Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2022

Viestejä
643
Niemihän kouluttautui (oppisopimuksella?) Joensuussa juuri liikuntapaikkojen hoitajaksi. Ei ole pitkään aikaan putkimiehen hommissa ollut eli nyt on omalla alallaan. No ehkä tuossa taustalla joku kikkailu oli.
 
Viestejä
488
Eihän niitä ulkopelipaikkoja tässä vaiheessa vuotta päätetä. Ne katotaan sitten talven ja kevään aikana ja varmasti Latellakin olis paikkaa ulkona jos vaan on ottajaksi
 
Viestejä
803
Kyllähän nyky hankinnat on vaan täsmä hankintoja.tahko sieppari polttajia ja koppari.jokeri tuli kai vahinkossa.ma sessa tyrittiin
 
Viestejä
130
Jos L.Vierimaa tekisi paluun, niin tarkoittaisi se, ettei ns. omille junioreille jää juurikaan paikkoja kokoonpanoon. Mahdollisesti Raesmaa kopparina, mutta ei oikeastaan vakituisesti muita.

Mutta, jos halutaan maksimoida pärjääminen lyhyellä tähtäimellä, niin miksikäs ei. Tällöin voisi siepparina pelata Kuitunen tai L.Vierimaa sen mukaan kumpi vakuuttaa valmennuksen. Toinen olisi sitten etenijäjokerina. Lähtökohtaisesti L.Vierimaa olisi omissa ennakkoarvioissa todennäköisempi jokeri. Jonkinlainen vuorottelukin olisi tietysti mahdollinen.

Sitten pitäisi myös miettiä, mitä niille kaikille Tahkon junioripelaajille tehdään, joille pitäisi saada kokemusta miesten peleistä. Tarkoitan lähinnä viime kaudella miesten superia pelanneita (mm. Peltonen, V.Vierimaa). Toki ykköspesikseen lainaaminen on yksi vaihtoehto. Sitä en tiedä, onko se kaikkien kohdalla kuitenkaan se paras.

Tahkolla on perinteisesti ollut paljon tarjontaa lupaavista junioreista, mikä tarkoittaa väistämättä sitä, että pelaajat lähtevät hakemaan muualta kokemusta/parempaa roolia ym. Tahkon kannalta vaan toivoo, että ne kaikkein kovimmat pysyisi seurassa.
 
  • Tykkää
Reaktiot: Elk
Viestejä
488
[QUOTE="Tahko91, post: 168533, member: 2201"

Sitten pitäisi myös miettiä, mitä niille kaikille Tahkon junioripelaajille tehdään, joille pitäisi saada kokemusta miesten peleistä. Tarkoitan lähinnä viime kaudella miesten superia pelanneita (mm. Peltonen, V.Vierimaa). Toki ykköspesikseen lainaaminen on yksi vaihtoehto. Sitä en tiedä, onko se kaikkien kohdalla kuitenkaan se paras.

Tahkolla on perinteisesti ollut paljon tarjontaa lupaavista junioreista, mikä tarkoittaa väistämättä sitä, että pelaajat lähtevät hakemaan muualta kokemusta/parempaa roolia ym. Tahkon kannalta vaan toivoo, että ne kaikkein kovimmat pysyisi seurassa.
[/QUOTE]
No ne potentiaalisimmat (Kalmari, Rättö) pelaa vuoden ykköstä Haminassa mikä on ihan viisasta. Ja Elmo varmaan tappelee paikasta tuossa Tahko kokoonpanossa. Siinä mun mielestä ne tämän hetken kovimmat nuoret pelaajat. Noilla kaikilla muilla mainituilla ehdottomasti olis myös ykköspesis oikea paikka vielä vuodeksi, myös Raesmaalla.
 
Viestejä
803
Eipä ole tilaa junnuille.jos ei loukkaantumisia tule.eiköhän ens vkolla siirrot selviä.eiks levonenkin pelannut kelpo kauden
 
Viestejä
263
Toi late sopimus höpö höpöä.late saa sopimus vapaa

Odotetaan ja ihmetellään. Voi olla höpöä tai sitten ei, mutta sitä odotellessa koetan selvittää itselleni mitä tuo "late saa sopimus vapaa" tarkoittaa.

Sinänsä Vierimaa olisi hyvä lisä Tahkolle. Pitkäaikainen tahkolainen, nopea mies ja ainakin oli hyvä ulkokentällä aikoinaan.
Toisaalta vääjäämättä jo uransa ehtoopuolella, ja Tahkon kärjessä oli aina hieman epävarma. Hyvänä päivänä loistava ja huonona ei meinannut päästä kentälle väärälläkään.
Yksi Vierimaan vahva puoli oli kuitenkin läpilyönnin uhka tyhjään kenttään lyödessä. Niitä taisi tulla joka vuosi pari kappaletta.

Mutta mitäpä tässä arvuuttelemaan tai tuomitsemaan muiden huhuja höpöksi. Odotetaan. Kyllä se joukkue julkaistaan, ja eiköhän joka paikalle joku pelaaja aina löydy.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös