Supervuoro Verkkolehti »

Koskenkorvan Urheilijat 2022

Viestejä
103
Sanomattakin selvää ja ihan vain esimerkkinä että turha kelpaa puhumatakin. Edellisellä sivulla kuitenkin kerrot kolmessa eri postauksessasi saman asian kolme kertaa kuinka kou ja manse hyväksyivät siirron, vaikka kukaan ei ole toisin väittänyt.

Vinkkinä vain, moderointi antaa viikon huilia turhasta jankkauksesta niin kuin @Teppo :n kohdalla tuoreeltaan nähtiin ja itsekin ehdit jo peukuttaa:
jjjjj.JPG
 
Viestejä
1,477
Siinä vaiheessa kun Kettunen siirtyi, kaikki näytti vielä sarjapaikan suhteen hyvältä Kossun kannalta. Varmaan harvempi uskoi, että sekä Jymyjussit että Pattu menevät ohi.
 
Viestejä
1,309
Sanomattakin selvää ja ihan vain esimerkkinä että turha kelpaa puhumatakin. Edellisellä sivulla kuitenkin kerrot kolmessa eri postauksessasi saman asian kolme kertaa kuinka kou ja manse hyväksyivät siirron, vaikka kukaan ei ole toisin väittänyt.

Vinkkinä vain, moderointi antaa viikon huilia turhasta jankkauksesta niin kuin @Teppo :n kohdalla tuoreeltaan nähtiin ja itsekin ehdit jo peukuttaa: katso liitettä 1748
okei eli ymmärsit asian. sain vaan kuvan että täällä ei vaan tunnuttu ymmärtävän miten nuo siirrot toimii, vaan syytettiin pelaajaa tai mansea. ei ollut tarkoitus mitenkään ttuilu mielessä kirjotella, mutta anteeksi jos sait sellaisen kuvan.
 
Viestejä
581
Ammattilais- tai puoliammattilaisurheilussa ihmiset siirtyvät kesken kauden jos se pelaajalle ja molemmille seuroille sopii. Se on urheilua. Kyllä Kossulla on sellainen rosteri, että sillä olisi pitänyt putoamiskarsinta välttää ja näin Kossun nykyiset pelaajat voivat vain katsoa peiliin.

Kettusta on tässä asiassa aivan turha syyttää yhtään mistään.
 
Viestejä
103
Ei odoteta liikaa kuuta taivaalta mutta Munakan Manulta täysin oikea suunta tulla bulltowniin takaisin. Helppo rakentaa tulevaa joukkuetta, pelillisiä ominaisuuksia ja hyvää pelitapaa hyvissä ajoin. Jymyjussit konttasi tämän alkukauden osaltaan siitä syystä kun pelinjohtaja ei ollut täysin selvillä vielä talvellakaan (korjatkaa jos väärässä). Heillä uskoisi olleen vieläkin parempi runkosarjasijoitus muussa tapauksessa. Mitä nyt juttua ollut kuinka Parvi saanut kiitosta vasta loppupuolella kautta.

Aika moni nimekäs entinen kossulainen on tullutkin viime vuosina kossuun takaisin oltuaan välillä muualla. Ainakin Dalla, Velpe, Tumppi ja (Vainionpää), (J Latvala) ja nyt vielä Manu 2+1!
Kertoo seurasta, uskottavuuudesta ja pitkäjänteisestä ajattelumallista tulevaisuutta kohtaan kuitenkin jotain tämäkin. Harmi vain kun pudotuspelipaikat ovat jääneet vähemmälle.
 
Viestejä
814
Kettunenhan on loppukauden diilillä Mansessa? Eikö?

Onko Korvalla huhuja, että onko tuo pidempiaikainen pesti vai palaamassa Kossuun?
 
Viestejä
496
Kettunenhan on loppukauden diilillä Mansessa? Eikö?

Onko Korvalla huhuja, että onko tuo pidempiaikainen pesti vai palaamassa Kossuun?
Epäilen, että Kettunen jää Manseen, koska on Junnun luottosotureita pitkän ajan takaa.

Kossu on todennäköisesti hajoamassa osittain, koska Kossulla oli monen vuoden projekti Kauppinen-Kettunen-Hakomäki-Vuorenmäki-Jakobsson, ja yritti rakentaa sen varaan. Kauppinen taitaa olla lähdössä Kiteelle ja joukkue varmaan räjäytetään, mikä tekisi kaikille pelkästään hyvää. Hakomäellä loppuu sopimus ja vaikea uskoa, että olisi jäämässä tänne, koska menestystä ei ole tulossa ensi kaudella ainakaan.

Toki, Jakobsson on todella hyvä ulkopelaaja ja Tuohisaari on myös pelannut tasaisesti ja Vuollo myös lautasella ollut hyvä. Siinä on jo muutaman palanen.
 
Viestejä
44

Hakomäellä on sopimus ensi kaudesta Kossuun
 
Viestejä
250
Putoamiskarsinta katkolla Kossulle kotonaan keskiviikkona, joten lähes selvää Kaman tippuminen ykköseen.

Ykkösen välierät päättyivät tänään seuraavasti: lippo-hp 1-2 voitot ja aa-pupe 2-1 voitot. Seuraavaksi AA ja HP karsivat keskenään paras viidestä kuka asettuu Kossun vastaan seuraavaan karsintaan. Sen karsinnan voittaja luonnollisesti superpesikseen, häviäjä pelaa ykkösessä ensi kauden.

Jos Kossu-Kama sarja ratkeaa keskiviikkona Ilmajoella, Kossulle voi koittaa parhaimmillaan lähes kahden viikon tauko ennen kuin superpesiskarsinnat koittavat, mikäli ykkösen finaali venyy viidenteen otteluun asti.
Tuolla kaavalla ykkösen finaalissa olisi pelejä peräti viisi yhdeksään päivään. Vastakkain olisivat siis hyvin levännyt Kossu ja tiheän pelitahdin uuvuttama Alajärvi (ylisissala, keltikangas, penninkangas kumppanit) tai Hamina Toni Laaksoineen Vallikentältä 😉
 
Viestejä
4,370

1,397

Ukraina viettää tänään itsenäisyyspäiväänsä, mutta moni ukrainalaisista joutuu viettämään sitä sodan vuoksi tahtomattaan muualla kuin kotimaassaan. Kossu on kutsunut lähialueen oppilaitosten (SEDU, SeAMK ja E-P:n opisto) ukrainalaisopiskelijat tämän päivän karsintaotteluun vieraiksi Sähkökoje Areenalle.

Ennen ottelua kuullaan Ukrainan kansallislaulu ja screenillä nähdään Ukrainan lippu.

Hienoa Kossu!

#Respect
 
Viestejä
10
Alajärvi sieltä taitaa tulla vastaan karsimaan, ei pitäisi olla mahdoton tehtävä Kossulle. Ensikaudesta ei paljon ole tietoa, Kuusisto pelinjohtajaksi ja muutamia sopimuksia voimassa. Eri palstoilla ollaan viemässä pelaajia eri joukkueisiin.... mikä mahtaa olla todellinen tilanne, se varmaankin selvinnee sitten kun tiedetään millä tasolla jatkossa pelataan (superissa tietenkin).
 
Viestejä
46
Ei tullut vastaan Alajärvi, mutta Kossusta varmaan on nyt lähtijöitä Alajärvellekin mikäli Hamina kaataa Kossun, ja muutenkin... Tässä on tullut jo aika lailla yllätyksiä, kuten Jymyn tippuminen mitalipeleistä, Tahkon pärjääminen Koplaa ja nyt Manseakin vastaan, Alajärven nousu karsintasarjan 0-2 tilanteesta 3-2 voittoon ja myös Oulun tippuminen Haminalle jo aiemmin. Kossun päätymistä karsintoihin voi alkukauden jälkeen pitää jo sinänsä aikamoisena yllätyksenä. Pallo on pyöreä ja säät vaihtelee. Flunssakausi alkanut. Toivottavasti ei porukkaa vemppoina Kossulla.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös