Supervuoro Verkkolehti »

Joensuun Maila 2024

Viestejä
1,682
Lainaus Superpesikseltä:

"Fugepesis avaa Superpesiskauden nyt kuudennen kerran. Fugepesiksen ottelut pelataan 27.-28.4.2024 ja ohjelmassa ovat sekä naisten että miesten ottelut. Viime keväänä paikanpäällä Fuengirolassa oli reilut 2700 katsojaa ja lisäksi otteluita seurasi yli 200 000 katsojaa TV:n välityksellä."

Vuotta aiemmin: "Keväällä 2022 ottelut keräsivät paikalle noin 2 500 katsojaa."

-- Eivät ole katsojaluvut sellaisia, joita epäilemättä toivottaisiin.
Kotimaassa taidettaisiin päästä samoihin lukemiin?

Lienee tuo etelän auringon eksotiikka, mikä pitää Fugepesistä yllä.
 
LBC

Viestejä
3,660
Eivät ole katsojaluvut sellaisia, joita epäilemättä toivottaisiin.

Minä pitäisin ihan hyvänä, jos ajattelee, että Hyvinkää veti viime vuonna koko sarjassa suunnilleen samat, Imatra tuntuvasti vähemmän. Naisten ottelussa oli tuntuvasti enemmän katsojia, kuin joukkueiden keskiarvo.

Jos ajattelee vielä koleaa jaa sääaltista kevättä, niin aika näyttää, oliko tänä vuonna Fugessa enemmän vaiko vähemmän, kuin sarjan avauksissa kotimaassa. Nythän miehissä on todellinen huippuottelu ja naisissakin odotettavissa tasainen vääntö pisteistä, saa nähdä, vaikuttako se tuolla paikan päällä millään lailla.

Se, onko tuossa järkeä vai ei, no, kuka tietää faktan. Se, että pelataan, osoittaa ainakin jotain. JoMalle olisi voinut kuiskutella, että älkää ny hölmöt lähtekö?
 
Viestejä
126
Lainaus Superpesikseltä:

"Fugepesis avaa Superpesiskauden nyt kuudennen kerran. Fugepesiksen ottelut pelataan 27.-28.4.2024 ja ohjelmassa ovat sekä naisten että miesten ottelut. Viime keväänä paikanpäällä Fuengirolassa oli reilut 2700 katsojaa ja lisäksi otteluita seurasi yli 200 000 katsojaa TV:n välityksellä."

Vuotta aiemmin: "Keväällä 2022 ottelut keräsivät paikalle noin 2 500 katsojaa."

-- Eivät ole katsojaluvut sellaisia, joita epäilemättä toivottaisiin.
Kotimaassa taidettaisiin päästä samoihin lukemiin?

Lienee tuo etelän auringon eksotiikka, mikä pitää Fugepesistä yllä.
Siellä ei myöskään ole istumapaikkakatsomo kuin 1-3 pesän sivulla
 
Viestejä
133
Fugepesis, onha se vaa aivan huikee tapahtuma kokonaisuutena. Tänäänkin naisten matsissa reilut 1300 katsojaa, se on nimittäi paljon. Eka vuonna, ainoa peli silloin, reilut 2700 kts miesten pelissä. Millo myö saadaa yleensä tollasii katsojamääriä runkosrj matsehin. Miettikää sitä, myö mennää täält Suomest sinne katsomaa näitä matseja.

Muistetaan vielä se, olosuhteet ovat kesäiset, aurinkoa, lämpöä ja uskomatonta tunnelmaa.
 
Viestejä
3,251

Ja ihan onneton kenttä pesäpalloon.
 
Viestejä
8
Kausialoituksen kunniaksi jotain odotuksia ja arvailuja vuodesta:
Olisipa niin kivaa, jollei Henri Litmanen hakkaisi loputtomasti laittomia läpäriyrityksiä kolmosrajaan pelistä toiseen. Sitä on niin nähty ja piip-piippiä niin-niin kuunneltu jo pari kautta. Ei pelkällä Vimpelin välierien historiallisella läpärillä Savojokeen syksyllä 2018 voi sentään iankaikkisesti ratsastaa. Vaihtajana Litti on kuitenkin erinomainen ja hyvin luotettava. Uutta sisäpeliroolia vaan päälle!
Ja siihen uskon vakaasti, että Piiro tekee ison läpimurron - ja sanotaan nyt vielä vaikka: ottaa etenijäkuninkuuden, tai pääsee ainakin kärkikolmikkoon! Ja Joosua tietysti! Ja että Väliaho taittaa vastustajan selän aika monessa pelissä silloin kun hetken jo kuvitellaan, että toivo on menetetty. Ja että Kape, Jusse ja Lehi sekä uudestisyntynyt Samuel tekevät kaudesta omalta osaltaan ihan tosi hienon! Niin, mutta Väliahonkin mainioita vaihtolyöntejä olisi kyllä kiva nähdä enemmän! Lopullinen sijoitus: no tota oisko toi voitto. Kivaahan se tietty olis. Mutta kova tulee kyllä olemaan kilpailu, mikä sen parempaa!
 
Viestejä
657
Voi juma tota Kettua! Ei hallissa ihan näkynyt vielä tuo vauhti, mutta nyt, huhhuh!! Tästä taitaa tulla hyvä kesä JoMalle! 💪🏼💪🏼
 
Viestejä
642
Ei kovin yllättävää, mikä oli ehkä isoin yksittäinen ratkaisutekijä.

Vimpelin jokerikaksikko kotiutti 6/11, Joensuun 3/11.

Joensuun kärki oli hyvä. Mutta ei siinä sitten nelonenkaan juoksuja lyönyt.
 
Viestejä
262
Mitä tuo Kettunen on syönyt? Siis miten voi kukaan liitää noin???
Taitaa uuden fysiikkavalmentaja Teemu Leppämäen ansiota olla paljon. Mies löydettiin aikanaan pesiksen pariin SiiPen hankintana ja siitä on tullut "nousua" pesispiirien tietoisuuteen. Tärkeä mies jomapelaajien nopeuden kehitykselle.
 
Viestejä
104
Mitä Tirkkoselle tapahtui??
Parhaimmassa tapauksessa kramppi, olisi tosin varmaan pistänyt pötkölleen. Mieleen hiipi ensimmäisenä akillesjänne, ei tosin varmaan olisi sen jälkeen edes pystynyt jatkamaan - en varmaksi tiedä, mutta oletan näin. Olisiko siis reisi.
Oli mitä oli vaikkei joma olekaan se "suosikkijoukkueeni" toivon todella, että Tirkkonen ja Joma selviää asian suhteen säikähdyksellä!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös