Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2021

Viestejä
168
En väheksy asiantuntemustasi lajista 2-RAJA, enkä tietenkään tiennyt, että olet noinkin pitkään seurannut lajia.Ymmärrän pointtisi KPL:n mahdollisen voiton merkityksestä, mutta minusta Koplan mestaruus ei nyt sentään ole parasta mitä tälle lajille voisi ikinä tapahtua. Ei vaikka olen kuntaliitosten jälkeen oikeastaan paikkakuntalainen. Yllätys ja hieno homma tämän kauden kannalta, mutta: vanha sarjajyrä voittaisi uuden, vähän isommalla rahalla nopeasti kootun joukkueen. Jos esimerkiksi Siilinjärvi olisi voittanut mestaruuden, se olisi ollut paljon kovempi juttu. Kouvola on nyt sentään tavalla tai toisella ollut monet vuodet mestarikandidaatti.
Paljon syvemmän muistijäljen jätti sunnuntai 2. lokakuuta 1966. KPL voitti uusintaottelussa mestaruudesta urheilukentällä 5585 katsojan todistaessa Vimpelin. Se oli seuran ensimmäinen mestaruus.
Kun kysyit niin voin vastata, että olen seurannut SM-sarjaa ja alempia sarjoja hyvinkin 60 vuoden ajan. Reilun puolen tunnin päässä asuinpaikasta on yleensä ollut kaksi seuraa: KPL tai HP. Välillä SiiPe, IPV ja jopa Puna-Mustat tai Helsinki Pesiskin.
Olen pelannut junioreissa ja alasarjassa, mutta muuten ei pelaajaurasta kannata numeroa tehdä. En viitsi liikaa paljastaa nimimerkin suojasta, mutta oikeastaan olen omalta taustaltani toisen palloilulajin ex-aktiivipelaaja.
 
Viestejä
505
Terveiset täältä Siilinjärveltä....ihanaa Kopla....ihanaa .....Aivan mahtava joukkuehenki voittaa rahan mahdin...huomenna POIKA matkustaa Kouvolaan...kaatakaa Manse se olisi parasta mitä pesäpallossa on tapahtunut ikinä. Täällä on peukalot ja pottuvarpaat pystyssä....

Kyllähän parasta tänä toisena peräkkäisenä koronakesänä oli pitkään aikaan se, että mestaruudesta olisi voinut olla kamppailemassa Sotkamo, Vimpeli, Kouvola, Manse ja Jomakin, sekä Imatran pleijarisarja. Ihmisiä katsomoissa, mahtava tunnelma ja viidenteen peliin etenevä finaalisarja. Naisissa mestaruus Poriin 17 vuoden jälkeen! Pesis on ollut tänä kesänä parasta pitkään aikaan!
 
Viestejä
857
Siellä on tainnut olla Mansen nettisivut ja verkkokauppa nurin tai ainakin niin kuormittuneet että läpi on ollut hyvin vaikea päästä, mutta huhut kertoo että onnistumisiakin on ollut. Veikkaan että jos vaan katsomoissa riittäisi tilaa niin huomenna olisi Kaupissa todella paljon yleisöä.
 
Viestejä
589
Klo 1825 pääsin itse verkkokaupassa läpi. Muutaman sata kertaa sai päivitellä sivuja sitä ennen mutta kyllä sieltä piletin ulos sai.
 
Viestejä
857
Tällä hetkellä Mansen sivut toimii, mutta verkkokauppa ilmoittaa että lippuja ei ole saatavilla. Eli peli on joko loppuunmyyty tai sitten verkkokauppa on kaatunut. Verkkokauppahan kaatui jo aikaisemmin pudotuspelien aikana, mutta kapasiteettia piti lisätä niin että riittää. Ilmeisesti kysyntä kuitenkin on edelleen ollut isompaa kuin mihin oli osattu varautua.
 
Viestejä
2,867
Tällä hetkellä Mansen sivut toimii, mutta verkkokauppa ilmoittaa että lippuja ei ole saatavilla. Eli peli on joko loppuunmyyty tai sitten verkkokauppa on kaatunut. Verkkokauppahan kaatui jo aikaisemmin pudotuspelien aikana, mutta kapasiteettia piti lisätä niin että riittää. Ilmeisesti kysyntä kuitenkin on edelleen ollut isompaa kuin mihin oli osattu varautua.
Yleisömäärää on tarkoitus pienentää sano Helimo. Saa nähä kestääkö manse seurajohdon kantti ja lisätäänkö kapasiteetti
 
Viestejä
857
Vimpelissä vedettäisiin verkkoa jatkeelle ja ihmisiä seisomaan, mutta Kaupissa se lienee pikkuisen hankalaa kun katsomot on niin matalia että jo nykyiset lisäkatsomot on turhan pitkällä. Muulla konstilla ei taida tällä aikataululla saada kapasitettia lisättyä.
 
Viestejä
168
Jos puhutaan kasvattajaseurasta, niin kaikki on suhteellista. KPL:n oma historia todistaa sen. Löysin ukon arkistosta Hesarin sivun, jossa oli isot jutut uusintaottelusta mestaruudesta vuonna 1966 eli Kouvolan KPL-Vimpeli -pelistä. Hesarin pelaajaesittelyn mukaan yhdestätoista KPL:n kultamitalipelaajasta "vain" viisi oli seuran omia kasvatteja: Taulasalo, Lautala, Kiuru, Kauppinen ja Juutilainen. Utriainen oli Valkealan Roimasta, Pöyhönen Hankasalmen Hangasta, Vatto Kuusankosken Puhdista, Halonen Helsingistä, Raussi Myllykosken Kilpa-Veikoista ja Lonka sekä Vesala Someron Yrityksestä eli KPL: n omavaraisuusaste oli samaa keskinkertaista luokkaa kuin tänäpäivänäkin.
 
Viestejä
45
Huomisen pelin lipuista tekisi mieli sanoa että peli on myyty loppuun:

1632588298835.png


Jos johtuisi kaatumisesta niin luulisi että ei olisi tuossa tuota tekstiä vaan vasta siinä ostotapahtumassa. Oman lipun sain melkoisen väsytystaistelun jälkeen (20 Minuuttia) ja aloitin noin 18:03 ostamisen.
 
Viestejä
6
Sturmille tiedoksi :Lonka ja Vesala ovat lähtöisin Saveron Virityksestä. Somerolla hypättiin niihin aikoihin seivästä (melko hyvin) ja Saverolla pelailtiin pesäpalloa suurinpiirtein huvikseen
 
Viestejä
29
Hacklinilla on paremmat kovat lyönnit kuin Nokkalalla, mutta hän on myös parempi etenijä. Pitäisikö huomenna vielä vaihtaa Hakki kakkoskärkeen, ja Nokkala numerolle 4? Olettaen että Mäentausta pois.

Vielä villimpi idea olisi kaivaa junnuista nopeajalkainen poika Kohosen tilalle jokeriksi. Yhden muutenkin tökkineen sisäpelin peruusteella ei voi varmuudella sanoa mikä Kohosen kunto ja lyöntivire on mutta väliin voi yrittää kyllä kuka tahansa numerolla pelaavistakin.
 
Viestejä
168
Hutikudille: tiedän oikein hyvin, että Lonka ja Vesala ovat lähtöisin Saveron Virityksestä. Olen käynyt itse Saveron liepeillä joskus saatollakin.
Testasin vain, onko Kouvolan vanha liitto hereillä. Hesariin oli pujahtanut hassu nimivirhe seuran nimeen pelaajaesittelyssä, kun Saveron Viritys oli muuttunut Someron Yritykseksi, jollaista seuraa ei ole koskaan ollut olemassa. Esa kylläkin, joka tunnettiin kovista seiväsmiehistä Pentti Nikulasta ja Kauko Nystömistä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
749
tiikeireiden kaatuminen ja konkurssi.
Mutta kyllä Mansen kaatuminen menisi heti kakkoseksi.
Anteeksi vain, mutta maailmankuvassasi on jotain PAHASTI PIELESSÄ, jos parasta - siis PARASTA - on jonkin joukkueen tai hankkeen epäonnistuminen.

Tuo muinaisen Kaisaniemen Tiikerit -hankkeen karille ajo oli surullinen tapaus, sillä onnistuessaan sen tuoma lajinäkyvyys Helsingissä ja yleensäkin pääkaupunkiseudulla olisi siihen aikaan OLLUT LÄHES PARASTA...
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
4,208
Kookoon päävalmentaja lähetti koplalle tsempit tämän päivän lehdistötilaisuudessa. Seurat tekevät kyllä hyvää yhteistyötä.

Hienoa miten koko kaupunki puhaltaa yhteen hiileen Koplan mukana pudotuspeleissä. Katsomassa on ollut kansanedustajia, kaupunginjohtajaa ja muita paikallisia merkkihenkilöitä. Kotkasta oli tänään tuttuja jotka eivät ole pesäpalloa ikinä livenä katsoneet ja kommentoivat että olipas todella jännittävä peli.

Tänään oli ensimmäinen kotona voitettu finaaliottelu yli 10 vuoteen - tuntuu hyvältä.

Ja historiaa kirjoitettiin jälleen muutenkin, 2-0 tilanteesta tasoitus 2-2 ensimmäistä kertaa ikinä. Vielä jos tulisi se viimeinen voitto, niin siinä olisi dokkarin ainekset kasassa monestakin syystä.. :unsure:
 
Viestejä
749
KAIKKI JOIDEN TEKEE MIELI VIELÄKIN NILLITTÄÄ ns. OMISTA KASVATEISTA, LUKEKAA TÄMÄ!

Suomalaisten elämä on niin perinjuurin toisenlaista kuin 50 vuotta sitten eli työn, opiskelun ym. elämäntilanteiden takia joutuu mukaan liikkuvaan elämään. Siksi puheet omista kasvateista voidaan unohtaa. Jos haluaa menestyvän pesisseuran on käytävä "pelaajien huutokaupassa". Ja MITÄ TODELLISTA MERKITYSTÄ sillä on, missä pelaaja alunperin on saanut mailan ja räpylän käteensä?!!!

Tuossa Manse-projektissa tulee hyvin esiin se, että pelaajista jotka - niin voidaan varmaan perustellusti sanoa - ovat jo "kaiken" voittaneet, ei välttämättä tule tappiin asti voittavaa yhtenäistä joukkuetta.

Edellinen lause sisältää joitakin tulkinnanvaraisuuksia, joten älkää ottako liian kirjaimellisesti.

Arvostan kuitenkin kotiseutu-uskollisuutta; siksipä on vähän surullista, että HP:n kapteeni lähti "ensimmäisenä" lätkimään muuanne...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös