestejä
1,253
Korhonen oli kysynyt mahdollisesta jatkosopimuksesta, seurajohto ei kyennyt antamaan kyllä tai ei vastausta. Voi tietenkin olla myös muita sellaisia työnantajia, jotka eivät pysty vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, jatkuuko määräaikaisuus vai ei, kuin viikkoa ennen sopimuksen päättymistä.
Niin neuvotteluissa tehdään tarjouksia ja vastatarjouksia. Meistä ei kukaan tiedä oliko pyyntö ja vatatarjous niin kaukana toisistaan että pöytään ri
Palattu?
Huhuissa harvoin lähteenä on pelaajat vaan joku seuran organisaatiossa avaa asiaa parhaalle kaverille tai jollekin toiselle neuvottelu kumppanille josta asiat karkaavat.
 
Viestejä
913
Pokela kommentoi Satakunnan Kansan podcastissa, että oli tehnyt sopimuksensa Tahkoon jo aika tasan tarkkaan vuosi sitten. Se oli siis jo todella hyvissä ajoin tiedossa. Sitten Braggehan näköjään saapui tammikuun puolivälissä. Eipä siinä vaihtoehtoja varmaan valtavasti ole, kun on selvää, että ei voida tarjota kuin yhden kauden keikkahommaa.
 
Viestejä
3,254
Niin neuvotteluissa tehdään tarjouksia ja vastatarjouksia. Meistä ei kukaan tiedä oliko pyyntö ja vatatarjous niin kaukana toisistaan että pöytään ri
Palattu?
Huhuissa harvoin lähteenä on pelaajat vaan joku seuran organisaatiossa avaa asiaa parhaalle kaverille tai jollekin toiselle neuvottelu kumppanille josta asiat karkaavat.
Kyllä huhuissa lähes aina kyseessä on pelaaja, joka kertoo aikeistaan ja päätöksistään muille neuvotteluissa oleville pelaajille. Jos haluttaisiin, että tiedot eivät leviä ennen tiettyä päivää, pitäisi osapuolten allekirjoittaa salassapitosopimus, jossa on riittävän suuri sanktio.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,485
Korhonen oli kysynyt mahdollisesta jatkosopimuksesta, seurajohto ei kyennyt antamaan kyllä tai ei vastausta. Voi tietenkin olla myös muita sellaisia työnantajia, jotka eivät pysty vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, jatkuuko määräaikaisuus vai ei, kuin viikkoa ennen sopimuksen päättymistä.
Valtiolla nuorten määräaikaisten virkamiesten osa on usein tällainen esimerkiksi ministeriöissä ja tuomioistuimissa. Näissä syy on usein pitkissä virkaketjuissa, joille oikeasti on vaikea tehdä mitään.

Pesäpallossa en oikein ymmärrä tuollaista menettelyä, kun kohteena on todellinen seuralegenda, jolla varmasti voisi olla arvoa joukkueelle vielä uran päättymisen jälkeenkin...
 
Viestejä
1,520
Minä aioin käydä ensi kaudella Tahkon otteluissa sen mukaan kuinka yhtenäinen ja samaan hiileen puhaltava seura on. Olen täysin kyllästynyt keskinäiseen riitelyyn tyyppiä Huusko+Rantanen. Pöyristävää kuinka toimihenkilöt eivät ymmärrä käyttäytyä aikuisten, yhteistyökykyisten ihmisten lailla. Äänestän kyllä jaloillani jos tyyli ei muutu. Näillä näkymin käyn vain otteluissa Sotkamoa ja Vimpeliä vastaan. Muut ottelut ei todellakaan kiinnosta. Olen täysin kyrpiintynyt seuran lapselliseen ja itsekeskeiseen tapaan hoitaa asioita. Käyttäytykää aikuisten ja vastuullisten ihmisten tavoin siellä Tahkon toimistolla!
 
Viestejä
233
Kun joskus haukuimme Tahkon sosiaalisien medioiden sisällöntuotannon ihan surkeaksi, niin onhan miesten superpesiksessä kyllä yksi seura, joka tekee sen vielä huonommin. Seinäjoen Jymyjussit.

Jymyjussithan ovat toki alakastia nykyään, mutta silti pitäisi nyt jotakin tehdä niille Someille kun niitä on. Kokoonpanot peleistä ehkä just ja just tullut ja jopa muutama kuva.

Että Jymyjusseihin verrattuna on Tahkon sisällöntuotanto kohtalainen. Kumminkin Tahko julkaisi talvellakin muutaman videon.

Mutta tähän ei tarvitse enää uusiksi käydä läpi, mutta tulipahan tällainen ajatus tuossa äsken miulle mieleen.
 
Viestejä
527
Vastahan JymyJussien some julkaisi kovan skuupin kertomalla ensi kauden pelaajasta. Sattui toki olemaan ensi kauden tahkolainen, mutta silti. 😁
 

Elk

Viestejä
892
Fiksut kommentit Huusko-casesta eri osapuolilta. Eteenpäin mennään uudella otteella, ja se näkyy jo mm. viestinnässä. Siksikin täytyy ihmetellä tuolla aiemmin nimimerkki Nuoren sossun viestiä liittyen ensi kesään. Jos boikotointihalua on, niin se olisi pitänyt osoittaa tänä kesänä. Ensi kesän tekemisen toimijoita ei pidä rangaista muiden aikaansaamista ongelmista.
 
Viestejä
449
Jos boikotointihalua on, niin se olisi pitänyt osoittaa tänä kesänä. Ensi kesän tekemisen toimijoita ei pidä rangaista muiden aikaansaamista ongelmista.
Juuri näin. Paljon on perseilty asioita, toki myös edelleen organisaatiossa vaikuttavienkin tahojen osalta. Mutta kyllä nyt on aika puhdistaa pöytä. Uusi mänitseri, uusi meritoitunut pelinjohtoKAKSIKKO, toimari lähti ja yhteistyötä superin ja emo-organisaation välillä lisätään. Mitä muuta voi enää vaatia tällaisen kokonaisvaltaisen sekoilukauden jälkeen. Nyt kun suutarit malttavat vielä pysyä lestissään, mitään enempää ei ollut tehtävissä.

Virheitä tuli, paljon ja kalliita, mutta tehdyt toimet viestittävät siitä, että itseanalyysiä on tehty ja sitä kautta myös yritetty korjata osittain jo karille karahtanutta kurssia.
 
Viestejä
642
Jep. Juuri noin. Tahko on tehnyt hyvää korjausliikettä ja nyt ruorissa pitäisi olla osaavia ja yhteen pelaamaan kykeneviä miehiä. Tämä kausi meni viime syksyn ja alkutalven möhlintöjen vuoksi ohi-kaudeksi, mutta sellaista voi sattua, ja niistä pitää päästä yli.
 
Viestejä
1,253
Ei nyt pidä boikotoida kun seura on tehnyt kovia korjaavia muutoksia. Nyt tukemaan uutta organisaatiota kohti oikeaa toimintaa
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,520
Kirjoitukseni oli kirjoitettu tunnepuuskassa, joka varmasti kaikille ihmisille sallitaan. Kyllä minulla Tahkon toimistoa kohtaan on yhä onkin verran epäluottamusta ja sen poistaa vain teot, eikä mitkään puheet. Nyt Tahkon pitää näyttää teoilla, että yhdessä tehdään töitä yhteisen päämäärän eli hyvän urheilullisen menestyksen eteen. Nyt on uudet kaverit ruorissa. Heilläkin on kyllä näytön paikka. Ei saa möhliä vaan pitää todella pystyä yhteistyöhön. Yli-Saunamäen toteamus, että "seura ottaa opikseen viime talven tapahtumista" on mielestäni hyvä asia ja osoittaa kykyä itsekritiikkiin. Erittäin hyvä! Kaikkia riitoja ei voi välttää, mutta tahallaan ei saa niitä lietsoa. Se kaivaa maata menestyksen alta. Sillä tavalla ei menestytä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,520
Kyllä minun mielestäni pääsarjatason joukkueessa pitää henkilöiden pystyä yhteistyöhön jo asioiden sujumisen vuoksi. Muut joukkueet nauraa itsensä kipeäksi ja hieroo käsiään yhteen jos täällä tanner tömisee ja ihmiset riitelee kuin Asterixin gallailaiskylässä. BTW, toivon ja uskon, että Tahko on jonkin korvauksen KT:lle maksanut jotta oma itsetunto säilyy. Itse ainakin tekisin niin. Kesän palkka!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
169
Odotatteko Kontion olevan joku suuri messias? Sanoisin, että keskipakan superpesispelaaja, joka tuo laajuutta Tahkon sisäpeliin. Ulkopeli ei vahvistu.
Et ole tainnut seurata Kontion tämän kauden pelejä. Ei ole tosiaan sarjan paras ulkopelaaja, mutta keskipakan pelaajaksi nimittäminen on joko provosointia tai ymmärtämättömyyttä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös