Supervuoro Verkkolehti »

Ruutu+

Viestejä
394
Olipa mukavaa kuunnella ”harrastajakatsojan” eli Janne Vuorisen asiantuntevaa kommentointia tänään Jymyn fanikamerassa.

Aikaisemmatkin Jymyn kommentaattorit ovat toki antaneet lähetyksille lisäarvoa, mutta on käynyt mielessä, että he voisivat olla vähän dynaamisempia. Ei nyt mikään kauhea suupaltti tarvitse olla, mutta kun heillä on se tieto ja näkemys, niin mikseivät kertoisi vähän aktiivisemmin meille näkemästään?

Tämä ei siis kritiikkiä hienoa fanikameratoteutusta kohtaan vaan enemmänkin kannustusta. (y)
 
Viestejä
816
Kuuntelin IPV- Pattu-peliä. Selostus oli asiallista ja tasapuolista. Mutta selostajalla on tavattoman rasittava tapa painottaa sanat väärin. Siis näin:
katsoTAAN, mitä pattiJOki saa aikaan tasoittaVALlaan.
 
Viestejä
816
Kaikilla meillä on omat ongelMAT!
Niinpä. Pienihän ongelma tämä on siihen verrattuna, että konttilaiva juuttui Suezin kanavaan poikittain. Silti koko maassa nähtävän ja kuultavan lähetyksen selostaja voisi ihan hyvin tietää, että suomessa paino on sanan ensimmäisellä tavulla.
Selostajathan haukutaan, jos pelin lopputulos ei miellytä. Nyt ei ollut siitä kyse. Vaimoni isoäiti oli Pattijoelta!!!
 
Viestejä
1,357

Vastaus oli vähän huumoripainotteinen! Ymmärrän pointin😀
 
Viestejä
438
Niin... taisi tuo peli olla IPV:n maksama eli halusivat tarjota meille enemmän, mitä meille kuuluisi. BTW, itselläni on "kalliimpi" Ruutu -palvelu hintaan 9.90 eur per kk. Heinäkuussa yhden pelin arvoksi tuli keskimäärin 8 senttiä. Halvemmalla liittymällä yhden pelin hinta on vajaa 6 senttiä. Ei noilla seurat kuuhun lennä :D
 
Viestejä
163

Kiitokset vinkistä! Jotenkin mennyt kokonaan ohi, että Ruudussa on tuollainen ei mainoksia -vaihtoehto. 3 e/kk lisäpanos on kyllä ehdottomasti sen arvoinen, ettei tarvitse joka kerta ottelua avatessa katsoa niitä samoja mainoksia. Etenkin silloin ne ketuttavat, jos yrittää vilkuilla yhtä aikaa useampaa peliä.
 
Viestejä
4,426
samoja mainoksia. Etenkin silloin ne ketuttavat, jos yrittää vilkuilla yhtä aikaa useampaa peliä.

Eritoten eilen ne aiheutti hammasten kiristelyä kun jostain syystä ruudun soitin vain otti ja hyytyi eikä toiminut ennen selaimen päivitystä jolloin mainokset sitten tulivatkin ja jakso ehti päättymään. Toisella jaksolla sama juttu.

Loppupelejä varten seuraava tilaus on taatusti 9,95 hintainen ilman säästöjä.
 
Viestejä
438
Kiitokset vinkistä! Jotenkin mennyt kokonaan ohi, että Ruudussa on tuollainen ei mainoksia -vaihtoehto. 3 e/kk lisäpanos on kyllä ehdottomasti sen arvoinen, ettei tarvitse joka kerta ottelua avatessa katsoa niitä samoja mainoksia. Etenkin silloin ne ketuttavat, jos yrittää vilkuilla yhtä aikaa useampaa peliä.

Kyllä siinä kalliimmassakin versiossa asfalttijyrä junttaa pahvipurkkeja moneen kertaan :D
 
Viestejä
1,271
Joko tämä kausi lienee Ritarille viimeinen avauksessa. On välillä niin pihalla pelin tapahtumista aivan kuin Höyry loppu aikoinaan. Voisi käydä jonkun pelin selostamassa ”Jokerina” kauden aikana. Eronen ja Ärje aivan eritasolla.
 
Viestejä
27

Ei alkuunkaan näin. Ritari on mr. pesäpalloääni jonka selostuskarisma ja tietämys pesiksessä on ihan eri tasolla kuin tuolla nuoremmalla kaksikolla. Joka kerta tunnelma ja tunne kotikatsomossa nousee, kun Ritari on selostamassa.
Ihan omaa luokkaansa edelleen! Eronen ja Ärje eritasolla, mutta alaspäin.

Onko Ruudun päälähetys tosiaan Manse-ViVe tänään? Tuolla runkosarjan voittotaistelulla ei ole juurikaan merkitystä kun taas Rännärillä hirveät panokset PattU-SoJy pelissä ja ainakin legenda Kososen ja mahdollisesti myös Haapakosken viimeinen ottelu! Ihmeellinen valinta koska Mansea ja Vimpeliä ehditään nähdä koko syksy pudotuspeleissä.
 
Viestejä
920

Onko tosiaan ihmeellinen valinta jos katsojiksi halutaan suuri yleisö, eikä vain kourallinen Pattijoen kannattajia? Pattijoen fanina menisin tietenkin itse paikan päälle.
 
Viestejä
538
Onneksi eivät pilaa Pattu Sojy peliä.
Monikamera jutut kun pilataan ennakoivalla zoomailulla, jolloin moni tärkeä asia jää pois. Lisäksi hidastukset ajetaan aina vääriin paikkoihin
 
Viestejä
590
Ei alkuunkaan näin. Ritari on mr. pesäpalloääni jonka selostuskarisma ja tietämys pesiksessä on ihan eri tasolla kuin tuolla nuoremmalla kaksikolla.

Ottamatta mihinkään muuhun kantaa, niin vaikea on Erosta saada arvioitua Ritaria heikommalle tasolle pesistietämyksessä. Kokemusta kuitenkin mm. pelinjohtotehtävistä naisten ykköspesiksessä ja se kyllä näkyy. Selostamossa Eronen tietää roolinsa eikä säntäile kommentaattorin tontille, vaan ohjaa erinomaisesti selostuspartnerinsa kanssa käytävää keskustelua ja tilanneanalyysiä. Siinä Eronen on ehdottomasti valtakunnan eliittiä kaikki lajit mukaan lukien ja sitä ehdottomasti edesauttaa syvällinen ymmärrys selostettavasta lajista. Ritarille on tyypillisempää loikkia enemmän pelin analysoinnin puolelle, mikä ei sekään ole itsestään huono asia, ainoastaan dynamiikka selostuskopissa on erilainen. Hänen ymmärryksen tasonsa pesäpallosta tulee sen myötä lähetyksessä paljon selvemmin esille kuin Erosen ohjaavammassa tyylissä.
 
Viestejä
424
Onko tietoa saattaisiko Ruudun kuvanlaatu nousta edes HD tasolle loppupeleihin? Mikä olikaan selitys sille, että päälähetyksetkin tulevat keskinkertaisella kuvanlaadulla? Tänään olen toki katsomossa Kaupissa, joten vika lienee itsessä jos edelleen on sumeaa.. :)
 
Viestejä
1,716
Ruutu+ vuositilaus nyt vain 49,95€ (4,16€/kk)
Ilman mainoksia 80 e / vuosi

Edullista kerrassaan jos talvella katsoo vaikkapa Mestistä ja Korisliigaa !
 
Viestejä
4,212
Ruutu+ vuositilaus nyt vain 49,95€ (4,16€/kk)
Ilman mainoksia 80 e / vuosi

Edullista kerrassaan jos talvella katsoo vaikkapa Mestistä ja Korisliigaa !

Niin ja tuleehan sieltä myös pesiksen Halli-SM pelit kevättalvella, kunhan ne taas pystytään toivottavasti pelaamaan.

Hyvä diili siihen nähden mitä kaikkea Ruudusta tulee. Kouvojen pelit tulee varmasti talvella katseltua.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös