Sisäpeli toimi oikeastaan todella hyvin, ainoa mikä sakkasi on kotiutukset. Ulkopeli petti oikeastaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Seuraavat 5 peliä on kaikki mestarisuosikkeja vastaan joten nyt tarvitaan kyllä sitten todellinen tason nosto varsinkin ulkopelin osalta.
Aika lailla noin, erityisesti ulkopelin osalta. Vaikka sisäpeli tilastojen valossa vaikuttaa ihan hyvältä, niin jotenkin hyvin ponnetonta se kuitenkin oli. Pelitaktiikkakin oli vähän lepsu. Esim. läpäreitä rajoista ei juurikaan edes yritetty, vaikka hyvissä ajoin oli nähtävissä, että niitäkin olisi tarvittu, kun Imatra pyöritti omaa peliään hyvinkin tehokkaasti. Imatra oli koko ajan Tahkoa edellä sisäpelissäkin, kuten kaikessa muussakin.
Sinänsä kyllä mielenkiintoinen kausi toistaiseksi, että miltei heittopusseiksi ennakoidut joukkueet, kuten JymyJussit ja Pattu napsivat pisteitä pois paremmiltaan. Kun Tahko menetti pisteen Patulle, sitä pidettiin täällä ketjussa miltei katastrofina, mutta niin vain Vimpelikin menetti kaksi ja Sotkamo yhden. Jymyjussit taas nipsaisi nyt viikonloppuna pisteen pois sekä Jomalta että Kiteeltä, kuten aiemmin Tahkolta.
Imatran 3-pisteen voitto Tahkosta tänään ja 2-pisteen voitto viikko sitten ovat kyllä noihin nähden jo huomattavasti kovempaa valuuttaa.
Kauden ekoissa peleissä ei Korhosen poissaolo olisi juuri vaikuttanut, mutta näissä peleissä näkyi ja vaikutti. Edelleen vähän ihmetyttää luotto nuoreen Tuomeen. Eikö jo vähän kokeneempi Peltonen ole ollut käytettävissä, vai miksi on menty näin.