Supervuoro Verkkolehti »

Alajärven Ankkurit 2022

Viestejä
101
Onnittelut Martille Superpesis-sopimuksesta! Mielenkiintoista nähdä, tekeekö saman päätöksen joku muukin 2000-luvulla syntyneistä. Vanhemmista,
Yli-Sissalalle lienee kysyntää peruspelaajana Oulu - Pattijoki seudulla. Muiden kohdalla siirto ylemmäksi olisi yllätys.
Kävi siirtomarkkinoilla kuinka tahansa, niin tuskin asetelmat sarjassa suuresti muuttuu. Pari todellista nousun tavoittelijaa todennäköisesti löytyy ja loput pelaa sijoituksista tai sarjapaikasta.
Ankkureiden osalta Superpesis haaveille kaivettiin niin suuri hauta vuosina 2018 - 2019, että sieltä kiivetäkseen pitää löytyä nykyistä paremmat työkalut.
 
Viestejä
223
Eikö tämä "paremmat työkalut" käytännössä tarkoita sateentekijää, joka olisi valmis taloudellisesti avustamaan seuraa. Ei nyt tule sellaista mieleen, mutta lupaan lotota tälläkin viikolla 😉 Se mainittu taloudellinen kuoppa on tosiaan niin syvä, ettei nousuun voida ostella apuja. Ja vaikka noustaisiin niin voitaisiinko tällä pohjalla uskottavasti superissa toimia muutenkaan. Ehkä on parasta keskittyä seuran kehittämiseen pitkällä tähtäimellä ja hyvään juniorityöhön. Loputtomiin ei lahjakkaimpia pystytä sitomaan ykköseen, joten uutta junioria on tultava säännöllisesti, että pää pysyy pinnalla siinäkään sarjassa. Edelleen kuitenkin uskoa on tulevaan vaikka matka voi olla pitkä 🙂
 
Viestejä
150

Mikähän mahtaa olla taloustilanne. Suuremmin siitä ei kukaan kyllä ole enää avautunu. Olis kyllä kiva tietää missä mennään. Sopimuksia pitäs olla jo kovasti tässä vaiheeessa julki, mutta ei oo ku muutama. Mennäänkö täysin omilla junnuilla ens kausi... Mites valmennus?...
 
Viestejä
150
Eikö ny mitään huhujakaan liiku mahdollisista pelaajasopimuksista 🧐 Mikähän mahtaa olla esim. Yli-Sissalan ja Penninkankaan tilanne.. Yli-Sissala kyl voi olla Oulun miehiä ku siellä koulussakin ilmeisesti. Tuleva pelinjohtokin kiinnostaa...
 
Viestejä
81
Pelinjohtajana jatkaa näillä näkymin Jaatinen. 2pj Särkinen/Nevantakainen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
81
Kristian Malikine voisi olla hyvä suorittaja ankkureiden etukentälle nyt kun ei tahkossa jatka. Ei ihan hirveästi taida superista löytyä ottajia muutakun joku: KaMa tai Kossu..
 
Viestejä
150
Takalan Ville ois hyvä vahvistus. Kannattais kysyä, jos Kleemola päästäis ankkureihin.
Kyllä nyt kannattaa vaan rakentaa omista kasvateista se kunnon joukkue isolla JIILLÄ. Valmennuksesta se kaikki lähtee. Jaatinen loistava valinta pelinjohtajaksi. Rajalan Tapio fysiikkavalmentajana Suomen huippua.. Harjoitusolosuhteet Alajärvellä loistavat....
 
Viestejä
39

Varmasti kannattaa, mutta löytyykö sen tason pelimiehiä, että joukkue pärjää?Jos joukkue ei pärjää, niin ei ole yleisöä, eikä rahaakaan.Suosittelen lämpimästi soittamaan esim.Riku Utaselle.Löi Vävissä tänä kesänä 50 juoksua.Lisöksi kannattaa kyllä tiedustella juuri Ville Takalan kaltaisten pelaajien saatavuutta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös