Supervuoro Verkkolehti »

Vimpelin Veto 2021

Viestejä
1,734
Saas nähdä onko tuo meidän ulkopelivaihto kannattava. Lauri kuitenkin lyönyt hyvin ja pelannut ulkona pääsääntöisesti hyvin. Viime pelissä oli kieltämättä peruuttelua ja epävarmuutta havaittavissa. Olisivat sentään pitäneet Laurin jokerina. Mielestäni paljon monipuolisempi pelaaja kuin veljensä Mikko.

Lauri on toki sisäpelissä lyönyt hyvin mutta räpylässä tullut ihme häpläyksiä viime aikoina kun otteluiden panokset kovenee. Olen samaa mieltä että Laurille olisi enemmän käyttöä jokerina kuin veljestään sillä etenemis voimaa joukkueessa jo muutenkin.
 
Viestejä
1,734
Nyt meni logiikka yli ymmärryksen. Koplan kokoonpano paranee muutoksen myötä. Saukko on ollut Koplan sisäpelin tärkeimpiä lenkkejä etenijänä ja numerolla kaksi vaihtajana. Hän on näissä tehtävissä onnistunut erinomaisesti. Samalla Arttu Ruuska voidaan siirtää numerolle kolme, jossa hän pärjää tilastojen mukaan paljon paremmin kuin kakkosena. Lisäksi Saukko on ulkopelissä tärkeä tappimies ja hakee näpyt Nokkalaa ripeämmin. Kaiken lisäksi Hacklin saadaan jokeriksi lyömään pomppua ja kotiuttamaan.

No tänäänhän tuo nähdään onko Saukko sateentekijä. Eppäillähän tuota soppii...
 
Viestejä
1,399
Tänään saadaan ulkopeliä paremmalle tasolle kun Mini tulee räpylään ja Vihriälä odotetusti ulos. Kopla näyttää antavan vielä tasoitusta vaihtaessaan Kohosen Saukkoon.
Paraneeko Vedon peli myös, jos Pera ja Kanis lähtevät pelin ajaksi kaljalle?

Kuka on tällä hetkellä ylivoimaisesti pudotuspelien tehokkain kärkilyöjä?

Vastaus on juurikin kyseinen Matti Saukko (85,7%), ja toisena olevaan Tikkakoskeen eroa on peräti kahdeksan prosenttia (77,7%).

Lisäksi Saukko on ulkopelissä äärimmäisen tärkeä palanen.

Toive on, että parhaat ovat pelikunnossa, niin saadaan mahdollisimman laadukasta pesistä.
 
Viestejä
4,159
No tänäänhän tuo nähdään onko Saukko sateentekijä. Eppäillähän tuota soppii...

Tuskin on sateentekijä, mutta vahvistus ja kyllä meillä on ainakin faneilla turvallisempi olo ulkopelissä että Hakki ei seiso kolmospesällä kun Perttu lyö rajakovaa sinne :D
 
Viestejä
1,734
Tuskin on sateentekijä, mutta vahvistus ja kyllä meillä on ainakin faneilla turvallisempi olo ulkopelissä että Hakki ei seiso kolmospesällä kun Perttu lyö rajakovaa sinne :D

Varmasti näinkin, mutta samalla kopla menettää kyllä aika kovan lyöjämiehen katsomoon.
 
Viestejä
4,159
Varmasti näinkin, mutta samalla kopla menettää kyllä aika kovan lyöjämiehen katsomoon.

Onhan se niin että valinta on Kohosen ollessa ulkopelikyvytön vähän "sisäpeli vai ulkopeli" mallinen että kumpaa painotetaan, ja kaiketi Vimpelin vahvaa sisäpeliä vastaan lähdetään sen ulkopelin kautta torjumaan :unsure:

Parin tunnin päästähän se nähdään, paras voittakoon (y)
 
Viestejä
3,524
Tänään saadaan ulkopeliä paremmalle tasolle kun Mini tulee räpylään ja Vihriälä odotetusti ulos. Kopla näyttää antavan vielä tasoitusta vaihtaessaan Kohosen Saukkoon.

Ei tainnut Mini kovin hyvin pelata. Menikö yksi pallo jokeen hänen tontiltaan?

No tänäänhän tuo nähdään onko Saukko sateentekijä. Eppäillähän tuota soppii...
Kakkosvaihdot 3/3
 
Viestejä
417
Onko armeija vai manse siirto tylsistänyt. Ei ole nyt Ruuskalla kulkenut, peli tai pelejä toki jäljellä.
Ennemmin sitten tuo Manse-siirto. Ei voi armeija enää vaikuttaa. Treenejä ja toistoja on ollut joku miljoona tässä sen jälkeen, ei voi enää tässä vaiheessa pelimieheen vaikuttaa.

Märkää oli Vedon kotiuttajien ruuti tänään kertakaikkiaan!
 
Viestejä
995
Eipä tuo Isoketokaan häävisti pelannut räpylässä. Ei saisi usko omaan peliin mennä yhden harhaheittojuoksun myötä, mutta niinhän siinä tänään kävi. KPL oli tänään niin paljon parempi ettei edes harmita.
 
Viestejä
28
Ei ole nyt Ruuskalla kulkenut, peli tai pelejä toki jäljellä.

Ruuskan sisäpelihän sujuu peli peliltä mallikkaammin. Oli toki runkosarjan lopussa vaikeakin välillä. Mutta nyt on ruuti kuivaa.

Ulkopeli nyt on mitä on. Ei kai kukaan oletakaan, että Pertusta kehittyisi esim. Kivipellon tai Puhtimäen tasoinen huippulukkari… Kyllä Perttu tulee niittämään mainetta nimenomaan mailan varressa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös