Supervuoro Verkkolehti »

Oulun Lippo 2024

Viestejä
17
Käsittääkseni tässä ei ole kyse loukkaantumisesta, vaan valmennuksen luottamuksesta entiseen Superpesis-lukkariin. Savusalo ei ole tästä syystä mahtunut kokoonpanoon, ja siksi hänen on täytynyt hakea pelituntumaa suomisarjasta. Viimeisimpien pelien perusteella uskon, että Savusalo mahtunee jo kokoonpanoon. Hän ei luultavasti ole aiemmin päässyt pelaamaan, koska tuplareissuille tarvitaan varapelaajia mukaan.
 
Viestejä
200

Anteeksi huutelu vieraisiin pöytiin, mutta mistä lähtien Korvola on ollut Superpesis-lukkari? Muutama peli siellä täällä ei mielestäni anna vielä "Superpesis-lukkari"-titteliä. Täytyy muistaa, ettei Korvola mahtunut muutama vuosi sitten edes Kekin (pääsikö edes pudotuspeleihin) yhdeksikköön.
 
Viestejä
2,851

Santtu pelasi maaliskuussa Ouluhallin turnauksessa Lipon lukkarina, sen jälkeen ensimmäinen peli oli nyt torstaina suomarissa Pattua vastaan. Santtu ei ollut myöskään Lipon kahdessa ensimmäisessä suomaripelissä mukana, vaan aloitti ulkokautensa vasta torstaina. Santtu ei ole saanut vielä "pelituntumaa" kuin yhdessä suomaripelissä. Vaikka lahjakas lukkari onkin, niin ei Santtukaan ole valmis ykkösen peleihin suoraan tauolta.

Viestejä
17
Anteeksi huutelu vieraisiin pöytiin, mutta mistä lähtien Korvola on ollut Superpesis-lukkari? Muutama peli siellä täällä ei mielestäni anna vielä "Superpesis-lukkari"-titteliä. Täytyy muistaa, ettei Korvola mahtunut muutama vuosi sitten edes Kekin (pääsikö edes pudotuspeleihin) yhdeksikköön.
Pointtinani oli ihmetellä observerin tuulesta tempaamaa loukkaantumishuhua. Lisäksi halusin tuoda ilmi, että kokemus lukkarina Superpesis-peleissä on todennäköisesti lisännyt valmennuksen luottamusta Korvolaan suhteessa vielä armeijaa käyvään Savusaloon. Mitä haet Keki kommentilla? Mielestäni Korvola ei tullut Kekiin lukkariksi.
 
Viestejä
3,613
Koplan kärki Pesu, Saukko ja Kinnunen pelasi pitkään 100 %:n tehoilla. Tuo keula on parempi kuin joillakin superpesiksen joukkueilla. Pesu on erityisen nopeassa kunnossa ja menee varmasti kentälle. Nopeat Saukko ja Kinnunen ovat monipuolisia vaihtajia. Kaksikko mahtuisi kevyesti puoleen superin joukkueista, mutta saa nähdä löytyykö heille peliaikaa Koplan edustuksessa. Tuollaisella pelillä, jota Koplan kakkonen eilen ensimmäisellä jaksolla pelasi olisi kaatunut jokainen ykköspesiksen joukkue ja ehkä jokunen superpesiksenkin. Mainittu kolmikko ei varmaankaan enää ole monessakaan pelissä mukana.
 
Viestejä
1,963
– Ei tätä tappiota kaadeta lukkarin päälle. Näin voi käydä, kun kyseessä oli monen vuoden tauon jälkeen vasta seitsemäs peli lautasen äärellä, Tolonen niputti Korvolan tilanteen.

– Uskon, että Korvola pelaa lukkarina jatkossakin. Muuten ottelu oli häneltä ihan hyvä.
 
Viestejä
92

Onpa erikoinen näkemys. Itse en nähnyt mitään hyvää lukkarin pelissä. Liian helppo syöttö, onneton heittokäsi ja liikaa heittelyä, huonoja kiinniottoja ja kaiken kukkuraksi toisen jakson häviö väärillä syötöillä.
Toinen jakso näytti paremmalta kun saatiin kakkoskulma tilkittyä. Ei enää ikinä Hankalaa koppariksi!
Ei helpotu pelit kun Simo ja Kuula tulevat superin vahvistuksilla vastaan seuraavaksi.
 
Viestejä
200
Pointtinani oli ihmetellä observerin tuulesta tempaamaa loukkaantumishuhua. Lisäksi halusin tuoda ilmi, että kokemus lukkarina Superpesis-peleissä on todennäköisesti lisännyt valmennuksen luottamusta Korvolaan suhteessa vielä armeijaa käyvään Savusaloon. Mitä haet Keki kommentilla? Mielestäni Korvola ei tullut Kekiin lukkariksi.
Lähinnä sitä haen, ettei mahtunut Superin bottom-6 joukkueen räpylään, ei edes linjaan, joka taitaa olla miehen ns. koulutus. Siitä on siis hyvin pitkä matka "Superpesis-lukkariksi", kuten asian ilmaisit. Kyllä Korvola on kaikilta ominaisuuksiltaan ja pelipaikoiltaan Ykköspesis-tasoa. Eikä tällä ole mitenkään tarkoitus vähätellä kaverin taitoja.
 
Viestejä
543
Lippo pesäpallon kulta - aikana 1990 -luvulla.

Empä arvannut sitä silloin syksyllä 1989 mitä seuraava vuosikymmen toisi tullessaan. Lippo oli juuri varmistanut nousunsa Superpesikseen kaudellle 1990 voitettuaan ratkaisuottelussa Juvan 5-2 Oulussa. Seuraavan päivän Kaleva näytti kuvan Lipon joukkueen villistä intiaanitanssista nousun ratkettua. Riemu oli ylimmillään.

Tuota samaa näkyä sai seurata läpi 1990 -luvun. jo 1993 tuli pronssia ja vuonna 1994 tuli mestaruus josta siis tänä kesänä tulee kuluneeksi 30 vuotta. Nyt kesällä tuo kultajoukkue tulee vielä kerran yhteen Raksilaan 19.6.2024 pelattavan Lippo - Simo ottelun yhteydessä. 1995 tuli hopeaa ja 2000 pronssia. Siinä välissä tuli Lipon viimeisin mestaruus tähän mennessä. Kaisaniemen Tiikerit kaatui 6 200 katsojan edessä Raksilassa v 1998. Näin siis molempia mestaruuksia saatiin juhlia kotikentällä Oulussa. V 1998 mestaruutta varjosti kesällä esiintulleet sopupelit. Ne eivät kuitenkaan Lippoa niin koskeneet että mestaruus olisi ollut vaarassa.

Kaiken kaikkiaan huima oli Lipon 1990 luku tunnelmaltaan ja yleisömääriltään Keskuskentällä ja myös Raksilassa (v 1997 alkaen). Katselen lehtileikkeitäni noilta ajoilta niin mieleen tulee että jospa Lippo vielä nousisi Superiin ja menestykseen. Samanlaisia yleisömääriä kuin silloin on turha odottaa. Lipon voimassa oleva yleisöennätys on 7 280 katsojaa vuodelta 1995 Lippo - Jymy pelistä. Lehtileikkeestä paljastuu että ennen tuon pelin alkua oli kymmenien metrien jono katsojia. Lipon johto teki kovan ratkaisun "kaikki sisään vaan" ja heidät sijoitettiin takarajalle seisomaan tai istumaan. Onneksi näin tehtiin. Saatiin komea yleisöennätys ja kaikki halukkaat saivat nähdä superottelun 1990 luvun malliin. Keskuskentän katotkin olivat täynnä katsojia ja siitä todistuksena minulla on muutamia lehtileikkeitä tuolta illalta ja muistakin otteluista. Kelpaa kyllä katsella!

Kaikki vaan sitten 19.6 seuraamaan Lippo - Simo peliä ja tapaamaan vanhoja mestareita 30 vuoden takaa!
Tässäpä vielä uusintana muistelmiani Lipon 1990 -luvun menestyksestä. Ja tosiaan 19.6 Lippo -Simo pelissä on harvinainen tilaisuus nähdä ja tavata näitä v 1994 mestareita.
 
Viestejä
543
Lippo pesäpallon kulta - aikana 1990 - luvulla

Superpesis osastossa on ketju Kaikkien aikojen joukkueet Siellä on eri seuroista koottu kunkin seuran mielestään paras joukkue
Laitoin sinne Oulun Lipon joukkueen parhaimman joukkueen myös Toivottavasti tulisi lisää ehdotuksia Liposta
Superpesis osastossa on myös ketju Tässä osastossa muistellaan menneitä.
Yhdessä asiassa oma muistini ei nyt riitä. 1990- luvulla oli yleistä "Kuolee" huuto. Oliko tämä Oulussa silloin tavallista, varsinkin 1990 -luvun alussa?
Tuossa Superpesis osion muisteluketjussa pidetään "Kuolee" huudon alkupelinä Sotkamo - Siilinjärvi peliä 19.8.1990 joka on kuultavissa radioselostuksena tuossa ketjussa .On kyllä huikea tunnelma. Ja Sotkamossahan se osattiin.
 
Viestejä
108
Ainakin 90-luvun alussa Oulussa keskuskentällä Lippo-Sojy pelissä kuuluttaja varoitti sotkamolaisia kuolee-huudoista. Kuulutus meni jotenkin näin: "Hyvä yleisö, maassa maan tavalla. Täällä Oulussa me emme huutele kuolee-huutoja vaan kannustamme omiamme sivistyneesti. Ainakin täällä aitojen sisäpuolella."
 
Viestejä
543
Näinhän se olikin. Eli Oulussa ei "Kuolee" huutoja suvaittu edes 90- luvun alussa. Sopii hyvin etten sitten muista niitä kuulleeni täällä Oulussa.
Kiitos vastauksesta.
 
Viestejä
1,963
Pelinjohtaja Riku Tolonen kävi Radio Megan studiossa Joonas Hepolan jututettavana.

Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös