Supervuoro

Olisiko Lipon kuulunut saada paikka Ykköspesiksestä?

#1
Itse olisin nähnyt parempana sen, että Lipon konkurssin myötä vapautunutta ykköspesispaikkaa olisi tarjottu ensin ko. sarjasta pudonneille joukkueille. Se, että sarjapaikka meni tälle uudelle Oulun Uppo -joukkueelle, ei mielestäni noudata Pesäpalloliiton omien sääntöjen henkeä, ja kai ei sen kirjaintakaan.

Hatunnostamisen nämä neljä herraa sitten mahdollisesti ansaitsevat myöhemmällä toiminnallaan. Katsellaan rauhassa, millä tyylillä seuraa johtavat. Pesisliikkeelle strategisesti olisi tärkeää, että palkkaturvaa ei tarvittaisi ja että verot ja vakuutukset tulisi ajallaan maksetuiksi.
 
Viestejä
946
#2
Lippo Pesis ei ollut konkurssissa kun sarjapaikka siirrettiin Lippo Junioreilla. Sarjapaikka ykkösessä oli siirtohetkellä edelleen täysin Lippo Pesiksellä. Eli ainut jolla olisi aihetta ollut valittaa oli Lippo Pesis, heiltähän se sarjapaikka vietiin.
Oulun uusi ykköspesisseura ei ole jättänyt euroakaan laskuja maksamatta. Läpilyönti Oy maksaa Lippo Pesiksen velkoja pesäpalloliitolle ja pelaajille. Läpilyönti Oy ei ole muuten missään vastuussa muiden tekemistä veloista, uusi Oy vastaa omista vastuistaan. Pelaajien kannalta(tärkein asia) Läpilyönti Oyn perustaminen oli lottovoitto. Lähialueen eläkeläisseuroissa ei junnuja arvosteta eikä osata juniorityötä. Nyt Lipon pojat eivät tippuneet tyhjän päälle vaan jatkavat pelaamistaan ykkösessä.
 
Viestejä
110
#4
Ymmärrän hyvin vastakkaisia näkemyksiä, mutta olisin silti valmis jatkossakin myöntämään ykköspesispaikan myös esim. Helsinkiin tai Jyväskylään jos heillä olisi uskottava taustaryhmä ja juniorityö olemassa. Fiksua olisi toki toteuttaa tämä siten ettei yksikään seura koe suurta vääryyttä tulemalla ohitetuksi. En tiedä olisiko ykköseen oikeasti ollut useita halukkaita seuroja.
 
Viestejä
1,383
#5
Todella huutava vääryys tämmöinen keplottelu muita seuroja kohtaan. PPL:n kohdalla näköjään tarkoitus (lajin turvaaminen isoissa kaupungeissa) pyhittää keinot (moraalittomat päätökset sarjapaikkojen jaosta).
No täällähän voi tuskaansa purkaa. Ei se tietenkään päätöksiä miksikään muuta mutta toivottavasti edes vähän helpottaa.

Minusta ihan ymmärrettävä päätös pitää oululainen pesis ykkösessä. Toivottavasti taustajoukot osaavat talouspuolen paremmin kuin edeltäjänsä.
 
#6
Ymmärrän hyvin vastakkaisia näkemyksiä, mutta olisin silti valmis jatkossakin myöntämään ykköspesispaikan myös esim. Helsinkiin tai Jyväskylään jos heillä olisi uskottava taustaryhmä ja juniorityö olemassa. Fiksua olisi toki toteuttaa tämä siten ettei yksikään seura koe suurta vääryyttä tulemalla ohitetuksi. En tiedä olisiko ykköseen oikeasti ollut useita halukkaita seuroja.
Sarjapaikat pitää myöntää kilpailullisen menestyksen perusteella eikä säälistä. Siitä vaan Helsingissä ja Jyväskylässäkin kasaamaan sarjanousuihin kykeneviä joukkueita - porras kerrallaan. Ja sen lisäksi myös taloudelliset edellytykset pitää olla. Näin olisi pitänyt olla myös Oulun kohdalla. Niinhän muutkin joutuvat tekemään. Nyt joutuivat näppejään jäädä nuolemaan niin useat velkojat kuin kilpailevat joukkueetkin.
 
Viestejä
946
#7
Kannattaisiko lopettaa tuo lapsellinen jossittelu Lipon menneisyydestä, varsinkin kun ei muuhun pystytä kuin sonnan levittämiseen. Jos Lippo olisi aloittanut suomarista niin pesäpalloliitto ei olisi saanut euroakaan Lippo Pesiksen veloista. Samoin pelaajilta olisi jäänyt saamatta palkkaturvan ja todellisten saamisten erotus, Läpilyönti Oy maksaa tuota erotusta 20 000 euroon saakka. Kun sarjapaikka vaihdettiin toiselle oululaiselle seuralle, uusi yhtiö kuittaa pesäpalloliitolle ja pelaajille 40 000 euroa toisen seuran vanhoja velkoja. Viisaampi voi jo tästä päätellä kumpi ratkaisu oli taloudellisestikin paljon järkevämpi, aloittaako suomarista vai myöntää sarjapaikka toiselle oululaiselle seuralle?
Joukkueen kasaaminen on edennyt pesäpalloliitolle annettujen lupausten mukaisesti. Uskottava joukkue ykköseen alkaa olla kasassa, pelinjohto on kunnossa, velaton yhtiö... jne. Turha on edes kitistä mistään suomarista aloittamisesta.
 
#8
Onhan tämä aika uskomatonta, että konkurssiin joutunut seura aloittaa uudestaan samalla nimellä ja rupeaa heti tykittämään siirtomarkkinoilla. Onkohan Kohosta jo kosiskeltu mukaan? Palkka olisi varmasti kohdillaan..
 
Viestejä
946
#13
Ilmoittappa sellainen seura joka olisi maksanut ykköspesispaikastaan 40 000 euroa Lippo Pesiksen velkoja. Läpilyönti Oy on tämän tehnyt. Jos tiedät jonkun muun toimijan joka tähän olisi suostunut niin ilmoita heti. Muuten on ihan ihan tyhjää vikistä.
 
#14
Eli ei muutakun muutkin seurat tuhlaamaan rahaa. Konkurssin iskiessä päälle vaihdetaan taustayhtiötä!
Ei se noin toimi muilla. Lippo näyttää jostain syystä olevan liiton erityissuojeluksessa. Sehän nähtiin jo viime talvena, keväänä ja kesänä. Näissä päätöksissä pitäisi olla erityisen jyrkkä ja linjakas eikä antaa yhtään siimaa, mutta kanttia ei vaan liitolta löytynyt. Seurat eivät opi koskaan, jos tämän annetaan jatkua. Tarvitaan varoittavia esimerkkejä ja Lippo olisi ollut oikein hyvä opinkappale tähän tarkoitukseen, koska se olisi ansainnut sen. Lajia täytyy tervehdyttää kovalla kädellä paremman tulevaisuuden nimissä. Nyt valitettavasti liitto vei itseltään eväät tulevaisuuden kovilta, mutta pakollisilta päätöksiltä.
 
Viestejä
424
#16
Tätä linjakkuutta liitto kyllä noudatti Jyväskylän Kirin tapauksessa (vain 140t asukasta) mutta kun kyse onkin sitten Oulun kokoisesta jättiläisestä (200t asukasta), erikoisjärjestelyjä tehdään aina jokusen vuoden välein. Edelleen todella hämärää kähimintää mikä vie pohjat kaikelta urheillullisuudelta. Toisaalta jos Oulun seudulla saadaan vieläkin Lippo-nimellä rahaa kerättyä markkinoilta niin kertoohan se jotain yritysmaailmastakin. Itse jos olisin päättämässä firman rahanjaosta niin kyllä mulla olisi tosi iso kynnys syytää rahaa tuommoiseen kaivoon missä ei tunnu pohjaa olevan.
 
Viestejä
110
#17
On ihan perusteltua olla sitä mieltä, että pesäpalloliitto antaa väärän signaalin seuroille mahdollistaessaan urheilutoiminnan jatkumisen konkurssin jälkeen eri taustayhtiön voimin. Toisaalta Lippo juniorit on hoitanut kaiken toimintansa erittäin mallikkaasti sekä talouden että urheilutoiminnan osalta. Näin ollen kaikki olisivat siis hyvillä mielin jos Lippo juniorit olisi viime kauden päätteeksi noussut ykköseen. Käytännössähän tämä olisi ollut tehtävissä jos nuo rahat, jotka uusi taustaorganisaatio käyttää entisen velkoihin olisikin käytetty Juniorien suomariporukan vahvistamiseen siirtorajalla. Silloin kai tällä palstalla oltaisiin tyytyväisiä vaikka pesäpalloliiton kannalta ratkaisu olisi ollut nykyistä huonompi taloudellisesti.

Minusta iso kuva menee kuitenkin niin, että on tärkeää turvata pesiskulttuurin jatko isoissa kaupungeissa silloin kun se järkevästi on mahdollista ja näin tässä keississä selvästi on.

Ihan umpiurheilullisin perustein ykkösessä voisi pelata pari joukkuetta Sotkamosta ja Vimpelistä sekä muutamat muut kakkosporukat pesispaikkakunnilta. On kuitenkin hyvä, että esimerkiksi joustavin lainasäännöin pesistä ylläpidetään hieman useammilla paikkakunnilla vaikka eihän sekään ihan umpiurheilullista ole. Kokonaisuutena Lipon mukanaolo nostaa ykköspesiksen kiinnostuvuutta merkittävästi ja on siten pesäpallon etu. Ykköspesiksestä on kehittynyt nousutaisteluineen todella mielenkiintoinen sarja mikä on hieno asia.
 
Viestejä
1,383
#18
Velkaa vaan tais olla aika paljon enemmän kuin tuo 40 000€..
Ei se uusi yhtiö ole toisen yhtiön veloista vastuussa. Mikä tässä on niin vaikea käsittää?

Läpilyönti Oy tarjoutui maksamaan 40 000€ jos se saa pyörittää 1-pesisjoukkuetta. Olisiko ollut parempi että seura olisi aloittanut Suomarista ja 40 000 olisi jäänyt kokonaan saamatta? Minusta ei.
 
Ylös