Supervuoro Verkkolehti »

Jyväskylän Kirittäret 2020

Viestejä
299
Aika sopiva lohko annettiin Kirittärille! Pelattu Joma kolmesti! Siilinjärvi kahdesti,samoin Pesäysit! Helppoa on olla tilastojen kärjessä!
Niin, miten sinä itse olisit lohkot laittanut? Tämä nykyinen lohkojako menee koronan vuoksi täysin maantieteellisesti. Viime vuoden mestarilla Kirittärillä "helpoin" lohko, viime vuoden kakkosella Pesäkarhuilla "toiseksi helpoin" lohko, viime vuoden kolmosella Virkiällä "kolmanneksi helpoin" lohko ja viime vuoden nelosella Mansella "vaikein" lohko. Kun tämän kauden esityksiä katsoo, ei Kirittärillä todellisuudessa ole se helpoin lohko.
 
Viestejä
609
KeKi oli varmaan päättänyt, että tehdäänpäs tutulle omalle kasvatille jullikka, eikä päästetä ainakaan vielä Ellaa karkaamaan muilta kärkkäritilastossa.
 
Viestejä
45
KeKi oli varmaan päättänyt, että tehdäänpäs tutulle omalle kasvatille jullikka, eikä päästetä ainakaan vielä Ellaa karkaamaan muilta kärkkäritilastossa.
Taisi johtua enimmäkseen siitä, että ensimmäisen vuoron jälkeen Kekin lukkariksi vaihdettiin Inka Ronkainen, joka ei luultavasti ole hirveästi pääsarjassa syöttänyt, roolina normaalisti koppari...
 
Viestejä
977
Mistään en mitään tiedä, mutta kysynpä nyt kuitenkin. Katselin Kirittäret-Virkiä-peliä ruudulta. Oli siis fanikameralähetys. Oliko fanikameravastaava 6 promillen humalassa, kun kamera oli aivan lintallaan? Vai unohtiko käydä aamulla optikolla? Tästä kuitenkin maksetaan, vaikkei paljoa/peli. Mutta karkottaa kyllä ne viimeisetkin.
 
Viestejä
732

Joo, kieltämättä oli aika surkea esitys. Zoomausvaraakin olisi ollut vaikka kuinka paljon.
 
Jyväs kyylä

Kuluvaa kautta on nyt jonkun verran pelattu. On aika havainnoille.

Alun kankeuden jälkeen Kirittärien peli on näyttänyt varsin hyvältä. Kuukausi sitten pelattu haastava peli JoMaa vastaan herätti joukkueen pelaamaan paremmin. Ja toki mitä enemmän pelejä on saatu alle sitä paremmin ulkopeli on alkanu toimimaan. Harmi kun ei pystytä koronan takia pelaamaan normaalisti vaan usein pelataan samoja joukkueita vastaan. Toisaalta tämä tilanne pitää hyödyntää joukkueen yhteenhitsaantumiseen ja uusien lyöntien/pelikuvioiden sisään tuomiseen. Kokoonpano on vaihdellut alkukauden aikana. Toivon että loppukausi tullaan pelaamaan seuraavassa kokoonpanossa, jos ei loukkaantumisia tule:

Jokunen sana pelaajista:

1. Ella Korpela - Ella Korpela on ollut omaan silmään Ella Korpela. Hukan poistumisen myötä saanu isomman tontin ulkopelissä, minkä on hoitanut hyvin. Toivottavasti tällä on se vaikutus, että Korpela nähdään vielä useammankin vuoden ajan Kirittärien paidassa.

2. Eeva Mäki-Maukola - Eeva on myös pelannut hyvän alkukauden. Sisäpelissä vaikuttanut edelliskautta itsevarvemmalta. Toki viime kautta rikkoi loukkaantuminen. Ulkopelissä ei ole juurikaan päässyt vielä väläyttämään huikeeta heittokättään. Mielenkiintoista, että Mäki-Maukola pysyi kapteenina, vaikka Körkkö tekikin paluun joukkueeseen.

3. Venla Karttunen - Voi hyvänen aika tätä tyttöä!! Syksyllä tulee vuosia 18 täyteen, ja on ihan älytöntä miten hyvä hän on jo nyt. Hirveesti kehittynyt viime kaudesta niin sisä- kuin ulkopelissä. Onni onnettomuudessa oli se Mäki-Maukolan loukkaantuminen viime kaudella, jolloin Karttunen pääsi kokeilemaan pelaamista kärjessä. On tässä kyseessä kyllä ihan mieletön nuori nainen - hermoista ei ole tietoakaan ja tuntuu uskomattomalta kun varsinkin katsoo Venlaa sisäpeliä pelaamassa, että kyseessä on pelaaja, joka pelaa vasta toista täyttä kauttaan Superpesiksessä. On muuten mukana Superpesiksen markkinoinnissa Kirittärien edustajana eikä todellakaan ole ollut huono valinta.

4. Emma Körkkö - Alkukaudesta vähän ruosteessa, mutta viime kierroksilla ollut ihan omaa luokkaa. Kyllä hänestä näkee, että nauttii pelaamisesta ja haluaa vielä kehittyä. Sisäpelissä on pistänyt silmään, kuinka jalka on kulkenut erinomaisesti. Onneksi saatiin Emma takaisin joukkueeseen.

5. Jutta Myllyniemi - Uusi tuttavuus ilman suuria odotuksia. Etukäteen näin hänet köyhän miehen Körkkönä ja sisäpelissä lyökin Körkön jälkeen. Körkön juoksuvoimaa ei ole tai sitä ei ole pystytty hyödyntämään, mutta erinomainen kotiuttaja hän on. Täyttänyt erinomaisesti Sallisen jättämän aukon ainakin sisäpelissä. Ulkopelissä paikka vaihdellut. Olen pitänyt paljon Jutan peli-ilmeestä, kun on pelannut siepparina.

6. Elsa Nyman - Pelannut aika vähän, mutta tulevaisuudessa tulee kuulumaan pelaavaan yhdeksikköön. Pistäisin loppukaudeksi jo pelaavaan yhdeksikköön pelaamaan, koska se vahvistaa jokeriosastoa ja sisäpelissä hänellä on pieni rooli, koska Kirittäret ei pelaa kahdella kärjellä. Ulkopelissä pallo on vähän pomppinut, mutta olen pitänyt paljon siitä, ettei Elsa ole jäätynyt virheen jälkeen, vaan pelannu loppuun asti ja saanu tehtyä näistä tilanteista ainakin pari paloa.

7. Laura Toikkanen - Väläyttelee välillä sisäpelissä, muuten perusvarma. Ulkopelissä on kyllä hyvin arvokas pelaaja Kirittärille. Tehkää jo jatkopahvi tälle naiselle!!

8. Camilla Kirsilä - Viime kaudella pelasi etenijäjokerina, joten vähän kummastuttaa, miksi ei ole lähdetty hänestä rakentamaan kakkoskärkeä. Voi olla että syyt löytyy hyvästä viiden pelaajan kärjestä ja tälle kaudelle tulleesta sääntömuutoksesta. Ulkopeli sujunut hyvin, mikä olikin odotettavissa. Onhan Kirsilä tuurannu Hukkaa aikaisemmilla kausilla.

9. Mari Mantsinen - Hyvältä vaikuttaa. Toivottavasti jatkaa vähintään samaan malliin loppu kauden. Se Lapua-pelin hämäys oli kyllä niiin makee suoritus. Yks parhaista hetkistä tämän kauden peleissä.

10. Kati Tanhua - Toiveena tähän kauteen oli Kirsilän siirtyminen pelaavaan yhdeksikköön ja tilalle etenijäjokeri joka syöksyy. Noh, tuo jälkimmäinen asia ei toteutunut, mutta kelpo etenijä kumminkin on kyseessä. Mielenkiintoista nähdä miten Tanhua tulee kehittymään pelaajana Kirittärissä.

11. Ella Mäkelä - Itselle täysin kysymysmerkki sopimuksen julkaisun aikaan. Talvella alkoi vaikuttamaan siltä, että Mäkelästä voisi olla hyötyä kotiuttamisessa ja niin on ollutkin. On vaikuttanut siltä, että hänen kotiutuspotentiaalia pystytään parhaiten hyödyntämään jokerina kuin ynnä muut -osastolla yhdeksikössä, joten ehdottomasti peluuttaisin häntä kotiuttajajokerina, vaikka ulkopeli onkin sujunut hyvin.

12. Siri Eskola - Sama juttu kuin mitä Ella Mäkelästä tuli kirjoitettua eli paremmin pystytään hyödyntämään kotiutustaitoja jokerina kuin yhdeksikössä. Eikä ulkopelissä ole ollut valittamista.

Viivi Partanen - Elsa Nymanin tapaan nuori tulevaisuuden pelaaja. Hyvä että on päässyt pelaamaan jokusen pelin tällä kaudella ja saanut onnistumisia tuotujen juoksujen merkeissä. Mielelläni näen Viiviä myöhemminkin tällä kaudella joukkueen toisena etenijäjokerina (ei pelannut viime pelissä).

Hyvin paljon tämän kauden joukkueessa miellyttää kärjen leveys (Korpela, Mäki-Maukola, Karttunen ja Körkkö) ja erinomaisten kotiuttajien määrä (Körkkö, Myllyniemi, Eskola ja Mäkelä).

Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin.
 
Viestejä
46
Mikäs siinä on rallatella,kun vastus Lapuaa lukuunottamatta on sarjan häntäpään joukkueet joita kohdattu montakertaa! Tosipelit alkaa,kun pudotuspeliä pelataan! Voipi olla ettei joka peli ole läpihuutojuttu!
 
En tajua miten voi olla näin vaikeeta ymmärtää, että joukkueet on jaettu koronan takia lohkoihin, mitkä on koronan takia muodostettu maantieteellisten seikkojen perusteella. En myöskään ymmärrä, miksi sinun pitää tätä asiaa puida Kirittäriä koskevassa ketjussa, kun tämä koskee koko sarjaa ja joillain joukkueilla on vielä helpompia vastustajia kuin mitä Kirittärillä on ollut. Minulla ei ole tarkkaa tietoa siitä, ketkä ovat sarjaohjelman tehneet, mutta voin lyödä vetoa siitä, että Kirittärien kopissa sitä ei ole tehty. Jos sinua yhtään helpottaa, voin ensi keväänä soittaa Forssaan ja kysyä, että vaihdetaanko sijainteja, jos tulevana kesänä joudutaan toteuttamaan taas tätä lohkosysteemiä.

Jos olisit kunnolla lukenut postaukseni, olisit varmaan huomannut, etten minäkään pidä tästä jatkuvasta samoja heikompia vastustajia vastaan pelaamisesta -
Harmi kun ei pystytä koronan takia pelaamaan normaalisti vaan usein pelataan samoja joukkueita vastaan.
Mutta vielä vähemmän pidän koronasta ja tämä nyt vaan on se järkevin tapa toimia.

Kun kirjoitin näkemyksiäni Kirittärien pelaajista, toin mielestäni esille sen, että vertasin heidän suorituksia yms. edelliskauteen. Pesäpallossa on paljon muutakin kuin tilastot tuoduista ja lyödyistä juoksuista, minkä takia en edes tuonut niitä vallitsevan tilanteen takia esiin.

Kirittäret on onnistunut ennenkin kehittämään pelaajistaan hyviä kotiuttajia, kuten viime kausina esim. Emma Sallisen, Siri Eskolan ja Saana Suménin kohdalla on nähty. En näe mitään syytä sille, miksi Ella Mäkelä tai Jutta Myllyniemi ei voisi onnistua kotiutuksissa kovempia joukkueitakin vastaan.

Jos olet näissä asioissa kanssani eri mieltä, mielelläni kuulisin siitä. Mutta olet nyt ainakin kahdesti tuonut esiin näkemyksesi epäreilusta jaosta, ilman parempia ehdotuksia, joten voidaanko siirtyä siitä aiheesta eteenpäin?

Ja vielä lopuksi voisin sanoa, että mikään peli ei tässä sarjassa ole läpihuutojuttu. Sen on Kirittärienkin pelit osoittanut. Sekin, että osaa pelata heikompia vastustajia vastaan hyvin vaatii ammattitaitoa.
 
Viestejä
977
En tajua miten voi olla näin vaikeeta ymmärtää, että joukkueet on jaettu koronan takia lohkoihin, mitkä on koronan takia muodostettu maantieteellisten seikkojen perusteella. En myöskään ymmärrä, miksi sinun pitää tätä asiaa puida Kirittäriä koskevassa ketjussa, kun tämä koskee koko sarjaa ja joillain joukkueilla on vielä helpompia vastustajia kuin mitä Kirittärillä on ollut. Minulla ei ole tarkkaa tietoa siitä, ketkä ovat sarjaohjelman tehneet, mutta voin lyödä vetoa siitä, että Kirittärien kopissa sitä ei ole tehty. Jos sinua yhtään helpottaa, voin ensi keväänä soittaa Forssaan ja kysyä, että vaihdetaanko sijainteja, jos tulevana kesänä joudutaan toteuttamaan taas tätä lohkosysteemiä.

Jos olisit kunnolla lukenut postaukseni, olisit varmaan huomannut, etten minäkään pidä tästä jatkuvasta samoja heikompia vastustajia vastaan pelaamisesta - Mutta vielä vähemmän pidän koronasta ja tämä nyt vaan on se järkevin tapa toimia.

Kun kirjoitin näkemyksiäni Kirittärien pelaajista, toin mielestäni esille sen, että vertasin heidän suorituksia yms. edelliskauteen. Pesäpallossa on paljon muutakin kuin tilastot tuoduista ja lyödyistä juoksuista, minkä takia en edes tuonut niitä vallitsevan tilanteen takia esiin.

Kirittäret on onnistunut ennenkin kehittämään pelaajistaan hyviä kotiuttajia, kuten viime kausina esim. Emma Sallisen, Siri Eskolan ja Saana Suménin kohdalla on nähty. En näe mitään syytä sille, miksi Ella Mäkelä tai Jutta Myllyniemi ei voisi onnistua kotiutuksissa kovempia joukkueitakin vastaan.

Jos olet näissä asioissa kanssani eri mieltä, mielelläni kuulisin siitä. Mutta olet nyt ainakin kahdesti tuonut esiin näkemyksesi epäreilusta jaosta, ilman parempia ehdotuksia, joten voidaanko siirtyä siitä aiheesta eteenpäin?

Ja vielä lopuksi voisin sanoa, että mikään peli ei tässä sarjassa ole läpihuutojuttu. Sen on Kirittärienkin pelit osoittanut. Sekin, että osaa pelata heikompia vastustajia vastaan hyvin vaatii ammattitaitoa.
Olen kyllä aikalailla samaa mieltä tästä. On varmaankin totta, että lohkojen jako ei aivan tasainen ole eikä voi edes olla maantieteellisten rajoitusten vuoksi. Mutta tällä mennään ja pulinat pois. Ja siitä olen minäkin varma, että läpihuutojuttuja ei ole. Jokaisella joukkueella on esimerkiksi jokeriosastolla pelaaja, joka paikan tullen tyhjentää jasson. Kun sisäpeli onnistuu niin avot.
 
Viestejä
299
Nyt on sitten Muikku Toikkanen tehnyt vuoden jatkosopparin Kirittäriin. (Lähde. Kirittärien instagram). Eli nyt ainoastaan Kirsilällä ei ole julkaistu sopparia kaudesta 2021. Jos nyt sattuisi käymään niin, että Kirsilä ei jatka, korvaaja löytyy omasta takaa: Aino Vapaavuori.
 
Viestejä
449
Mikäs siinä on rallatella,kun vastus Lapuaa lukuunottamatta on sarjan häntäpään joukkueet joita kohdattu montakertaa! Tosipelit alkaa,kun pudotuspeliä pelataan! Voipi olla ettei joka peli ole läpihuutojuttu!

Sarjataulukon perusteella 'helpoin' otteluohjelma lienee toistaiseksi ollut Tampereella. Mielestäni tämän vuoden ottelujärjestelmä on hahmoteltu olosuhteet huomioiden vähintäänkin hyvin. Alkukaudesta koronapelossa vain pientä matkustusta vaativia pelejä jokaiselle joukkueelle. Kesän mittaan - mistä sarjaohjelman laatijalla ei todellakaan ollut vielä ennakkotietoa - koronatilanne on kaikkien onneksi pysynyt maassa kuta kuinkin aloillaan. Ja pois myös pesiksestä. Joten koitetaan keskittyä oleelliseen - nauttimaan niistä monista hienoista peleistä mitä meillä on ollut. Ja ennen kaikkea tulevista hienoista peleistä, kun sarjaohjelma on laadittu kiihdyttävyysperiaatteella. Parhaat tulevat kyllä tästä eteenpäin esiin.
 
Jyväs kyylä

Kesän kovin "viikko" menossa. Kahdeksaan päivään neljä peliä. Ja vastustajat on Tampereen lisäksi keskikastista. Kärjen peli on tökkinyt, mutta joukkueen kovuudesta kertoo se, että jokaisesta jo kolmesta pelatusta pelistä on kairattu voitto pelin viimeisellä lyöntivuorolla. Ulkopeli on toiminut hyvin, mutta muutosta parempaan pitää tapahtua sisäpelissä, jos meinataan Manse voittaa.

Muutama ihmetyksen aihe on herännyt viimeisen viikon aikana:

Silja Kantanen
...pelaa erinomaista kautta suomensarjassa. Pelannut 8 ottelua joissa lyönyt 45 juoksua. Jyväskylä on takonut niin paljon juoksuja, joten sillä ei ole mitään merkitystä että johtaa lohkonsa lyöjätilastoa ylivoimaisella erolla muuten kuin että on ollut erittäin selkeästi joukkueensa paras kotiuttaja. Joten vähän ihmetyttää, että miksi Kantaselle ei ole annettu näyttöpaikkaa Superissa? Kyseessä on kumminkin pelaaja, joka on jo kahdella aikaisemmalla kaudella pelannu pelejä Superissa.

Ella Mäkelä
...on osoittanu etenkin alkukaudella hyviä kotiuttajan taitojaan useammassa pelissä. Joten miksi ihmeessä hänet on nyt piilotettu lyömään numerolla 8, vaikka Kirittäret ei edes pelaa kahdella kärjellä? Jos hänen panos ulkopelissä on niin tärkeää, ettei häntä voida pitää toisena kotiuttajajokerina, niin miksi häntä ei pistetä lyömään numerolla 6? Mäkelä on lyöny 26 juoksua tällä kaudella ja vaan neljä niistä on lyöty, kun hihassa on ollu 8, vaikka on jo jokusen pelin tuolla loppupäässä pelannu.

Nähtäväksi jää miten sisäpelin suhteen edetään. Runkosarja alkaa lähenemään loppua, joten pikkuhiljaa pitäis lyödä kuviot lopulliseen kuosiin. Toivottavasti sitä ei ole vielä tehty, sillä olisi tosi harmillista, jos Mäkelää ei tultais enään kunnolla hyödyntämään sisäpelissä.
 
Viestejä
112
Hieno voitto eilen suurimmasta mestarisuosikista kun ottaa huomioon miten Manse pp on vahvistunut tälle kaudelle Hukan ja Sallisen toimesta jotka olivat viime kaudella Kirittärien parhaat pelurit ja samalla Kirittäret oli heikentynyt samaisten pelaajien toimesta , joten hyvä kuitti oli eilinen voitto.
 
Viestejä
1,344
Onnittelut Jyväskylälle voitosta! Ei nyt kuitenkaan vielä kannata mestaruusjuhlia varata. Manse pp:n kaikki pelit tällä kaudella nähneenä tämä oli todellinen rimanalitus. Jännitystä, paljon omia virheitä. Jyväskylä oli hyvä toisella jaksolla ulkopelissä. Jos en ihan väärässä ole niin manse pystyy huomattavasti parempaan esitykseen. Oliko toi jo Jyväskylän parasta tekemistä? Toivotaan että ei niin tullaan näkeen kaupissa vähän toisen näköinen taistelu.
 
Viestejä
500
Kirittäret näköjään vuokrannut Eveliina Rantosen. Harmittaa kyllä omien junnujen puolesta, vai onko niitä edes?

Tyhjennysmyynnit tullut naisten pesikseen näköjään.
 
Viestejä
653
Onnittelut Jyväskylälle voitosta! Ei nyt kuitenkaan vielä kannata mestaruusjuhlia varata. Manse pp:n kaikki pelit tällä kaudella nähneenä tämä oli todellinen rimanalitus. Jännitystä, paljon omia virheitä. Jyväskylä oli hyvä toisella jaksolla ulkopelissä. Jos en ihan väärässä ole niin manse pystyy huomattavasti parempaan esitykseen. Oliko toi jo Jyväskylän parasta tekemistä? Toivotaan että ei niin tullaan näkeen kaupissa vähän toisen näköinen taistelu.
Niinpä niin, väärin voitettu, jne... 😂
Parempi kuitenkin yleensä voittaa ja saihan Manse nyt kuitenkin oppitunnin miten peliä tulee johtaa 😁
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös