Supervuoro Verkkolehti »

Miesten Ykköspesis 2012

Viestejä
1,509
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Se täytyy vielä sanoa, että olisi mielenkiintoista tietää, mitä tuolle Haminalle tapahtui jokin aika sitten. Joukkue oli aivan kärkikahinoissa ja helposti taistelemassa paikasta 4 joukkoon, mutta sitten tapahtui jotain ja joukkueelle tuli valtava alamäki. Muutamien otteluiden aikana sijoitus tippui rajusti ja ei ole enää viime aikoina ollut mitään asiaa kärkikastiin. Joukkuetta veikattiin ennen kauden alkua 4 joukkoon ja siellä se olikin alkukaudesta, mutta sitten tapahtui jotakin. Tämän tason tippumisen voi todeta sarjataulukon lisäksi myös Kuopion vierailulta, se ei ollut kärkiporukoiden suoritusta.
 
Viestejä
964
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Haminahan heikentyi selkeesti viime kaudesta, kun nousun tyrittyä, muutamat avainpelaajat lähti seurasta. Mm KPL:n riveihin, kuten Henri Heikkilä... Alkukausihan oli Haminalla myös aika heikko, meni monta kierrosta ennen kuin saatiin edes 2p voitto, saatika 3p. Tuohon kesän aikana tapahtuneeseen en sitte osaa sanoa mitä oikein tapahtui? Käsittääkseni aika nuorella rosterilla ovat, eli olisko väsymys iskeny? Mutta tsemppiä Kuopiolle! :)
 
Viestejä
1,509
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Palokärki sanoi:
Haminahan heikentyi selkeesti viime kaudesta, kun nousun tyrittyä, muutamat avainpelaajat lähti seurasta. Mm KPL:n riveihin, kuten Henri Heikkilä... Alkukausihan oli Haminalla myös aika heikko, meni monta kierrosta ennen kuin saatiin edes 2p voitto, saatika 3p. Tuohon kesän aikana tapahtuneeseen en sitte osaa sanoa mitä oikein tapahtui? Käsittääkseni aika nuorella rosterilla ovat, eli olisko väsymys iskeny? Mutta tsemppiä Kuopiolle! :)

Haminaa kuitenkin veikattiin pelinjohtajienkin toimesta 4 sakkiin ennen kautta (viesti tuossa ylempänä). Siksi sen kärkisijojen menetys noin dramaattisesti vaikuttaa erikoiselta. Olisi mukava tietää, mitä siellä tapahtui. Pelin taso on kuitenkin tippunut.

PuPen mahdollisuudet on melko pienet, vaikka pääsisikin 4 joukkoon. Hieman epäilen jopa sitä, että voisi ottaa Superpesis-paikan vastaan, vaikka sellainen tulisikin. Heikko on varmasti rahatilanne, mutta niin se taitaa olla tällä tasolla jokaisella joukkueella.
 
Viestejä
964
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Eikös Puijo tuossa kuitenkin muutama vuosi sitten vielä pelannu superissa? Mutta tuo talouspuoli se taitaa olla vähän jokaisen joukkueen akilleen kantapää nykypäivinä......
 
Viestejä
1,509
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Palokärki sanoi:
Eikös Puijo tuossa kuitenkin muutama vuosi sitten vielä pelannu superissa? Mutta tuo talouspuoli se taitaa olla vähän jokaisen joukkueen akilleen kantapää nykypäivinä......

Olihan se. Se oli sitä aikaa, kun joukkueessa oli mm. Haapakoski ja Joukainenkin tempoi Superpesiksen lyöntiennätyksen. Olihan se hienoa, mutta tuo talouspuoli on vaan aika yksinkertaista matematiikkaa pidemmän päälle.
 
Viestejä
964
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Sitähän se on, vaan tuntuu olevan melko vaikeeta seuroille.... Oma kotiseurani RPL on kokenut tämän karvaasti jo pariin otteeseen :(
RPL -> Ällä -> Riipe ja neljäs nimenmuutos roikkuu jo ilimassa.....

Mutta mitä olet mieltä, onko kellään näistä ykkösen porukoista a) rahkeita pudottaa AA, Jymy, tai KPL:sta ja KaMasta puhumattakaan? b) rahkeita pelata superissa 2013 ?

Oulu tietty on iso talousalue, jossa ainakin luulis rahoittajiakin löytyvän. Puitteetthan siellä on jo valmiiksi mainiot! Samoin tietenkin Jussit, UPV ja tuo Puijokin omaavat super-taustaa ihan lähivuosiltakin. Entäs esim. Kempele? Sotkamo nyt ei varmaan tuota nousua edes yritä, kun ykkösjoukkue jo superissa.....
 
Viestejä
526
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Oulu kuuluu superpesiskartalle. Toki sen pitää sinne itse nousta, mutta paikkakunnalla on pesäpallon infrastruktuuri yleisöpohjineen jo valmiiksi olemassa.
 
Viestejä
1,509
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Onhan Kuopiossa ulkoiset puitteet enemmän kuin kunnossa, mutta talouspuoli on varmasti erittäin hankala hallita muiden lajien puristuksessa.

Vaikea noita on arvioida, kuka voisi nousta Superiin. Nurmokin on piristynyt synkeimpien aikojen jälkeen, joten helppoa vastustajaa Superin puolelta ei tule. Ehkäpä Oululla on mahdollisuudet ainakin tasaiseen vääntöön Superin joukkueen kanssa, mutta pitäähän sinne karsintaan ensin päästä edes Ykkösen puolelta.
 
Viestejä
2,035
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Veikkaukseni on että ainut joukkue joka voi edes jotenkin AA:n / Nurmon haastaa on Oulun Lippo. Vaikka ehkä pikkaisen liputankin ja tämän kauden silmäillyt tiukasti Ulvilan touhuja niin en usko että rahkeet aivan riittävät mahd. ratkaisuväännöissä. Voin olla tosin väärässäkin ja silloin olen tyytyväinen että olin väärässä :D

Ja jos joku ihmettelee mihin tiputin KPL:än tai KaMan näistä karkeloista, niin siihen en usko että tämän hetkisistä ykkösen joukkueista kukaan pystyisi tätä kaksikkoa kukistamaan useamman voitto-ottelun vaativissa sarjoissa.
 
Viestejä
964
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Jepu jee... Oulussa on puitteet kohdallaan, ja isohan tuo talousalue on. Tilaustakin olisi, kun Kärppien vastapainoksi kesä-aikaan ei futis ole saanut niiden toivomaansa jalansijaa. Kiitos pitkälle heille itselleen, kun ovat ryssineet sen niin hyvin kuin vaan kukaan voi.... ;D

Kyllä määkin näistä porukoista liputan UPV:n puolesta, mutta niin, riittääkö rahkeet loppuun asti? Toivotaan että Jussiz on väärässä ;)
UPV:sta vielä kyssäri: Missä vaikuttaa ja mitä tekee Petri "munkki" Raittila nykyjään? Kiteellähän mies pelas vissiin viimetteeks Superia? Mielestäni näin kaverin kesällä Pohjanlinnassa, paikallisvastustajan peliä kattomassa, mutta en sitte menny kyseleen.... ;D
 
Viestejä
1,509
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Viimeaikojen otteiden perusteella itse rankkaan Oulun Ulvilaa vahvemmaksi. Ulvila oli aiemmin kaudella kärjessä, mutta Oulu oli aivan loppukaudesta vahvempi. Jos joku Superista jonkun tiputtaa, niin kyllä se on Oulu tai Ulvila, ehkä todennäköisemmin Oulu. Mutta pitäähän ne Ykkösen pudotuspelit ensin pelata ja tietysti vielä runkosarjan viimeinen kierroskin.
 
Viestejä
1,509
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Kempele ja Kuopio veivät ensimmäiset jaksot. Kaikki on vielä auki, mutta nyt Kempeleelle riittää 4 joukkoon toisen jakson vieminen tai voitto jatkoilla. Ulvila murjoo Helsinkiä ja Oululla on nihkeää Lievestuoreella.
 
Viestejä
1,509
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Kempele-Seinäjoki 1-0 (2-0, 4-4)

Seinäjoki ei saanut ryövättyä vähintään kahta pistettä Kempeleeltä. Toisella jaksolla Seinäjoki teki neljännen tasoittavalla 4-4 tasoituksen palottomassa tilanteessa ja sen jälkeen oli vielä ajolähtöä. Sitä ei pystynyt hyödyntämään.
 
Viestejä
964
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Harmi juttu :( Mutta menikös Kempele peräti kolmanneks nyt? Laskin äkkiseltään, että juoksuerot on Kempeleelle melkeen +20 parempi... Jaa mutta 3p voitot? Niitäkin Kempeleellä enemmän. No anyways, siis jatkoon menijät on selvät ja otteluparit on vissiin siis...

Oulu - SMJ
UPV- Kempele

UPV sai nyt helpoimman vastuksen, uskallanpa väittää näin! Ainoo huono puoli, verrattuna SMJ:in on puolet pitempi matka. No, jos hyvin käy, ei Kempeleellä tartte käydä ku kerran.... Sanosin, notta UPV jatkoon 3-0 tai 3-1!

Oulu - SMJ sitten? Kotietu tekee Oulusta suosikin, mutta SMJ:lla on saumansa. Tasasempaa, 3-2 Oulu jatkoon....

IPV putos(ko) suoraan Suomensarjaan ja Lieve - Oulujoki playouteissa. Tuohonpa en osaa sanoa mittään... 8)

korjatkaa toki jos hätäilin ja olin väärässä otteluparien suhteen! Muistakaa vittuilun kera, kuten kunnon pallovoorumille kuuluu ;D
 
Viestejä
1,509
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Ettei nyt ole vaan niin, että play-outeissa kohtaavat Helsinki-Lievestuore?


Oulujoki otti pisteen Ylivieskalta ja siten Helsinki ja Oulujoki on tasapisteissä. Molemmilla on sama rekordi voittoja ja tappioita.

Helsinki hävisi tänään ensimmäisen jakson Ulvilalle 0-16. Sen myötä molemmille tulee sama juoksuero ja Oulujoki on tehnyt enemmän juoksuja?

En ole aivan varma tuosta, mutta noin oletan.

Edit.

Oulujoki 164-195 erotus -31
Helsinki 139-170 erotus -31
 
Viestejä
964
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

joo, tuota en huomannutkaan, eli Pumu - Lievestuoreen Liisa parina tosiaan? Kyllä ne kriteerit menee ilmeisesti noi, että tehdyt "maalit" ratkasee tässä tapauksessa? Viisaammat, kertokaa? 8)
 
Viestejä
2,035
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

Mahtaa tällä hetkellä PuMun jätkiä harmittaa... ENsimmäisellä jaksolla takkiin 0-16, yhden kun vähemmän olisivat päästäneet niin olisi talvitauko alkanut... No aika hyvä jatkumo PuMun kehnoon kauteen :/

Järjestyksen määräytyminen tasapisteissä

1) 3 pisteen voitot
2) voitetut ottelut
3) kaikkien otteluiden juoksuero
4) keskinäisten otteluiden voitot Tämä kohta ratkaisi PuMun ja Oulujoen taiston. Oulujoki voitti keskinäiset voitoin 2-0.
5) keskinäisten otteluiden pisteet
6) keskinäisten otteluiden jaksoero
7) keskinäisissä otteluissa voitettujen jaksojen määrä
8) keskinäisten otteluiden juoksuero
9) keskinäisissä otteluissa tehdyt juoksut
10) kaikkien otteluiden jaksoero
11) voitettujen jaksojen määrä
12) kaikissa otteluissa tehdyt juoksut
13) arpa
 
Viestejä
964
Vs: Miesten Ykköspesis 2012

mutta.... ettepä kerinneet korjaamaan, kun ehdin itse, eli liian hätäsesti vetäsin noi pudotuspeliparit! UPV meni ja voitti runkosarjan, eli ne menee sittenkin näin:

UPV - SMJ
Oulu - Kempele

eli Ouluhan saa paikallispeliin ihannevastuksen, ei epäilystäkään kumpi jatkoon, 3-0 ja Lippo kohti jatkopelejä!

mutta sentään UPV-SMJ !! Erittäin mielenkiintoinen ja toudella tasanen vääntö tiedossa! Pitäis melkeen mennä paikan päälle kattoon livenä??! Sanosin, notta menee jopa 5 peliin, ja toivon UPV:n menevän jatkoon 3-2. Enpä kyllä laittais silti rahaa likoon sen puolesta, tai en ainakaan paljoo, tai en ainakaan mielellään paljoo... ;D Pienet asiat ratkasee tän!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös