Supervuoro Verkkolehti »

Liitossa kuohuu

Viestejä
1,441
Viestejä
2,565
En tunne tarkemmin finaali Olympiastadionille -hanketta, mutta Jonne Kemppainen vaikutti jossain haastattelussa erittäin turhautuneelta siihen, että hanke ei toeutunut, ja Jonnen työ meni hukkaan.

Samaa on kokeiltu ainakin salibandyssa. Yksi ainoa finaali Helsingin suurimpaan halliin päämedian silmien eteen. Samalla finaalissa pelaavat seurat menettävät mahdollisuutensa pelata 5-7 ottelun finaalisarja omilla kotikentillään.

Eikö näiden kahden eri konseptin parhaita puolia voisi yhdistää? Kiinnostus on aina tapissaan silloin, kun finaalisarja alkaa. Eikö voisi tuoda sarjan ensimmäistä peliä Olympiastadionille, ja jatkaa sen jälkeen sarjaa joukkueiden kotikentillä? Saataisiin päämedian huomio finaalisarjaan, mutta myös rahakkaita kotipelejä pelaaville joukkueille.
 
Viestejä
1,471
Tämäkään ei kuulosta järin hyvältä, että nyt korostuvat nimenomaan "huippuseurat" tässä vastanapaisuudessa. En sano, että Pesäpalloliitto olisi superpesiksen kannalta tehnyt ihanteellisia päätöksiä, mutta joidenkin seurojen nostaminen jalustalle ei tee sekään hyvää lajin kokonaisuutta ajatellen.

Oma Superpesis Oy voisi hyvinkin olla toimiva ratkaisu, mutta seurojen yhteistyön pitää siltikin toimia liiton suuntaan.
 
Viestejä
1,441
Eikö näiden kahden eri konseptin parhaita puolia voisi yhdistää? Kiinnostus on aina tapissaan silloin, kun finaalisarja alkaa. Eikö voisi tuoda sarjan ensimmäistä peliä Olympiastadionille, ja jatkaa sen jälkeen sarjaa joukkueiden kotikentillä? Saataisiin päämedian huomio finaalisarjaan, mutta myös rahakkaita kotipelejä pelaaville joukkueille.
Olen kertonut oman mielipiteeni jo ties kuinka monta kertaa, mutta suurin ongelma pelin tuomisessa Helsinkiin on siinä, ettei Helsingissä kerta kaikkiaan ole tällä hetkellä pesäpallon finaaliottelulle sopivaa kenttää. Vaikkapa Meilahdessa on kyllä hyvä tekonurmikenttä, mutta siellä ei ole katsojatilaa. Vaikkapa olympiastadionilla on runsaasti katsojatilaa ja valmiuksia VIP-vieraiden kestittämiseen, mutta nurmikenttä (varsinkin sateella) on mielestäni vihoviimeinen alusta pelata mestaruuden ratkaisevaa ottelua. Itä_Lännen kaltainen "höntsä" tapahtuma sopii mielestäni paljon paremmin kyseisellä kentällä pelattavaksi.
 
Viestejä
3,179
Katoppa poikaa. Pekkahan on omaksunut seiskatyylin paremmin kuin juorulehti itse. Myyrä lajin sisäpiirissä ei ainakaan edistä sopua eikä mitään muutakaan tällaisessa vaikeassa tilanteessa.
 
Eikö hiekkatekonurmesta ole vielä kehitetty siirrettävää versiota? Pressu jalkapallokentän päälle ja sen päälle siirrettävä hiekkatekonurmi?

Jos ei vielä ole, niin tässä tuotekehityksen paikka kentän valmistajille.
 
Viestejä
11,744

Onko Pekka A pesäpallon sisäpiiriä?
 
Viestejä
4,096
Eikö hiekkatekonurmesta ole vielä kehitetty siirrettävää versiota? Pressu jalkapallokentän päälle ja sen päälle siirrettävä hiekkatekonurmi?

Jos ei vielä ole, niin tässä tuotekehityksen paikka kentän valmistajille.

Parhaassakin tapauksessa se alusta olisi "sinne päin" pesäpallokentän lailla käyttäytyvä.

Kimmoisuudelle voi ainakin sanoa heipat jos siellä on jalkapallonurmi -> ilmaa -> pressu -> ilmaa -> hiekkatekonurmi
 
Jostakin asiasta joutuu aina tekemään kompromisseja, se on selvä. Mutta onhan pesisstadioneissakin eroja, nouseeko pomppu vaiko ei, ja voiko lyödä läpi vai ei. Kouvolassa oli ennen betoni, nyt kenttä on löysä. Olosuhteet vaihtuvat tilanteen mukaan.
 
Ei se oo enää löysä, mutta oli se kesällä pitkän aikaa uutena asennettuna ja se oli kuitenkin vimpan päälle oikein tehty hiekkatekonurmi. Tuollainen viritys olisi huomattavasti huonompi ja voi vain arvailla miten pallo käyttäytyy. Kysehän ei ole vain pompusta.
 
Ok. Meilahti ei ole vaihtoehto, siitä olen samaa mieltä, koska siitä puuttuu stadioni ympäriltä.
 
Pallo muuntajalle

Myyrä lajin sisäpiirissä ei ainakaan edistä sopua eikä mitään muutakaan tällaisessa vaikeassa tilanteessa.
Avoimesti asioista puhumisen "myyriksi" leimaaminen on juuri sitä minkä vuoksi kundit hatkat ottivat. Ja tilalle ei ketään järkeviä ihmisiä saada niin kauan kuin kulttuuri on tällaista.

Paljon on tekemistä ja tekeminen ei helpommaksi muutu tulevina vuosina. Maalaisseurojen asema heikkenee koko ajan, ihan jo pelkästä muuttoliikkeestä ja kaupungistumisesta johtuen. Vallassa roikutaan kuitenkin viimeiseen asti. Samaan aikaan edistyksellisiä ja tulevaisuuteen katsovia arvoja edustavat seurat ja ihmiset turhautuvat.
 
Mitä ovat nämä "edistykselliset ja tulevaisuuteen katsovat arvot". Onko ne niitä samoja, joita näkee näiden tiettyjen vallassa olevien puolueiden agendalla ja jotka valtaavat palsta- ja sometilaa ähkyyn asti? Niistä liikkeistä kannattaa urheilussa pysytellä visusti erossa, siis ideologisesti ja olla leimautumatta.
 
Pallo muuntajalle

Miten ihmeessä yrität kääntää tätä johonkin puoluepolitiikkaan? Ja miksi?

- Avoimuus ja rehellisyys - ei salailu ja sulkeutuneisuus
- Yhteistyö ja yhteinen hyvä - ei nurkkakuntaisuus ja kyräily
- Tiedon ja onnistuneiden mallien jakaminen - ei kätkeminen

Nyt jokaisessa seurassa tehdään omia juttuja toisistaan mitään tietämättä, ja kukaan ei vahingossakaan jeesaa ketään. Oppeja ja onnistumisia voitaisiin jakaa ja saada pesiksen pariin lisää harrastajia, katsojia ja fyrkkaa, kaikkialla. Nyt katsotaan vain omaa napaa, aina, ja jos seura X saisi lehtereille lisää silmäpareja ja junnuihin lisää pelaajia, se koetaan olevan itseltä pois ja heikentävän omaa asemaa.
 
Kyllä nuo on ihan vanhoja kunnon arvoja. Ei noissa ole mitään edistyksellistä. En ole huomannut mainitsemiasi ongelmia pesäpallossa viime aikoina. Tietoa jaetaan auliisti, jos vain viitsii kysyä.
 
Viestejä
1,471
Mitä ovat nämä "edistykselliset ja tulevaisuuteen katsovat arvot". Onko ne niitä samoja, joita näkee näiden tiettyjen vallassa olevien puolueiden agendalla ja jotka valtaavat palsta- ja sometilaa ähkyyn asti? Niistä liikkeistä kannattaa urheilussa pysytellä visusti erossa, siis ideologisesti ja olla leimautumatta.
Eiköhän tässä "edistykselliset ja tulevaisuuteen katsovat arvot" tarkoita lajin toiminnan kehittämistä ylipäätään, eikä minkään puoleen keppihevoseksi alkamista. Joka tapauksessa huolesi on aivan turha, yksikään lajiliitto ei tule leimautumaan minkään puolueen arvoihin.
Tuolta näkee tämänhetkisen tilanteen.
 
Nuo liiton arvothan vaikuttavat erittäin hyvin aikaa kestäviltä, jopa perinteisiltä, ei niinkään edistyksellisiltä. Perinteet ja perusarvot ovat siis kunniassa ja noihin on hyvä tukeutua tulevaisuutta rakennettaessa. Itseäni häiritsee tässä keskustelussa suunnattomasti vastakkainasettelu "stadi vs. lande".
 
Juu, eihän mitään edistyksellisyyttä kannata harjoittaa pelkän muutoshalun vuoksi, tuossakin mainitaan kehityksen tapahtuvan perinteitä kunnioittaen. Kuitenkaan pesäpallo ei ole mikään muuttavan maailman ulkopuolinen järkähtämätön voima, eli uudistumista tarvitaan ajoittain. Esimerkiksi tuomareihin suhtautuminen on ollut viime aikoina esillä, ja tässä suhteessa pesäpallokulttuuri ei edusta lajien parhaimmistoa.

Sitä mieltä kyllä olen, että kaikenlainen kuppikuntaisuus ja vastakkainasettelu on yleensä haitallista. Etenkin liittotasolla ja seurojen välillä yhteistyötä haittaavissa määrin. Jonkinlainen nokittelu ja "vihanpito" joukkueiden välillä on toisinaan hyväksikin lajin mielenkiinnon kannalta. Mutta sellainenkin on seurajohdon tasolla jo pikkuhiljaa haitallista yhteistyön vaikeutuessa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös