Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2023

Viestejä
79
Jos jotain positiivista tämän päivän jälkeen pitää sanoa niin sentään muutkin samoista runkosarjasijoituksista kilpailevat kyykkäilevät. Kekillä ei riittänyt raajarikkoisenkaan Jymyn kaatamiseen ja kaveriseura IPV ryösti Jomaltalta täydet pisteet, joten runkosarjasijoitukset kahden kärkiseuran takana ovat hilkulla. Kotietuunkin on Koplalla vielä hyvät mahdollisuudet varsinkin jos Mansesta taiottaisiin tiistaina jonkinlaisilla tempuilla voitto.

Itse pelistä voi muistella mielenkiintoisia ulkopelikuvioita. Etutilanteessa takalukijan pelaaminen lähtöpuolen pesän jatkeella etulukijan ollessa menopesän puolella on jotain, mitä harvemmin näkee. Mielestäni tällainen innovatiivisuus on lähtökohtaisesti hyvä juttu mutta voi pohtia, soveltuuko se jo valmiiksi sekaisin olevan ulkopelijoukkueen työkalupakkiin. Jätän kuitenkin lopulta plussan pöytäkirjaan tästä kokeilusta vaikka tulosta ei juuri tullutkaan.

Japi ja Aapo olivat helisemässä räpylässä ja pakkohan tuohon takatilanteen kolmospuolelle on löytää jotain kestävämpiä ratkaisuja. Muutokset eivät tietysti ole nyt Vartaman poissaollessa mahdollisia mutta itsekin laittaisin Japin katsomoon sekä Vatun ja Laineen etukentäksi. Vastaavasti Nikkanen on pelannut sen verran hyvin kopparina että mikäli sisäpeli ei edellytä muutoksia niin Teemu voi olla yhdeksikössä loppukauden.

Jukkishan lyö tosiaan mistä vaan palloa väliin mutta matalla syötöllä voisi saada sentään lyhyistä paloja. Ainakaan tänään ei puolikorkealla saatu.
Onhan tämä kieltämättä urheilullisessa mielessä hieman kyseenalaista, varsinkin jos pohjalaisilta kysytään, mutta näin kaveriseura IPV:n kannattajana olen vilpittömän kiitollinen lainoista. Sääntöjen puitteissa kuitenkin mennään ja onhan se meille molemmille todella tärkeää että pelaamme ensi kaudellakin samalla sarjatasolla. Tervetuloa sankoin joukoin Ukoskaan sunnuntaina ja jättäkää meille piste tai pari niin näyttää vielä paremmalta!
 
LBC

Viestejä
3,726
Minusta ei toimi. Veto sai ensimmäisellä jaksolla 2-2 tasoituksen, kun Vainionpää löi puolikorkeasta näpyn ja nopea etenijä ehti nippa nappa. Toisella jaksolla Vainionpää täräytti puolikorkeasta jakson ratkaisseen pomminsa. Matalasta olisi tullut kiireempi suorittaa. Joskus toimii, mutta usein ei.
Siis samaa mieltä noista noin yleensä. Tuurilla kaksi paloa tuosta tilanteesta.
 
Viestejä
4,205
Kakkospaikkaan olis matkaa kuusi pinnaa, loogisesti ajateltuna ei mikään katastrofi mutta jotenkin tuo kutossija ja päivän matsin tukkoisuus taas masentavat vaikka ei mitään budjetoinutkaan tästä.

Imatralta kolme pinnaa ja Mansesta voitto tekis nyt terää.

Viitsiikö tuon Ruutu-lähetyksen katsoa, vai naureskeltiinko siellä Koplan saamattomuudelle ihan hirveästi että hävettää liikaa?
 
Viestejä
1,549
Kyllähän kun katsoo tämän päivän takkuista tilanteiden rakentelua ja toisaalta Hakin otteita Joensuussa, tulee mieleen kerettiläinen ajatus, oliko Hakin pois potkiminen ihan loppuun asti laskettu juttu. Katsellessa tämän päivän suorittamista veikkaan, että joku muu muukin kuin minä olisi vaihtanut tänään Ruuskan Hakkiin.
 
Viestejä
3,312
Onhan tämä kieltämättä urheilullisessa mielessä hieman kyseenalaista, varsinkin jos pohjalaisilta kysytään, mutta näin kaveriseura IPV:n kannattajana olen vilpittömän kiitollinen lainoista. Sääntöjen puitteissa kuitenkin mennään ja onhan se meille molemmille todella tärkeää että pelaamme ensi kaudellakin samalla sarjatasolla. Tervetuloa sankoin joukoin Ukoskaan sunnuntaina ja jättäkää meille piste tai pari niin näyttää vielä paremmalta!
Niin, onko tämä jo sopupeliä (kun aletaan puhua pisteiden jättämisestä jo etukäteen) vai pelkkää aluepolitiikkaa? Pohjanmaalla vietäisiin tällaisessa tilanteessa naapuriseuralta tuhkatkin pesästä, jos vain olisi mahdollisuus. Ei varmasti annettaisi mitään armopaloja.
 
Viestejä
426
Kyllä kakkosija alkaa olla Koplalle liian kaukana. Tietysti Sotkamo kohtaa kaksi kertaa vielä Joman näiden pelien tilanne ratkaisee paljon. Jos toinen voittaa molemmat on se vahvoilla kakkoseksi. Oman pelin hoitaminen kuosiin olisi kaikista tärkeintä. Nyt näyttää siltä että Tommi tarttis vähän huilia ennen pudotuspelejä. Eilenkin ravasi laittomien lyöntien takia turhia metrejä useita kertoja. Onneksi Hämäläinen on käytettävissä jos sopii Haimille.
Laine on pelipaikkansa ansainnut ja menee Jasperin , Saukon ja Ruuskan edelle monipuolisuudellaan.
Nyt pitäis saada itseluottamusta ja röyhkeyttä enemmän tuohon lyöntipeliin, ulkonahan suoritettiin eilen kohtuullisesti vaikka pari virhettä olikin.
En ole noiden Vainion puolikorkeiden syöttöjen kannattaja takatilanteessa. Kyllä ne antaa lyöjälle aikaa suunnata ja suorittaa lyöntinsä paremmin kuin matalat. Vainion "matala" on monesti ollut minusta lyöjille hankala ja hankaloittaa näpyjen käyttöä.
 
Viestejä
1,168
Surkea esitys Koplalta eilen ja tässä myös nähtiin tasoero sarjan kärkeen. Me ollaan todella kaukana siitä, että pystyttäisiin edes tosissaan haastamaan, kun tehdään tuollaisia virheitä sisä- ja ulkopelissä.

Pelaajat ne virheet tekevät, mutta kyllä pelinjohtaja on vastuussa kokonaisuudesta ja onko Iiro Haimista kääntämään tämä laiva? Pelinjohtaminen on myös pelaajien henkistä valmentamista, että heidät saadaan parhaalle suoritustasolleen. Tästä joukkueesta aika harva pelaaja suorittaa tällä hetkellä omalla parhaalla tasollaan.

Haimi on tehnyt isoja muutoksia kokoonpanoon, mutta hyötyä tästä ollut? Nyt ollaan samassa tilanteessa, kun vuosi sitten ja pakka on ihan levällään. Tätä hommaa rakennetaan koko pitkä talvi, ja sitten vaihdetaan molemmat etumiehet ja otetaan toinen lyöjäjokeri (Nikkanen) koppariksi heinäkuussa. Joku voi kutsua ratkaisuja rohkeiksi, mutta minä kutsun niitä epätoivoisiksi. Asiat eivät tapahdu sormia napsauttamalla ja tällä ei varmasti päästä parempaan lopputulokseen.

En ole oikeastaan ikinä ollut sitä mieltä, että pelinjohtajan vaihtaminen kesken kauden on pesäpallossa järkevää, mutta nyt Koplassa ollaan aika lähellä tätä pistettä.
 
Viestejä
3,553
Haimi on tehnyt isoja muutoksia kokoonpanoon, mutta hyötyä tästä ollut? Nyt ollaan samassa tilanteessa, kun vuosi sitten ja pakka on ihan levällään. Tätä hommaa rakennetaan koko pitkä talvi, ja sitten vaihdetaan molemmat etumiehet ja otetaan toinen lyöjäjokeri (Nikkanen) koppariksi heinäkuussa. Joku voi kutsua ratkaisuja rohkeiksi, mutta minä kutsun niitä epätoivoisiksi. Asiat eivät tapahdu sormia napsauttamalla ja tällä ei varmasti päästä parempaan lopputulokseen.
Eivät muutokset ole mielestäni olleet isoja ja pakka ei ole ihan levällään. Vertaus viime vuoteen ontuu. Katsoin viime vuoden runkosarjan pelien kokoonpanot neljän ensimmäisen numeron osalta. Ykköskärjessä pelasivat vuorollaan Mäentausta (vasta loppukaudesta), Saukko, Vartama, Ruuska, Latvala, Nikkanen, Kivipelto, Hacklin ja Nokkala. Tänä vuonna pelaajia ovat olleet vain Mäentausta, Vartama/Saukko, Kinnunen ja Latvala.

Valttereiden poissaolon myötä nähtiin, että muutosten kautta sisäpeliin saatiin uusia mahdollisuuksia ja tasapainoisemmat kaksi kärkeä. Sitä paitsi muutokset ovat olleet paljon pienempiä kuin eräillä muilla joukkueilla. Koplalla on 14 pelaajaa, joista n. 10 on sementoinut itsensä pelaavaan kokoonpanoon. Lopuista kahdesta paikasta kilpailevat Saukko, Laine, Hämäläinen ja J Luoma. Kahdella ensin mainitulla on nähdyn perusteella suurin kiinnitys loppukauden peleihin. Minusta ei olisi järkevää, ettei jonkun pelaajan usean huonon esityksen jälkeen annettaisi mahdollisuutta kokoonpanossa harvemmin esiintyneille pelaajille kuten E laine oli. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Laine on toistaiseksi paikkansa lunastanut.

Tiettyä kierrätystä on harjoitettava ihan senkin takia, että loukkaantumisia voi sattua ja silloin on etua, jos kaikilla on pelituntumaa. Kuinka kauan J Luoma saa tupeksia sekä sisällä että ulkona ennen kuin hän joutuu huilivuoroon? Ainakin V Luomalle näyttää muutaman pelin poissaolo tehneen hyvää. Kukaan ei voi sanoa, etteikö näiden aika vähäisten muutoskokeilujen kautta löytyisi parempi kokoonpano kuin ilman niitä.
 
Mikä otanta on verrata neljän lyontijärjestyksessä ensimmäisen pelaajan rooleja ja todeta, että kokoonpanossa ei ole ollut isoja muutoksia? Jos etukentällä ei pelaa kukaan kolmesta pelaajasta, joiden siellä oli tarkoitus pelata ja koppariksi on siirretty Nikkanen, jonka oli tarkoitus pelata lyöjäjokerina, niin ovat muutokset minusta merkittäviä.

Jasperi Luomasta olen samaa mieltä. Hänen pelipaikkansa on jotenkin ihmeellisesti sementoitu Haimin suunnitelmissa, vaikka hän on nimenomaan se, joka antaa niitä juoksuja räpylästä pelistä toiseen. Jos Eemeli Laine on nyt kokoonpanossa niin mikä on oikeasti J.Luoman rooli sisäpelissä? Ottaisin joka kerta Iiro Nokkalan hänen tilalleen, mutta pelinjohdolla on suosikkinsa.
 
Kyse oli siitä, onko tänä vuonna sekoitettu pakkaa viime vuoden tapaan ja mielestäni ei ole. Siitä kertoo juurikin tuo ykköskärjen sementointi. Jos talvella on kaavailtu jotain, ei siihen saa hirttäytyä. Nikkanen on pelannutm vitosena paremmin kuin jokerina, eikä ole töpeksinyt ulkona. Laine on aina pelannut edessä
 
Viestejä
4,205
Toitottavasti Vatulla sujuu nyt paremmin ja pysyy kokoonpanossa. Jotenkin tuntuu että yleisöllä hirveän paha maku suussa kun Hakki ja Nokkala tekevät tulosta Joensuussa ja sitten omat pojat lähetettiin Imatralle.

Vaikka kuinka oli vahinkokunnari niin comeback oli sen verran vahva että Haimi varmaan tungetaan Kouvolan asemalla väkijoukolla Sotkamon junaan jos se nyt vielä viltittää meidän kultaisen räpylän ja showmiehen. Mitä tässä jutellut niin suuri yleisö ei näe niitä räpylävirheitä samalla tavalla kuin kriittiset asiantuntijat näillä palstoilla.

Mutta en mä kyllä sitäkään tiedä mitä pitäisi tehdä kun Vartama paranee pelikuntoon. Laine pelaa todella hyvin tällä hetkellä.
 
Viestejä
645
Kiitoksia vielä koplan suuntaan lainoista, pelimiehiä molemmat. Varsinkin Hämäläisen kopparipelia oli hieno seurata kun viimevuosina Imatralla ollut vähän heikompaa siinä tontilla.
Huomenna vielä saatte alisuorittaa mutta sen jälkeen toivon teille pitkää syksyä kuten aina olen toivonut 😉
 
Viestejä
615
Mutta en mä kyllä sitäkään tiedä mitä pitäisi tehdä kun Vartama paranee pelikuntoon. Laine pelaa todella hyvin tällä hetkellä.
Laine ja Kinnunen edustavat tulevaisuutta. Ja vaikka pelaavat jo nyt hyvällä tasolla, kehittyvät edelleen. Etenkin jos saavat pelata Superia. Nyt olisi todellakin hyvä sauma tehdä nuorennusleikkaus, ja luoda joukkueelle uusi runko. Eiköhän se ala olla jo selvää, että vanhalla rungolla ei sitä kirkkainta voiteta. Jos vertaa Kinnusen ja Laineen potentiaalia vaikkapa Saukon ja Ruuskan vastavaan, niin onhan siinä iso ero.
 
Viestejä
364
Lopuista kahdesta paikasta kilpailevat Saukko, Laine, Hämäläinen ja J Luoma. Kahdella ensin mainitulla on nähdyn perusteella suurin kiinnitys loppukauden peleihin.
Eilen konkretisoitui myös se, että vaikka Vartama ei saisi ihan joka kerta vietyä Mäentaustaa kakkospesälle niin kilpailuetu on silti aika huima kun Vartama selviää itse ykköselle verrattuna että siinä olisi Saukko.

Kun Vartama on kunnossa:

1. Mäentausta
2. Vartama
3. Kinnunen
4. Latvala
5. Nikkanen
6. Ruuska
7. Laine
8. V. Luoma
9. Vainio
Jokerit: Pesu, Saukko, Wahlsten
 
Viestejä
615
Ruuska on ihan hyvä pelaaja, mutta ei sellainen kenen varaan voi laskea yhtään mitään syksyn peleissä.
Tämähän se on ollut KPL:n tilanne vuodesta toiseen. Joukkue täynnä ihan hyviä pelaajia, joiden varaan ei voi laskea mitään syksyn peleissä. Siksi ei oo esim. Hakkia ikävä Josko vihdoin niitä syksyn miehiä olisi kasvamassa Kinnusen, Laineen ja Pitkäsen muodossa.
 
Viestejä
1,168
Kyse oli siitä, onko tänä vuonna sekoitettu pakkaa viime vuoden tapaan ja mielestäni ei ole. Siitä kertoo juurikin tuo ykköskärjen sementointi. Jos talvella on kaavailtu jotain, ei siihen saa hirttäytyä. Nikkanen on pelannutm vitosena paremmin kuin jokerina, eikä ole töpeksinyt ulkona. Laine on aina pelannut edessä

Pesäpallossa talven harjoittelukausi kestää noin 7 kuukautta ja minusta on se ei ole ”hirttäytymistä” vaan fiksua, että luotetaan noihin valintoihin, joita on talvella tehty ja annetaan prosessille aikaa kehittyä.

Joskus täytyy reagoida, mutta se, että Haimi on vaihtanut molemmat etumiehet ja siirtynyt yhden kotiuttajajokerin pelisuunnitelmaan, ei ole enää pieni muutos. Valtteri Luoma ja Arttu Ruuska ovat pelanneet kaksi täyttä kautta yhdessä etukentällä, joten minun on vaikea ymmärtää, että miten tämä Eemeli Laine ja Jasperi Luoma kaksikko olisi huomattavasti parempi. Tietysti ongelman juurisyy on, että vaikka Aleksi Vainio pelannut odotuksiin nähden hyvin, niin silti hän on sarjan heikoimpia lukkareita vaihtotilanteissa, kun aikaisemmin meillä oli ehkä sarjan paras Janne Kivipelto.

Mä en myöskään ymmärrä, että miten Teemu Nikkasesta on enemmän hyötyä numerolla 5 ja kopparina, kun jokerina. Valtteri Hämäläinen on minusta vähintään yhtä hyvä koppari ja jokerina Nikkanen olisi ratkaisu tuohon kakkoskärjen tilanteiden rakentamiseen. Minä käyttäisin Nikkasta ihan samassa roolissa, kun Hacklinia aikaisempina vuosina ja siinä roolissa hänestä olisi myös eniten hyötyä joukkueelle.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös