Supervuoro Verkkolehti »

Alajärven Ankkurit 2018

Viestejä
424
”Edelleen pidän kiinni näkemyksestäni isossa kuvassa. Pitemmän päälle järkevintä olisi keskittää resurssit yhteen joukkueeseen Järviseudulla.”

Tästä olen jo täysin erimieltä. Silloin tämä ajatus oli ymmärrettävä kun molemmat olivat ykkösessä. Nyt on mainiota että pääsarjatason urheilu toimii molempien kuntien tunnettuuden ja junioriurheilun veturina.

Toki voisit ehdottaa vimpeliläisille josko innostuvat keskittämään pääsarjapesiksen Järviseudun keskuskuntaan Alajärvelle. 😉

Parhaillaan hyvää ulkopeliä, mutta jalka ei tahdo pesänvälillä riittää.
 
Viestejä
201
Niin. Moni ”asiantuntija” liputti 10 vuotta sitten voimakkaasti piirisarjan puolesta ja piti järjettömänä ajatusta juniorityömallin kehittämisestä ja laajentamisesta käsittämään myös lähialueen pienempien paikkakuntien junioritoimintaa.

Taustalla tässä tietysti oikeasti oli vetäjien ja valmentajien huoli siitä, että Järviseutu-sarjassa niitä naapurikuntien lupaavia pelaajia todella olisi saatu kehitettyä ja silloin se oma lapsi ei välttämättä olisikaan saanut niitä etuja, joita vetäjä piirisarjan kautta pystyi tälle tuottamaan.

No, Superin hännillä pelataan vuodesta toiseen ja näyttääkö juniorityö tällä hetkellä tuottavan niitä helmiä? Minä en tiedä, mutta epäilen vahvasti. Mikä olisi muuttunut?

Kysymys ei ole sponsoreista tai resursseista. Kysymys on vuosikymmeniä jatkuneesta surkeasta ja uudistushaluttomasta juniorivalmennuksesta, jossa ei millään tavalla ole pyritty ennakoimaan väestökadon aiheuttamia tulevaisuuden ongelmia.

Itselleni tällä ei merkitystä ole. Enkä jaksa energiaani juuri tähän enää suunnata. Ideani aikanaan esitin ja se kevyeksi havaittiin. Nyt pelataan sillä pakalla, joka käteen jäi.

On pakko siteerata erästä Ankkureiden junnuvalmentajaa: ”keskimäärin on mukavampi voittaa kuin hävitä”. Niinpä niin.
 
Viestejä
424
Yhteistyön kehittäminen juniorityössä on varmasti kannatettavaa. Ikäluokat pienenevät ja olisi tärkeää löytää nuorille sopivia paikkoja kehittyä ja harrastaa. Toivottavasti vetäjiä löytyy jatkossakin. Huippupelaajat ovat bonus, mutta eivät tietenkään juniorityön tärkein asia. Ankkurikasvatteja pelaa aika mukavasti superissa ja olihan yksi heistä myös itä-lännen kentän paras. Ei siis ihan huonosti vaikka kehitettävää varmasti onkin.
 
Viestejä
424
Pahalta taas näyttää kentällä. Täytynee lähteä kesälomareissulle kannustamaan ens viikon peleihin.
 
Viestejä
488
Tietenkin resursseista ja sponsoreistakin voidaan puhua, mutta kyllä Ankkureilla ihan riittävät rahkeet pitäisi sarjan keskitasolle olla. Kyllä tämä kausi on mennyt pitkälti loukkaantumisten vuoksi pilalle ja tosiasia on, että Ankkureilla on sarjan heikoin kotiuttajajokeri ja sekin on kyllä vaikuttanut paljon.
 
Viestejä
201
Loukkaantumisten takia niitä kausia on mennyt pilalle jo vaikka kuinka monia. Miksi ei ole pelaajia niiden loukkaantuneiden tilalle? Miksi pelaajat eivät kehity?

Eikä niitä Ankkurilaistaustaisia pelaajia nyt pilvin pimein muuallakaan pelaa. Muutama hassu kelpaa Superpesistasolle muualla kuin Ankkureissa.
 
Viestejä
33
Ojanperä puhuu puppua,kaikkia kiviä ei ole käännetty.Mikkkolanaho ja orava hyllylle.ulkopeli uusiin kuosiin.missä Iivarinen,Heikkinen,Koivusalmi,riihimäki,voisi kokeilla näitä kokoonpanoon.....
 
Viestejä
223
minä mistään mitään tiiä ihan oikeasti mutta olisin itse kokeillut Pukkista lyömään lönniä kotiin ja jaksoa tasoihin...jos olis onnistunut niin sitten vasta mikkis yrittään. No se peli meni jo
 
Viestejä
488
JP:lle: Tietenkin joukkueen laajuus on resurssikysymys. Mutta harvalla joukkueella niitä varamiehiä on varaa pitää, niillekin pitää jonkunlainen sopimus tehdä ja jotain maksaakin.
 
Viestejä
1,849
”Edelleen pidän kiinni näkemyksestäni isossa kuvassa. Pitemmän päälle järkevintä olisi keskittää resurssit yhteen joukkueeseen Järviseudulla.”

Tästä olen jo täysin erimieltä. Silloin tämä ajatus oli ymmärrettävä kun molemmat olivat ykkösessä. Nyt on mainiota että pääsarjatason urheilu toimii molempien kuntien tunnettuuden ja junioriurheilun veturina.

Isolla kuvalla tarkoitan vuosia eteenpäin, en tämän hetkistä tai esim. ensi kauden tai sitä seuraavan kauden tilannetta. Ankkurien ongelma on Vimpelin vetovoima. Ja silloin 80-luvun kulta-aikoina Vimpelin ongelma oli Ankkurien vetovoima. Järviseudun resurssit riittää yhden seuran huipulla olemiseen. Ei kahden.
 
Viestejä
424
Takkiin tuli. Ens viikolla on taas isot pelit Imatralla ja Haminassa. Ulkopelin tämän päivän taso riittää, ei minusta isoja muutoksia sinne. Sisäpeli oli surkeaa, joten siinä pitää muuttua paljon.

Minä pelaisin pitkällä kärjellä ja antaisin Mikkikselle tauon. Samalla vaihtuu kapteeni, joten herättelyä sekin. 1. Sillanpää 2. Haukkala 3. Kleemola 4. Ylisissala 5. Lönnmark 6. Orava 7. Penninkangas 8. Väliaho 9. Särkinen 10. Iivarinen 11. Heikkinen 12. Pukkinen. Kärkeen parhaat etenijät ja jokerit uusiksi.
 
Viestejä
201
Onko Ankkureilla tällä(kään) hetkellä lupaavia junioreita, joista on lupa odottaa muutaman vuoden sisällä vähän enemmän kuin omista junioreista viimeisen 20 vuoden aikana?
 
Viestejä
301
Olipas järkyttävän heikkoa peliä. Ojanperän tuoma buusti on tussahtanut, kukaan ei oikein pystynyt mihinkään. Lönnmarkilta yksi lyönti.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös