Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2018

Viestejä
1,291
Silloin kun elelin lähempänä Pihkalaa, tuli käytyä usein. Muistan ottelutapahtuman hyvin mietittynä. Äänimaisemassa oli ajatusta, ja Terho Heliranta yhtäaikaisesti asiallinen ja kannustava. Oli jopa kahden laatuista makkaraa valittavana, liekö nykyään tällaista herkkua missään.

Kuuluttaja vaikuttaa Fanikameran perusteella ok:lta. Nykyinen äänimaisema (määkinämusiikkia koko vierasjoukkueen sisävuoron ajan) muodostaa itselle poistyöntävän tekijän, mutta miellyttäneekö niitä enemmän, jotka ovat tottuneet siihen, että koko ajan on jotain melusaastetta ympärillä.

Katettua katsomoa on edelleen liian vähän. Sade tai sen uhka on monille sokerista valmistetuille nykyihmisille kynnyskysymys. Niin Hyvinkää kuin monet muut superpesispaikkakunnat ovat ottaneet tämän heikosti huomioon.

Se menestyminen on sitten tyngäksi muuttuneen Superpesiksen metaongelma, ei vain Tahkon. Kun jo ennen kauden alkua on vuodesta toiseen selvää, ketkä neljä ratkovat mitalit, on tämä asetelma todella hankala minkäänlaisen yleisöryntäyksen kehittämiseen. Jos kohusiirtoja ei Tahkoon tule, myös ensi kauden asetelma on, että olisihan se kiva päästä pudotuspeleihin suuria härnäämään, jos vaikka yhden ottelun niistä edes voittaisi. Aito menestymisen mahdollisuus on ihan oleellinen asia urheilussa.

Toinen metaongelma on otteluiden keskimäärin pitkä ja joka tapauksessa epämääräinen kestoaika, joka vaikuttaa ainakin niiden lapsiperheiden lähtöpäätökseen negatiivisesti.
 
Viestejä
1,398
Joku sanoi väliajan lyöntikilpailuissa olleita ihmisiä mielenkiinnottomiksi. Mielestäni he olivat päinvastoin ihan parhaasta päästä. Oli eturivin julkkiksia (Tuisku!) ja entisiä Tahkon kärkipelaajia. Toki Mick Jagger tai Beyonce olisivat olleet vielä parempia, mutta hyvä näin!
Jollekin ei riitä mikään, heittelemässä pitäisi olla Michael Jackson, Kofi Annan tai Perttu Häkkinen. Rauha vaan heidän muistolleen.

Kouvolassa esim. Mangusti on saanut kymmeniä lapsiperheitä mukaan peliin, koska lapset viihtyvät pelissä paremmin, kun heidätkin on huomioitu. Sen näkee ihan suoraan silmistä kuinka lapset ovat innoissaan maskotin kohdatessa heitä.

Peli ratkaisee paljon, mutta nykyaikana yhä enemmän muulla on merkitystä (some, myyntipisteet, markkinointi jne.) verrattuna siihen aikaan, kun isoisä lankapuhelimen sai. Maailma kehittyy ja seurojen pitää pysyä mukana, enää ei olla 80-luvulla.
 
Viestejä
482
Lippujen hintoja pudotettiin menneeksi kaudeksi. Miesten peleihin ennakkolippu maksoi nyt 11 euroa ja portilta ostettu lippu 14 euroa. Ennen liput maksoivat 15 euroa. Tiedä sitten oliko uudistus riittävän radikaali. Aika harva vissiin kuitenkaan ostaa edullista ennakkolippua. Harkinnan arvoista olisi laittaa lipun hinnaksi tasan 10 euroa tai vaikka päästää alle 18-vuotiaat ilmaiseksi sisään, kuten Kouvolassa menetellään. Menetettyjä lipputuloja korvaantuisi lisääntyvällä oheismyynnillä ja etenkin tunnelmalla katsomossa. Lipputulot ovat kuitenkin käsittääkseni vain melko rajallinen osa tulovirtaa.

Niin, ennakkolippu maksaa 11 vai 12euroa, mutta siihen tulee päälle ticketmasterin 2e käsittelymaksu, oli lipun toimitustapa mobiili, nouto, tulostus tai mikä tahansa. Joten se siitä halvemmalla ostamisesta. Positiivista toki että lippuja saa Ticketmasterin kautta maksettua liikunta-, ja virikekorteilla (mikäli se kulttuuri on siihen lisättynä työnantajan toimesta), joten ehdoton plussa siitä.
 
Viestejä
902
Tämä on vaikea haaste nykypäivän urheilutoiminnassa, jossa jonkin sortin yleisökadosta kärsii lähes joka urheilulaji. Ja korjausehdotuksia on tasan yhtä monta kuin on ehdottajaakin. Jotkut pistävät sateen piikkiin, toiset fanikameran (koska näkyy kotona), kolmannet maksu-tv:n (koska ei näy kotona ilmaiseksi), ottelun keston, lipun hinnan, jaksopelin, sopupelin 20v sitten... Kaikilla oma agenda.

Sanoisin kuitenkin, että varmasti ihmiset saa sisään vain tekemällä jotain mielenkiintoista ja mediaseksikästä. Eli valtakunnallisesti lajin profiilia pitää nostaa korkeammalle. En ole varma onko se edes tiettyä pistettä enempää mahdollista. Jääkiekkohullua kansaa täällä on paljon, eikä siihen rinnalle välttämättä mahdu enää muita lajeja, edes kesällä, varsinkaan kun ei ole maaotteluita, joissa menestyä. Joka tapauksessa ponnistelut media-aseman kohottamiseksi ovat oikean suuntaisia.

Olemme myös gloryhuntereita - tykkäämme maksaa jos ja kun joukkue menestyy, mutta emme juuri muuten, periaatteellista fanituskulttuuria sille valtakunnan 12. parhaalle joukkueelle on tarjolla vain tosi harvalta. Kouvolassa on lähes 2000 ihmistä ollut joka ikinen kerta, koska pitkästä aikaa on mahdollsuus mestaruuteen (lisäksi kyseessä on muutoin äärimmäisen tylsän oloinen ja lonkeronvärinen kaupunki, mutta ei siitä sen enempää. ;) ) Toisaalta, sielläkin oli yllättävä kato ensimmäiseen pudotuspeliin, olisiko vain välierien odotteluvaihetta sitten.

Yksin Kohonen tai Korhonen tai hyvä somepreesens (jonka tekemisestä Tahko ei ymmärtääkseni juuri maksa palkan muodossa) ei riitä sitä hypeä saamaan aikaiseksi, jolla uusille tuhatluvuille päästäisiin, mutta nämä olisivat kaikki toimia kuitenkin oikeaan suuntaan. Palapeli on iso ja haastava, aina joskus joku saa sen suurimmalta osin kasaan, tällä hetkellä n. 4 joukkuetta. Jotkut muut sitten taas joskus tulevaisuudessa.
 
Viestejä
482
Tahkon instagramin mukaan huomenna julkaistaan uusi pelaajasopimus.
Kaiken järjen mukaan kyseessä on peluri jonka kausi on jo päättynyt. Nyt sitten arvailemaan että kuka sinne haaviin on tarttunut. Matikkako?
 

Waldemar

Jaahas, huomenna julkaistaan soppari. Onko sitten jatko vai ihan uusi, sitä ei tarina kerro.

Pelaavista joukkueista ei varmaankaan julkaista joten jos on uusi niin IPV/KAMA/OULU linjalta tai sitten ykköspesiksestä. Toi huppariin verhoutunut kroppa ei näytä ainakaan Miziltä...

Veikkaan ettö Huusko jos uusi ja Hämäläinen jos jatko.
 

Waldemar

Tarkemmin kun katsoo niin Tervetuloa Tahkoon lukee eli ihan uusi on. Lukisiko Mizillä Tervetuloa takaisin Tahkoon?
 
Viestejä
902
Tahkon instagramin mukaan huomenna julkaistaan uusi pelaajasopimus.
Kaiken järjen mukaan kyseessä on peluri jonka kausi on jo päättynyt. Nyt sitten arvailemaan että kuka sinne haaviin on tarttunut. Matikkako?

En usko Matikkaan. Kyseessä lienee jompi kumpi Kankaanpään koppareista Rouhiainen tai Lilja.
 
Viestejä
4,774
En usko Matikkaan. Kyseessä lienee jompi kumpi Kankaanpään koppareista Rouhiainen tai Lilja.
Lilja se ainakaan ei ole, koska Lilja teki KaMan kanssa 2 vuoden jatkosopimuksen. Rouhiainen ehkä, mutta olen kuullut että siirtyisi eri seuraan.
 
Viestejä
902
Lilja se ainakaan ei ole, koska Lilja teki KaMan kanssa 2 vuoden jatkosopimuksen. Rouhiainen ehkä, mutta olen kuullut että siirtyisi eri seuraan.

Koetin juuri etsiskellä KaMan sopparitilannetta. Joo, eli ei siis Lilja. Pistän rahani Rouhiaisen puolesta. Kuka ottaa vedon vastaan ja millä kertoimella.
 

Kulman pojat

Pomppa Rouhiainen. Naisten perässä Hyvinkäälle. Selkämainoksista kova kilpailu sponsoreiden keskuudessa.
 
Viestejä
902
En ole ajatellut sisäpeliroolien kannalta tilannetta vielä. Vierimaastahan kuoriutui loppukaudesta ihan kelpo vaihtolyöjä myös, varmasti kaikkien yllätykseksi. Jalat alkavat kuitenkin jo hidastua kun ensi kesänä ikä alkaa kolmosella, joten hyvä, että optioita juoksemisen suhteen on.
 
Viestejä
482
En ole ajatellut sisäpeliroolien kannalta tilannetta vielä. Vierimaastahan kuoriutui loppukaudesta ihan kelpo vaihtolyöjä myös, varmasti kaikkien yllätykseksi. Jalat alkavat kuitenkin jo hidastua kun ensi kesänä ikä alkaa kolmosella, joten hyvä, että optioita juoksemisen suhteen on.
Rouhiainen-Vierimaa-Rytkönen-Nikkanen ei itseasiassa kuulosta lainkaan hassummalta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös