Olli Heikkala odottaa uransa toista ”El Klassikkoa” – ”Siellä on varmasti kova kiima päällä”

Kuva: Antti Haapasalo / Olli Heikkala on päässyt tuulettamaan tuotuja juoksuja jo 64 kertaa tällä kaudella.

Kuva: Antti Haapasalo / Olli Heikkala on päässyt tuulettamaan tuotuja juoksuja jo 64 kertaa tällä kaudella.

Vimpelin Vedon tolpat hihoissaan pelaava kuluvan kauden etenijäkuningas Olli Heikkala on vienyt sinivalkoisten keulaa vauhdilla eteenpäin pudotuspeleissäkin. 27-vuotias Heikkala on ehtinyt urallaan kokea vain yhden ”El Klassikon”, kun vuoden 2017 finaalisarja Vedon ja Sotkamon Jymyn välillä oli edellinen seurojen mestaruustaisto.

Heikkalan rooli Vedon joukkueessa on kasvanut noiden vuosien aikana, kun jo kaudesta 2014 kotiseudun seuraansa edustanut mies ei kentälle pudotuspeleissä päässyt ennen vuotta 2017. Nyt Veteli Pesiksen kasvatti on suuressa roolissa ryhmässä niin sisä- kuin ulkopelissä. Kentällemeno ei mestarisuosikin kärkimieheltä ole pudotuspeleissä kulkenut aivan yhtä hurmoksessa kuin runkosarjassa, mutta saldona on silti jo 11 tuotua juoksua.

Lue myös: Vimpelin Veto on vain liian hyvä – Jymyn pitäisi olla joka hetki täydellinen

Veto kaatoi välierissä viime kauden finaalivastustajansa Manse PP:n voitoin 3-1. Manse onnistui voittamaan Vedon kerran, toisin kuten viime vuoden finaaleissa, jolloin vimpeliläiset marssivat voitosta voittoon loppuotteluissa.

Heikkala jakoi kehuja Tampereen suuntaan. Hän kokee Vimpelin suorittaneen välieräsarjassa nousujohteisesti.

– Hyvä ja tiukka sarja oli. Manse varmasti vähän onnistui niissä asioissa, joissa halusikin. Meillä oli kotiuttaminen koko ajan haastavaa heitä vastaan. Siinä ainakin onnistuivat. Onnistuimme kuitenkin peli peliltä parantamaan tasoamme.

Tavallisesta kokoonpanosta poiketen kakkoskopparin paikkaa vartioi koko välieräsarjan linjasta tutuksi tullut Lauri Vihriälä, kun veli Mikko Vihriälä oli sivussa.

Nuorempi veljeksistä hoiti ruutunsa tyylikkäästi niin sisällä kuin ulkona.

– Kovaan paikkaan ”Late” joutui. Kaikki kuitenkin tiesivät miehen kyvyt ja taidot, niin ei siinä sen suhteen ollut mitään hätää. Elintärkeä mies meidän joukkueelle. Ja hänhän käytännössä omakätisesti ratkaisi viimeisen välierän lyömällä läpilyönnin, joka käänsi pelin.

Finaalin ennakoinnin Heikkala ottaa tyynesti ja rauhallisesti.

– Kaksi parasta joukkuetta vastakkain. Eiköhän se aseta pelin tason automaattisesti. Kaikki on voitettava, jos haluaa mestaruuden voittaa.

Valmistautuminen kohti viikonloppua alkoi jo hyvissä ajoin.

– Tiistai nautittiin voitosta, mutta sitten käärittiin hihat aika nopeasti. Pelin kuva muuttunee vähän siitä, miten KeKi ja SoJy pelasivat. Me olemme kuitenkin erityyppinen joukkue, niin ei auta sitä sarjaa liikaa katsoa, Heikkala kommentoi.

Miten Roope Korhonen pysäytetään?

Yksi paikka, johon Vedon on iskettävä, on Sotkamon kotiutusosasto, joka lepää enimmäkseen lyöjäkuningas Roope Korhosen leveillä harteilla.

Heikkala tiedostaa faktat, mitä tulee kainuulaisten kotiuttamiseen.

– Jos katsoo runkosarjan lyötyjen saraketta, Sotkamo on lyönyt 234 juoksua ja Roope on lyönyt 99, niin eipä siinä tarvitse hirveästi miettiä, mihin se peli kulminoituu.

– Roope lyö juoksuja aivan varmasti. Puhutaan, että kotiuttaminen on kapealla, mutta silti he ovat finaaleissa. Jotain on tehty oikein, Heikkala kehaisi.

Jymyn ulkopeli oli runkosarjassa koko sarjan parasta, ja vastavuoroisesti Vimpelin sisäpeli oli runkosarjassa ylivoimaisesti koko sarjan parasta. Iso narratiivi on jälleen Vedon sisäpeli vastaan Jymyn ulkopeli.

Heikkala näkee tässä olevan perääkin.

– Kyllä varmaankin isossa kuvassa. Jymyn tavoite on varmasti pitää pallo kentällä, eikä päästää palloa läpi. Mutta niinhän se on ollut kaikilla meitä vastaan. Hyvät lyönnit mahtuvat kuitenkin aina, ja Sotkamolla on paljon läpilyöntipotentiaalia.

Vedon lyöjäarsenaali laittaa painetta vastustajalle

Veto keskittyy omaan tekemiseen, vaikka vastustajaakin on tutkittu tarkasti.

– Kyllä siellä on katsottu tiettyjä paikkoja, joihin yritetään iskeä. Mutta keskiössä on kuitenkin oma peli ja omat vahvuudet, ei vastustajan heikkoudet. Tehdään niitä asioita, joissa ollaan hyviä.

– Sotkamo on ehkä jalkavampi joukkue, mutta me korvaamme sitä sitten lyöntivoimalla, Heikkala järkeili.

Vedon vahvuudet ovat sisäpelissä ja kotiuttamisessa, jossa tulikuuma lyöjäkolmikko Matias Rinta-Aho, Janne Mäkelä ja Jukka-Pekka Vainionpää rikkovat vastustajan ulkopeliä. Edellä mainitun kolmikon jokainen jäsen pääsi yrittämään ratkaisujuoksun lyömistä neljännessä välierässä Manse vastaan, ja yksi heistä ratkaisun lopulta upottikin.

– Jos pystytään siihen, että saadaan palotonta ajolähtöä, me saamme sitä kautta aika paljon painetta vastustajalle. Aika paljon kulminoituu siihen, miten päästään ykköstilanteesta eteenpäin.

Heikkala toivoo, että katsojat löytävät katsomoihin molemmilla paikkakunnilla. Hän uskoo pesäpallohuuman olevan ylimmillään kummassakin pitäjässä.

– Sotkamolla taitaa olla nyt kaksi välivuotta finaaleista, niin siellä on varmasti kova kiima päällä. Toivottavasti ihmiset löytävät katsomoihin molemmilla paikkakunnilla, niin saadaan sitäkin kautta laadukkaat finaalit.

Miesten Superpesiksen finaalisarjaa käynnistyy Saarikentällä lauantaina klo 15 ja jatkuu sunnuntaina Hiukassa samaan kellonaikaan.

Lue myös: Vimpelin Veto on vain liian hyvä – Jymyn pitäisi olla joka hetki täydellinen