Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2024

Viestejä
1,503
Eiköhän tämän nokittelun voi siirtää vaikka yksityisviesteihin sen sijaan, että sitä kierrellään eri ketjuissa heittelemässä.
Humooriksi se oli heitetty, mutta siirrytäänpä toisaalle huumormiesten joukkoon. - Tämä ketjussa esiintynyt Pokela esiintyi meillä Kaupissa usean vuoden ajan, joten annoin luonnekuvausta hänestä Tahkon palstalle. Sekin hiukka huumorilla.
 
Viestejä
1,519
Minä en yhtään usko Pokelan tai Österlundin auktoriteetin puutteeseen. Kyllä heillä on varmasti osaamista pelistä, jonka pelaajat kyllä huomaavat. Ja Pokelalla on myös erittäin hyvää menestystä CV:ssä. Sekin luo uskottavuutta ja luottamusta. Että kyllä edellytykset uskottavalle pelinjohdolle ovat olemassa. Se menestys pitää vaan ansaita aina uudestaan, entiset meriitit eivät paina. Nyt katsotaan kuinka hyvä joukkue saadaan. Valmentaminen on pitkälti pelaajamateriaalista kysymys. Sotkamolla ja Vimpelillä olivat parhaat joukkueet kuluneella kaudella ja se näkyi lopputuloksessa. Ei Kuosmanen Alajärven peräsimessä olisi mestaruutta napannut, sen ymmärtää jokainen.

Nyt vaan kädet ristiin ja rukoilemaan mahdollisimman hyviä pelaajia Tahkoon!
 
Viestejä
482
Kyllä Pokelan tekemiseen täysi luotto on, ja hän osoitti tänä kesänä loistavasti miten sisäpelillisesti "huonommalla" materiaalilla voitettiin mestaruus ulkopelin turvin ja tarvittavat pinnat lyötiin oikeissa paikoissa. En yhtään epäile etteikö tuo sama filosofia toimisi miehissä ja Tahkossa. Tahkollakin ulkopeli kuitenkin vahvistuu. Ei nyt huudella mitään mestaruusjuttuja koska siellä on muitakin kovia joukkueita, mutta kyllä se toissakauden temppu eli mitalipelit olisi kova sana ja pelinjohdosta se ei ensi kesänä jää kiinni.
 
Viestejä
906
Hassua, että jotkut vääräleuat jaksavat pohtia esillä olleen kaksikon pätevyyttä tehtäväänsä, mutta näitä kai aina on, joukkueesta riippumatta.

Muistetaan nyt kuitenkin, että meillä OLI hätävarana Bragge, jonka meriittejä nykypäivän pesäpallon tarpeisiin saikin perustellusti hiukan etsiä ja kyseenalaistaa.

Ja Antti Yli-Saunamäkikään ei tullessaan ollut johtanut miehiä peliäkään, tehden vuosikausiin parhaan urheilullisen tuloksen.
 
Viestejä
449
Minä en yhtään usko Pokelan tai Österlundin auktoriteetin puutteeseen. Kyllä heillä on varmasti osaamista pelistä, jonka pelaajat kyllä huomaavat. Ja Pokelalla on myös erittäin hyvää menestystä CV:ssä. Sekin luo uskottavuutta ja luottamusta.
Näin, juuri näin. 2020-luvulla auktoriteetti luodaan aivan eri tavalla kuin 90-luvulla. Vuosi vuodelta vaan rapisee se räyhäämiseen perustuvan pelolla johtamisen malli. Samaan aikaan tilalle tulee keskusteleva ja luottamukseen perustuva malli. Jos nyt vaikka jotain Juha Niemeä ajattelee, niin veikkaisin saumojen puhkeavan todennäköisemmin, kun siinä on ammattitaitoinen ja peliä tutkiva pj versus katu-uskottava vapaa-ajattelija.

Ei se räyhääminen ole poistunut tai poistumassakaan, mutta tarkoitusperät ovat erilaiset. Joskus tarvitaan herättelyä ja tilanteesta riippuen pieni möly voi toimia ihan hyvin.
 
Viestejä
527
Hamina julkaisi taas ryppään pelaajia, eikä Toikan nimeä joukossa, joten niinköhän ”Toikka Tahkoon” -huhukin huomenna vahvistuisi todeksi yhtä lailla kuin Kontio, Pokela ja Österlund? Lisäksi omista junnuista huhujen perustella huomenna julkaistaneen Tschesmenski ja Kalmari…
 
Viestejä
482
Hamina julkaisi taas ryppään pelaajia, eikä Toikan nimeä joukossa, joten niinköhän ”Toikka Tahkoon” -huhukin huomenna vahvistuisi todeksi yhtä lailla kuin Kontio, Pokela ja Österlund? Lisäksi omista junnuista huhujen perustella huomenna julkaistaneen Tschesmenski ja Kalmari…
Huhut ovat sanoneet, että Tahkoon tulee yksi ulkopuolinen (Kuosa). Loput tulevat ryhmästä Kalmari + junnut.
 
Viestejä
449
Huhut ovat sanoneet, että Tahkoon tulee yksi ulkopuolinen (Kuosa). Loput tulevat ryhmästä Kalmari + junnut.

Erikoisesti on asiat, jos vuoden takaiseen verrattuna joukkueesta poistuvat Riku Niemi, Juha Korhonen, Eero Kuitunen ja KT Huusko. Tilalle Kuosa ja junnut.

Toisaalta ujosti haluaisin jopa nähdä tällaisen uuden alun. Uusi pelinjohto, uusi organisaatio ja sitten nuoria kundeja näyttöpaikkaa hakemaan. Liika on kuitenkin liikaa. Raesmaa on vielä sisäänajovaiheessa, Kyhyräinen samoin. Kalmarit, Tschesmenskit ja kumppanit vielä pääsarjatasolla täysin märkäkorvia. Kontion ottaisin tuohon vielä mieluusti sisään, Toikka vaikuttaisi hankinnalta jossa voisi säästää vaikka tulevien kausien sopimuksiin.
 
Viestejä
527
Kontio aika must have tai joku muu vahva ykköstilanteen purkaja. Tai sitten Eskeliselle melkoista täsmätreeniä koko talven niin että lähtee prosentit nousuun. Ja Kyhyräinen samoin.
 
Viestejä
906
Kovin pitäisin erikoisena, jos ei ainakin Kontiota julkaista tänään. Kaikillahan on tietysti oikeus arvailla omiaan, mutta esimerkiksi edellä esitetyn kaltainen "pelkkiä omia junnuja" -skenaario on hyvin epätodennäköistä.

Enäähän tätä ei kauaa tarvitse arvailla.
 
Viestejä
24
Jännityksellä odotamme mitä tänään paljastuu. Toivottavasti täällä esitetyt spekulaatiot tulevista pelaajista ja valmennusjohdosta osuu kohdilleen, Kontion näkisin erittäin mielelläni ensi kaudella Tahkon väreissä.

Olisiko näin, että viimeisimmässä Tahko-JJ -pelissä kaljakatsomon Kontiolle huutamat ”Meidän mies” -huudot osuisivat oikeaan.
 

Elk

Viestejä
892
Kontion näkisin minäkin mieluusti julkistettavissa ( vaikka Jymyjussit ei ole julkistanut kiitoksia, mutta ei taida olla heillä tapana muutenkaan).

Siltä varalta, että Toikka on julkistettavissa, tässä jo etukäteen tilastojen kertomaa päättyneeltä kaudelta: kärkilyöntiprosentti ( kaikki) 59,22 (Korhosella 59,09). Kakkos-kolmosväli 67,57 (Korhosella 66,28). Kotiin 81,25 (Korhosella 50,00).

Otin nyt tuohon vertailukohdaksi Korhosen luvut, kun näiden kahden ”vaihtokauppaa” kauhisteltiin silloin, kun tuli tieto ettei Korhoselle tule jatkoa Tahkossa ja kun oli huhua Toikan tulosta. Noissa luvuissa kotiutusprosentti ei toki ole verrannollinen, kun Korhosella kotiutustilanteita 84 ja Toikalla vain 13. Vastaava tilanne toisinpäin on ykköskakkosvälin vaihdoissa, jossa Korhosella selvästi parempi prosentti (70,83) mutta tilanteita huomattavasti vähemmän kuin Toikalla (jonka prosentti 51,9). Sen sijaan kakkoskolmosväli tuossa lienee aika hyvin verrannollinen mitä tulee lyöntitaitoihin. Mutta jos Toikan tulo toteutuu, niin sen siirron perusteltavuutta ja tulevaa toimivuutta tulee toki arvioida monelta muultakin kannalta.
 
Viestejä
906
Eikö tänään kaikki julkisteta.vaikka ollut selvä jo pitkää
Saattaa olla yksi vielä neuvotteluvaiheessa. Toivottavasti tulisi tänään kaikki. Vaikka onhan tämä spekuloiminen ihan hauskaa! Mitäs me sitten tehdään, kun ei ole pelejä ja joukkueessakin on selvät sävelet?
 
Viestejä
527
Mitäs me sitten tehdään, kun ei ole pelejä ja joukkueessakin on selvät sävelet?
No sit spekuloidaan otteluohjelmalla, kausikortin hinnalla ja sen alennuksilla (joulukamppis, B-osakkeenomistajien alennus jne), Pihkalan remontilla ja sen lopputuloksella, lyöntijärjestyksellä ja ulkopelipaikoilla, Rantascasen loppuratkaisulla jne. jne. 😁
 
Viestejä
906
Eiks talvi sarja jo joulukuussa
Nähtävästi. Se lienee ihan asialistalla ensimmäisenä, miten Tahko meinaa nuo pelinsä pelata ja missä. Viime viikolla juttelin asiasta, silloin ei ainakaan ollut mitään tietoa.

Jos tämä sarja nyt toteutuu sellaisena kuin siitä on vähän tietoa annettu, näen sen nimenomaan näytön paikkana näille @Bout mainitsemille "märkäkorville". Ja kuntotestidatan antajana muillekin.

Itse sarjaa en meinaa seurata, en ainakaan siinä määrin, että säilyttäisin Ruudun talven yli. Treenata totta kai täytyy ja valmennuksellista tietoa kerätä kuten tähänkin asti.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös