Supervuoro Verkkolehti »

Tahko 2014

Viestejä
452
Vs: Tahko 2014

Tahko sitten aloitti kauden puppeloimalla kaksi pinnaa Kankaanpäälle. Sisäpeli ei toiminut sitten alkuunkaan, vaikka siellä Kivelä tarjoili useammankin vapaataipaleen välipesille. Vierimaan kentällemenot 1/4 ja pari vapaata, Larryn lisäksi Purro jatkoi viime kauden otteitaan, että tyhjälle kentälle ei viitsi lähteä juoksemaan ja kentällemenot 0/3. Kirsikkana kakun päälle etenijäjokeri Vuoriston kentällemenot 0/3. Siitä niitä ongelmia sitten saatiinkin kasaan. Välipesillä homma kyllä kulki, mutta seuraavat ongelmat oli kotiutuksessa, kun Kulmalan tehot kotiin olivat vain 2/8 ja Rantasen 2/6. Korhonen missasi ainoan ajolähtönsä ja myöskään Hokkanen tai Puhtimäki eivät onnistueet. Ulkona kaikki meni ihan kohtalaisesti lukuunottamatta ensimmäisen viimeistä vuoroparia, kun comeback -mies Nygård kurmuutti kahdella lyöntivuorolla ulkokenttää. Ensimmäisellä kundi lähti hakemaan kunnaria, mutta vauhti ei riittänyt ja kärysi kolmoselle. Toisella vuorolla sitten ropisi yksi lisää.
 

Elk

Viestejä
901
Vs: Tahko 2014

Olitko paikan päällä? Jos, niin oliko Tahkon peli niin karmeaa kuin se pahimmillaan bittilähteestä seurattuna näytti (esim. supervuoro)? Toivottavasti ei ole niin, että kun Sirviö on halunnut panostaa ulkopeliin, niin siäpeli on siitä kärsinyt. Kovin paljon siihen ei ole varaa, kun näyttää siltä, että Puhtimäen kohentavaa vaikutusta lukuun ottamatta Tahkon sisäpeli pyörii edelleen yhden kärjen - ja sen onnistumisten - varassa. Muutenkin tuntuu rapottisi perusteella, että samaa rataa mennään kuin viime kesänä (esim. Kokkosen tahtotila, Vuoriston kentällemenon vaikeus).

Sinänsä ihan hyvä, että sarjajumboksi veikattu KaMakin saa pisteitä mutta jääkö Tahkon kustannuksella napatut sen suurimmaksi saaliiksi koko kaudella. Yleensähän lajissa kuin lajissa ennakkoon heikommilla on parhaimmat saumat yllätyksiin heti kauden alussa. Tahkon kannalta ei kovin hyvä tässä mielessä, että sarjan kaksi huonoimmaksi veikattua joukkuetta ovat vastassa ensimmäisinä. Kouvolakin näytti pistäneen tänään kampoihin Joensuulle ihan hyvin, ja voittihan se Tahkon jo harjoitusottelussakin.
 
Viestejä
632
Vs: Tahko 2014

Turun tulos ei lopulta iso yllätys ollut, kun muistaa mitä on ollut ilmassa, mm. lehtijutuissakin. Siis Tahkon sisäpeli on vielä kovin kaukana siitä parhaasta ja myös siitä edes keskinkertaisesta suorittamisesta. Kun Vierimaa ei onnistunut, Kokkonen ei myöskään, ei tainnut paljon paikkoja olla Puhtilla ja Korhonenhan selvästi hakee vielä sitä hyvää osumakohtaa mailaansa. Kakkoskärkeen kyllä jää ihan hyvä Kimmo C ja aina arvaamaton Teemu N. Isompaa roolin kasvatusta sitten toivoisi hiljalleen Hokkaselle ja Ikoselle. Jokereilta alkaa paremmin myös paukkua, kun kesä etenee.
Kyllä KaMa pisteitä ottaa muiltakin vielä, vaikka tiettävästi tämä sikäläinen lukkari onkin aika kesy tälle tasolle. Jos KPL vie torstaina Tahkoa 2-0, olen hieman enemmän huolestunut, nyt en vielä tippaakaan.
 
Viestejä
452
Vs: Tahko 2014

Kyllähän tuolla paikan päällä tuli oltua, joskin lähinnä tutustuttamassa paikallisia sukulaisia pesäpalloon ja ajoittain keskittyminen meni vähän muualle.

Tuo Kokkosen kentällemeno on kyllä käsittämätöntä. Kivelältä ei ottelun tuoksinassa juuri erikoisuuksia syötöissä nähty (paitsi vahinkoväärät) ja silti on noin vaikeaa lyödä kunnon kentällemenolyöntiä. KaMa pelasi oikeastaan aika tiukasti keskikentän pohjan ja näinpä Vierimaan ja Kokkosen aseet vietiin täysin. Toki sieltä ajoittain yritettiin muutakin, mutta kun ei käy keppiin niin ei käy. Ehkä se on sitten hyvä hioa ensin ulkopeli kuntoon, mutta jostain syystä tuntuu, että uhka syöksykierteestä kasvaa sitä mukaa, kun sisäpeli tökkii. Korhonen turhautuu myös vanhemmallakin iällä, jos tilannetta ei tule ja Koren turhautuminen on koko jengin tarun loppu.

Kuten yllä todettiin, vielä tästä ei kannata ottaa liian suurta stressiä, mutta Koplaa vastaan pitää kyllä esittää paljon parempaa. Jos torstaina homma on vielä yhtä hankalaa, pitää surutta lähteä hakemaan jo muutosta jengiin. Nythän siellä Nikkanen kävi jo ykköskärjen matkassa. Kakkoskärjessä Carlsson - Nikkanen toimi ihan kivasti, Ikosella ja Hokkasella on vaihtopotentiaalia vielä lunastamatta. Kakkoskärki ei vain kovin kauaa lämmitä, jos numerot 1, 2 ja etenijäjokeri menevät kentälle 1/10. Kun ei voi oikein laskea senkään varaan, että vapailla pääsee rakentamaan tilannetta.

Olipahan muuten erikoista nähdä Tahkon lautasen äärellä taas pienen tauon jälkeen räjähtävämpi kaveri. Tankki Rantatorikka oli toki ehkä vielä napsun räjähtävämpi, mutta kuitenkin muutos on huikea verrattuna Rantaseen.
 

Nif

Vs: Tahko 2014

Tämmöstä tänään:

http://www.urheilulehti.fi/lisaa-lajeja/pesapallo/tahkossa-taysi-kriisi-avainpelaajien-ja-pelinjohtajat-valit-poikki

Ei ehkä ihan täysin totta, mutta ei savua ilman tulta.
 
Viestejä
257
Vs: Tahko 2014

Nif sanoi:
Tämmöstä tänään:

http://www.urheilulehti.fi/lisaa-lajeja/pesapallo/tahkossa-taysi-kriisi-avainpelaajien-ja-pelinjohtajat-valit-poikki

Ei ehkä ihan täysin totta, mutta ei savua ilman tulta.

En pidä yhtään Arffmanin tyylistä. Liikaa henk.koht.patoumia kirjoittaa puolueettomasti ja paljon omia milelipiteitä, jotka eivät muutu, vaikka mitä tapahtuisi. Lisäksi tuo Urheilulehden välillä kovin alamainen tyyli on sellainen Arffmanilla pesäpallosta, Häyrisellä lentopallosta jne, että olen hyvin lähellä peruuttaa koko lehden tilauksen. Valitettavasti tytär-Arffman on menossa samassa junassa kovaa vauhtia.
 
Viestejä
12
Vs: Tahko 2014

Thorr sanoi:
Nif sanoi:
Tämmöstä tänään:

http://www.urheilulehti.fi/lisaa-lajeja/pesapallo/tahkossa-taysi-kriisi-avainpelaajien-ja-pelinjohtajat-valit-poikki

Ei ehkä ihan täysin totta, mutta ei savua ilman tulta.

En pidä yhtään Arffmanin tyylistä. Liikaa henk.koht.patoumia kirjoittaa puolueettomasti ja paljon omia milelipiteitä, jotka eivät muutu, vaikka mitä tapahtuisi. Lisäksi tuo Urheilulehden välillä kovin alamainen tyyli on sellainen Arffmanilla pesäpallosta, Häyrisellä lentopallosta jne, että olen hyvin lähellä peruuttaa koko lehden tilauksen. Valitettavasti tytär-Arffman on menossa samassa junassa kovaa vauhtia.

Samaa mieltä Arffmanista.. Kyllä henkilökohtaisesti toivoisin Tokkaria takaisin Urheilulehteen..
 
Viestejä
183
Vs: Tahko 2014

No tuota, tuota. Juuri Kouvolasta kotiutuneena en voi muuta sanoa, kun että hohhoijaa. Rönkä ei näköjään tyyliään muuta. Nyt Arffman toimii kumileimasimena ja paskaa suoltaa tuutin täydeltä....ei voi kun nauraa.
 

Elk

Viestejä
901
Vs: Tahko 2014

En tiedä jutun paikkansa pitävyydestä sinänsä mutta kyllähän tuo aika erikoinen jokerikolmikko on. Ja Hesarissa tänään on kommentteja Korhoselta, joita toimittaja tulkitsee näin: "Epäselväksi ei jäänyt, että mieluummin Korhonen olisi pelannut kakkosvahtina". Eli eiköhän siinä jotain perää sittenkin ole. Erikoista on myös se, että pelinjohtaja alkaa tehdä näin radikaaleja johtopäätöksiä yhden ainoan pelin perusteella. Olisko pitänyt pelata enemmän harjoituspelejä, jotta kuviot olisi kauteen lähdettäessä olleet selvemmin selvillä. Täytyy vain toivoa, ettei Sirviö ala särkemään sitä yhteishenkeä, jota Tahkon joukkueeseen on parina viime kesänä syntynyt, osin dramaattisistakin syistä. Mitä tulee Korhoseen, niin hänestä elää sitkeästi takavuosilta maine epävarmana ulkopelaajana mutta kyllä hän on viime vuosina ollut ulkonakin erinomainen.
 
Viestejä
22
Vs: Tahko 2014

"En pidä yhtään Arffmanin tyylistä. Liikaa henk.koht.patoumia kirjoittaa puolueettomasti ja paljon omia milelipiteitä, jotka eivät muutu, vaikka mitä tapahtuisi. Lisäksi tuo Urheilulehden välillä kovin alamainen tyyli on sellainen Arffmanilla pesäpallosta, Häyrisellä lentopallosta jne, että olen hyvin lähellä peruuttaa koko lehden tilauksen. Valitettavasti tytär-Arffman on menossa samassa junassa kovaa vauhtia."

Samaa mieltä. Ja valitettavasti omena ei kauas puusta putoa, kun tytärtä verrataan isään. Mielenkiintoista on, että tytär kertaa omassa tiedotusvälineessään käytännössä samat henkilökohtaiset pohdinnat, mitkä isä tuo julki. Toisaalta, onhan tuo järkevää nostaa yksistä mielipiteistä kahdesti palkkaa. Isä-tytär -suhde kukoistaa.

Luulisi, että kirjoittajalla ja päätoimittajalla olisi jokin vastuu kirjoituksistaan - toivottavasti pojissa on miestä loppupeleissä seisoa sanojensa takana, ettei jää vain leukojen louskuttamiseksi.

En ole edes vakavasti harkinnut maksavani urheilulehden jutuista, saati tilaavanani ko lehteä.
 

kirja

Vs: Tahko 2014

Vähän kommenttia alkukaudesta SoJy-pelin jälkeen:

- Vierimaan ja Kokkosen hyvän ja huonon päivän välillä on suuri ero
- Vuoristo osaa kyllä edetä, mutta lyönnit kaipaavat kehittämistä - potentiaalia on
- Viime kauden jälkeen ajattelin, että Matikan käsittämättömiä heittoja tulee ikävä, samoin hyväntekeväisyyspelin jälkeen, ja niin tosiaankin on, kopparit olivat tänään todella heikkoja muutenkin, esim. R Korhosen kaksi läpilyöntiä identtisiä: pallo ajossa Nikkasen räpylän kautta nurmikolle ja kaksi juoksua, mokaa oli myös Kohosen kunnarissa: kun pallo saatiin kentän laidalle, yksi mies oli kotona ja yksi matkalla, Kohonen näytti jäävän kakkoselle mutta jatkoikin juoksua ja pallo jostain syystä heitettiin kotiin - Kohosesta olisi saanut selvän palon (hän meinasi jo jäädä kakkoselle, mutta päättikin jostain syystä lähteä kolmoselle), R Korhosen polttoyritys oli epätoivoinen, niin lähellä kotipesää herra jo oli; vaikka mainitsin Nikkasen, kyllä Kokkonenkin koppareista mokaili
- Kakkoskärki on saanut vastuuta ja osoittanut ansaitsevansa sen
- Tämän illan kotiutuksista Kulmala löi molemmat, muut hänen yrityksensä heikohkoja, Rantasen ensimmäisen yrityksen ensimmäisellä lyönnillä olisi tuonut juoksun (kupperi), mutta Hokkanen ei irronnut, muut yritykset ponnettomia, Korhonen vaihtoi hyvin, mutta kotiutusyrityksistä enemmistö huonoja
- Liikaa helppoja virheitä: kopinnostopaloja, viimeisen laittomia, Kokkosen kärpänen, kahden palon ajolähdön viimeinen lyönti, jossa Vierimaa ei lähtenyt kolmoselta etenemään...
- Tappioasemassa Tahko tuntuu yhä lannistuvan
- Puhtimäellä tänään neljä laitonta putkeen - hyvä, mutta epävarma

YLEn keskusteluja seuranneet muistanevat, että pidin Terho Helirannan kuulutuksista. Täksi kaudeksihan kuuluttaja vaihtui, ei siinä mitään, mutta kyllä Tahko mokasi, kun ei minkäänlaisia jäähyväisiä pitänyt - TH oli kuitenkin kauan Tahkon kuuluttajana. Ei "jäähyväiskuulutusta" ja aplodeja yleisöltä, ei kukkia, ei mitään.
Ikonenhan on junnuissa jo selostanut, samoin Kinnarilla, joten kyllä hän asiansa osaa. Tänään kuitenkin mokasi, kun ei tiennyt mitään Kohosen ennätyksestä. Miksiköhän muu joukkue teki kunniakujan?
Samoin musiikkimiehelle miinusta: kappaleita on soittolistalla enemmän kuin 4-5, joten miksei useampaa voi käyttää? Mainoksiakin tuli saman yrityksen kaikki eri mainokset putkeen sen sijaan, että olisi soitettu eri yritysten mainoksia sekaisin. Eikä muiden pelien tilanteita kerrottu.

Minusta Korhosen siirto jokeriksi oli kaksijakoinen: meillä on paljon hyviä linjamiehiä (Virtanen, Hokkanen...), jotka ovat Superin tasoisia - jokerina menevät hukkaan, kun anti sisäpelille ei ole niin suuri. Korhonen ei myöskään mene jokerina hukkaan 0- tai 1-tilanteissa ja myös Nikkanen saa ansaitsemaansa vastuuta. Toisaalta JK pystyy ulkona ohjaamaan muita ja on todella arvokas myös ulkokentällä; tänäänkin kakkospuolella tuli pari turhaa helppoa mokaa.
Vaikka Kuosa oli viime vuonna yksi tärkeimmistä ulkopelaajistamme Rantasen, Korhosen ja kumppanien ohella ja vaikka hän oli suuressa roolissa myös 2012, ei hän ole tällä kaudella niin hyvin pelannut - tosin tänään otti pari hyvää koppia. Sisällähän hän on käytännössä koppiroolissa. Siispä laittaisin itse Korhosen takaisin kakkosvahdiksi ja Carlsonin etukentälle - pelipaikalle, jossa hän oli itä-länsi-tasoa. Kolmanneksi jokeriksi voisi ottaa Vuoriston, Kuosan tai vaikka Joni Salon.

Rantasta arvostin lukkarina, hänen tapansa pehmittää lyöjät ja hänen taktinen silmänsä olivat minusta hienoja ominaisuuksia. Puhtimäki on erilainen, mutta kyllä hänenkin lukkarointiinsa tottuu - tosin ei yhtä nopeasti kuin Taneliin, johon tottui käytännössä välittömästi. Minusta Heikki Rantanen oli jo viime kaudella Superin tasoa, sääli, että hänellä työ asettui pesäpallon edelle. Nyt jonkun lukkarin harkinta oli tarpeen. Toivottavasti saadaan pidettyä myös Hangasmaa riveissä.

Tällä hetkellä kausi näyttää 2010:n toisinnolta. Onneksi se on vasta alussa.
 

Elk

Viestejä
901
Vs: Tahko 2014

Kommentteja Kirjan kommentteihin:
- Pahoin pelkään, että Korhosen ottaminen pois ulkopelistä sisältää pienen katastrofin siemenet. Kyllä jurppiminen tänäänkin Korhosessa jotenkin näkyi. Vaihtoi kyllä ihan ok mutta mutta... Kuten totesit, hänellä on ulkona myös peliä ohjaava ja tsemppaava rooli. Kun ympärillä on aika monta nuorta tai Tahkossa uudempaa kaveria, sillä on suuri merkityksensä.
- Kolmen lyöjäjokerin kuvio on muutenkin outo. Voisihan sitä pitää pelinjohtajalta tavallaan rohkeanakin vetona mutta mutta... Siinä turhautuu paitsi Korhonen siksi ettei pääse ulos pelaamaan myös Rantanen kun ei pääse lyömään. Kolmelle lyöjäjokerille ei yksinkertaisesti tule riittävästi lyöntipaikkoja pelin aikana.
- Kakkoskärki - tai sanotaan lyöntijärjestyksen loppupuoli - tuntuisi kyllä olevan parempi kuin viime vuonna. Carlson pääsee kentälle, Hokkanen on parantanut ja Ikosessa tuntuu olevan potentiaalia. Ongelma on Kuosa, jolle ei oikein voi antaa muuta tehtävää kuin kopittaa edellä hyvillä suorituksilla tilannetta järjestelleet em. kaverit. Jokeriksikaan Kuosaa ei voi laittaa, kun lyöntipuolella hänellä ei ole roolia. Ulkopelin takiahan hän joukkueessa on, ja saa minun puolestani olla, koska ei Tahkolla ylenmäärin luotettavia ulkopelaajia ole.
... kuten tänään nähtiin koppareista, tai nimenomaan Nikkasesta. Toki yhden surkean pelin voi antaa anteeksi muta kovin moneen tuollaiseen ei ole varaa. Eikä Tahkolla taida olla yhtään kopparia varastossa. Viime kauden joukkueesta Matikan olisi voinut sinne laittaa.
- Sellainen vaikutelma on, että Tahko on lähtenyt kauteen huonosti vamistautuneena, ja Sirviön etukäteispuheissakin sisäpelin keskeneräisyys taisi tulla selvästi sanotuksikin. Onko siihen varaa sarjassa, jossa erityisesti keskikasti on tasainen ja melko hyvätasoinenkin. Jos peli ei ole valmista pariin kolmeen eka viikkoon, se voi olla kohtalokasta, kun siinä ajassa on pelattu jo aika monta peliä ja tärkeät vastustajat ovat karanneet. Sotkamo voi lähteä tuolla asenteella kauteen mutta ei Tahko - eikä tämän päivän pelin perusteella edes Sotkamo ole lähtenyt.
 
Viestejä
632
Vs: Tahko 2014

Huonosti valmistautuneena on varmaan hieman väärä ilmaus. Varmaan pitää paikkansa että aika tässä jotenkin loppui kesken, kuten Sirviö on jossain haastattelussa maininnut. Ja kuten todettu, myös Korhosen puheista on paistanut, että vielä on keskeneräistä ja lauantaihan tuon kaiken aika sattuvasti kertoi.
Nyt kun on vielä kuuma ja Vimpeli taitaa olla yhä bussissa, niin uskon että illalla käykin näin:
Nikkanen jatkaa kopparina ja pelaa jokseenkin virheettömän pelin. Korhonen on vahtina jälleen ja yhtään ei mene läpi. Tahkosta joku yllättävä lyö kunnarin (Ikonen, Puhti, Carlson?). Vimpeli kompastuu sen verran, ettei ainakaan täyttä pottia vie. Mutta Rantalahti lyö kerran läpi. Kaikkeen yhä uskoen. Ja Koskenkorvalla perjantaina Antin montussa kohisee, meinaan ne pallot.
 
Viestejä
452
Vs: Tahko 2014

Elk sanoi:
Kommentteja Kirjan kommentteihin:
- Kakkoskärki - tai sanotaan lyöntijärjestyksen loppupuoli - tuntuisi kyllä olevan parempi kuin viime vuonna. Carlson pääsee kentälle, Hokkanen on parantanut ja Ikosessa tuntuu olevan potentiaalia. Ongelma on Kuosa, jolle ei oikein voi antaa muuta tehtävää kuin kopittaa edellä hyvillä suorituksilla tilannetta järjestelleet em. kaverit. Jokeriksikaan Kuosaa ei voi laittaa, kun lyöntipuolella hänellä ei ole roolia. Ulkopelin takiahan hän joukkueessa on, ja saa minun puolestani olla, koska ei Tahkolla ylenmäärin luotettavia ulkopelaajia ole.
... kuten tänään nähtiin koppareista, tai nimenomaan Nikkasesta. Toki yhden surkean pelin voi antaa anteeksi muta kovin moneen tuollaiseen ei ole varaa. Eikä Tahkolla taida olla yhtään kopparia varastossa. Viime kauden joukkueesta Matikan olisi voinut sinne laittaa.

Kuosan lyönnit ovat kyllä kaikkiaan suht ponnettomia sen, mitä kundi on päässyt muutamaan otteeseen lyömään. Pakkotilanteessa kaksi roiskaisua ja viimeisellä antautumislyönti on tainnut olla jokaisessa miehen lyöntivuorossa, mitä on päässyt viimeisen vuoden aikana edustuksessa lyömään. Jotainhan lyöntivireestä kertoo myös se, ettei ole suomarissa tai junnuissa juuri ykköskärjessä viihtynyt. Mutta ulkopelissä ei ole valittamista, viime kauden alussa hieroin verikyyneleitä silmistä, kun siellä oli pariin otteeseen Junnu ykkösvahtina ja Rantanen syöttämässä. Jos siihen etukenttään ei saanut näpyllä vaihtoa, oli täysin lyöjän vastuulla.

Ja Nikkasen osalta ei voi puhua enää yksittäisistä huonoista otteluista, sen verran on Nikka puppeloinut takakentällä. Esimerkiksi viime kaudella Tahko hävisi enemmän pisteitä Nikkaseen, kuin yhteenkään muuhun pelaajaan. Tuntuu, ettei osaa yhtään arvioida lyöjiä. Välillä makaa takarajalla ja väli polttolinjaan on 20 metriä ja joskus saa päähänsä lähteä ottamaan tilaa pois ja pallo suhahtaa ohi. Paljon parjattu Kokkonen liikkuu huomattavasti laajemmin ja vaikka pelaa ajoittain uhkarohkeasti, tekee vähemmän virheitä. Sisällä käyttökelpoinen pelaaja, joskin myös mailan varressa epätasainen. Rumasti sanottuna hävittiin ensimmäinen jakso Turussa (Kankaanpäätä vastaan) Nygårdin lyöntiin Nikkasen tontilta, sunnuntaina Sotkamo paukutteli samaan koloon melko surutta. Kouvostoliiton peliä en ole vielä nähnyt, joten siitä en uskalla sanoa enempää. Tilanne on tosiaan kimurantti, kun a-nuorissa kopparin tontilla ovat pelanneet Sami Virto, joka on ainakin Jokioisissa viihtynyt enemmänkin lautasen ääressä ja toinen vaihtoehto on Ville Harju, jonka rahkeet ei kyllä vielä ainakaan riitä Superiin. Siinäpä sitä on miettimistä, kun ei ole yksinkertaisesti paikkaajia.

Se on vielä pakko todeta, että Koren paikka on kakkospesää vahtimassa, piste.
 
Viestejä
632
Vs: Tahko 2014

No niin, aika hyvin meni ennustus. Veto ei ottanut täyttä pottia, Tahkon kokoonpano oli ok ja se yllätyskunnarin lyöjä olikin Vuoristo. Ja Rantalahti ei juuri mitään tehnyt, mutta Mäkelä kyllä. Boutille täytyy sanoa, että turhaan noin paljon Nikkasta mollailet. Siinä on hyvän kopparin ainekset koossa, montako meni tänään, minä en juurikaan mokia huomannut, yksi törmäys Pasin kanssa oli. Muuten aika ok ryhmältä, mutta olihan Kore edelleen kykyihinsä nähden huono sisällä. Ja ne muutamat pallottelut sitten siinä keskimiehillä, mutta pallotteli ehkä enemmän jopa kehuttu Vimpeli. Ja onhan Isokedosta kasvanut pelimies.
Toivottavasti Puhtin jalka on lukkarikunnossa siellä Antin aihemaailmassa!
 
Viestejä
452
Vs: Tahko 2014

rehaaja sanoi:
No niin, aika hyvin meni ennustus. Veto ei ottanut täyttä pottia, Tahkon kokoonpano oli ok ja se yllätyskunnarin lyöjä olikin Vuoristo. Ja Rantalahti ei juuri mitään tehnyt, mutta Mäkelä kyllä. Boutille täytyy sanoa, että turhaan noin paljon Nikkasta mollailet. Siinä on hyvän kopparin ainekset koossa, montako meni tänään, minä en juurikaan mokia huomannut, yksi törmäys Pasin kanssa oli. Muuten aika ok ryhmältä, mutta olihan Kore edelleen kykyihinsä nähden huono sisällä. Ja ne muutamat pallottelut sitten siinä keskimiehillä, mutta pallotteli ehkä enemmän jopa kehuttu Vimpeli. Ja onhan Isokedosta kasvanut pelimies.

Niin, minussa on se huono puoli, että tykkään vertailla pelaajia varsinkin ulkopelissä oman pelipaikkansa parhaimmistoon ja kylmä fakta on, että Nikkanen kyllä täyttää paikkansa jossain määrin, muttei kuulu kopparina lähellekään kymmenen kärkeä. Vai oletko eri mieltä? Voin toki luetellakin kymmenen parempaa kopparia, jos tarve tulee. Toki, jos verrataan muuhun Tahkoon, Nikkanen on täysin linjassa. Tahkolla on "soinut omissa" keskimäärin yli kymmenen kertaa ottelussa, eli enemmän kuin kellään muulla ja pisteissä ollaan Kankaanpään, Kouvolan ja Koskenkorvan takana ja täällä pitäsi olla suu supussa yhdestä suuresta epäkohdasta? Ja kun kyse ei ole edes yhdestä tai kahdesta ottelusta, vaan kautta linjan katsomoon asti huokuvasta epävarmuudesta.

Edit: Pakko lisätä vielä sen verran, että ylen foorumilla puolustelin ja uskoin Nikkaseen jo parin kauden ajan, mutta kun kehitys polkee paikoillaan, en näe syytä paijailla päätä. Onko joku oikeasti sitä mieltä, että Nikkanen on kehittynyt esim. viime kesän aikana ja sen jälkeen?
 
Viestejä
632
Vs: Tahko 2014

Jees, yhtä mieltä siitä, että ovathan Tahkon päästetyt tälläkin kaudella ihan mahdottomissa lukemissa. Vaan ei siitä yhtä kopparia kovin paljon voi syyttää. Minusta Nikkasella kuitenkin ehkä joltisenkin verran on ollut eteenpäin menoa parin viime kauden aikana, myös ulkona ja myös sisällä vaarallisena pommittajana. Tietysti juuri tässä tiistain pelissä Sirviö antoi kummasti vastuuta pari kertaa Nikkaselle kotiutuksissa ennen jokereita, eipä onnistunut nyt yhtään. Tosiaan mielenkiintoista olisi latoa tähän kymppikärki nyt juuri pelaavista koppareista, pelkän ulkopelin perusteella. Korhonen, Puputti, Yli-Hirvelä, Hurskainen, Kokkonen, jne ja sitten meneekin jo kovasti makuasioiden puolelle.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös