Seitsemäs sija ja säälipleijarit nyt käytännössä melko sinetöity, väittäisin.
Epätieteellisessä ennusteessani Tahkolla olisi runkosarjan päätteeksi koossa 45 pistettä, mutta tähän pistemäärään pääseminen voi olla työn ja tuskan takana eikä välttämättä todennäköisyys tämän suhteen ole kovinkaan suuri: joukkueiden aikaisempiin kohtaamisiin perustuvassa ennusteessa Tahkon pitäisi tuohon 45 pisteeseen päästäkseen voittaa Partasen Samin kanssa hyvään vireeseen päässyt Kitee kaksi kertaa puhtaasti 2-0, Koplalta pitäisi saada ensi viikon vieraspelissä yksi piste ja sekä Manselta että Jymyltä pitäisi kumpaiseltakin saada 2 pistettä (Vive-pelissä ollaan ennusteessa jäämässä nollilla). Tuossa on aika monta peliä, joissa piste-ennuste eivät välttämättä kovin helposti tule onnistumaan, joten tuohon 45 pisteeseen pääsemistä voi pitää melko optimistisena ennusteena.
Samaan aikaan Mansen loppupiste-ennuste on 46 pistettä eli Manse olisi runkosarjan loppupisteissä Tahkon edellä, luultavimmin kuudentena. Ja ennusteessa Manse olisi lopuissa peleissään saamassa JymyJusseilta 2 pistettä, Pattijoelta ja Alajärveltä molemmilta 3 pistettä sekä Kouvolalta, Joensuulta ja Tahkolta kultakin 1 pisteen (Jymyn kanssa Manse jäisi ennusteessa nollille). Onhan tuossakin toki jossittelua kuten ennusteissa aina, mutta kyllä tuo Mansen 46 pistettä ainakin omiin silmiini näyttää tällä hetkellä todennäköisemmältä kuin Tahkon 45 pistettä, valitettavasti.
Joten kyllä tässä varmaankin pitää alkaa nyt vähän enemmän ennustelemaan mikä joukkue olisi jäämässä kymmenenneksi ja tulossa Tahkolle vastaan säälipleijareissa. Ja mikä joukkue olisi tulossa toiseksi (Jymy?) ja tulossa Tahkoa vastaan, jos säälipleijareista päästään läpi.
Mutta-mutta, pelit ratkaisevat ja ennusteet ovat vain ennusteita. Joten kyllä tässä nyt vaan laitetaan Mynthonia poskeen ja kannustetaan Tahkoa ottamaan kovat pisteet lopuista peleistä 💪