Supervuoro

Miesten Superin seurat raivoissaan koronatuista – uhkaavat perustaa uudelleen Superpesis Oy:n

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
741

Miesten Superpesis-pesis esittivät Pesäpalloliitolle, että liitto antaisi suoraa rahallista tukea miesten Superpesis-seuroille, joihin koronakriisi iskee taloudellisesti kaikista voimakkaimmin. Seurojen esittämistä tukimuodoista merkittävin olisi ollut se, että Pesäpalloliitto olisi ottanut nimiinsä tuntuvan lainan ja tukenut tällä rahalla miesten Superpesis-seuroja. Lisäksi seurat esittivät, että Pesäpalloliitto pyrkisi neuvottelemaan Sanoma Oy:n kanssa Nelosen tv-sopimusmaksujen kohdentamista miesten Superiin ja mahdollisesti myös aikaistamista ensi kauden maksujen osalta, siten että ne saataisiin käyttöön tällä kaudella. Kolmas esitetty tukimuoto koski Pesäpalloliiton hankkimien asunto-osakkeiden hyödyntämisestä kriisin rahoituksessa.

Pesäpalloliitto on kuitenkin torpannut miesten Superpesis-seurojen esityksen.
 
Viestejä
328
Ei nyt näytä siltä, että Superin seuroissa vielä olisi tultu sinuiksi nykytodellisuuden kanssa.

Vaaditaan, että Pesäpalloliiton pitäisi ottaa tuntuva laina (josta siis Liitto vastaa) ja sitten jakaa rahat ilman ilmeisesti sen suurempia vastuita Superin seuroille.

Miesten Superin seurojen tulobudjetit vuodelle 2018 olivat yhteensä 8,5 miljoonaa euroa, pelkästään palkkabudjetit olivat yhteensä 3,6 miljoonaa euroa. Pesäpalloliiton toteutuneet tulot 2018 olivat 2,9 miljoonaa euroa.

Pesäpalloliitto ei ole jotenkin paremmassa asemassa lainanoton suhteen kuin Superin seurat. Kuka sen lainan maksaisi takaisin ja mistä varoista? Puhumattakaan siitä, että ei mikään rahoittaja tällaisia lainoja antaisi, jos kuulisi että rahat aiotaan samantien jakaa toisesta ovesta ulos ja mitään tapaa takaisinmaksulle ei sen jälkeen ole.

Seurathan voivat koska tahansa taas kokeilla yhteisvastuullista lainanottoa. Sellainen rahoitus varmasti voisi ehkä jopa jollekin summalle järjestyä, jos siis kaikki seurat vastaavat yhdessä siitä otetusta velasta. Ei siihen Pesäpalloliittoa tarvita.

TV-maksujen eteenpäin tuominen voisi tietysti olla mahdollista, jos Sanoma siihen suostuisi (tosin: miksi suostuisi?), mutta sitten puhutaan aika pennosista kokonaisuudessa. Liiton omaisuuden kauppaaminen on myös hieman housuun kusemista, lämmittää hetkeksi, mutta sitten ne varat on syöty ja jatkossa omaisuutta ei ole ja paleltaa.
 
Viestejä
6,013
Onhan tuossa jutun julkaissut tunnetusti pesisasioista perillä oleva taho joka jättää varsinaiset lähteensä lähdesuojan piiriin niinkuin journalismissa voikin tehdä.

Mutta varmaan jutuille jotain perää on ja jos oikeasti näreissään on kahta kolmea seuraa lukuunottamatta loput superpesisseurat eli yhteensä yli 20 seuraa niin onhan se merkittävä tyytymättömien joukko. Jos seurat kykenesivät pyörittämään superpesis oy:ta kannattavasti niin miksei kunhan 3/4 amatööriyden reunaehdot muistetaan. Jos pesis olisi valtavan hyvä business niin luulisi suurimman osan superin seuroista olevan reilusti voitollisia.

Itse ihmettelen eniten jutussa mainittua asunto-osakekauppaa/kauppoja. Jos moisia on tehty niin mikis ihmeessä ja miksi ihmeessä Seinäjoelle? Tuotto ei voi olla kummoinen, arvokehitys vielä huonompi ja ei mitenkään nopeasti rahaksi muutettava asetti jos tulee tarve. Jos moista on tehty niin kyllä siitä joutaisikin tukistaa.
 

LBC

Viestejä
695
tse ihmettelen eniten jutussa mainittua asunto-osakekauppaa/kauppoja. Jos moisia on tehty niin mikis ihmeessä ja miksi ihmeessä Seinäjoelle?
Näin on.
Eipä ainakaan arvonnousulle odotuksia liiemmin ole antaa, kuten ei tietty suurimmasta osasta Suomea. Toivoa sopii että ovat keskustasta. Kuinkahan kauan kaupoista lienee. Varmaan tehty 2018 keväällä!

Vuokramarkkinana en Seinäjokea tunne, mutta ei mutuna tunnu hyvältä sekään.

1589811579915.png
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös