Maija Vastamäki pelaa elämänsä kautta – ”Parin kierroksen jälkeen päätin, ettei tässä kitiseminen ja valittaminen auta”

Kuva: Antti Haapasalo / Maija Vastamäen juonimat lyönnit ovat tehonneet tällä kaudella erinomaisesti.

Puolustavan mestarin Mansen ykköslyöjäksi on noussut hieman yllättäen tällä kaudella Maija Vastamäki. Tamperelaisten jokeripaidassa juoksujen pommittamisen lisäksi Vastamäki on ehtinyt myös yhdeksään Ykköspesis-otteluun, jotta hän saa myös välillä räpylän käteensä ja kenties vielä palaamaan urallaan yhdeksikköön.

Tomi Niskanen on huolissaan pelistä ja haluaa hakkeroida ePesiksen – ”Kyllähän tämä laji liian tietokonepeliksi on menossa”

Kuva: Antti Haapasalo / Vaikka Tomi Niskanen on vasta 41-vuotias, on viuhkassa vierähtänyt jo yli 20 vuotta.

Sotkamosta lähtöisin oleva Tomi Niskanen siirtyi jo alle 20-vuotiaana pelinjohtajaksi ja on parin vuosikymmenen aikana johtanut sekä naisten että miesten Superpesis-joukkueiden pelejä. Vimpelissä Niskaselle tuli kruununa mestaruus, mutta se ei ollut isoin asia, joka paikkakunnalta jäi mieleen. Mestaripelinjohtaja kertoo myös mielipiteensä tietoteknisten välineiden avusta nykypesäpallossa ja vertaa naisten sekä miesten pelinjohtamista.

Surkeat pallot piinaavat pesiskautta, lyöjäjokerit uhkaavat jo lakolla

Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Miika Rantatorikka kertoo, että pelipallojen ongelmia selvitetään jo tällä viikolla.

Huonot pallot ovat puhuttaneet viime päivinä ja asia nousi ykköspuheenaiheeksi, kun maanantain ainoassa Superpesis-ottelussa Sotkamon Jymy ja Hyvinkään Tahko saivat nyhjättyä aikaan vain yhteensä kolme juoksua. Pesäpalloliitosta luvataan toimenpiteitä asian ratkaisemiseksi.