Supervuoro Verkkolehti »

Joensuun Maila 2023

Viestejä
1,682
Ei ollut umpisurkea peli kuitenkaan, tasainen eka jakso ja 3-tilanteet Jymylle kaikkiaan 16-13.
Olisi tarvittu muitakin kotiuttajia kuin Toipe sarjan tämän hetken kovinta ulkopelijoukkuetta vastaan.
Pienet asiat ratkaisivat ottelun, josta Jymylle loppusaldona puhdas kuskinpaikkavoitto.
Mm. Välyrille ei ollut paras ilta; kauhomisen lisäksi useita kentällepäästöjä nopeille menijöille.

Tää peli oli ja meni - uusia on pian tulossa ..
 
Viestejä
642
Ei JoMa mitenkään erityisen huono ollut. Komulainen onnistui vaikeuttamaan vastustajan sisäpeliä paremmin kuin Väliaho. Sotkamolla oli lyönti joten kuten kohdallaan kahdella kotiuttajalla, Jomalla yhdelle.

JoMan kopparin karkuuttivat palloa, mutta Komulainen myös lyö kumuransa voimakkaammalla kierteellä kuin useimmat pelaajat.

Jymylle tärkeä voitto syksyä ja itseluottamusta ajatellen. JoMalle pystyy pärjäämään myös Joensuussa, jos joku on ehtinyt epäillä. Tärkeä siksikin, että Joensuu, Kempele ja Jymy kohtaavat useamman kerran tässä sarjassa. Tällä hetkellä Joensuuta vastaan voitot 2-0, Kempeleen kanssa tasan 1-1.
 
Viestejä
747
Kolme pistettä matkasi ansaitusti Kainuuseen. Väliaholla oli hieman haastava päivä, lisäksi JoMan takakentällä sattui ja tapahtui. JoMan sisäpeli ei oikein missään vaiheessa lähtenyt käyntiin, ja tuli monenlaisia omia virheitä (ja niistä ns. hölmöjä paloja).

Vastustajilla on myös hyvin tiedossa se, että jos numerot 1 ja 2 eivät pääse kentälle, etenijäjokeria ei ole = sisäpeliin tulee ongelmia. Hämäläinen vaikuttaa olevan onneksi varsin hyvässä juoksukunnossa, mutta kyllähän etenijät ovat JoMassa syystä sekä toisesta nyt hieman kortilla.

Muutamaa pelinjohdollista ratkaisua jäin miettimään. Sisäpelissä luotetaan nyt vuorosta toiseen Hakin pomppuun, vaikka Herra Spesialistin edessä olisi vain yhdet jalat. Tällä on toki saatu 3-tilanteita tiukissakin paikoissa "pakottua" päälle, mutta syksyn kaikissa peleissä tämä ei ehkä toimi.

Sunnuntaina homma joka tapauksessa jatkuu! Varsin mallikkaasti on ollut parissa viime pelissä kyllä katsojia paikalla 👍🏻☀️.
 
Viestejä
11,863
Sisäpelissä luotetaan nyt vuorosta toiseen Hakin pomppuun, vaikka Herra Spesialistin edessä olisi vain yhdet jalat. Tällä on toki saatu 3-tilanteita tiukissakin paikoissa "pakottua" päälle, mutta syksyn kaikissa peleissä tämä ei ehkä toimi.

Jos epäillään, että pomppu ei ole syksyn ylemmän loppusarjan pelien vaihtolyönti ja sen takia peliä ei pitäisi pompun kautta kesälläkään viedä niin miksi ylipäätään hankkia joukkueeseen pompun erikoismies :unsure:
 

LBC

Viestejä
3,660
Hakin roolia ei varmaan suunniteltu noin isoksi, mutta Rytkösen syrjäänlaitto muutti tilannetta. Joensuun kotikenttä näyttää siltä, että syksylläkin pomppu voi nousta, silloin toki ollaan enemmän ilmoista kiinni.
 
Viestejä
242
Hyvä kommentaattori oli Ruudun lähetyksessä. Taas selvisi monta taktista seikkaa. Vielä kun joku vääntäisi rautalangasta nuo Oulu-, Tahko-, Tahko2- ja käännetyt Tahko-, ym. kuviot.
 
Viestejä
11,863
Ruudun Supermaanantaissa Sami Österlund avasi kaikkia ulkopelin takatilanteiden taktisia kuvioita, miten ulkopelaajat asettuvat ja mistä juoksujen paikat lyöjille löytyvät eri taktisia kuvioita vastaan.


katso liitettä 2135
taktiikkakuviot-jpeg.2135

ja sitten vaikka

 

LBC

Viestejä
3,660
Tuoltahan nuo edelleen löytyy melko kattavasti. Mutta Oulu ja Tahko lienee niitä yleisimmin käytettyjä nimiä, ja yleisimmin käytettyjä takatilannekuvioita Oulua kutsutaan kai tapiksikin, hmm niin varmaan. Mutta rautalankana Oulun ja Tahkon erottaa siitä, montako kaveria löydät sen tappia lähimmän rajan puolelta. Oulussa 2 Tahkossa 1. Käännetyssä tappi on kakkospuolella. Syvyydethän vaihtelee noissa paljon riippuen lyöjästä ja tilanteesta, se on yksi mielenkiintoinen seurattava.

Noistahan oli pätkä myös jossain Ruudun alkupään lähetyksessä.


Onkohan etutilanteilla millään mitään nimeä...
 

LBC

Viestejä
3,660
No niin, arvelinkin että tätä näpytellään jossain muuallakin. Eilen oli aikamoista maskipelaamista etutilanteissa. Joskushan tuokin kuvio auttaa.
 
Viestejä
328
En epäile, etteikö Joensuussa olisi saatu rakennettua yleisöönmenevä ottelutapahtuma. Kuvissa näyttää oikein vauhdikkaalta. Toivottavasti teillä ei ole musiikki ongelmana. Joillakin paikkakunnalla soitetaan lyöjien toivebiisejä, jotka ovat keski-ikäisten ja vanhempien katsojien melodiseen musiikkimakuun aivan kamalaa sätkätystä. Myöskään Finnhitsejä en halusi kuulla enää yhtään missään. Mitta tuli täyteen jo 70-luvulla.
MUTTA: JoMa-Jymy pelissä oli pöytäkirjan mukaan eilen 2321 katsojaa. En pidä kovin mallikkaana määränä, kun kaksi saman ilmansuunnan huippujoukkuetta kohtaa hienolla stadikalla. Pitäisi oikeastaan olla huolissaan. Milloin tulee se 3500-4000 katsojaa, jonka tuollainen kohtaaminen ansaitsisi 78 000 asukkaan kaupungissa? Kiteen mökkiläiskatsojiin kuuluva tuttuni muisteli kuinka Rantakentällä oli aikoinaan arki-iltana yli 3500 katsojaa Sotkamo- tai Imatra-peleissä. 21000 asukkaan Valkeakoskella oli muutama ilta sitten 2900 henkeä HJK-pelissä. Joensuuta paljon pienemmässä Kotkassa 3100 Lahtea vastaan. Ruudusta tulivat nekin pelit.
 
Viestejä
3,524
Jos epäillään, että pomppu ei ole syksyn ylemmän loppusarjan pelien vaihtolyönti ja sen takia peliä ei pitäisi pompun kautta kesälläkään viedä niin miksi ylipäätään hankkia joukkueeseen pompun erikoismies :unsure:
Jos on varaa laajaan rosteriin, niin onhan siinäkin ideaa, että pyritään kesällä varmistamaan hyvä sijoitus runkosarjassa. Se on helpompaa jatkon kannalta ja tuo mahdollisesti enemmän lipputuloja useampien kotipelien kautta. Joillakin joukkueilla on toki varaa siihenkin, että jo kesällä käytetään vain niitä lyöntejä, joita syksyllä joudutaan käyttämään ja siten syksyllä ei tarvitse hakea uutta pelitapaa. Syksyllä nähdään, jos JoMa menee pitkälle ja kelit eivät suosi pomppua, pelaako Hakki ja miten.
 
Viestejä
263
Nyt tuli kyllä luvattoman häpläystä pallon kanssa etenkin takakentällä. Ihan täysin olisi ollut voitettavissa tämä peli. Kotiuttaminen on kyllä huolen aihe. Tilannetta saadaan päälle.
No tämä, ja sit kun ei Ville saa palloja kiinni:( vähänkin huonompi heitto kun tulee niin ongelmis on.. surkeet esitykset sillä osastolla, vaikka muuten on hyvä sekooittaan vastustajan löyntipeliä.. huoh..
 
Viestejä
1,218
Viestejä
347
On kieltämättä hieno ja Suomen oloissa poikkeuksellinen. Euroopassa isoilla futisjoukkueilla näitä, tässä on yritystä, jota arvostan.
Seinäjoella olen vahingossa törmännyt SJK:n juuri tuollaiseen kauppaan ja Lappeenrannassa SaiPan. Tampereen Ilveksellä on parina viime keväänä ollut lätkäkisojen takia tuollainen evakossa Koskikeskuksessa. Siihen törmäsin vahingossa vaikka tiesin etukäteen että jossain sellainen on. Muitakin varmaan on kun nuo olen nähnyt vain sattumalta.

Vimpelissä on myös erillinen kivijalkafanikauppa. Varmaan jos Vimpelissä olisi kauppakeskus niin se olisi siellä :)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös