Helppo olla
@Ylläpito kanssa samaa mieltä tästä uutisesta. Olen peräänkuuluttanut 12 joukkueen sarjaa jo pitkään. Tasoerot ovat olleet ja jatkavat olemista liian suurina, jos sarjassa on useampi joukkue, jonka realistiset maksimitavoitteet ovat vain säilyä seuraavalle kaudelle. Se, että paljonko yhden joukkueen tiputtaminen sitten vapauttaa todellista pelaajapotentiaalia muille käyttöön, on kyseenalainen asia. Kysymys on kuitenkin vain yhdestä joukkueesta, jonka lähtötaso ei alunperinkään ole ollut hyvä.
12 joukkueella on myös helppo pitää tasakierroksia sarjataulukossa. Katsojana ärsyttää se, ettei voi hirveän pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä, kun osalla joukkueista on vaikkapa kymmenen peliä, osalla 13.
Kaksinkertainen sarja kahdellatoista jengillä tuskin on kuitenkaan riittävä määrä pelejä nykyisen trendin mukaan. No toki niitä voi lisätä säälipleijareilla jne kauden loppua kohti. Yksi eniten haitanneista asioista viime vuosina ovat olleet nämä paikallisottelut, "kellotaulusta" puhumattakaan. Tämä vääristää taulukkoa, kun osalle on luvassa käytännössä automaattisia pisteitä.
Aivan suoraa vastausta ei vielä annettu, mitä näille meinataan tehdä. Suunta on joka tapauksessa laadukkaampaan päin. Jojoilu sitten taas parin vuoden päästä takaisin neljääntoista jengiin olisi lähtökohtaisesti käsittämätön asia.