Supervuoro Verkkolehti »

Kempeleen Kiri 2024

Viestejä
62
Hieman ikävä erotella nimillä nuoria pelaajia julkisella foorumilla, mutta menköön - ainakin poikien superin joukkueesta.
Miesten superissa debytoineet Riekki ja Saloranta ainakin. Lisäksi odotan ainakin Tikalta hyvää tulevaisuutta.
Simosta tulleita pelaajia seuraan erityisen tarkkaan, kun itsekin olen sieltä.

KeKin B- ja C-poikien viime kesä ei toki hirmuisia anna odottaa, sen näkee jo sarjataulukoista.
Kuulin, että ainakin yksi näistä KeKiin tulleista Simolaisista olisi pelannut Lippo-SiKi poikien ykköspesis harjoitusottelussa Ouluhallissa SiKin paidassa🤔 Eikö mahtunut KeKin tulevan kauden poikien superin harjoitusrinkiin?
 
Viestejä
107
Onko Määtän loukin vakavuudesta tietoa kellään?
Jotenkin olisi toivonut Määtälle ehjän harjoituskauden, kun viime kaudella ei oikein jalka liikkunut edellisen loukkaantumisen takia vajaaksi jääneen harjoituskauden vuoksi..
 
Viestejä
1,951
Jussila kävi eilen Radio Megassa Joonas Hepolan vieraana.

Viestejä
262
Onko usko kekin pronssia suurempaan menestykseen mennyt kun möykky korhonen manseen ja viimeisimmät tiedot kertoo että nykyään raahessa asuva määttä neuvottelee patun ja jymyn kanssa.

Tässä valossa mestaruuden aikaikkuna on auki kekille tämän kesän.
 
Viestejä
170

Eiköhän ainakin Möykyn kohdalla raha puhu? Alkaa hänelläkin prime-vuodet olemaan käsillä (31v), ja Manse on ainakin vielä ison lompakon kanssa kuvioissa, joten miksipä ei olisi tarttunut täkyyn. Jos siis on tarttunut, kuten huhut kertovat. Aikanaanhan mies lähti Sotkamosta, koska ilmeisesti työnantaja ei mahdollistanut kulkemista Kainuussa. Manse on ilmeisesti tarjoamassa sellaista summaa, ettei tarvitse työnantajia miettiä.

Määttä PattUun? Kuulostaa hölmöltä, mutta kaikkea tapahtuu. Sotkamoon paluu taas voisi käydä hyvin järkeen, sillä on lähtöisin sieltä. Ja menestys on siellä aikalailla taattua kaudesta toiseen.

Yhtä kaikki molemmat ovat sellaisia kavereita, että mahtuvat Superissa joukkueeseen kuin joukkueeseen. Käytännössä ovat oman roolinsa parhaita sarjassa. Onni numerolla 2 vaihtajana, ja Möykky numerolla kotiuttavista jopa selkeästi paras, sekä myös ulkokentällä sarjan aatelia.

Tässä mitataan samalla myös Kekin kykyä uusiutua, koska vastaavia pelaajia heidän paikalleen ei yksinkertaisesti ole. Nuoria eteenpäin meneviä pelaajia ala Saastamoinen ja Keski-Petäjä tilalle. Omia kasvatteja tuskin vielä kesälle -25 löytyy rinkiin. Toki mielelläni olen väärässä tämän suhteen.

Jos Keki haluaa sarjan kärkikahinoissa säilyä, täytyy juniorityön parantua selkeästi poikapuolella. Fakta on kuitenkin, että Oulun alueella parhaat urheilijanuorukaiset harvoin valitsevat lajikseen pesäpalloa. Pelkällä "ostoporukalla" pelaaminen vuodesta toiseen ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla. Toki joskus se buumikin on luotava, jotta niitä tulevaisuuden tähtiä rupeaa syntymään. Pelkällä varman päälle pelaamisella sekä ynnä muut sijoista taistelemalla ei seuraa viedä eteenpäin.

Kieltämättä mielenkiintoisia aikoja edessä Kekillä, niin ensi kaudella kuin sitä seuraavallakin. Kaudelle -25 saattaa esimerkiksi koko ykköskärki Jussilaa lukuun ottamatta mennä uusiksi Haapakoskenkin todennäköisesti lopettaessa. Sitä ennen Keki taistelee kuitenkin ensi kesänä mestaruudesta. Ennakkosuosikki se ei taaskaan ole, muttei tuolla rosterilla muukaan voi olla tavoitteena.
 
Viestejä
1,399
Kempeleellä 19 merkkivirhettä kolmeen pelattuun jaksoon.

Tuomas Jussila tosin tarkensi, että hänen arvionsa osuu +-3 vaihteluväliin.

Ei niitä ehkä ihan noin montaa ole tullut, mutta huomattavan paljon joka tapauksessa.

Onko merkkinä pelaajan auton väri ja viuhkassa on ruskean lisäksi beige, khaki, seepia ja greige? Ja puolet pelaajista on vaihtanut autoa joulutauolla.
 
Viestejä
1,951
Kalevan otteluraportista lainausta:

"Viikonlopun ottelut Kempeleessä eivät tarjonneet sisäpelijuhlaa. Juoksulukemat jäivät molempina päivinä varsin vaatimattomiksi.

– Pitää olla varovainen tai kokonaan olla tekemättä johtopäätöksiä näistä otteluista, koska halliolosuhde on poikkeuksellinen. Olemme tyytyväisiä siihen, että voitimme, Korhonen totesi.

Eihän tilanne uusi ole. KeKi on jo usean talven ajan pelannut halliottelunsa Linnakankaalla, mutta fasiliteetit eivät edelleenkään tee oikeutta lajille nimeltä pesäpallo.

Korkeanukkainen kumirouhetekonurmi vie pompun jälkeen pallosta vauhdin pois. Eikä pallo muutoinkaan kulje kylmässä ylipainehallissa.

KeKi:n Antti Korhonen hymähti ottelun jälkeen, että kumuraa saa lyödä täydellä hihalla, että pallo kantaisi edes polttolinjan yli."

Ei ole taidettu vuosien saatossa pelata yhtään runsasjuoksuista ottelua tuossa hallissa. Ellei aivan ensimmäisiä otteluja, joissa kopparit eivät nähneet palloa, lasketa.

Todella hyvä harjoitusfasiliteetti Kekille ja junioreille, mutta Superin tason peleihin tuota ei sopisi käytettävän. Ei vaan taida alueella olla kohtuuhintaista parempaakaan vaihtoehtoa? Oulun kaupunki taitaa hinnoitella Ouluhallin ulos, eikä Keki halua viedä otteluitaan Ouluun.
 
Viestejä
11,861
mutta Superin tason peleihin tuota ei sopisi käytettävän. Ei vaan taida alueella olla kohtuuhintaista parempaakaan vaihtoehtoa? Oulun kaupunki taitaa hinnoitella Ouluhallin ulos, eikä Keki halua viedä otteluitaan Ouluun.

Talvisuperin pelipaikat eivät tainneet olla yksittäisten seurojen päätettävissä, otteluja on viety sinne mistä on vuoroja saatu suunnilleen tolkullisina päivinä johonkin siedettävään hintaan.
 
Viestejä
642
Määttä PattUun? Kuulostaa hölmöltä, mutta kaikkea tapahtuu. Sotkamoon paluu taas voisi käydä hyvin järkeen, sillä on lähtöisin sieltä. Ja menestys on siellä aikalailla taattua kaudesta toiseen.

No, Määtällä on jo Suomen mestaruus, viime vuonna tuli Kempeleellä pronssi ja vielä on tämä kausi aikaa parantee. Määttä tietänee, että sen jälkeen joukkueella on väistämättä edessä uudelleen rakennus, osa voi lähteä pois, osa ikääntyy.

Kun mies asuu Raahessa ja siviilielämä on siellä, aika paljon se elämistä helpottaa, jos jatkuva ajaminen Kempeleen ja Raahen välillä jää pois. Läheiset voivat kiittää.

Määttä ei kuitenkaan kuulu siihen katergoriaan, jolle maksetaan niin paljoa, että pelkällä pelaamisella voisi elää.

Pattijoella on myös Kiiskisen Antti ennestään tuttuna miehenä. Määtälle hyvin sopiva kenttä myös.

Sotkamossa Onni olisi luultavammin vaihtajajokeri. Toki sellainenkin tarvitaan, mutta nyt sille paikalle on Latussa ihan hyvä nimi.
 
Viestejä
612
Ja edelleen haluaisin mitä painokkaimmin korrrostaa, että näistä kummallisista hallipeleistä ei kannata vetää yhtään minkäänlaisia johtopäätöksiä tulevan kesän tapahtumiin. Ihan hyvä, että halleja on tullut ja urheilijat pystyvät sisällä talvella harjoituttamaan ehkä jopa vajavaisia pp-taitojaan kesän kamppailuja varten. Niitä odotellen.
 
Viestejä
38
Ei ole taidettu vuosien saatossa pelata yhtään runsasjuoksuista ottelua tuossa hallissa. Ellei aivan ensimmäisiä otteluja, joissa kopparit eivät nähneet palloa, lasketa.

Todella hyvä harjoitusfasiliteetti Kekille ja junioreille, mutta Superin tason peleihin tuota ei sopisi käytettävän. Ei vaan taida alueella olla kohtuuhintaista parempaakaan vaihtoehtoa? Oulun kaupunki taitaa hinnoitella Ouluhallin ulos, eikä Keki halua viedä otteluitaan Ouluun.
Ei se muutamien satasten Ouluhallivuokra Kempeleelle ylivoimainen este varmaan
ole , enemmän taitaa olla kyse periaatteesta . Tosin Oulussa ei enää ole muita
sisäharjoittelupaikkoja joissa palloa saa lyödä kuin Ouluhalli johon Lipon laihasta
pussista katoaa vuositasolla muutama kymppitonni
 
Viestejä
129
No, Määtällä on jo Suomen mestaruus, viime vuonna tuli Kempeleellä pronssi ja vielä on tämä kausi aikaa parantee. Määttä tietänee, että sen jälkeen joukkueella on väistämättä edessä uudelleen rakennus, osa voi lähteä pois, osa ikääntyy.

Kun mies asuu Raahessa ja siviilielämä on siellä, aika paljon se elämistä helpottaa, jos jatkuva ajaminen Kempeleen ja Raahen välillä jää pois. Läheiset voivat kiittää.

Määttä ei kuitenkaan kuulu siihen katergoriaan, jolle maksetaan niin paljoa, että pelkällä pelaamisella voisi elää.

Pattijoella on myös Kiiskisen Antti ennestään tuttuna miehenä. Määtälle hyvin sopiva kenttä myös.

Sotkamossa Onni olisi luultavammin vaihtajajokeri. Toki sellainenkin tarvitaan, mutta nyt sille paikalle on Latussa ihan hyvä nimi.
Määttä voi hyvinkin olla tulevaisuudessa pelaaja, jolle maksetaan niin paljon, että sillä voi elää. Määttä myös pelaisi ulkona sotkamossa.
 
Viestejä
8
Täytyypä nyt hieman aktivoitua täällä ja heittää vähän ajatuksia välierästä, kun TalviSuperin finaaliin on päästy.

- Takatilanne toimi todella hyvin. Haapakosken roolitus oli ainakin tässä pelissä onnistunut, saa nähdä miten kesällä mennään. Huomenna takatilanne vasta testiin pääseekin. Joensuu tykitti Rätön johdolla melkoisella tehokkuudella Mansea vastaan.
- Lassila pelasi lautasella todella vahvan pelin. Vaihtotilanteissa onnistui viemään Koplan etenijöitä mennen tullen ja tietysti myös takatilanteen hyvyydessä iso osuus on Lassilalla.
- Tuomas Jussila on tälläkin kaudella Tuomas Jussila
- Jos Ossi Meriläinen kykenee pelaamaan kesällä samalla tavalla kuin nyt hallissa, ja Korhoset pelaavat samanlaisen kesän kuin viime vuonna, on mestaruus oikeasti mahdollista.
- Oli mukavaa nähdä Onni Määttä taas pelaamassa, vaikka häntä sisällä säästeltiinkin. Toivotaan, että säilyy nyt loppukauden ehjänä. Muuten tuo ykköskärki muodostuu isoksi ongelmaksi, kun ei Saastamoisesta tai Ollista kakkosen rooliin kärkijoukkueeseen ole.

Kaikkinensa hiivatin nihkeä ja tiukka peli, kuten hallissa olettaa saattaa. Lassilan Pitkästä parempi lukkaripeli ja KeKin huolellisempi ulkopeli varsinkin toisella jaksolla riittivät voittoon.
 
Viestejä
8
Olipa mahtava nähdä että kekin miehet menee tämän paljon parjatun talvisuperin finaaliin💪🏼 lähdin ihan mielenkiinnosta katsomaan kekin sivuille ja huomasin huolestuttavan yksityiskohdan uusien yhteistyökumppanien kohdalla: kymmenkunta kulutusluottoihin perustuvaa yhteistyötä, mitä tämä on?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös