Supervuoro Verkkolehti »

Imatran Pallo-Veikot 2024

Viestejä
215
Mies täyttää keväällä 23. Ihan isoja loikkia ei ole odotettavissa, ellei aikaisempien kausien harjoittelut olleet syystä tai toisesta vajaita. Nämä kehittymiset ovat aina toiveunia, jotka toteutuvat parhaiten n. 16 - 21- vuotiaina, jonka jälkeen ne hidastuvat.
Nopein vaihtelu tulee itseluottamuksesta. Siihen vaikuttaa, miten pelaaja tuntee kannattajien suhtautuvan häneen. Ei pelkällä uskolla kenestäkään tietenkään mitään Jussilaa tehdä, mutta yleisön huudot ohjaavat enemmän tai vähemmän suorituksia huutojen osoittamaan suuntaan.
 
Viestejä
339
Mies täyttää keväällä 23. Ihan isoja loikkia ei ole odotettavissa, ellei aikaisempien kausien harjoittelut olleet syystä tai toisesta vajaita. Nämä kehittymiset ovat aina toiveunia, jotka toteutuvat parhaiten n. 16 - 21- vuotiaina, jonka jälkeen ne hidastuvat.
Lankisella oli pohjilla loukkaantuminen, eli siksi odotettavissa on parempaa. Olennaisempaa on kuitenkin kokemus tilanteiden arvioimiseen. Jos viime kauden muutamat virheet eivät syöneet itseluottamusta, niin varmasti parantaa. Toisaalta os Sikiö on kakkoskopparina, niin Lankiselle tekisi kyllä hyvää saada peliaikaa jostain muualta, jotta ulkopelituntuma säilyy.
 
Viestejä
842
Mies täyttää keväällä 23. Ihan isoja loikkia ei ole odotettavissa, ellei aikaisempien kausien harjoittelut olleet syystä tai toisesta vajaita. Nämä kehittymiset ovat aina toiveunia, jotka toteutuvat parhaiten n. 16 - 21- vuotiaina, jonka jälkeen ne hidastuvat.
Väliin mennyt kausi oli varmaan syystä tai toisesta vajaa. Lankisen paikka on rotaatiossa haastaa paikasta kopparina tai etenijäjokerina, saa ottaa paikan, muttei ole ykkösvaihtoehto kentälle.
 
Viestejä
19
Mies täyttää keväällä 23. Ihan isoja loikkia ei ole odotettavissa, ellei aikaisempien kausien harjoittelut olleet syystä tai toisesta vajaita. Nämä kehittymiset ovat aina toiveunia, jotka toteutuvat parhaiten n. 16 - 21- vuotiaina, jonka jälkeen ne hidastuvat.
Toisaalta superpesiskokemus ja etenkin onnistumiset superin kopparina kehittävät aivan varmasti. Harva 16-21 -vuotias pääsee kopparina kokeilemaan superpesiksessä. Oppirahoja makseltiin viime kesänä, mutta jos fysiikka pelaa ja parista huonommasta suorituksesta pääsee yli, en näe, miksi kaveri ei ottaisi isonkin harppauksen ensi kaudella.
 
Viestejä
3,559

Kyllä ja toisin päin: epäonnistumiset vähentävät itseluottamusta ja lisäävät epäonnistumisia. Pelistä tulee silloin ylivarmistamista ja sehän ei huipputasolla käy. Olen nähnyt muutaman kopparin uran loppuvan, kun itseluottamus on lopullisesti mennyt. Kun tulee pahoja lyöntejä, epävarma koppari ei oikein tiedä mitä tekee ja sen minkä tekee, tekee hieman myöhässä. Pallot pomppaavat yli tai menevät liian helposti väliin. Aika paljonhan se on päästä kiinni. Yleisöllä on iso merkitys. Kun epäonnistumisten jälkeen alkaa katsomosta kuulua huutelua, on se viimeinen niitti.

Mitä ikään tulee, niin minulla on se käsitys, että koppareita ei enää tule yli 21- vuotiaista. Kyllä nämä Korhoset, Anttilat, Vihriälät, Hämäläiset, Vihannot, Mäentaustat, Piiroset, Varoset, Raesmaat jne. ovat kaikki aloittaneet superpesiksen koppareina sangen nuorina. Kuka huippukoppareista tai ylipäätään koppareista on aloittanut superpesisuransa 22- vuotiaana tai vanhempana. Voihan heitä olla, mutta ei vaan tule mieleen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2,680
Luulisi Kouvolan miehen nyt Hacklinin muistavan eikä Muuruvirtakaan kovin monta peliä tainnut alle 22-vuotiaana pelata.

Tai vaikka Olli Lehtola tuli vakiokoppariksi Superissa 23-vuotiaana. Löytyyhän näitä ihan läheltäkin, kun vähän viitsii yrittää.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
11,958

Voisihan tuo lisätä vaikka Teemu Nurmion. Nurmio täytti 24 sinä kautena kun aloitti IPV:ssä 2019. Sitä ennen kopparina räpylässä Koplassa 15:ssä ottelussa kuuden kauden aikana, joista enimmillään kahdeksan ottelua yhden kauden aikana 2017. Muistan niiden Koplavuosien aikana aika montaa kertaa kuulleeni KSS Areenalla, ettei Nurmiosta ole koppariksi ja saatoin ehkä itsekin ajatella niin, en vain muista enää :unsure:
 
LBC

Viestejä
3,732
Hacklinin lisäksi Mäentaustahan vakiinnutti kopparinpaikkansa vasta vajaa 25-vuotiaana, vuonna 2015.
2013 koppariparina oli Lammila-Hacklin ja 2014 Hacklin-Toivola. Ensivisiitti toki 2012, sekin siis lähes 22-vuotiaana.

Ja ei ollut 2015 eikä 2016 ihan valmis se lopulta muutamankin kauden verran huippuparin tekeminen. Mutta olipa jonkinlainen työrauha tehdä, kaikenlaista.
 
Viestejä
1,560
Oma käsitykseni on, että olennaista on se, mitä paikkaa pelaaja pelaa juniorina eikä se, milloin hän pääsee superiin.
Nurmion Teemun pelitkin kopparina jäivät Koplassa melko vähäisiksi. Mies sai kunnolla ulkopelivastuuta vasta siirryttyään IPV:hen kaudella 2019 eli noin 24 vuotiaana. Minä laskisin Nurmion huippukoppariksi, vaikka miehen parhaimmat avut ovatkin etenijänä.

Jahas, MieVaan ehti ensin :)
 
Viestejä
299
Minusta on erinomainen asia, että Lankinen jatkaa joukkueessa. Toivottavasti hän saa ehjän harjoituskauden alle ja näyttää epäilijöille ensi kesänä närhen munat!
 
Viestejä
265
Minusta on erinomainen asia, että Lankinen jatkaa joukkueessa. Toivottavasti hän saa ehjän harjoituskauden alle ja näyttää epäilijöille ensi kesänä närhen munat!
Olen itsekin ollut kriittinen Lankisen suhteen ja kyllä viime kaudella tuli isoja mokia. Valmennuksessa pitäisi vaan löytää rauhoittavaa, kannustavaa ja yksilöllistä otetta. Olisihan se mahtavaa jos kopparin paikasta olisi todellista kilpailua. Lankisen suurin ongelma viime kaudella oli itseluottamuksen puute. Viivyttelyt ja toisaalta ylipelaaminen menee varmaan epävarmuuden tiliin. Jos vaan taidot ei riitä, niin sitten onkin heikompi tilanne?
 
Viestejä
3,559
Luulisi Kouvolan miehen nyt Hacklinin muistavan eikä Muuruvirtakaan kovin monta peliä tainnut alle 22-vuotiaana pelata.

Tai vaikka Olli Lehtola tuli vakiokoppariksi Superissa 23-vuotiaana. Löytyyhän näitä ihan läheltäkin, kun vähän viitsii yrittää.

Voisihan tuo lisätä vaikka Teemu Nurmion. Nurmio täytti 24 sinä kautena kun aloitti IPV:ssä 2019. Sitä ennen kopparina räpylässä Koplassa 15:ssä ottelussa kuuden kauden aikana, joista enimmillään kahdeksan ottelua yhden kauden aikana 2017. Muistan niiden Koplavuosien aikana aika montaa kertaa kuulleeni KSS Areenalla, ettei Nurmiosta ole koppariksi ja saatoin ehkä itsekin ajatella niin, en vain muista enää :unsure:
Anteeksi, etten "viitsinyt yrittää". Syy lienee, ettei se muisti enää kauhean kaksinen ole. Enemmänkin joutuu pelaamaan mielikuvilla ja ne voivat olla vääriä. Jotkut kopparit ovat siis todistetusti aloittaneet superpesiksessä 22-vuotiaina tai hieman myöhemmin. Monella heistä on toki ollut jonkin verran pelejä koppareina jo ennen sitä.

Kirjoitin:

Kyllä nämä Korhoset, Anttilat, Vihriälät, Hämäläiset, Vihannot, Mäentaustat, Piiroset, Varoset, Raesmaat jne. ovat kaikki aloittaneet superpesiksen koppareina sangen nuorina. Kuka huippukoppareista tai ylipäätään koppareista on aloittanut superpesisuransa 22- vuotiaana tai vanhempana. Voihan heitä olla, mutta ei vaan tule mieleen.
Uskaltaisikohan edelleen olla enempää yrittämättä - siis muistamatta - sitä mieltä, että kuitenkin valtaosa koppareista aloittaa superpesiksessä ennen 22 ikävuotta pelattuaan sitä ennen aika paljon muita pelejä kopparina. Jos tämä ei pidä paikkaansa, niin pitääkö edes se, kun väitän, ettei superpesiksessä ole aloittanut kukaan suoraan huippukopparina vasta 22- vuotiaana tai vanhempana? Tuleeko jollekin joku mieleen, kun itselle ei tule? Ehkä jokunen löytyy.

Ehdottomiksi huippukoppareiksi jossain vaiheessa uraansa nousseista on moni ollut huippukoppari jo 22- ikävuoteen mennessä. Jotkut kopparit ovat kehittyneet hyviksi koppareiksi vasta vuosien myötä, mutta aivan huipuksi heistä harva. Riippuu tietysti huippukopparin määritelmästä. Täällä on mainittu Hacklin, Mäentausta, Nurmio, Muuruvirta ja Lehtola esimerkkeinä myöhään koppariuransa aloittaneista. On ehkä turha väitellä, kuka heistä on tai on koskaan ollut huippukoppari, vai onko kukaan. Minusta he ovat kaikki hyviä koppareita, mutta eivät monenkaan mielestä ihan huippuja. Kyllä sai monta vuotta olla sydän syrjällään katsellessa Hacklinin, Mäentaustan ja Nurmion otteita. Kyllähän heidän suorituksiaan minua fiksummat varsinaiset asiantuntijat PA:ta myöten pitivät sellaisina, että niissä oli paljon toivomisen varaa. Eräs Koplan kannattaja totesi näilläkin palstoilla joka vuosi, ettei Kopla voita mestaruutta niin kauan kuin Hacklin pelaa kopparina ja hän oli oikeassa, vaikkei se yksin Hacklinin syytä ollutkaan. Minusta Nurmio ei ole vieläkään huippukoppari, koska aina silloin tällöin hän tekee pahan virhearvioinnin tai päästää helpon pallon maisemiin. Mäentausta sen sijaan on mielestäni huippukoppari ja kehittynyt jatkuvasti parempaan suuntaan kuin vanha viini.

Jutustelu lähti liikkeelle Lankisesta ja siitä, voiko hän kehittyä yhdessä vuodessa paljon. Kyllä voi, mutta se ei ehkä ole kovin todennäköistä. Oma uskomukseni on edelleen, että 21- vuotiaana pitää jo olla kohtuu hyvä, jotta voisi olla aidosti hyvä heti seuraavana vuonna. Lankisesta voi tulla hyvä koppari, mutta ehkä se vie useamman kuin yhden vuoden. Se nähdään sitten myöhemmin.
 
Viestejä
1,402
Anteeksi, etten "viitsinyt yrittää". Syy lienee, ettei se muisti enää kauhean kaksinen ole. Enemmänkin joutuu pelaamaan mielikuvilla ja ne voivat olla vääriä. Jotkut kopparit ovat siis todistetusti aloittaneet superpesiksessä 22-vuotiaina tai hieman myöhemmin. Monella heistä on toki ollut jonkin verran pelejä koppareina jo ennen sitä.

Kirjoitin:

Uskaltaisikohan edelleen olla enempää yrittämättä - siis muistamatta - sitä mieltä, että kuitenkin valtaosa koppareista aloittaa superpesiksessä ennen 22 ikävuotta pelattuaan sitä ennen aika paljon muita pelejä kopparina. Jos tämä ei pidä paikkaansa, niin pitääkö edes se, kun väitän, ettei superpesiksessä ole aloittanut kukaan suoraan huippukopparina vasta 22- vuotiaana tai vanhempana? Tuleeko jollekin joku mieleen, kun itselle ei tule? Ehkä jokunen löytyy.

Ehdottomiksi huippukoppareiksi jossain vaiheessa uraansa nousseista on moni ollut huippukoppari jo 22- ikävuoteen mennessä. Jotkut kopparit ovat kehittyneet hyviksi koppareiksi vasta vuosien myötä, mutta aivan huipuksi heistä harva. Riippuu tietysti huippukopparin määritelmästä. Täällä on mainittu Hacklin, Mäentausta, Nurmio, Muuruvirta ja Lehtola esimerkkeinä myöhään koppariuransa aloittaneista. On ehkä turha väitellä, kuka heistä on tai on koskaan ollut huippukoppari, vai onko kukaan. Minusta he ovat kaikki hyviä koppareita, mutta eivät monenkaan mielestä ihan huippuja. Kyllä sai monta vuotta olla sydän syrjällään katsellessa Hacklinin, Mäentaustan ja Nurmion otteita. Kyllähän heidän suorituksiaan minua fiksummat varsinaiset asiantuntijat PA:ta myöten pitivät sellaisina, että niissä oli paljon toivomisen varaa. Eräs Koplan kannattaja totesi näilläkin palstoilla joka vuosi, ettei Kopla voita mestaruutta niin kauan kuin Hacklin pelaa kopparina ja hän oli oikeassa, vaikkei se yksin Hacklinin syytä ollutkaan. Minusta Nurmio ei ole vieläkään huippukoppari, koska aina silloin tällöin hän tekee pahan virhearvioinnin tai päästää helpon pallon maisemiin. Mäentausta sen sijaan on mielestäni huippukoppari ja kehittynyt jatkuvasti parempaan suuntaan kuin vanha viini.

Jutustelu lähti liikkeelle Lankisesta ja siitä, voiko hän kehittyä yhdessä vuodessa paljon. Kyllä voi, mutta se ei ehkä ole kovin todennäköistä. Oma uskomukseni on edelleen, että 21- vuotiaana pitää jo olla kohtuu hyvä, jotta voisi olla aidosti hyvä heti seuraavana vuonna. Lankisesta voi tulla hyvä koppari, mutta ehkä se vie useamman kuin yhden vuoden. Se nähdään sitten myöhemmin.
No ei varmaan kukaan Lankisesta odota huippukopparia ensi kaudelle tai edes koskaan. Tuskin kukaan odottaa hänestä edes hyvää kopparia ensi kaudelle. Toiveissa on, että ottaisi askeleen eteen, ja olisi superiin riittävän hyvä peruskoppari. Viime kaudella ei ollut. Minusta edellytyksiä tuohon on, viime kausi lähti huonosti liikkeelle ja itseluottamus oli varmasti lujilla ja ohut. Varmaa se ei ole, mutta toivotaan.
 
Viestejä
1,560
Ehdottomiksi huippukoppareiksi jossain vaiheessa uraansa nousseista on moni ollut huippukoppari jo 22- ikävuoteen mennessä. Jotkut kopparit ovat kehittyneet hyviksi koppareiksi vasta vuosien myötä, mutta aivan huipuksi heistä harva. Riippuu tietysti huippukopparin määritelmästä. Täällä on mainittu Hacklin, Mäentausta, Nurmio, Muuruvirta ja Lehtola esimerkkeinä myöhään koppariuransa aloittaneista. On ehkä turha väitellä, kuka heistä on tai on koskaan ollut huippukoppari, vai onko kukaan. Minusta he ovat kaikki hyviä koppareita, mutta eivät monenkaan mielestä ihan huippuja. Kyllä sai monta vuotta olla sydän syrjällään katsellessa Hacklinin, Mäentaustan ja Nurmion otteita. Kyllähän heidän suorituksiaan minua fiksummat varsinaiset asiantuntijat PA:ta myöten pitivät sellaisina, että niissä oli paljon toivomisen varaa.
Oma käsitykseni oli, että "Ällin ja Tällin" alias Hacklin ja Mäentausta pelaaminen sujui paremmin kuin miltä se näytti. Vähän joka toisen kovan keskelle takarajalla tulleen pallon kohdalla keikkui katastrofi ilmassa mutta kovin montaa kertaa se ei lopulta kuitenkaan realisoitunut. Jotain kertoo mielestäni sekin, että kauden 2020 alla Sotkamon Mikko Kuosmanen piti kyseistä paria superin parhaana koppariparina.
 
Viestejä
3,559
Vielä kerran koppareista täällä, koska keskustelu alkoi täällä. Kokosin ehkä joitakin kiinnostavan tilannekuvan superissa pelanneiden joukkueiden (+HP) koppareista: ketkä pelasivat kauden viimeisessä ottelussa, heidän ikänsä, pelaajaroolin 21- vuotiaana, jos se ei ollut superin koppari ja kuinka monta prosenttia kukin on pelannut kopparina ulkopelissä kaikissa otteluistaan, jotka tilastoista heidän koko uraltaan löytyy. Tässä tilasto:

ViVe

Anttila 23 (88%) L Vihriälä 20 (6%)

SoJy

J Korhonen 26 (75%) Vihanto 20 (98%)

KPL

Hämäläinen 25 (99%) Mäentausta 33 (koppari poikien superissa) (89%)

KeKi

Olli 21 (25%) Ojala 31 (J) (38%)

JoMa

Piironen 27 (J) (62%) Niemeläinen 21 (94%)

Manse

Puputti 40 (89%) Lilja 27 (99,9)

Tahko

Raesmaa 22 (100%) Nurmio 28 (J, koppari poikien superissa) (89%)

KiPa

Varonen 24 (55%) Vasarainen 22 (76%)

PattU

Karjaluoto 24 (J) (0 %) Juntunen 28 Vain 1 ottelu koko urallaan) (J) (97%) (muutoin Lukkari 24 (koppari ykköspesiksessä) (51%))

J-Jussit

Sillanpää 30 (86%) Haukka 23 (80%)

IPV

Muuruvirta 26 (J) (97%) Lankinen 22 (koppari Y-pesiksessä) (98%)

KossU

Rantamäki 27 (2P) (50%) Iso-Keto 36 (J) (61%)

AA

Penninkangas 27 (J) (93%) Etula 22 (koppari y-pesiksessä) (84%)

HP

Kiri 19 (98%) Rouhiainen 29 (J) (87%)

Johtopäätöksiä:

- parhaat kopparit ovat olleet koppareita superpesiksessä jo 21- vuotiaina
- huippujoukkueista kaikilla on paljon koppareina toimineet kopparit Vedon Vihriälää ja KeKin koppareita lukuun ottamatta
- myöhemmin superissa kopparina aloittaneet ovat olleet pääsääntöisesti jokereita 21- vuotiaana.
- vain 4 kopparia 28:sta on pelannut ulkopelissä muuta paikkaa kuin kopparia alle puolessa otteluista
- 20 kopparin voidaan sanoa olleen lähes ainoastaan koppareita ulkopelissä (yli75% peleistä)
- kukaan ei ole noussut huippukoppariksi aloitettuaan uransa superin kopparina vasta 21- ikävuoden jälkeen paitsi Nurmio (tässä lasken hänetkin mukaan), Mäentausta ja Piironen, jotka kuitenkin olivat pelanneet ulkona koppareina poikien superissa.
. jonkinlaisesta koppariongelmasta vähintään toisen kopparin osalta (esim. vähän kokemusta yleensä kopparina pelaamisesta ja erityisesti vähän superin kokemusta) kärsivät KeKi, Tahko, KiPa, PattU, J-Jussit, IPV, AA ja HP.

Kopparin tulee olla kovakätinen ja mielellään nopea.Lukkareiden ohella kopparit sementoituvat yleensä jo alusta pitäen omille paikoilleen. Jotkut joutuvat lopettamaan kun eivät pärjää, mutta useimmat koppareina aloittaneet pelaavat isoimman osan urastaan juuri koppareina. Aika nuoresta pitäen näkee, kenestä voi tulla huippukoppari. Jotkut saadessaan kuitenkin mahdollisuuksia kehittyvät aikaa myöten hyviksi koppareiksi, joskaan eivät ihan maan parhaiksi. Luulen, että jotkut kovakätiset ja nopeat linjapelaajat menestyisivät myös koppareina, jos olisi varaa antaa heille siihen mahdollisuus. Mieleen tulevat näin äkkipäätään mm. A Ruuska, Vartama ja Kanala. Joku Iiro Kuosa ei ehkä pärjäisi
 
Viestejä
3,559
Tässä muutama korjaus juttuuni:

Karjaluoto 24 (J) (0 %, vain 1 ottelu koko uralla) muutoin Lukkari 24 (koppari ykköspesiksessä) (51%) Juntunen 28 (J) (97%)

- vain 4 kopparia 28:sta on pelannut ulkopelissä muuta paikkaa kuin kopparia yli puolessa otteluista
 
Viestejä
842
Minusta tuntuu, että tässä vähän kierretään kysymyksen ydintä. Oikea kysymys olisi, minkä ikäisinä kopparit ovat nousseet huipputasoilleen, ei milloin on ekat pelit superia otettu.

Nyt viime vuosina on noussut aika paljon nuoria huippukoppareita. Joitain vuosia takaperin trendi ehkä ennemmin tuntui olevan, että monet kopparit kypsyivät vasta vanhempina huipulle. Sattumalla on aina osuutensa tässäkin aaltoilussa toki kun pienestä lajista puhutaan, mutta jotenkin en näe tässäkään lajissa olevan absoluuttisia totuuksia sen suhteen, minkä ikäisenä pitää jotain olla.
 
Viestejä
75
Omasta mielestäni Lankisen suurimmat haasteet on henkisellä puolella. Eli vaikka fyysisiä ominaisuuksia tuleekin kehittää, niin toivon, että talven aikana valmennetaan pelaajan mieltä. Viittaan tällä myös hänen sisäpeliin, sillä ainakin minusta siitä paistaa läpi itseluottamuksen puute. Ei tietenkään auta, jos on numerolla 9 ja lyöntisuorituksia tulee harvoin, mutta ero on mielestäni aika suuri verrattuna vaikkapa Seppäseen, ja myös Räsäseen. Veetistä voi tulla ihan hyvä pelaaja, jos saa korvien väliä kehitettyä sopivasti eteenpäin.
 
LBC

Viestejä
3,732
Tästähän pitäisi aloittaa vaikka lanka, onko Lankisella enää toivoa.

Tai ehkä mieluummin minun aavisteluni siitä, että myös linjapelaajien ja etumiesten paikat sementoituvat jossain vaiheessa, ja melko harvat tekevät loikkaa etumiehestä tai linjasta koppariksi tai päinvastoin. Lukkareista on nähty siirtymisiä hmm kai etupäässä linjaan, mutta lukkariksi lieneekö tultu linjasta? Oliko Hakkarainen ja Komulainen aikoinaan? Vaan olivatko hekin vain tarpeen vaatiessa, kun joku piti mestarijoukkueeseen saada syöttämään.

mutta tosiaan oma aiheensa voisi olla tämä. Muok: siis se että milloin mikäkin huippu-ulkopelaajan paikka pitää saavuttaa tms.
 
Viestejä
121
Miksi ei voisi Lankisesta tulla hyvää kopparia, jotenkin järjetöntä ajatella että rapiat parikymppisenä on tavoitettu jo maksimi taso millä voi pelata!? Uskon ja toivon että ehjä ja laadukas talvikausi antaa mahdollisuuden pelata hyvää pesistä! Sitä kohti Lankinen ja koko IPV...
PS. Pohjois-karjalassa jo kylmä, sais kesä tulla!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös