Kempele liitää Superin kärjessä – ”Tällä porukalla pitäisi vähän pärjätäkin”

Kuva: Miska Peltoniemi / Petri Tuuvan ja Antti Korhosen juonet ovat toimineet tällä kaudella sarjataulukon ykkössijan arvoisesti.

Kuva: Miska Peltoniemi / Petri Tuuvan ja Antti Korhosen juonet ovat toimineet tällä kaudella sarjataulukon ykkössijan arvoisesti.

Kempeleen Kiri on tehnyt väkevää nousua kohti Superpesiksen huippua. Joukkue vahvistui tälle kaudelle isosti ja pohjoispohjanmaalaisia ennakoitiin jopa välieräjoukkueeksi.

Toistaiseksi tahti on ollut erinomainen, kun Sarkkirannan soturit majailevat kuuden pelatun ottelun jälkeen sarjan piikkipaikalla.

Kempele nousi Superpesikseen kauden 2015 päätteeksi ja kävi yhden kauden hissivisiitillä Ykköspesiksessä kesän 2018 ajan. Kaudet päättyivät useimpina vuosina pudotuspelien ulkopuolelle, mutta edeltävänä kahtena vuonna Kiri on ollut mukana syksyn karkeloissa.

Kummallakin kertaa tie on kuitenkin katkennut heti puolivälierissä 0-3-tappioilla. Kempele on silti tehnyt hidasta mutta varmaa nousua kohti sarjan terävintä kärkeä. Manageri Sami Saloranta on vuosien ajan ollut mukana seuran toiminnassa ja myöntää, että työn sarkaa on riittänyt.

Saloranta kertoo Supervuoron haastattelussa, että työmäärä on kasvanut valtavaksi ja tähän on mahdollisesti muutoksia luvassa.

– Alamme olla tällaisilla taustaresursseilla ihan maksimissa. Tulemme tekemään asioita, että tämä touhu ei olisi muutaman miehen hartioilla. Muuten loppuvat rahkeet, eikä aika riitä. Se on sitten se seuraava askel. Joukkue tulee kuitenkin pysymään aika samana, mutta taustaporukkaan pitää saada lisää leveyttä.

Pelinjohtajaksi tälle kaudelle Kempele hankki viime kesänä Ykköspesiksen puolella Haminan Palloilijat Superpesis-karsintaan asti johdattaneen Petri Tuuvan. 45-vuotiaalla Tuuvalla on aiempaa kokemusta Superpesiksen laikoista Kiteeltä ja Imatralta.

Saloranta ja Tuuva ovat erittäin tyytyväisiä, että joukkue on osoittautunut kaavaillun kaltaiseksi ja homma on lähtenyt väkevästi liikkeelle.

– 17 vuotta olen tätä tehnyt, joten jonkun verran tiedän, miten sitä pitää rakentaa. Talouden ehdoilla on menty, kun meillä ei ole sellaista tyyppiä, joka tulisi ja kuittaisi, jos homma menee reisille.

– Se on ollut pitkä tie, mutta jospa se nyt kantaisi jossain vaiheessa mitalin arvoisesti maaliin. Sitä nyt haetaan. Mitali on meidän mestaruus tällä hetkellä, manageri Saloranta kertoi.

”Tällä porukalla pitäisi vähän pärjätäkin”

Kirin kauden alku on ollut kerta kaikkiaan vakuuttava. Joukkue ei ole vielä kertaakaan jäänyt pisteittä ja pitää hallussaan sarjataulukon kärkipaikkaa, ollen pisteen edellä sunnuntain vastustajaansa Sotkamon Jymyä.

Sekä Saloranta että Tuuva ovat tyytyväisiä kauden alkuun mutta löytävät paljon parannettavaa.

– Kyllä me ajateltiin, että tällä porukalla pitäisi vähän pärjätäkin. Ainahan se on mukavaa, että myös parannettavaa. Kaikkea ei ole ulosmitattu, sisäpelin puolella on vielä paljon parannettavaa, Saloranta sanoi.

Kuva: Miska Peltoniemi / Supertähti Tuomas Jussila oli Kempeleen kärkihankinta ja odotukset mullistava siirto Superissa.
Kuva: Miska Peltoniemi / Supertähti Tuomas Jussila oli Kempeleen kärkihankinta ja odotukset mullistava siirto Superissa.

– Ollaan pelattu yllättävän ehjää peliä koko alkukausi. Ulkopeli on ollut mallillaan muutamaa huonoa vuoroa lukuun ottamatta. Pääsiäisenä päästiin pihalle ja paljon treenattiin ulkopeliä, kun silloin ei vielä ollut oikein lyöntikelit, pelinjohtaja Tuuva sanoi.

[Jani] Lassila on pelannut vahvasti lukkarina ja totta kai [Tuomas] Jussila on valtavan hyvä. Sisäpeli on keskeneräistä vielä, sitä pitää pystyä parantamaan. Vimpeli-pelin toinen jakso näytti mihin parhaimmillaan pystymme, Tuuva lisäsi.

Riittääkö Kivipellon tukema Lassila mitaleille asti?

Ennen kauden alkua oli epäilyksiä, miten lukkari Jani Lassila tulee pärjäämään kotipesässä. Lassilalle palkattiin ennen kauden alkua lukkarivalmentaja, kun kolme kertaa vuoden lukkariksi valittu Janne Kivipelto hyppäsi mukaan Kempeleen toimintaan ja on ollut auttamassa niin Lassilaa kuin koko Kirin joukkuetta.

– Janne on käynyt treeneissä antamassa vinkkiä ja palavereja pidetty, joissa hän on kertonut omaa näkemystään. Kokeneena ja menestyneenä lukkarina hän on varmasti tuonut jotain uutta Janille.

– Annetaan Jannen kanssa omia näkemyksiämme ja Jani valitsee siitä itselleen sopivimmat. Yleisesti ajatellaan, että hän olisi heikko lukkari, mutta Jani on kyllä näyttänyt, että ne arviot ovat aivan vääriä, Tuuva totesi.

Tuuva itse ei ole aiemmin päässyt tällaisen tähtisikermän kapellimestariksi ja kertoo tehtävän vaatineen harjoittelua.

– Pelitilanteessa ja peleihin valmistautumisessa tämä on helpompaa, kun on kokeneempia ja osaavampia pelaajia. Heitä pystyy vastuuttamaan paljon pelin suunnittelussa. Kaikesta ei tarvitse olla itse vastuussa, kun on aivan Suomen parhaita pelaajia ympärillä.

– Toki he tuovat harjoituksiin ja pelitapahtumiin vaatimustasonsa ja jokaisessa harjoituksessa täytyy olla jokin punainen lanka. Siinä olen kyllä kehittynyt talven aikana paljon. Jos harjoittelet hyvin, pelaat hyvin, Tuuva sanoi.

Näillä mennään

Kempeleen rosteri on verrattain kapea ja sen luulisi aiheuttavan päänvaivaa. Sekä Tuuva että Saloranta ovat kuitenkin luottavaisia, että kuormaa jakamalla tästä selvitään, eikä pelaajakaupoille ole aikeita mennä.

Molemmat nostavat esille vakuuttavia otteita Ykköspesiksen puolella esittäneen Aappo Savikosken.

– Onneksi meillä on Aappo Savikoski, joka on alkukauden ollut Kannuksen kaksoisedustuspelaajana. Hän on aivan täysi Superpesis-pelaaja, joten meillä on tämä niin sanottu varamies ihan täysi peluri, Tuuva hehkutti.

Salorannan käsky katsojille: ei tuhat enää riitä

Vaikka startti on ollut vakuuttava ja Kempeleen Kiri kiinnostaa kansaa enemmän kuin koskaan, ei yleisö ole silti lehtereille odotusten mukaisesti löytänyt.

Kauden avauskotiottelussa Pattijokea vastaan Sarkkirantaan oli löytänyt tiensä 852 katsojaa, eikä mestari-Vetokaan vetänyt Kempeleen katsomon lehtereille kuin hädin tuskin tuhat (1032) katsojaa. Tätä molemmat herrat pitävät huolestuttavana.

– Jos se ei riitä, että olemme sarjaykkönen ja Sotkamo vastassa – vaikka vain 11 astetta lämpöä onkin – niin kyllä siellä pitää porukkaa olla.

– Ei se tuhat enää riitä tällaisiin peleihin. Siellä on huippuporukka ja viimeisen päälle peliä. Jos se ei kiinnosta, sitten pitää olla kyllä huolissaan, Saloranta latasi.

– Kempeleessä on vähän uusi tilanne. Voisi ajatella, että kotivoittoja tulee tällä kaudella enemmän kuin tappiota, joten eivätköhän katsojat löydä menestyksen perässä kentälle, Tuuva totesi luottavaisena.

Kuva: Lassi Karvonen / Manageri Sami Saloranta on vuosikaudet ollut voimahahmo Kempeleen Kirin takana, mutta lisää hartioita tarvitaan jatkossa.
Kuva: Lassi Karvonen / Manageri Sami Saloranta on vuosikaudet ollut voimahahmo Kempeleen Kirin takana, mutta lisää hartioita tarvitaan jatkossa.

Tasonmittaus, lempipeli ja Sotkamon korkea rima

Molemmat odottavat vesi kielellä sunnuntain tasonmittausta. Vastustaja Sotkamo on ollut kauden alkuun äärimmäisen vakuuttava etenkin ulkopelissä, päästäen ainoastaan seitsemän juoksua.

– Kyllähän tämä mun lempipeli on, ei siitä pääse mihinkään. Olisihan se mahtavaa, jos pudotuspeleissä oltaisiin parina. Kyllä mää Sotkamon päänahan haluaisin.

– Tää on paikallispeli ja siihen pitää saada sähköä. Hieno joukkue ja organisaatio on sielläkin, mutta yritetään nyt vähän lyödä kiilaa, Saloranta sanoi.

– Sotkamon pitää sytyttää. Meillä oli tuo etelänkiertue pikkusen huonoa peliä ja vähän väsähdettiin siihen Kouvola-pelin toiselle jaksolle. Nyt on ladattu akkuja ja valmistauduttu hyvin henkisesti.

– Siellä on tämän hetken kovin joukkue vastassa ja mitään ei saa ilmaiseksi. Sotkamo on asettanut riman aika korkealla pelin vaatimustasossa. Heillä on selvä suunnitelma, miten ulkopeliä pelataan, sitä pitää saada huomenna sotkettua, Tuuva kertoi.

Pelinjohtaja Tuuva kehottaa erityisesti tarkkailemaan Onni Määtän ulkopeliä, joka meinaa monesti jäädä vähälle huomiolle, kun joka puolella on supertähtiä.

Voit seurata ottelun Ruutu+ fanikameralähetyksenä ja ottelu alkaa klo 17.00. Kempele on panostanut fanikameratuotantoon isosti muun muassa valtakunnan huippuihin kuuluvan selostajan ja kommentaattorin osalta. Suosittelenkin kaikkia katsomaan, mitä ottelu tarjoaa. Tämä on sunnuntain parasta pesäpalloviihdettä.